keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kemopetrol - African Air

Artisti: Kemopetrol
Kappale: African Air (2000)
Albumi: Slowed Down
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "That's the local way to keep their children wise."

Kemopetrol sai aikoinaan kunnian olla ensimmäinen kotimainen artisti levyhyllyssäni. Aloin ostamaan levyjä vuonna 1993 ja koko 90-luvun aikana en ostanut ainuttakaan kotimaista albumia tai singleä. Kaikki kotimainen tuntui joko liian itsestäänselvältä (ja sitä tuli radiosta koko ajan muutenkin) tai musiikista puuttui se pop-aspekti joka on minulle tärkeä. Vasta Kemopetrol osasi yhdistää monilta kotimaisilta bändeiltä löytyvän persoonallisen soundin tarpeeksi poppiin kuoreen. Vaikka Kemopetrol onkin myöhemmillä levyillään ollut mielestäni hieman epätasaisempi, heidän kaksi ensimmäistä albumiaan ovat hyviä kokonaisuuksia.

African Air on Kemopetrolin debyyttialbumin Slowed Downin kolmas singlejulkaisu. Kappale on alkuaikojen Kemopetrolille tyypillinen sekoitus monia erilaisia elementtejä. Elektronisia soundeja käytetään rohkeasti perinteisiä bändisoittimia unohtamatta. Soipa kappaleella jopa Leri Leskisen soittama haitari joka on yhdistetty vuosituhannen vaihteessa suosiossa olleeseen vinyylin rahina -efektiin. Yksi mielenkiintoinen lisä äänimaailmaan ovat myös DJ Slown skrätsäykset.  

Pidän kappaleista joissa sanoitus ja äänimaailma tukevat toisiaan. African Air luo sekä sanoituksellisesti että soundillisesti mielikuvia raukeasta ja lämpimästä iltapäivästä jossa kuuma ilma väreilee. Laura Närhen raukea muttei laiska laulu sopii hyvin kokonaisuuteen. Kappaleen möyrivä ja muriseva basso on African Airin parhaita ominaisuuksia. African Air on lämpimän melankolinen mikä on vaihtelua monille kotimaisille kylmän melankolisille kappaleille. Afrikan lämpöä joulukuun ensimmäisen päivän pimeyteen, kyllä sattumallakin on satunnaiset hetkensä.
  
Arvosana: 8,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti