lauantai 30. syyskuuta 2017

Rob Zombie - Spookshow Baby

Artisti: Rob Zombie
Kappale: Spookshow Baby (1998)
Albumi: Hellbilly Deluxe
Mieleenjäävin lause: "She's a killer, she's a thriller, spookshow baby!"

Klassisesta crossoverista industrial shokkirokkiin. Pidän siitä kun aivan erilaiset biisit seuraavat toisiaan. Mukava myös korkata uusi artisti jota ei ennen blogissani ole käsitelty. Muistan White Zombien ja sitä seuranneen Rob Zombien soolouran mutta höristin korvani sille vasta tämän vuosituhannen puolella.

Kauhuelementtinen rock ei yleensä ole minulle mikään lisäarvo sillä en ihmeemmin välitä edes kauhuelokuvista. En osaa pelätä enkä jännittää katsoessani niitä eikä näin olleen myöskään musiikin kauhukuvastolla ole minuun vaikutusta. Mutta hyvälle industrial metallille on varattu pieni tekonurmella päällystetty alue musiikkimakuni kentällä.

Koska kilpailua ei pahemmin ole voinen sanoa että Rob Zombien soolodebyytti Hellbilly Deluxe on suosikki shockrock albumini. Voidaan toki keskustella onko shockrock musiikkigenre vai tapa kuvata sitä millainen visuaalinen ulosanti artistilla tai yhtyeellä on. Oli miten oli kokemusta genressä White Zombiessa kerännyt Rob Zombie tuntui tietävän mitä vaikutteillaan teki. Teemat ovat klassista kauhukuvastoa oli sitten kyse elävistä kuolleista, okkultismista tai muusta yliluonnollisesta.

Spookshow Baby ei eroa teemaltaan muusta albumista kuten ei musiikillisestikaan. Jos albumilta olisi julkaistu kolmen sijaan neljä singleä olisi Spookshow Baby ollut mielestäni vahva ehdokas. Tätä voisi perustella silläkin että kappaleen musiikkivideo julkaistiin DVD:n täytteeksi viisi vuotta albumin ilmestymisen jälkeen. Kyseessä onkin yksi Rob Zombie suosikeistani juuri noiden kolmen edellämainitun singlen lisäksi (Living Dead Girl, Dragula ja Superbeast).

En ole oikea ihminen arvioimaan Rob Zombien alter egon pelotusvoimaan juuri siksi etten ymmärrä kauhun enkä pelkäämisen päälle. Hahmo ei ole minulle tärkeä ja vain hänen musiikillaan on väliä. Spookshow Baby häviää hitusen Zombien parhaille tuotoksille siinä että se seisoo liikaa kertosäkeensä varassa. Puhutut väliosat eivät ole paras tapa viedä kappaletta eteenpäin vaikka ne ehkä tuovatkin usein industrialista puuttuvaa dynamiikkaa. Ehkäpä intron jousikilkutusta olisi voinut laajentaa muuhunkin kappaleeseen. Kelpo Zombieta kuitenkin pimeneviin syysiltoihin.   

Arvosana: 6,0/10



lauantai 16. syyskuuta 2017

Sarah Brightman - This Love

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: This Love (2000)
Albumi: La Luna
Mieleenjäävin lause: "A faded kind of day love, this love."

Sarah Brightmanin tuotanto sisältää vähemmän originaaleja sävellyksiä kuin olen joskus olettanut. Tuntuu siltä että lähes aina kun alan selvittämään jonkun Brightmanin albumibiisin taustoja huomaan että se on coveri tai sitten siihen on lainattu osia klassisesta musiikista. Minulle Brightman on ennen kaikkea loistava tulkitsija joten asia ei häiritse mutta alkuperäisversioihin tutustuminenkin on ollut antoisaa. On päivänselviä covereita jotka on tehty niin suurista klassikoista että ne tietävät kaikki kuten vaikka Brightmanin Whiter Shade of Pale tulkinta. Mutta Frank Peterson joka on tuottanut valtaosan Brightmanin klassiscrossover albumeista on myös löytänyt paljon vähemmän tunnettuja pikkuhittejä jotka ovat sopineet hyvin lahjakkaan sopraanon tulkittaviksi.

Tällainen vähemmän tunnettu lainabiisi on vuoden 2000 La Luna albumin Euroopan painoksen aloittava eteerinen This Love. Alkuperäisversio on vain kaksi vuotta vanhempi ja sen takana oli paremmin elokuvasäveltäjänä tunnettu Craig Armstrong. Originaalin vokaaleista vastasi Cocteau Twinsistä tuttu Elizabeth Frazer. Armstrongin versiosta ei ole vaikea kuvitella miksi Peterson on sen kuullesaan päättänyt sen sopivan hyvin Brightmanin levylle. Kappaleelle ei ole tehty suuria muutoksia. Suurin ero on taustojen muuttuminen hieman sulavimmiksi ja sovituksen hiotummaksi. Alkuperäisversion trip hop vaikutteet on muutettu Brightmanin tutuksi klassiscrossoveriksi.

This Love ei sisällä erityisen monimutkaisia lyriikoita. Mutta ehkä juuri yksinkertaisuudessaan ne onnistuvat olemaan monitulkintaiset. Joskus yksinkertaisuudella saadaan aikaan se että kuuntelija alkaa itse täyttämään aukot ja sovittamaan laulun itselleen. Lähes kuuden ja puolen minuutin kesto on paljon muttei tässä tapauksessa liikaa. Suurempia huippukohtia tai nostauksia ei ole mutta tämä toisaalta säilyttää tunnelman raukean hypnoottisena. This Loven rakkaus ei ole tulisinta eikä edes epätoivoisinta. Se on silti rakkautta mutta ehkä luonteeltaan sellaista joka ei saa vastakaikua. Se voi olla toivotonta rakkautta josta ei voi ikinä tulla mitään. Se on tunne jonka käsittely on vielä kesken vaikka lopputulos on jo lähes varmasti tiedossa.

This Love ei ole killeri eikä se ole albumin filleriäkään. Se saisi enemmän vastakaikua jos olisin tuntenut joskus jotakin sen kuvaileman kaltaista. Mutta mistä se kertoo ei ole silti tavoittamatonta; minulla ei vain ole siihen omakohtaista kosketuspintaa. Brightman pitää ihaltavasti tulkintansa hillittynä eikä sellaiseen "pakolliseen" isoon nostatukseen ole lähdetty. Kaikki on toteuttu hyvän tyylitajun mukaisesti ja jos jotakin särmää on tässä menetettykin se ei pilaa kokonaisuutta. Ajelehtivien ajatusten musiikillekin on aikansa ja paikkansa.          

Arvosana: 6,0/10




lauantai 9. syyskuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 76-100

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

Sijat 76-100

76. Depeche Mode – It’s No Good
Opiskeluajan seinänaapuri ajoi tämän biisin ja samalla koko Depeche Moden runsaalla pakkotoistolla pääni sisään.

77. Retropop – Sellaista miestä
Sopivan realistinen ihannelistausbiisi.

78. Ruoska – Työmiehen haudalla
Oppikaamme edeltävistä sukupolvista, älkäämme toistako heidän virheitään.

79. Sparks – Dick Around
Minäkin olen joskus se ihmeellinen pelle.

80. Mona Carita – Hollywood
Musiikillisen ensirakkauteni täytyy olla listalla.

81. Jonna Tervomaa – Päästä yli
Vaikeiden asioiden ylipääsemisessä ei lasketa tyylipisteitä.

82. Dead Sara – Weatherman
Rokilla on toivoa kun yhä syntyy tällaisia.

83. Martti Servo & Napander – Tein sen minkä näillä lahjoilla pystyin
Maanläheinen kannustuslaulu.

84. Maria – Hold On Be Strong
Ei listaa ilman viisubiisiä, suosikkiviisuni tältä vuosituhannelta.

85. Supertramp – Logical Song
Minullakin tuli tämä tunne opiskelujen jälkeen.

86. Standfast – Carcrashes
Tämä on minulle se kevätbiisi.

87. CMX – Punainen komentaja
Vihaan monia CMX:n biisejä mutta pidän tästä avaruusoopperasta.

88. Black Box Recorder – Child Psychology
Choose life.

89. Gravitonas – People Are Lonely
Yksinkin voi olla yhtä yksinäinen kuin ihmisjoukossa.

90. Neverland Project – David & Goliath
Ehkei La Camilla osaa laulaa mutta hänen äänensä voi olla silti osa hyvää biisiä.

91. Catatonia – Mulder and Scully
Musiikillisesti parasta mitä X-Files synnytti.

92. Gregorian – Moment of Peace
Biisi johta kuunnellessa on sosiaalisen energian laturissa.

93. Alice – Il Vento Caldo Dell'estate
Sosiaalisen kanssakäymisten haasteiden vertauskuva minulle.

94. Troll – Jimmy Dean
Kuutosluokan luokkaretken soundtrack.

95. Alcazar – Shine On
Vakavampaa Alcazaria ja ehkä juuri siksi niin hyvää.

96. Clout – Save Me
Kuka tarvitsee pelastusta miltäkin, naisrock kunniaan.

97. France Gall – Ella, elle l’a
Ilomielinen kunnianosoitus, ranska on kaunis laulukieli.

98. Erasure – Love To Hate You
Viha ja rakkaus samassa pop-paketissa.

99. The Bangles – Hazy Shade of Winter
Biisi joka jäi työmatkakuuntelussa päähäni soimaan eikä ole poistunut sieltä vieläkään.

100. Donna Summer – MacArthur Park
Paras laulu jossa verrataan sateessa sulavaa täytekakkua hajoavaan ihmissuhteeseen.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Roxette - Bla Bla Bla (You Broke My Heart)

Artisti: Roxette
Kappale: Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) (2003)
Albumi: The Pop Hits
Mieleenjäävin lause: "It's all bla bla bla bla, you broke my heart many times."

Minulla ei oikeastaan ollut erityisen hyvää syytä ostaa vuosina 2002 ja 2003 julkaistuja Roxetten The Ballad Hits ja The Pop Hits -kokoelmia. Omistin albumit joilta varsinaiset hitit olivat albumeille poimittu ja uudet täkybiisit eivät olleet aivan parasta Roxettea. Olisiko sitten rahapussin aukaissut kummassakin levyssä mukana ollut bonus EP joissa oli ennenjulkaisemattomia biisejä ja vaihtoehtoisia ottoja.

Ennen nykyisenkaltaista lähes kaikenkattavaa nettimusiikkitarjontaa muutamalla ennenkuulemattomalla bonusraidalla saattoi lisätä mukavasti kokoelmien myyntiä. Mutta silti, kaksi täyshintaista levyä joissa kummassakin oli vain puolisenkymmentä ennenkuulematonta raitaa ei ollut hyvä diili edes fanille.

Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) löytyi vuoden 2003 The Pop Hits albumin bonus EP:ltä. Kappale oli käyttämättömäksi jäänyttä materiaalia vuoden 2000 levytyssessioista. Abban Benny ja Björn olivat eräässä haastattelussa sitä mieltä että jos he aikanaan ovat olleet sitä mieltä että joku kappale ei ole julkaisun arvoinen ei kuluva aika asiaa paranna. Ehkä Perin ja Marienkin olisi tässä tapauksessa kannattanut kuunnella maanmiehiään sillä Bla Bla Bla Bla Bla on tuskin kenenkään Roxettefanin lempibiisi.

Kappaleessa itsessään ei ole mitään järisyttävää ongelmaa. Se on kelvollisesti tuotettu siinä missä kaikki Roxetten musiikki yleensäkin. Itse saan lopputuloksesta tilkkutäkkimäisen vaikutelman. Aivan kuin biisi olisi kasattu tutuista palikoista joita on jo käytetty muissa sävellyksissä. Intro tuo mieleen yhden Roxetten biisin, väliosa myös ja kertosäekin on tutun oloinen. Ehkäpä epäinspiroitunut voisi olla hyvä termi kuvaamaan lopputulosta. Per Gesslellä on lauluvetovastuu ja Marieta kuullaan vain taustoissa. Ehkä tämä olisi ollut enemmän kotonaan Perin soololevyillä kuten vaikkapa World According To Per Gesslellä tai Son of a Plumberilla.  

Ei ole syytä kuitenkaan olla liian julma Bla Bla Bla Bla Blata kohtaan. Kaikessa keskinkertaisuudessa ja lievässä junnaavuudessaan se on kuitenkin helpohkoa kuunneltavaa. Se on biisi jonka juuri ja juuri jättää skippaamatta. Se on kuin puolituttu jota et itse ala jututtamaan mutta jolle kohteliaasti vastaat jos se lähestyy sinua. Ehkä pahinta on se hinta jonka olen siitä aikoinaan joutunut maksamaan. Turhan monta euroa per bla.

Arvosana: 5,0/10