tiistai 6. joulukuuta 2016

Gemini - Beat the Heat

Artisti: Gemini
Kappale: Beat the Heat (1987)
Albumi: Det bästa med Karin och Anders Glenmark
Mieleenjäävin lause: "Don't take your love away, finally we've found way to beat the heat."

Itsenäisyyspäiväksi ei valikoitunut mitään kotimaista enkä onnistunut kaivamaan mitään Suomiyhteyttä tähän hätään mutta naapurimaata kauemmas ei random play valintaansa ulottanut. Sisarusduo (jotka nimestä huolimatta eivät olleet kaksosia) Karin ja Anders Glenmark julkaisivat kaksi albumia vuosina 1985 (Gemini) ja 1987 (Geminism). Vaikka takapiruina hääräsi Abbakaksikko Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ei taikapöly tarttunut tällä kertaa kaupallisen menestyksen muodossa. Abba-faneille varsinkin Geminin debyyttialbumi on merkityksellinen sillä se sisältää kappaleita jotka muuten olisivat voineet päätyä Abban ikuisesti julkaisematta jääneelle Visitors albumin seuraajalle.

Karkeasti ottaen Geminin biisit voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Bennyn ja Björnin tekemiin ja niihin loppuihin. Ei ole vaikea arvata kummat ovat omia suosikkejani. Varsinkin kakkosalbumi Geminismin Anders Glenmarkin ja kumppaneiden sävellykset jäivät lähes täytebiisien asemiin. Sellainen on myös Beat the Heat josta vastasivat Anders Glenmark ja Ingela Forsman. Toki B&B toimivat tuottajina tälläkin kappaleella mikä ehkä on pelastanut sen mitä pelastettavissa on. Glenmarkeista Karin on minulle se jonka ääni määrittää Geminin eikä hänen veljensä Anders. Beat the Heatissä Anders on päälauluvastuussa Karinin ollessa vain taustalaulussa. En tiedä onko biisissä pyritty lainaamaan vaikutteita Princeltä mutta kuten moni muukin sitä yrittänyt niin matkinta ei ole ole onnistunein kunnianosoitus.

Semieksoottinen alkuintro lupaa enemmän kuin jatko lunastaa ja samoin käy myös kertosäkeen sisään tuovan alustuksen suhteen. Taustasyntikkamatto on kuin laimennettu versio One Night in Bangkokin vastaavista. Juuri tuo lähes alusta loppuun junnaava biitti on kaksiteräinen miekka; Toisaalta se junnaavuudessaan jää omalla tavallaan mieleen mutta tavalla jonka ei haluaisi jäävän mieleen. Eksoottisten elementtien tuominen mukaan olisi tuonut piristystä ja junnauskin olisi ollut hyvä katkaista välillä. Ehkei kappale ole aivan niin huono kuin annan ymmärtää mutta pitää ymmärtää että vaatimustaso on kovempi kun kyseessä on yhtye joka on levyttänyt muutamia kaikkojen aikojen suosikeistani. Mutta tällä ei päästä jatkoon.      
   
Arvosana: 4,0/10

lauantai 26. marraskuuta 2016

Suzi Quatro - 48 Crash

Artisti: Suzi Quatro
Kappale: 48 Crash (1973)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "You know the 48 crash come like a lightning flash."

Maailman toiseksi huonoimpana basistina arvostan basisteja paljon enemmän kuin ennen soittoharastukseni alkua. Niinpä jo aiemmin diggailemani Suzi Quatro sai uusia ulottuvuuksia sillä olihan hän yksi ensimmäisiä naisbasisteja rokissa jotka nousivat parrasvaloihin. Voi tosin olla että ensikosketukseni Suzi Quatroon oli Onnenpäivät tv-sarja jossa hänellä oli Leather Tuscaderon rooli. Quatro on edelleen aktiivinen sekä uuden musiikin julkaisun että maailmankiertämisen suhteen.

48 Crashissa voi hyvin kuulla aikansa kultasormien Mike Chapmanin ja Nicky Chinnin hittikosketuksen. Luonnollisesti kolmantena singlenä Suzi Quatron debyyttialbumilta lohkaistu 48 Crash oli hitti ja se sai myös ajalle tyypillisesti kotimaisen käännöskäsittelyn. Yleisen käsityksen mukaan biisi käsittelee miesten vaihdevuosia vaikka toisenlaisiakin teorioita on esitetty. Kotimainen käännösversio (Kun oot 52) perustuukin tähän teemaan. Jos pidän tätä blogia vielä kun olen 48-vuotias voin palata kommentoimaan romahtiko maailmani edellämainitussa iässä. (Ja varmuuden vuoksi vielä 52-vuotiaanakin, voihan käännösversiokin olla oikeassa.)

Tutun hittinikkarisoundin lisäksi 48 Crash kuulostaa aikansa tuotokselta. Glamrockmausteet ovat läsnä vaikka Suzi Quatro suosikin enemmän pelkistettyä mustaa nahkaa kuin kimalletta. Bassokitara ei ole pinnassa vaikka keskushahmo sitä soittaakin. Vilkaistuani pikaisesti bassotabulatuureja voin todeta että kappale olisi minunlaisellenikin basistille mukavan suoraviivainen soitettava. Ehkä rummut ovat korostetuimmassa asemassa soittimista mutta ylimpänä on tietenkin Quatron takakireäksi studiossa viritetty lauluääni. Hyvässä popbiisissä on monta koukkua ja yksi pienemmistä on miestaustalaulajien hokema 48 Crash.

48 Crash on niitä kappaleita jotka tarttuvat kuulijasta kiinni jo alussa ja pitävät huolen siitä ettei vauhtista päästetä ennen loppua. Onko biisi enemmän hypnoottinen vai junnaava riippuu kuulijan musiikkimausta. Minä kallistun positiivisen puolelle vaikka suurimmat Suzi Quatro suosikkini löytyvät 70-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta. Aika ei anna lainaa joten parempi elää nuoruus lujaa teema ei ole ainutlaatuinen rokissa mutta 48 Crash on löytänyt siihen omanlaisensa näkökulman. Sitä en tiedä miksi sanoituksen nainen varoittelee komeata nuorta urosta ikääntymisen väistämättömyydestä mutta ehkä tarkoituksena on hiljentää kukonpoika edes vähäksi aikaa. Itsekin aloin miettiä että enääkö siihen mainittuun ikään on niinkin vähän aikaa. Aika ei odota ketään mutta musiikki voi jäädä elämään sukupolvelta toiselle.  
    
Arvosana: 6,5/10




lauantai 12. marraskuuta 2016

Johnny Cash - Daddy Sang Bass

Artisti: Johnny Cash
Kappale: Daddy Sang Bass (1968)
Albumi: Essential Johnny Cash
Mieleenjäävin lause: "I remember when i was lad, times were hard and things were bad."

Uskonnollista musiikkia minulta löytyy hyvin vähän. Puhtaita gospelalbumeita en omista ainuttakaan mutta monilta varsinkin amerikkalaisilta artisteilta löytyy yksittäisiä uskontoaiheisia kappaleita. Toki gospelkakustakin otan maistiaisia silloin tällöin sillä hyvä biisi on hyvä biisi aihevalinnasta riippumatta. Huomaan joskus miettiväni lapsuuttani ja ala-asteen aamunavauksia joissa seisoimme luokittain pituusjonoissa ahtaassa aulassa laulamassa virsiä opettajan urkuharmoonin säestyksellä. Silloin tällöin joku pyörtyikin mutta tilaisuudet vietiin aina loppuun. En tiedä kuinka vakaumuksellista koulujen nykyinen uskonto-opetus on ja kuinka paljon se näkyy oppilaiden elämässä mutta toivottavasti asiat ovat neutralisoituneet omasta lapsuudestani.

Countrylegenda Johnny Cash ei ikinä peitellyt uskonnollisuuttaan ja antoi sen kuulua myös musiikissaan. Levyttihän hän uskonnollisia albumikokonaisuuksiakin joilta yhdeltä tämänkertainen kappalekin on. Vuonna 1968 julkaistu Daddy Sang Bass sisälsi voimakkaita kristillisiä elementtejä sillä siinä lainattiin kertosäkeessä vanhaa virttä Will the Circle be Unbroken. Tämä ei haitannut menestystä Amerikassa jossa irtosi countrylistan ykkössija.

Toki sanoitus on muutenkin uskonnollissävytteinen jossa jo aikuisikään ehtinyt mies muistelee lapsuuden yhteislauluja perheen parissa. Isä lauloi bassoäänet ja äiti tenorin lasten liittyessä lauluun mukaan mistä kappaleen nimikin tulee. Pikkuveli on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen mutta laulaja uskoo vielä laulavansa hänen kanssaan taivaan kuorossa. Biisin takana oli Carl Perkins joka levytti sen myös itse. Kappale sai inspiraationsa siitä että itse uskonnon avulla huumeista irti päässyt Cash auttoi samoin keinoin Perkinsin kuiville alkoholista. Sanoituksessa mainittu veli oli Cashin nuorena kuollut veli Jack.

Kappaleen toteutus ei Cashinsä tunteville aiheuta yllätyksiä. Cashille ominainen naputtava kitarasoundi on tietysti läsnä sekä miehen tunnistettava ääni. Jos joku keskinkertainen laulaja esittäisi tämän kappaleen en kallistaisi sille korvaani mutta Cashin karismaa vastaan ei käy taisteleminen. Tulkinta on yhtä aikaa kevyt mutta kuitenkin jokaisen sanan takana seisova. Ehkäpä tämä keventävä seikka tekee Daddy Sang Bassista tavallista helpompaa kuunneltavaa gospeliksi. Eikä vähän yli kaksiminuuttinen mittakaan tee kuuntelukokemuksesta liian uuvuttavaa. Eihän tämä minulle ominta musiikkigenreä edusta mutta Cash on aina Cash.

Arvosana: 5,5/10
Youtuben rajattua albumiversion liittämistä jaan sen sijaan liveversion:

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Mike Oldfield - Nothing But / Bridge to Paradise

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Nothing But / Bridge to Paradise (1989)
Albumi: Earth Moving
Mieleenjäävin lause: "You will have nothing but love, nothing but hope, blue sky above."

Vuonna 1989 julkaistu Earth Moving oli viimeinen albumi jossa Mike Oldfield totteli Virgin levy-yhtiön toivetta ja teki kaupallisen levyn ilman pitkiä instrumentaaleja. Earth Movingin jälkeen alkoi teiden arkaneminen jossa tahallisesti epäkaupallisia albumeita julkaissut Oldfield täytti sopimuksen ehdot ja pääsi toiseen levy-yhtiöön. Radioystävällistä aikansa poprocksoundia tavoitellut Earth Moving vaikuttaisi olevan monen fanin inhokkialbumi mutta minä itseasiassa pidän siitä. Ne harvat Oldfieldin albumit joista en niin paljoa pidä ovat 90-luvun loppupuolen hieman epätasaiset teemalbumit (Guitars, Voyager) sekä nolkytluvun liian kylmän koneelliset (Tr3s Lunas, Light+Shade).

Vaikka Earth Moving oli tehty aikansa trendejä mukaillen niin Virginille kelpasivat myös progressivisempien Oldfieldfanien rahat. Heille albumin päättävä raita Nothing But / Bridge to Paradise vaikuttikin varmasti houkuttelevalta yli kahdeksan minuutin kestoineen. Mutta oikeasti kyseessä olikin kaksi toisistaan täysin irrallista raitaa jotka oli liitetty yhdeksi. Täyttä huijausta siis omalla tavallaan ja varmasti taas yksi sulka kamelin selän katkaisuun sekä syy lisää vihata ko. levyä. Vaikka yleensä käsittelyssä tässä blogissa on vain yksi biisi kerrallaan niin tällä kertaa kyse on kahdesta.

Nothing But on kappaleduon rauhallisempi tapaus ja tyylipuhdas slovari. Hieman tylsähkön biisin pelastus on Carol Kenyonin sielukas laulutulkinta. Bridge of Paradise on poprokkia ja ehkä se parempi biisikokonaisuus näistä kahdesta. Max Bacon ei ole paras laulaja joka on päässyt Oldfieldin levyille mutta hänen äänensä sopii kappaleeseen. Oldfieldin kitarointi on omaan makuuni liian efektoitua saaden sen kuulostamaan liian elektroniselta. (Ja sitä on myös liian vähän.)

Onko näiden kahden biisin yhteenliittämiseen ollut mitään oikeutusta? Ei sillä linjaukset täytyisi keksiä väkisin. Albumikokonaisuuden puolesta Nothing But olisi sopinut paremmin levyn päättäväksi kappaleeksi. Muutenkin tuntuma on se että kaksi täyteraitaa yhdistettiin vain yhden ostajakunnan houkuttelemiseksi ilman sen kummempaa yritystä lisätä niiden koheesiota. Kokonaisuus kärsii yhdistämisestä ja kuuntelijoilta evättiin mahdollisuus hypätä tarvittaessa yhden raidan yli. Kummankin kappaleen pienet vahvuudet hautautuvat pakkoyhdistämisen ja hieman innottoman yleistunnelman alle. Kuuntelen tämän ennemmin kuin otan amalgaamipaikan suuhuni mutta ero on pienempi kuin voisi luulla.

Arvosana: 4,0/10

Koska tekijänoikeuksien haltijat eivät salli biisiä Youtubessa sen voi kuunnella Spotifysta: 
Nothing But / Bridge to Paradise



lauantai 29. lokakuuta 2016

Lili & Susie - Enkel resa

Artisti: Lili & Susie
Kappale: Enkel resa (1988)
Albumi: Det bästä med Lili & Susie
Mieleenjäävin lause: "En enkel resa."

90-luvun alussa tätini osti serkulleni pienen kosketinsoittimen siinä toivossa että serkkuni innostuisi soittamisesta. Näin ei tietenkään käynyt mutta laitteesta tuli suosittu minun ja serkkuni oppiessa käyttämään laitteen samplaustoimintoa. Soitin pystyi tallentamaan muistiinsa n. 0,8 sekuntia pitkän äänen sisäänrakennetulla mikrofonilla ja tätä ääntä pystyi sitten "soittamaan" koskettimia painellen. Teini-iän kynnyksellä mikään ei tietenkään ollut hauskempaa kuin tallentaa laitteiseen kainalopieruja, röyhtäyksiä tai pikkutuhmuuksia ja soitella niitä sitten korkeammilla ja matalammilla taajuuksilla. Taisimme myös nauhoittaa pelleilyjämme kasetille mutta onneksi moiset arkistojen aarteet ovat kadonneet samaan paikkaan parittomien sukkien kanssa.

Päivärinnan sisarukset Lili ja Susie nauttivat suosiota länsinaapurissamme vuosina 1985-1993 ja onnistuivatpa he saamaan musiikkiaan pienemmässä mittakaavassa myös suuren maailman tietoisuuteen. Kaksikko on yrittänyt kahdesti (1989, 2009) ruotsin karsinnoista euroviisuihinkin siinä onnistumatta. Myöhemmät comebackyritykset eivät ole tuottaneet suuria tuloksia mutta nostalgialla on aina sijaa vaikka itse en muista kuulleeni kuin Oh Maman ala-astevuosinani.

Enkel resa tehtiin samannimisen (elokuva julkaistiin meillä nimellä Menomatka) ruotsalaisen komediaelokuvan soundtrackille vuonna 1988. En ole nähnyt ko. elokuvaa mutta biisinä "menolippu" kuulostaa aika lailla niin umpikasarilta kuin vain mahdollista. Se miksi johdannossa muistelin sampleilla leikkimistä johtuu kappaleen tavasta soittaa puhesamplea nykivästi mikä oli tuolloin muodikasta. Vasta kiintolevytallentien ilmestyminen studioihin 90-luvun alkuvaiheessa teki samplauksesta sujuvampaa joten vanhemmat äänikokeilut kuulostavat usein enemmän tai vähemmän sympaattisilta. Hauskaa tämä on silloin kun uusissa kappaleissa halutaan kuulostaa retrolta ja koetetaan saada samanlaista rumpukonesoundia tai synasoundeja kuin tuolloin.

Enkel resa menestyi mukavasti kotimaassaan noussen parhaillaan Svenkstoppenin sijalle kolme. Elokuva ei ollut erityisen suosittu ja kriitikot inhosivat sitä joten kappaleen ansiot nostivat ehkä enemmän elokuvaa kuin toisinpäin. Biisin takana olivat ruotsin Stock-Aitken-Watermaniksi kutsutusta Norell-Oson-Bard triosta kaksi ensimmäistä. Syntikkavetoinen kasaripop maistuu itselleni valikoidusti mutta Enkel resa on vaikea puntariin laitettava. Kuultuaani kappaleen huomaan että se jää päähäni soimaan ja joskus otan sen kuunteluun ihan tarkoituksella. Olen juustoisen höpöpopin ystävä ja uskon että juuri tuota kohtaa musiikkimaussani kutitetaan tässä tapauksessa oikeasta kohden mutta hetkittäin väärin keinoin.

Eihän Enkel resa ole mikään erityisen hyvä kappale. Kertosäkeestä jää mieleen ne kaksi pientä nimisanaa. Soundeja ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua ajattomiksi vaikka ovatkin ajankuva. (päivänkuva-hetkenkuva) Biisintekijöillä on selvästi ollut sormi aikansa pulssilla ja häpeämättömien hittinikkarien tapaan tutut koukut on kylvetty varmoihin vesiin. Lili & Susie ovat sympaattinen sisarduo jonka aito innostuneisuus on lahjakkuutta suurempi ansio. Lopun poliisiosio nikotusefekteineen on selvä todiste siitä miksei uusretrossa kopiota tätä osaa ajan soundeista. Enkel resa on kuin kaveri jota et kutsuisi ystäväksesi ikinä ja jolla on taipumus koheltaa innollaan kaikki asiat pieleen. Mutta silti tämä sympaattinen tapaus on pieninä annoksina kelpo seuraa jolle joskus jopa itse ehdottaa tapaamista. Mutta ystäviä emme ole, kavereita vain.    

Arvosana: 6,0/10


lauantai 22. lokakuuta 2016

Robyn - Still Your Girl

Artisti: Robyn
Kappale: Still Your Girl (2002)
Albumi: Don't Stop the Music
Mieleenjäävin lause: "Yeah baby, I just wanna make it alright, make it alright."

On toki mukava ruotia erään tämän blogin vakiolukijoita olevan henkilön lempiartistia mutta tilastot tähän liittyen ovat epätavalliset. Omistan vain yhden ruotsalaisen Robynin albumeista ja tämänkertainen Still Your Girl on jo neljäs sattuman sormen valinta joka osuu tuolle albumille. Kolme ensimmäistä osuivat blogini alkutaipaleelle 2010-11 ja viiden vuoden tauko on varmasti ollut tarpeen. Joidenkin artistien ja bändien tavallista tiuhemmat ilmaantumiset ymmärrän koska heidän albumeitaan löytyy lukumääräisesti paljon levyhyllystäni. En poimi Don't Stop the Music albumia nykyään useinkaan kuunteluun vaan lähinnä valitsen sieltä ne pari tykeintä raitaa joidenka vuoksi olen ko. albumin aikoinaan hankkinutkin.

Ruotsalainen tuottajakaksikko Ghost (Ulf Lindström ja Johan Ekhé) vastasi Robynin kolmesta ensimmäisestä albumista. Still Your Girl biisin kirjoitusvastuussa olivat puolestaan tanskalaiset Remee sekä Cutfather & Joe ja kirjoituskrediitit sai myös artisti itse. Pohjoismainen yhteistyö sai aikaan varsin kelpo albumiraidan muttei mitään ikimuistoista klassikkoa. Tyylillisesti nyt ei kuljeta 90-luvun ruotsihittikaavan mukaan vaan vaikutteet on selvästi haettu rapakon takaa. Laulajan voisi helposti kuvitella vaihtavansa tuon ajan RnB artistiin ja homma toimisi niinkin. Mutta ei heitetä Robynia yli laidan sillä hän tekee itseltään kuulostavan tulkinnan syyllistymättä ylitulkintaan joka joskus vaivaa hänen amerikkalaisia sielunsiskojaan.

Still Your Girl paljastaa taustamusiikilliset korttinsa aikaisin ja loppumatka on vain samojen looppien variaatiota. Tällä kertaa en anna asian vuoksi tuomiota sillä näin huomio kiinnittyy lauluun ja sanoitukseen. Toki muutaman pienen bonuskoukun esittely loppupuolella olisi ollut mukava lisä. Ehkä tässä tapauksessa on koetettu mennä enemmän amerikkalaisen kuin ruotsalaisen sävellyskoulukunnan mukaan. Ruotsalaisten menestys pop-musiikissa pohjautuu moniin asioihin joista yksi on se tapa miten muualta tulevat musiikkivaikutteet puretaan alkutekijöihin ja niistä kasataan jotakin tuttua mutta silti taikapölyllä maustettua. Tällä kertaa taikapölyä on käytetty säästeliäästi.

Se tekijä mikä minulta vie suurimman ilon sinänsä näppärästä rakkaus-ystävyys sanoituksesta on juuri amerikkalaistyyliä mukaileva tuotanto. Minä haluan ruotsiartistini läpiruotsalaisina. Sanoitus ja Robynin tulkinta päästävät Still Your Girlin keskivertouden kynnykselle. Vaikka sanoitus sopisikin romanttiseen komediaan jossa naispuolinen ystävä lopultakin pääsee sydänsuruisen miehen sydämeen monien mutkien kautta se ei ole silti korni. Taustan vaihtelun puute, oman musiikkiperinnön hyödyntämättä jättäminen laulutulkintaa lukuunottamatta sekä muut keskinkertaistavat pikkutekijät huomioiden on ihme että lopputulos pääsee niukin naukin plussan puolelle. Se mikä tässä on hyvää on Robynin ja sanoituksen ansiota.

Arvosana: 5,5/10

lauantai 15. lokakuuta 2016

Frida - Jag är beredd

Artisti: Frida
Kappale: Jag är beredd (1971)
Albumi: Frida 1967-1972
Mieleenjäävin lause: "Och alltid va' beredd, jag är beredd."

Kun aloitin basson soiton opettelun aika lailla kaksi vuotta sitten mietin että entä jos minusta tulee sellainen kuiva musiikko joka kuuntelee vain musiikkia jota muusikot tekevät toisilleen. Ainakin toistaiseksi pelko on ollut aiheeton sillä hitaasti kehittyvä soittotaitoni on tuonut muassaan vain lisää musiikkia josta pitää. Tosin aiemmin syy biiseistä pitämiseen oli harvemmin se että niitä on mukava soittaa. Pientä lisäarvoa saa myös nykyään siitä kun koettaa katsella millä tavalla basisti/kitaristi soittaa jonkun biisin mitä itse koettaa opetella. Soittamisen opettelu on ongelmiin ratkaisun keksimistä paljon enemmälti kuin olisin ikinä ennen osannut arvata. Toki harjoittelulla on tärkeä osa mutta sillä että keksii millä soittotekniikalla pääsee helpoimmalla on suurempi merkitys kuin luulisi.

Ruotsin kieli ei ole koskaan motivoinut minua koulussa ja se olikin ainoa asia mikä meinasi estää valmistumiseni ensin lukiosta ja sitten ammattikorkeasta. Pientä apua sain ruotsinkielisten kappaleiden kuuntelusta ja painoinkin ainekirjoitusten alla mieleeni lauseita biiseistä jotka voisivat olla hyödyllisiä. Abbafanina yksi ruotsinkielisen musiikin lähteistä oli tietenkin yhtyeen jäsenten ruotsinkielinen soolotuotanto. Nelikon tiet ristesivät jo yllättävän varhain ja tämä päti Fridan samannimiseen sooloalbumiin joka julkaistiin 1971. Tuottajan pallilla istui jo tuleva aviomies Benny Andersson ja tämänkertaisen sattuman saneleman kappaleen (Jag är beredd) käännötekstin on kirjoittanut Abban managerina toiminut Stikkan Anderson. On tunnustettava etten muistanut mitä beredd (valmis) tarkoitti suomeksi mutta internetaikana käännökset eivät onneksi ole kaukana.

Kuulin Fridan version ennen The Peppermint Rainbow yhtyeen And I'll Be There -kappaletta joten joskus käännösversiot ovatkin tie alkuperäisversioon eikä päinvastoin. Alkuperäisversio on positiivisempi ja Fridan versio haikeampi ja jotenkin pohjoismaisempi kuinka ollakaan. Kotimaisen käännösversion levytti Ernos nimellä Tässä olen vain. Löytyykö Jag är bereddistä Abbamaisuutta? Eipä oikeastaan sillä Frida löysi rokimman ja menevämmän esiintymistyylinsä vasta Abban myötä samalla kun hän jätti jatsahtavamman tulkintatapansa pois. Kappaleessa ei ole myöskään sellaista hienoa kerroksellisuutta ja äärimmäisen hiottua tuotantoa että sitä voisi verrata Abbaan. Jag är beredd on vain pätevä käännösbiisi jossa ei ole sentään menty siitä mistä aita on matalin ja yritetty tehdä mahdollisimman hiilikopiota alkuperäisestä.

Frida on monipuolinen tulkitsija ja hänen mezzosopraanonsa kuultaa hyvin myös tämänkaltaisessa tunnelmoinnissa. Uskon häntä pienestä kielimuurista huolimatta kun hän vannoo antavansa tukensa tuli vastaan vaikka mitä. Hän laulaa olevansa valmis kahden ihmisen yhteiseen matkaan parina ja puolisoina ja kappale voisikin sopia hyvin vaikka häämusiikiksi. Tunnelma ja tulkinta ovatkin Jag är bereddin vahvuudet mutta usein kaipaamaani vahva kertosäe ei. Kyseessä onkin oikeanlaisen mielentilan vaativa biisi ja näin lauantai-iltana se soi mieleni kanssa samalla taajuudella. Varsinainen Fridan ruotsinkielisen soolotuotannon helmi tämä ei ole mutta mukava tunnelmapala kuitenkin.    

Arvosana: 6,0/10