perjantai 3. joulukuuta 2010

Aaliyah - At Your Best (You Are Love)

Artisti: Aaliyah
Kappale: At Your Best (You Are Love) (1994)
Albumi: Woman Vol. 2
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Let me know."

Hyvin naisvaltaisen viikon jatkoksi saamme lisää naisenergiaa edesmenneen yhdysvaltalaisen R&B laulajattaren Aaliyahin tuotannosta. Aaliyah oli menehtyessään lento-onnettomuudessa vuonna 2001 vasta 22-vuotias ja hänen uransa oli etenemässä hyvää vauhtia sekä musiikin että elokuvien puolella. Hänet muistetaan parhaiten Romeo Must Die -elokuvan soundtrackilla olleesta Try Again hitistä.

At Your Best (You Are Love) on The Isley Brothers cover. Aaliyah levytti oman versionsa debyyttilevylleen ollessaan vasta 15-vuotias. Hän kuulostaa huomattavasti ikäistään kypsemmältä tuoden hieman mieleen Minnie Ripertonin. Ehkä lisäyhteneväisyyttä tuo myös   hieman 70-lukumainen sovitus. Ikävä kyllä tästäkin kappaleesta löytyy inhoamani keinotekoinen vinyylirahinaefekti. Minulla ei ole mitään luonnollista vinyylisoundia vastaan, mutta sen efektinä käyttämistä paljonkin.

Aaliyah selviytyy hyvin tästä rauhallisesta R&B rakkauslaulusta. Kappale etenee tasaista tahtia, jopa hieman raukeasti. Jos tämänkaltainen tunnelma ei iske juuri kuunteluhetkellä, voi kappale pian vaihtua seuraavaan. Toisaalta jos sulkee silmänsä ja kuuntelee kappaletta rauhallisesti ja keskittyneesti tulee palkituksi. Mieli alkaa keinua kappaleen tahdissa ja korvat herkistyvät pienille yksityiskohdille. Saattaa myös olla että on aivan pakko alkaa naputtamaan sormiaan kappaleen tahdissa.    

Kuten edellisestä kappaleesta käy ilmi aivan jokaisen hetken kappale At Your Best (You Are Love) ei ole. Se on yllättävän orgaanista R&B musiikkia kun ottaa huomioon tekoajankohdan ja sen että tuottajana toimi R. Kelly. On sääli että Aaliyahin ura katkesi ennen aikojaan sillä tämän perusteella hänellä olisi voinut olla lahjoja myös perinteitä kunnioittavan R&B -musiikin saralla. 

Arvosana: 6,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti