lauantai 18. joulukuuta 2010

2 Unlimited - Spread Your Love

Artisti: 2 Unlimited
Kappale: Spread Your Love (1995)
Albumi: Hits Unlimited
Mieleenjäävin lause: "I'm all about love, l-o-v-e, life in 95' as you can see."

Spread Your Love oli 2 Unlimitedin viimeinen singlejulkaisu jolloin bändiä edustivat Anita Doth ja Ray Slijngaard. Vuonna 1995 2 Unlimitedin suosio oli hiljalleen hiipumassa eikä se palannut vaikka tuottajat Jean-Paul DeCoster ja Phil Wilde yrittivät pari vuotta myöhemmin käynnistää bändin uudelleen kahden naislaulajan voimin. 

Spread Your Love ei jääne historiaan kaikkein parhaimpana 2 Unlimited kappaleena vaikka ei se toki mikään täysi pannukakkaukaan mielestäni ole. Kappaleesta puuttuu se sama energia ja hauskuus mikä varmasti auttoi monet aiemmista singleistä hiteiksi. Ehkä voisi jopa puhua rutiinisuorituksesta. Ray vetää kyllä omalla tutulla tyylillään hauskahkot elämänviisausräppinsä ja Anita saa kertosäkeeseen sen verran eloa kuin mahdollista on joten siltä osin asiat ovat kunnossa. 

Anitan laulama la-la-laa osuus on kappaleen parasta antia yhdessä sen asian kanssa että Ray ja Anita saivat tässä kappaleessa aika lailla yhtä paljon vastuuta. Omasta mielestäni 2 Unlimited on parhaimmillaan silloin kun molemmat saavat tasapuolisesti aikaa kappaleissa laulusuorituksilleen, sillä Anitan ääni ei ole tarpeeksi monipuolinen kantaakseen koko kappaletta ja Raylla ei varmaan olisi koskaan ollut suurta tulevaisuutta sooloartistina. Vaikka Spread Your Loven myötä monien ainoana oikeana 2 Unlimitedina tuntema kaksikko lähti omille teilleen hieman keskinkertaisella tavalla on silti ehkä parasta ettei uran viimeiseksi jää se paras kappale. On helpompi pistää kirjan kannet kiinni silloin kun voidaan selvästi sanoa että paras on jo nähty. 


Tämän rakkauden levittämiskappaleen myötä Sattuman Sanelemat jää joulutauolle, kiitos kaikille lukijoille ja toivon kaikille musiikillisesti kovia paketteja pukinkonttiin!

Arvosana: 5,5/10

torstai 16. joulukuuta 2010

Donna Summer - I Do Believe (I Fell in Love)

Artisti: Donna Summer
Kappale: I Do Believe (I Fell in Love) (1983)
Albumi: Classic Donna Summer
Mieleenjäävin lause: "Do believe I'm fallin' in love."

Donna Summer saavutti 80-luvun suurimman kaupallisen menestyksensä vuoden 1983 She Works Hard For The Money -albumillaan. Albumin nimibiisi oli suuri hitti ja siltä lohkaistiin monta muutakin kohtalaisen hyvin pärjännyttä singleä. Päivän sattuman sanelema  I Do Believe (I Fell in Love) ei saanut kunniaa olla julkaistujen singlejen joukossa, mutta ei tuomita kappaletta pelkästään sillä perusteella. Ei ole ollenkaan tavatonta että monien henkilökohtaiset suosikkibiisit löytyvät albumien singlejulkaisua vaille jääneistä raidoista. 

Varsin moni Donna Summer biisi alkaa rauhallisella introlla mutta päätyy tanssittavaksi discokappaleeksi. I Do Believe (I Fell in Love) käyttää samaa kaavaa mutta soundit ovat enemmän 80-lukumaiset verratuna esimerkiksi No More Tears -hittiin 70-luvulta. Haitari on instrumentti jota ei kovin usein Donna Summerin kappaleissa käytetä, mutta tällä kertaa se antaa mukavan lisämausteen. Jälkimmäisellä puoliskolla mukaan tulevat muhkeat kasarirummut kuulostavat hyviltä osittain juuri kontrastia tuovan rauhallisen alun vuoksi.

Summerin vahvuus laulajana on aina ollut vahvassa emotionaalisessa ilmaisukyvyssä jossa hän harvoin menee liian pitkälle. Hänen laulussaan sama tunne saa monenkirjaviä sävyjä, suru ei ole vain surua eikä kaipuu kaipuuta. Tämä sävykkäämpi kyky laululliseen ilmaisuun on I Do Believe (I Fell in Love) kappaleen suurin vahvuus. Puhtaana sävellyksenä (Summerin omaa käsialaa) kappale on vain vähän keskitasoa parempi, mutta juuri artistin harteilla onkin tehdä tuhkastakin jos ei nyt timantteja niin ainakin kimalletta. I Do Believe (I Fell in Love) ei ehkä ole aivan kirkkainta kärkeä Summerin tuotannosta mutta pieni helmi kuitenkin.

Arvosana: 6,5/10

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Boney M - Going Back West

Artisti: Boney M
Kappale: Going Back West (1982)
Albumi: More Gold
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Yes I know I'll make out alright."

Tuottaja Frank Farian alkoi Boney M:n kultakauden lähestyessä loppua turvautua yhä enemmän lainabiiseihin vaikkei bändi alun alkaenkaan ollut vierastanut covereiden levyttämistä. Vuonna 1982 Boney M julkaisi kahden A-puolen singlen The Carnival Is Over / Going Back West joista jälkimmäinen menestyi paremmin. Kappaleella laulaa bändiin uudeksi mieslaulajaksi tullut Reggie Tsiboe. Going Back West on alunperin reggaeartisti Jimmy Cliffin kappale.

Pidän enemmän Frank Farianin lauluäänestä Boney M:n kappaleista sillä hänen matala äänensä sopii niihin mielestäni paremmin kuin Reggie Tsiboen. Tuottajana toiminut Frank Farian lauloikin tosiassa alusta asti suurimman osan Boney M kappaleiden miesvokaaleista vaikka suurin osa mieltäneekin hänen äänensä kuuluvaksi tanssija Bobby Farrellille. En pidä toki Reggie Tsiboeta huonona laulajana, kyse on lähinnä syvään iskostuneesta mielikuvasta Frank Farianista ja Liz Mitchellista Boney M:n ääninä. 

Going Back West on nopeatempoinen muttei yhtä tunnelmallinen kuin monet muut Boney M:n hitit. Toki kappaleen kertosäkeessä on hieman riehakkuuttakin, mutta kappaleen tausta kuulostaa hieman liian paljaalta. En tiedä johtuneeko kappaleen alkuperästä vai mistä mutta taustaan toivoisi enemmän eläviä soittimia tai sitten hieman rikkaamman syntikkaäänimaton. 

Alun mukavan kuuloinen kitara olisi saanut seurata kappaleen mukana loppuun asti. Taustalaulajille suuremman roolin antaminen olisi voinut tehdä kappaleelle hyvää sillä ne kohdat joissa heitä hieman kuulee kuulostavat hyviltä. Pidän huojuvasta syntikkamelodiasta joka toistuu lähes koko kappaleen ajan. Going Back West ei ole parasta Boney M tuotantoa, mutta kuunneltavaa musiikkia kuitenkin. Kappaletta vaivaa hienoinen kuivakkuus ja totisuus mutta sillä on silti omat pienet hetkensä kuten esimerkiksi Tsiboen falsettilaulu. 

Arvosana: 5,5/10
YouTube - BONEY M - GOING BACK WEST

tiistai 14. joulukuuta 2010

Mike Oldfield - Surfing

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Surfing (2005)
Albumi: Light + Shade
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Surfing, like surfing."

Light + Shade -albumi oli viimeinen etappi Mike Oldfieldin melko konemusiikkipainotteisella kaudella ja samalla sen kehityssuunnan pisimmälle viety tuotos. Light + Shade on tupla-albumi jonka Light levy koostui enimmäkseen positiivisista ja rauhallisemmista kappaleista kun taas Shade levy muodostui synkemmistä ja raskaammista teemoista. Kehitys oli vienyt Oldfieldin kauas alku-uran multi-instrumentalisoinnista ja Light + Shade albumi oli tehty  suurilta osin FruityLoops (nykyään FL Studio) -ohjelmalla. Albumilla ei kuultu edes luonnollista ihmisääntä vaan kaikki laulu- ja puheosuudet oli toteutettu Vocaloid laulusyntetisaattorilla. Luonnollisesti moinen etääntyminen maanläheisyydestä ja "oikeista" soittimista aiheutti eritoten vanhemmissa faneissa närää.

Surfing on tyylillisesti new age ja chill out -genrejen yhdistelmä. Kuten johdantokappaleestakin voi päätellä kyse on konemusiikista jonka lauluosuudetkin on toteutettu synteettisesti. Ainoa oikea soitin on kitara joka sekin on toki suodatettu muun kappaleen tyyliin sopivaksi. Itselleni tällainen toteutustapa ei aiheuta ongelmia, sillä konemusiikki on minulle luonnollista ja usein mieleistäkin. Eikä Autotune -aikakaudella hieman konemaiselta kuulostava laulukaan kuulosta kummalliselta.

Kappaleen huippukohta on mainio kitarasoolo joka tuo kappaleeseen siitä muuten hieman puuttuvaa energiaa. Surfing kulkee tasaisesti eteenpäin hyvin tyypilliseen new age kappaleiden tapaan ja hieman mantramainen synteettinen laulu kuulostaa enemmänkin yhdeltä instrumenteista kuin laululta. Tämä saattaa olla tarkoituksellistakin, sillä mielestäni olisi kummallista käyttää laulusyntetisaattoria jos sillä saataisiin aikaan liian samanlainen lopputulos kuin oikeankin laulajan kanssa.

Kappaleen äänimaailma on digitaalisuudestaan huolimatta lämmin mikä johtunee osittain pehmeistä soundeista. Vaikka kiinnostus uuteen teknologiaan onkin joskus vienyt Oldfieldia harhapoluille on Surfing mielestäni aivan kelpo tuotos. Koko kappaleen toivoisi olevan kitarasoolon tasoa mutta tällaisenaankin se ansaitsee olemassaolonsa ja satunnaisen kuuntelun. 

Arvosana: 6,0/10

maanantai 13. joulukuuta 2010

Tarja Turunen - Calling Grace

Artisti: Tarja Turunen
Kappale: Calling Grace (2007)
Albumi: My Winter Storm
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Still love remains."

Tarja Turunen julkaisi ensimmäisen englanninkielisen soololevynsä My Winter Storm vuonna 2007. Soololevyyn kohdistui varmasti paljon odotuksia Turusen jouduttua erotetuksi Nightwishista kaksi vuotta aiemmin. Suomessa levy otettiin hyvin vastaan ja sitä on myyty platinalevyyn oikeuttava määrä. Eron jälkeisessä suosiossa Nightwish veti kuitenkin pidemmän korren. 

My Winter Storm oli levy jota en ikinä odottanut ostavani, sillä olin itse sitä mieltä että Turunen oli Nightwishin heikoin lenkki. Pidin kuitenkin ensimmäisenä singlenä julkaistusta I Walk Alonesta ja tutkittuani kappaleen tekijätietoja huomasin että kappaleesta vastasivat Vacuumista tutut Anders Wollbeck ja Mattias Lindblom. Samalla huomasin että he olivat mukana monella muullakin biisillä My Winter Storm albumilla, joten lisäsin levyn ylipitkälle ostetaan kun hinta on pudonnut alle midpricen listalleni. 

Yllättäen levy löytyikin kolmella eurolla pahamaineisesta Anttilan alekorista vuosi takaperin. My Winter Storm albumi paljastui kuitenkin varsin keskinkertaiseksi albumiksi vaikka Wollbeck/Lindblom olivatkin tehneet albumin kaksi parasta kappaletta. (I Walk Alone ja Die Alive) Noh, ehkä hinta ja laatu kuitenkin kohtasivat.

Calling Grace on My Winter Storm albumin päätösbiisi jos bonusraitoja ei lasketa. Ehkä siitä johtuu kappaleen hienoinen väsyneisyys näin irrallaan kuunneltuna. Albumi voidaan toki lopettaa onnistuneesti kunnon runttausbiisiinkin, mitään sääntöjähän tähän ei ole. Mutta useimmiten kuitenkin on päädytty päättämään albumikokonaisuus rauhalliseen kappaleeseen. Callling Grace on pienieleinen ja rauhallinen kappale jossa suurin rooli on Turusen laululla. Kauniisti soitettu akustinen kitara sekä sello antavat oman pienen lisämausteensa, mutta nekin soivat ehkä hitusen liian tutun ja turvallisen kuuloisesti. Turusen pätevä mutta jotenkin kylmä laulusuoritus täydentää kokonaisuuden joka on kaunis mutta tylsä. 

Arvosana: 4,5/10

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Sarah Brightman featuring Andrea Boccelli - Canto della Terra

Artisti: Sarah Brightman featuring Andrea Boccelli
Kappale: Canto della Terra (2008)
Albumi: Symphony
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Mighty sun."

Popmusiikissa kerran hyväksi havaitut menestyskaavat jäävät harvoin toistamatta. Con te partiro oli alunperin Andrea Boccellin soolokappale josta tuli kuitenkin vieläkin suurempi hitti kun siitä tehtiin duettoversio Sarah Brightmanin kanssa. Moisen menestyksen jälkeen ei ole ihme että Boccelli ja Brightman levyttivät yhdessä lisää. Myös Canto della Terra (maan laulu) oli ensin Boccellin soolojulkaisi josta lähes yhdeksän vuotta myöhemmin Brightman julkaisi duettoversion Symphony albumillaan. Kappaleita yhdistää myös sama säveltäjäkaksikko; Francesco Sartori ja Lucio Quarantotto. Vaikka ainekset olivat toisellakin kertaa hyvät, pallo pomppasi toisella kertaa huomattavasti matalammalle kuten yleensä tällaisissa tapauksissa pakkaa käymään.

Canto della Terra on hyvin samanlaista crossoverklassista kuten Con te partirokin oli. Suurin ero mielestäni on se että siinä missä duettoversio Con te partirosta oli varsin tasavahva suoritus molemmilta mukana olleilta artisteilta, Canto della Terrassa Boccelli varastaa shown. Tämä ei tarkoita että Brightman suoriutuisi huonosti rauhallisten väliosien laulamisesta, mutta kiistatta kappaleen kohokohta on Boccellin mahtipontinen laulu kertosäkeessä. Ennen tämän kappaleen kuulemista olin pitänyt Boccellia pätevänä mutta hieman tylsänä laulajana, mutta näin komean suorituksen kuultuaan on pakko tarkistaa mielipidettään. 

Canto della Terran mahtipontiset ja rauhalliset osuudet vuorottelevat mukavasti Brightmanin ja Boccellin laulaessa hyvin yhdessä ja erikseen. Myös taustakuoro kuulostaa miellyttävän suurelta. Vaikka kappaleen levyttäminen niin samalla idealla kuin Con te partiro aikoinaan tuntuukin laskelmoidulta niin oikeastaan vain lopputuloksella on väliä. Minun korviini Canto della Terra kuulostaa hyvältä. Brightmanilla ja Boccellilla on hyvä yhteinen kemia minkä parhaiten kuulee kappaleen viimeisistä kymmenistä sekunneista. Ei yhtä legendaarista kuin Con te partiro mutta kun unohdetaan vertailu ja kuunnellaan kappale omana itsenään sen arvon voi kuulla. 

Arvosana: 7,0/10

perjantai 10. joulukuuta 2010

Howard Shore - Breath of Life

Artisti: Howard Shore
Kappale: Breath of Life (2002)
Albumi: The Lord of the Rings: The Two Towers
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Boe naer gwannathach."

Olen jo ylistänyt Howard Shoren sävellystyötä Sormusten Herra elokuvatrilogian suhteen jo kaksi kertaa aiemminkin. Sama korkea taso säilyi läpi koko trilogian joten noiden kehujen toistaminen ei liene tarpeen tämänkertaisen kappaleen ollessa Kahdesta tornista. Breath of Lifen vokaaleista vastaa Sheila Chandra joka vaikutti 80-luvulla etnistä progea soittaneessa Monsoon -yhtyeessä.

Breath of Life on ensimmäisen neljän minuutin ajan hyvin rauhallinen ja tunnelmoiva. Vasta viimeisen minuutin aikana orkesterin pauhu nousee voimakkaammaksi mutta tämäkin loppunostatus jää suhteellisen lyhyeksi. Vaikka monet trilogian vierailevan laulajan sisältäneet kappaleet ovat olleet hieman vähemmän soundtrackhenkisiä, ei Breath of Life erotu joukosta samalla tavalla kuten vaikkapa May It Be tai Gollum's Song. Chandran laulu ei nouse erityisesti esiin kappaleesta samalla tavalla kuin edellämainituissa kappaleissa Enyan ja Emiliana Torrinin. En pidä tätä kuitenkaan negatiivisena asiana, sillä Chandran panos on mielestäni hyvältä kuulostava ja kokonaisuutta palveleva.

Ennen viimeisen minuutin loppunostatusta kappaleen sävy on kuulaan alakuloinen. Sanatkin ovat synkähköjä vaikka viimeiseen lauseeseen kätkeytyy toivonkipinä. Toivon ylläpitäminen onkin tietyllä tavalla tyypillinen teema monien trilogioiden keskimmäisille osille. Rauhallisen alun jälkeen kontrasti lopun pauhuun on suuri, mikä saattaa hyvinkin olla tarkoituksellinen tehokeino. Laatutyötähän tämäkin kappale on, mutta ehkä kuitenkin paremmin toimiva albumikokonaisuuden osana kuin näin erilliskuuntelussa. Irrallaan kokonaisuus jää henkäyksen verran yli keskitason.

Arvosana: 5,5/10

torstai 9. joulukuuta 2010

Baccara - Somewhere In Paradise

Artisti: Baccara
Kappale: Somewhere In Paradise (1978)
Albumi: Yes Sir, I Can Boogie
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "You'll never die again, I'll never cry again."

Mayte ja Maria, ihanaiset discodiivat Espanjasta ovat tämän torstain sattuman saneleman esittäjät kappaleella Somewhere in Paradise. Somewhere in Paradise oli Devil Sent You To Lorado -singlen B-puoli vuonna 1978. Kyseessä on hieman vähemmän discohtavaa Baccaraa sillä discojouset loistavat poissaolollaan. Baccaralle tyypillisesti niinkin vakava aihe kuin kuoleman jälkeinen elämä saadaan kuulostamaan joviaalilta viikonloppupiknikiltä.

Somewhere In Paradise on kevyttä ja iloista iskelmää jonka on säveltänyt Baccaran hovituottaja Rolf Soja. Maria ja Mayte laulavat englantia vahvahkosti murtaen kuten aina eikä Baccaraa osaa muunlaisella ääntämisellä kuvitellakaan. Täydellisyys on tylsää ja pienet virheet vain tuovat persoonallisuutta. Jos laulun sanoitukseen on uskominen niin paratiisi on hyvä paikka olla ja elää kuoleman jälkeen. Siellä saa elää ikuisuuden sen yhden ja ainoan rakkaansa rinnalla. Ei ole enää kuolemaa eikä surua. Uskonasiat ovat uskonasioita, mutta kuten olen monta kertaa ennenkin maininnut pitäväni maalailevista kappaleista jotka synnyttävät mielikuvia ja siinä Somewhere In Paradise onnistuu varsin hyvin. 

Kuten aiemmin jo mainitsin, Somewhere In Paradise ei ole mikään discojen tanssilattiantäyttäjä vaan rauhallista iskelmää. Kappaleessa ei myöskään ole mitään erityisen tarttuvaa yksittäistä asiaa kuten vaikkapa koukuttavaa kertosäettä. Mutta tasainen ja mukava kokonaisuus on silti kyseessä. Pidän kappaleen alun kapakkapianosta ja leppoisasta akustisesta kitaroinnista yleensä. Huoletonta, helppoa kuunneltavaa ja hitusen höpöäkin, tämä resepti toimii minun kohdallani lähes aina. 

Arvosana: 6,0/10

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Celine Dion - New Dawn

Artisti: Celine Dion
Kappale: New Dawn (2007)
Albumi: Taking Chances
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I know new day will dawn."

Celine Dionin pitkä ura paikallisesta lapsitähdestä euroviisuvoittajaksi ja myöhemmin maailmanmaineeseen lienee useimmille tuttu. Vaikka hänen nykyinen suosionsa ei ole aivan 90-luvun lopun hullujen vuosien tasolla on hän  onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa yhtenä tunnetuimmista naisartisteista. 

Vuonna 2007 julkaistulla Taking Chances albumilla Celine ei nyt aivan suoranaisesti ottanut riskejä vaikka albumin nimi niin antaisi ymmärtääkin. Kyse oli lähinnä hieman särmikkäämästä tuotannosta kuin parilla aikaisemmalla albumilla. Hieman särömpää kitaraa, vähän rokimpia sovituksia, vähemmän koneita ja tanssibiittejä. Jostakin syystä niinkutsutut rokkipoliisit tuntuvat kavahtavan kovasti kun Celinen kaltaiset artistit esimerkiksi coveroivat rockklassikoita. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta mielestäni Celinen äänessä on tarpeeksi särmää rokimmankin materiaalin tulkitsemiseen.

New Dawnin on säveltänyt mm. Pinkille, Gwen Stefanille ja Christina Aguileralle monia hittibiisejä tehnyt Linda Perry. Jotkut muistanevat Linda Perryn myös 4 Non Blondes bändistä. New Dawn lienee tämän blogin historian ensimmäinen gospelbiisi. Onneksi kyseessä ei ole ole ko. genren vaivaannuttavaa osastoa edustava kappale vaan varsin neutraali uskontunnustus. Kyse ei myöskään ole sellaisesta piilogospelista mitä mm. Evanesence edusti. New Dawn edustaa rehellistä keskitien gospelia.

New Dawn ei tarjoa mitään uutta amerikkalaistyyliseen gospeliin. Se on taiten tuotettua ja tekemisen laatuun on panostettu kuten kaikissa Celinen englanninkielisen soolouran ajan albumeissa. Celinen ääni on iän myötä saanut hieman tummempiakin sävyjä joita hän käyttää hyväksi juuri sopivalla tavalla. Muut kappaleen elementit eivät tarjoa yllätyksiä, juuri näin tällaisen kappaleen olettaakin olevan toteutettu. Turvallinen ja hieman yllätyksetön toteutus tarkoittaa tässä tapauksessa kovin keskinkertaista lopputulosta. Vain Celinen laulusuoritus nousee muiden osien yläpuolelle. Mutta Celinen ääni on mukana kymmenissä paremmissakin kappaleissa. Kuunneltava rivibiisi kuitenkin.   

Arvosana: 5,5/10

tiistai 7. joulukuuta 2010

Son of a Plumber - Substitute (for the Real Deal)

Artisti: Son of a Plumber
Kappale: Substitute (for the Real Deal) (2005)
Albumi: Son of a Plumber
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "You killed an elephant to find an ant."

Per Gesslen retrohenkiseen sivuprojektiin tutustuminen jatkuu kappaleella Substitute (for the Real Deal) jota tästä lähtien kutsun vain Substitute -nimellä. Kuten koko muunkin levyn, tämänkin kappaleen soundimaailma on kotoisin 60- ja 70-lukujen taitteesta. Tällä kertaa monessa levyn kappaleessa päälauluvastuunkin saanut Helena Josefsson pitäytyy taustalla ja vokaaleista vastaa pääosin Per itse. On mukava havaita että Per on saanut itsevarmuutta oman laulutaitonsa suhteen ajan myötä.

Substitute on laulu hieman kitkaisesta romanssin alusta. Poika haluaisi kyllä tytön, mutta tyttö haluaisi oikestaan hieman erilaisen pojan. Mutta niin kauan kun unelmien prinssiä ei ole tytön näköpiirissä niin se toiseksi paraskin vaihtoehto saattaa kelvata. Kuten arvata saattaa tällainen teinirakkausasetelma ei ehkä ole kovin kestävälle pohjalle rakennettu mutta poika jaksaa silti unelmoida. "She can still change her mind.."  Tarina kuin suoraan omasta nuoruudestani. 

Per on oiva laulumaakari silloinkin kun hän ei tavoittele taivaita. Substitute on sympaattinen ja pikkunätti kappale eikä yritä olla yhtään sen enempää. Kappaleen lopussa tuleva papa-paa-pa-pap-pap-paa -hymistely lopettaa kappaleen juuri sopivalla tavalla. Se on kuin se viimeinen puraisu tutusta perushampurilaisesta jota ei syödä siksi että saadaan erikoislaatuinen makuelämys vaan koska sillä saadaan nälkä pois helposti ja nopeasti ilman pettymyksiä. Heleä äänimaailma mukavine kilkutuksineen tekee kappaleesta kepeän. Kaikki muutkin elementit toimivat hyvin kuten tällaisen pikkukivan kappaleen tyyliin sopiikin. Kun laulu nostaa pienen hymyn huulille on jo saavutettu paljon. 

Arvosana: 6,5/10

lauantai 4. joulukuuta 2010

Mike Oldfield - Empyrean

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Empyrean (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause kappaleesta: Instrumentaali

Viikon naisputken katkaisee kappalemääräisesti eniten musiikkia levyhyllyyni saanut artisti Mike Oldfield. Music of the Spheres on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Oldfieldin klassista musiikkia oleva albumi. Aiemmin tässä blogissa ko. albumista on jo käsittelyssä ollut Aurora

Empyrean on lyhyt, pituudeltaan vain 1:37 oleva kappale mutta toisin kuin jotkut introt tai outrot, se kuulostaa silti kokonaiselta. Kappale on melko mahtipontinen ja se tuo elokuvamaisuudessaan mieleen 50-luvun suuret historialliset spektaakkelielokuvat. Hetkittäin mieleen tulevat myös Basil Poledouriksen Conan -elokuvien sävellykset. Sana empyrean tulee latinan kielen empyreus sanasta joka tarkoittaa taivasta.   

Empyreanin mieleenjäävin instrumentti lienevät torvet. Ne soivat hillityn komeasti. Kevyen naputtavat rummut tuovat juuri sopivasti ryhtiä muuten hyvin ilmavaan äänimaailmaan. Olisiko kuoron käyttö saattanut tehdä kappaleesta paremman jää arvoitukseksi. Silloin kun kappaleesta tulee enimmäkseen mieleen monia muita samankuuloisia teoksia se ei voi olla kaikkein omaperäisin. Empyrean ei kuitenkaan kuulosta liian tutulta koska siinä ei ole mitään yksittäistä tuttua elementtiä josta saisi liian vahvasti kiinni. Viime vuosikymmenen aikana on varsinkin elokuviin tehty liikaa klassista musiikkia Carmina Burana (O Fortuna) -vaikuttein ja on piristävää kuulla hieman muunkinlaista lähestymistapaa.

Arvosana: 6,0/10

perjantai 3. joulukuuta 2010

Aaliyah - At Your Best (You Are Love)

Artisti: Aaliyah
Kappale: At Your Best (You Are Love) (1994)
Albumi: Woman Vol. 2
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Let me know."

Hyvin naisvaltaisen viikon jatkoksi saamme lisää naisenergiaa edesmenneen yhdysvaltalaisen R&B laulajattaren Aaliyahin tuotannosta. Aaliyah oli menehtyessään lento-onnettomuudessa vuonna 2001 vasta 22-vuotias ja hänen uransa oli etenemässä hyvää vauhtia sekä musiikin että elokuvien puolella. Hänet muistetaan parhaiten Romeo Must Die -elokuvan soundtrackilla olleesta Try Again hitistä.

At Your Best (You Are Love) on The Isley Brothers cover. Aaliyah levytti oman versionsa debyyttilevylleen ollessaan vasta 15-vuotias. Hän kuulostaa huomattavasti ikäistään kypsemmältä tuoden hieman mieleen Minnie Ripertonin. Ehkä lisäyhteneväisyyttä tuo myös   hieman 70-lukumainen sovitus. Ikävä kyllä tästäkin kappaleesta löytyy inhoamani keinotekoinen vinyylirahinaefekti. Minulla ei ole mitään luonnollista vinyylisoundia vastaan, mutta sen efektinä käyttämistä paljonkin.

Aaliyah selviytyy hyvin tästä rauhallisesta R&B rakkauslaulusta. Kappale etenee tasaista tahtia, jopa hieman raukeasti. Jos tämänkaltainen tunnelma ei iske juuri kuunteluhetkellä, voi kappale pian vaihtua seuraavaan. Toisaalta jos sulkee silmänsä ja kuuntelee kappaletta rauhallisesti ja keskittyneesti tulee palkituksi. Mieli alkaa keinua kappaleen tahdissa ja korvat herkistyvät pienille yksityiskohdille. Saattaa myös olla että on aivan pakko alkaa naputtamaan sormiaan kappaleen tahdissa.    

Kuten edellisestä kappaleesta käy ilmi aivan jokaisen hetken kappale At Your Best (You Are Love) ei ole. Se on yllättävän orgaanista R&B musiikkia kun ottaa huomioon tekoajankohdan ja sen että tuottajana toimi R. Kelly. On sääli että Aaliyahin ura katkesi ennen aikojaan sillä tämän perusteella hänellä olisi voinut olla lahjoja myös perinteitä kunnioittavan R&B -musiikin saralla. 

Arvosana: 6,5/10

torstai 2. joulukuuta 2010

The Bangles - If She Knew What She Wants

Artisti: The Bangles
Kappale: If She Knew What She Wants (2000)
Albumi: Eternal Flame - The Best of Bangles
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "If she knew what she wants."

Naisrokki on yhä tänäkin päivänä mielipiteitä jakava asia, tosin mikään ihmettelyn aihe se ei ole enää vuosikymmeniin ollut. Siitä ovat lukemattomat tienraivaajat pitäneet hyvin huolen. The Bangles on amerikkalainen naisrockbändi jonka kultakausi osui 80-luvun jälkimmäiselle puoliskolle. Bändi ammensi vaikutteita 60-luvulta kuten moni muukin bändi 80-luvulla. Kyseessä lienee sama kiertokulku joka näkyi 70-luvulla 50-luvun rockin uutena tulemisena. Edellinen vuosikymmen on aina liian tuoreessa muistissa joten 20 vuoden takaa on mielenkiintoisempi ammentaa.

If She Knew What She Wants on coverbiisi jonka alkuperäisversion oli levyttänyt vain vuotta aiemmin Jules Shear. Bangles ei vierastanut ulkopuolisten säveltäjien käyttöä vaikka bändistä itsestäänkin löytyi sävellystaitoa. If She Knew What She Wants osui kahden suuremman Banglesin hittisinglen väliin (Manic Monday, Walk Like an Egyptian) ollen vain pienehkö hitti. (29. US, 31. UK) 

If She Knew What She Wants on mukavaa kevyesti melankolista poprokkia. Hyvin tunnistettavan äänen omaava Susanna Hoffs on päävastuussa kappaleen laulupuolesta muiden jäsenten vetäessä hienot stemmat. Kaikki on hyvin tasapainossa, kappale on mukavan melodinen ja retroelementit ovat sopivan hienovaraiset. 80-luvun helmasynti eli liika paisuttelu loistaa poissaolollaan.

Mitään suuria vikoja If She Knew What She Wantisista on vaikea keksiä. Kappale voisi olla tarttuvampikin, mutta näin tasapainoinen suoritus ei huippukohtia oikeastaan kaipaakaan. Ehkä kappaleen toteutus on hivenen liian turvallinen, muttei häiritsevästi. Elämän alakuloisen harmaat hetket tarvitsevat omanlaisensa kappaleet ja juuri niihin If She Knew What She Wants sopii. Näillä eväillä ihan kiva -rima ylittyy selvästi mutta mahtavuus jää saavuttamatta. 

Arvosana: 7,0/10

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kemopetrol - African Air

Artisti: Kemopetrol
Kappale: African Air (2000)
Albumi: Slowed Down
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "That's the local way to keep their children wise."

Kemopetrol sai aikoinaan kunnian olla ensimmäinen kotimainen artisti levyhyllyssäni. Aloin ostamaan levyjä vuonna 1993 ja koko 90-luvun aikana en ostanut ainuttakaan kotimaista albumia tai singleä. Kaikki kotimainen tuntui joko liian itsestäänselvältä (ja sitä tuli radiosta koko ajan muutenkin) tai musiikista puuttui se pop-aspekti joka on minulle tärkeä. Vasta Kemopetrol osasi yhdistää monilta kotimaisilta bändeiltä löytyvän persoonallisen soundin tarpeeksi poppiin kuoreen. Vaikka Kemopetrol onkin myöhemmillä levyillään ollut mielestäni hieman epätasaisempi, heidän kaksi ensimmäistä albumiaan ovat hyviä kokonaisuuksia.

African Air on Kemopetrolin debyyttialbumin Slowed Downin kolmas singlejulkaisu. Kappale on alkuaikojen Kemopetrolille tyypillinen sekoitus monia erilaisia elementtejä. Elektronisia soundeja käytetään rohkeasti perinteisiä bändisoittimia unohtamatta. Soipa kappaleella jopa Leri Leskisen soittama haitari joka on yhdistetty vuosituhannen vaihteessa suosiossa olleeseen vinyylin rahina -efektiin. Yksi mielenkiintoinen lisä äänimaailmaan ovat myös DJ Slown skrätsäykset.  

Pidän kappaleista joissa sanoitus ja äänimaailma tukevat toisiaan. African Air luo sekä sanoituksellisesti että soundillisesti mielikuvia raukeasta ja lämpimästä iltapäivästä jossa kuuma ilma väreilee. Laura Närhen raukea muttei laiska laulu sopii hyvin kokonaisuuteen. Kappaleen möyrivä ja muriseva basso on African Airin parhaita ominaisuuksia. African Air on lämpimän melankolinen mikä on vaihtelua monille kotimaisille kylmän melankolisille kappaleille. Afrikan lämpöä joulukuun ensimmäisen päivän pimeyteen, kyllä sattumallakin on satunnaiset hetkensä.
  
Arvosana: 8,0/10

tiistai 30. marraskuuta 2010

Agnetha Fältskog - I Keep Turning Off Lights

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: I Keep Turning Off Lights (1985)
Albumi: Eyes of a Woman
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I keep turning off lights and getting under covers."

Agnetha Fältskogin Abban jälkeisen soolouran satunnainen läpikäynti jatkuu tällä kertaa Eyes of a Woman albumin kappaleella I Keep Turning Off Lights. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut China Burton. 

I Keep Turning Off Lights on varsin tyypillistä kasari poprokkia joka sopisi hyvin esimerkiksi Vice City -pelin soundtrackille. Kappale on ehkä liiankin tyypillisen kuuloinen, sen voisi hyvin kuvitella monen muunkin 80-luvun puolivälissä vaikuttaneen naisartistin levylle. Kappale ei toisaalta myöskään ärsytä sillä se on tehty ja tuotettu hyvin oman aikansa lapseksi. Muhkeat ja kliiniset kasarisoundit eivät ehkä ole ensimmäinen asia jonka Agnethaan yhdistää mutta mielestäni hän onnistuu hyvin kappaleen ottamisessa omakseen. Hän on mielestäni parhaimmillaan tulkitsessaan haavoittuvia naishahmoja lauluissaan. 

Mikään klassikko tai edes kadonnut helmi I Keep Turning Off Lights ei mielestäni ole. Se on hyvän albumin mukiinmenevä rivibiisi jonka kuuntelee mieluusti läpi. Kappale polkee hieman liian tasaista tahtia eteenpäin eikä kertosäkeeseen saada tarpeeksi nostetta vaikka Agnethan tulkinnassa onkin kohtalaisen mukavasti sävyjä. Biisin soundit tuovat hetkittäin mieleen Cutting Crewn I Just Died In Your Arms Tonight -kappaleen. Muuten varsin tyypillisissä syntikoissa on muutama pikkunäppärä soundiratkaisu. 

I Keep Turning Off Lights edustaa kappaleena keskitempoista, keskinkertaista ja hieman mielikuvituksetonta kasarisoundia joka kokonaisuutena noussee hieman keskinkertaisuuden yläpuolelle vain Agnethan faneille. Ja tämän vuoksi omakin arvosanani nousee hieman keskiarvon yläpuolelle. Kyllä fanipoika on aina fanipoika.

Arvosana: 6,0/10

maanantai 29. marraskuuta 2010

Sarah Brightman - La Lune

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: La Lune (2000)
Albumi: La Luna
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "That's one small step for man, one giant leap for mankind."

Sarah Brightmanin vuoden 2000 albumin La Lunan teema on kuu. (Kuten kielitaitoisemmat voivat nimestäkin päätellä.) Teema-albumit ovat olleet Brightmanin tuotannossa hyvin tyypillisiä vaikka teemat eivät olekaan ollet erityisen tiukasti albumien tyylejä sitovia. Kyse on parin selkeästi teemaan liittyvän biisin lisäksi albumin kokonaissoundimaailmasta joka on sovitettu yhtenevän kuuloiseksi ja näin saatu luotua vaikutelmaa albumin kattavasta teemasta. Tämä on toiminut hyvin Brightmanin albumeissa eikä tuottajana toiminut Frank Peterson ole nähnyt tarpeelliseksi rikkoa hyväksi havaittua kaavaa.

La Lunen suurin ongelma on se että se on introksi nimeämätön introraita. Introt ovat yleensä lyhyitä, hitaahkoja ja pyrkivät nostamaan odotuksia albumia kohtaan. Ja monet introt toimivatkin tässä tarkoituksessa varsin hyvin, mutta näin erikseen kuunneltuna syntyy kala kuivamalla maalla -vaikutelma. Kun intro katkeaa kesken kohdassa jossa levyn ensimmäinen varsinainen kappale alkaisi haluaisi kuulla perään juuri sen kappaleen. Lisäksi 2:54 on mielestäni hieman liian ylipitkä intron mitaksi.

La Lunesta on hitaudesta, intromaisuudesta ja epätyydyttävyydestään huolimatta löydetttävissä myös hyviäkin elementtejä. Brightman laulaa omalla miellyttävällä tyylillään muutaman varsin mukavankuuloisen ranskankielisen lauseen. Enemmän kliseosastolle menee tunnetun "That's one small step for man, one giant leap for mankind." -lauseen käyttö. La Lune on kappaleena kaunis ja eteerinen ja olisi pienellä lisävaivalla voinut päätyä varsin mukiinmeneväksi täysipainokseksi La Luna -albumin rivibiisiksi. Mutta loppujen lopuksi intro ei karvoistaan pääse ja La Lune toimii parhaiten albumi- ei satunnaiskuuntelussa.

Arvosana: 4,5/10