lauantai 21. lokakuuta 2017

Tom Jones - All Mine (with The Divine Comedy)

Artisti: Tom Jones
Kappale: All Mine (1999)
Albumi: Reload
Mieleenjäävin lause: "All mineeeeeee!"

Se että Tom Jones julkaisi uransa myydyimmän albumin 59-vuotiaana vuonna 1999 on varsin merkittävä saavutus. Menestys pop-musiikissa on yleensä nuorten ihmisten vastuulla sillä he seuraavat karkeasti ottaen oman sukupolvensa ikähaarukassa olevia artisteja.

Walesin ylpeys ei ole ikinä pelännyt mukautua showbisneksen vaatimuksiin ja tämä piti hänet leivässä niinäkin kuivina vuosina kun menestys häntä kartteli. Toinen myöhemmän menestyksen syy oli että on teki yhteistyötä nuorempien artistien kanssa. Näiden kautta hän tavoitti uutta yleisöä ja olipa hänellä onneakin mukana sillä vuosituhannen vaihde oli otollista aikaa monelle vanhalle konkarille palata parrasvaloihin.

Reload albumillaan Tom Jones duetoi tai teki jokaisella raidalla yhteistyötä itseään nuoremman artistin, tuottajan tai bändin kanssa. Pidän levystä sillä se on yllättävän yhtenäinen kokonaisuus vaikka aivan jokainen yhteistyö ei kanna yhtä pitkälle kuin toiset. Wales ja Pohjois-Irlanti löivät kättä kun Tom Jones versioi Portisheadin All Minen yhdessä The Divine Comedy kamaripopyhtyeen kanssa. Divine Comedy on jäänyt minulle tätä yhteistyötä lukuunottamatta varsin tuntemattomaksi yhtyeeksi mutta suurimman menestyksensä 90-luvulla saanut ryhmä on yhä aktiivinen.

Tom Jones ei ole joutunut tyylillisesti venymään yhtä paljon All Minen suhteen kuin monien muiden Reload albumin kappaleiden kanssa. Vain hieman kiillotetumpi tuotantojälki kantelee sen ettei kyse ole 60-70-lukunen taitteen kappaleesta. Mahtipontinen on sopiva sana kuvaamaan All Minea ja se pätee niin orkesterin soundiin kuin Jonesin ja Divine Comedyn Neil Hannonin laulusuorituksiinkin. Se mitä mahtipontisuuden jälkeen jää käteen onkin sitten toinen juttu.

James Bond tunnarit mieleen tuova torvi-intro johtaa alkutunnelmoinnoin kautta mahtipontiseen kertosäkeeseen. Hiljaa-kovaa-hiljaa kaavaa voi soveltaa myös tällaisessa musiikissa. Tom Jonesin luontainen karisma kantaa lähes mitä tahansa ja niinpä All Minekin pysyy paremmalla puolella popkenttää. Mutta vain niukasti sillä itselleni kyseessä on iso kuumailmapallo jolla on kokoa ja näyttävyyttä muttei kunnon sisältöä. Neil Hannon jää Tom Jonesin jalkoihin vaikka onnistuukin tuomaan hieman kaivattua vaihtelua. Myös alussa hyvin toiminut hiljaa-kovaa -vaihtelu unohdetaan loppua kohti ja paisuttelun teho katoaa hyvän aikaa ennen loppua. Tom Jones on duetoinut paljon paremminkin lopputuloksin.   

Arvosana: 5,0/10

lauantai 14. lokakuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 51-75

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

Sijat 51-75

51. Stella – Aamun kuiskaus
Kappaleita joidenka vuoksi on helpompi uskoa huomiseen.

52. Kim Wilde – Second Time (Go For It)
Tämä pyöri 20 vuotta arvoituksena mielessä kunnes Youtubeaikakauden tultua lopultakin arvoitus selvisi.

53. Mistral – Starship 109
Avaruusdiscoa Hollannista, melkein parasta sellaista.

54. Renee – High Time He Went
Täytyyhän tällaisella listalla olla vajaan nelikymppisen ikäkriisistä kertova biisi.

55. Shania Twain – You're Still the One
Sille omalla mielitietylle joka on jaksanut minua jo 18 vuotta.

56. Laura Branigan – Satisfaction
Enemmän kuin tyydyttävä suoritus.

57. Royal Blood – Figure It Out
Tällä vuosikymmenellä rokki pelastetaan ilman kitaraa.

58. Pat Benatar – No You Don't
Silloin kun keittää kelpaa Benataria levysoittimeen heittää.

59. t.A.T.u. - How Soon Is Now?
Tämä kappale todisti ainoaa pientä erävoittoa intissä.

60. Lambretta – Absolutely Nothing
Kepeää ylistysrokkia ystävyydelle.

61. Ricky Martin feat Meja – Private Emotion
Erinomainen duetto josta Meja ei ole saanut tarpeeksi huomiota.

62. Queen – Don’t Stop Me Now
Älkää kertoko minulle kun minulla menee lujaa.

63. Bee Gees – Tragedy
Bee Gees olisi korkeammalla jos ei olisi aikarajoitetta mutta tämäkin on takuukomeaa Gibbin veljesten discoilua.

64. Cranberries – Stars
Rakasta muita sellaisina kuin he ovat.

65. Roxette – Beautiful Things
Roxette näyttää miten albumi lopetetaan oikein.

66. Sahara Hotnights – In Private
Suurin dilemma oli laittaako tämä vai Dustyn alkuperäisversio.

67. The Ting Tings – Shut Up and Let Me Go
Aloitan bassotreenit yleensä tällä biisillä ja syystä.

68. Tight Fit – Fantasy Island
Yleensä inhoan jos jostakin sanotaan että kuulostaa Abbalta mutta tämä on sen verran hyvä pastissi ettei se haittaa.

69. Sweet – Love is Like Oxygen
Hieno kolmiosainen teos albumiversiona.

70. Tiisu – Elämältä turpiin sain
Tähän tiivistyy yksi elämänfilosofioistani.

71. Vacuum – Chant Like A Mantra
Musiikin historian parhaita aloituslauseita.

72. The Breeders – Cannonball
Kolme minuuttia hallittua kaaosta.

73. Taiska – Aamulla yksin
Styxin Riveristä on moneksi mutta Taiska vetää minulle pisimmän korren.

74. Whitney Houston & George Michael – If I Told You That
Ystävä vai rakas, sitä olen miettinyt joskus minäkin.

75. Titiyo – Come Along
Biisi jota rakastin mutta albumilta jota ennen inhosin.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Abba - I've Been Waiting For You

Artisti: Abba
Kappale: I've Been Waiting For You (1975)
Albumi: Abba
Mieleenjäävin lause: "Na na na na.."

Abban kolmas albumi joka oli nimetty bändin nimen mukaan loksautti melkein albumikokonaisuudellisesti kohdalleen sen mitä monet tuntevat heidän soundinaan. Debyyttialbumi Ring Ring oli tasainen kokonaisuus ja omalla tavallaan sympaattinen muttei sisältänyt mitään klassikkotavaraa. Waterloon yhtye kasasi nopeasti viisuvoiton myötä ja se sisälsi vielä tyylillistä hakemista joka välillä osui maaliin ja toisinaan ei niinkään.

Kolmannella albumilla hienosäätö osui melkein jo kohdilleen. Mamma Mia ja SOS ovat ehtoja Abba-klassikoita eikä levyltä löytynyt enää niin monta tyylinhakubiisiä. Neljäs levy Arrival räjäytti sitten albumikokonaisuudellisesti potin ensi kertaa mutta se on tarina siihen kohti kun random play sallii jotakin siltä albumilta poimia.

Kuohuva rakkausballadi I've Been Waiting For You oli So Long singlen B-puoli lukuunottamatta Australiaa ja Uutta Seelantia joissa se sai kunnian olla singlen A-puoli. Uusi Seelanti piti kappaleesta jopa singlelistan top 10 sijan veroisesti. Ei hassummin kappaleelta joka itselleni edustaa Abba -albumin tasokasta rivibiisiä. On todettava että koska Abba on lempiyhtyeeni enkä voi sanoa inhoavani yhtään heidän julkaisemaansa biisiä voinen olla hieman fanipoikapuolueellinen. Teitä on varoitettu.

I've Been Waiting For You olisi tyylillisesti voinut olla myös edeltävällä Waterloo albumilla mutta Arrivalilla se ei tällaisena versioina enää olisi toiminut. Kappale edustaa sitä ensimmäisen aallon Abba-soundia jossa vielä selkeämmin kuuluivat 60-luvun vaikutteet ja tietynlainen aito viattomuus. Arrivalille mennessä soundi oli hioutunut ja ottanut askeleen eteenpäin. Mutta koska kaikki musiikki on omansa aikansa tuotetta se ei ole tekijä jonka lasken tätä biisiä vastaan.

I've Been Waiting For You on Agnethavetoinen mitä lauluosuuksiin tulee ja kuten yleensä valinta on osunut oikein. Vaikka Frida onkin suosikkini Abban upeasta laulajaduosta tämä viaton kaipaus on juuri Agnethan ominta aluetta. Pidän kantrihtavasta taustamelodioita soittavasta kitarasta joka on miksattu juuri oikealle voimakkuudelle tullen ja häipyen.  Suosikkini on kuitenkin lopun Na Na Na -säe. Abban biisit ovat hyvin kuunteluakestäviä sillä niistä löytää paljon pieniä taustalle miksattuja asioita joka ovat osa heidän musiikkinsa charmia.

Jos kappaleessa kerrotaan vastarakastumisen ylitsevuotavan kuplivasta ilosta niin se kuuluu tehdä juuri niin kuin Abba sen tekee I've Been Waiting For Youssa. Aiemmin rakkaudessa siipensä polttanut feenixlintu nousee uudestaan siivilleen eikä pelkää lentää huumassa kohti aurinkoa kuin Ikaros ikään. Tässä kohden kaikki on täydellistä ja ne ajat joita ei vietetä yhdessä vietetään siitä mielitietystä haaveillen.

Se mikä tämän lemmentunnustuksen erottaa Abbaklassikoista on sen poptaikapölyn määrä jota sen päälle ei ole sirottunut erityisen paljon. Kaikenkattavan laadukkaasti tehty kappale nojaa kuitenkin vielä tietynlaiseen viattomaan charmiin eikä se tartu kuulijaansa kiinni kuin purkka tukkaan. Samalla tavalla kuin vastarakastunutkin on sokaistunut rakkautensa kohteesta I've Been Waiting For Youkin voi sokaista kunhan sitä kuuntelee säästeliäästi.     

Arvosana: 6,5/10

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rob Zombie - Spookshow Baby

Artisti: Rob Zombie
Kappale: Spookshow Baby (1998)
Albumi: Hellbilly Deluxe
Mieleenjäävin lause: "She's a killer, she's a thriller, spookshow baby!"

Klassisesta crossoverista industrial shokkirokkiin. Pidän siitä kun aivan erilaiset biisit seuraavat toisiaan. Mukava myös korkata uusi artisti jota ei ennen blogissani ole käsitelty. Muistan White Zombien ja sitä seuranneen Rob Zombien soolouran mutta höristin korvani sille vasta tämän vuosituhannen puolella.

Kauhuelementtinen rock ei yleensä ole minulle mikään lisäarvo sillä en ihmeemmin välitä edes kauhuelokuvista. En osaa pelätä enkä jännittää katsoessani niitä eikä näin olleen myöskään musiikin kauhukuvastolla ole minuun vaikutusta. Mutta hyvälle industrial metallille on varattu pieni tekonurmella päällystetty alue musiikkimakuni kentällä.

Koska kilpailua ei pahemmin ole voinen sanoa että Rob Zombien soolodebyytti Hellbilly Deluxe on suosikki shockrock albumini. Voidaan toki keskustella onko shockrock musiikkigenre vai tapa kuvata sitä millainen visuaalinen ulosanti artistilla tai yhtyeellä on. Oli miten oli kokemusta genressä White Zombiessa kerännyt Rob Zombie tuntui tietävän mitä vaikutteillaan teki. Teemat ovat klassista kauhukuvastoa oli sitten kyse elävistä kuolleista, okkultismista tai muusta yliluonnollisesta.

Spookshow Baby ei eroa teemaltaan muusta albumista kuten ei musiikillisestikaan. Jos albumilta olisi julkaistu kolmen sijaan neljä singleä olisi Spookshow Baby ollut mielestäni vahva ehdokas. Tätä voisi perustella silläkin että kappaleen musiikkivideo julkaistiin DVD:n täytteeksi viisi vuotta albumin ilmestymisen jälkeen. Kyseessä onkin yksi Rob Zombie suosikeistani juuri noiden kolmen edellämainitun singlen lisäksi (Living Dead Girl, Dragula ja Superbeast).

En ole oikea ihminen arvioimaan Rob Zombien alter egon pelotusvoimaan juuri siksi etten ymmärrä kauhun enkä pelkäämisen päälle. Hahmo ei ole minulle tärkeä ja vain hänen musiikillaan on väliä. Spookshow Baby häviää hitusen Zombien parhaille tuotoksille siinä että se seisoo liikaa kertosäkeensä varassa. Puhutut väliosat eivät ole paras tapa viedä kappaletta eteenpäin vaikka ne ehkä tuovatkin usein industrialista puuttuvaa dynamiikkaa. Ehkäpä intron jousikilkutusta olisi voinut laajentaa muuhunkin kappaleeseen. Kelpo Zombieta kuitenkin pimeneviin syysiltoihin.   

Arvosana: 6,0/10



lauantai 16. syyskuuta 2017

Sarah Brightman - This Love

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: This Love (2000)
Albumi: La Luna
Mieleenjäävin lause: "A faded kind of day love, this love."

Sarah Brightmanin tuotanto sisältää vähemmän originaaleja sävellyksiä kuin olen joskus olettanut. Tuntuu siltä että lähes aina kun alan selvittämään jonkun Brightmanin albumibiisin taustoja huomaan että se on coveri tai sitten siihen on lainattu osia klassisesta musiikista. Minulle Brightman on ennen kaikkea loistava tulkitsija joten asia ei häiritse mutta alkuperäisversioihin tutustuminenkin on ollut antoisaa. On päivänselviä covereita jotka on tehty niin suurista klassikoista että ne tietävät kaikki kuten vaikka Brightmanin Whiter Shade of Pale tulkinta. Mutta Frank Peterson joka on tuottanut valtaosan Brightmanin klassiscrossover albumeista on myös löytänyt paljon vähemmän tunnettuja pikkuhittejä jotka ovat sopineet hyvin lahjakkaan sopraanon tulkittaviksi.

Tällainen vähemmän tunnettu lainabiisi on vuoden 2000 La Luna albumin Euroopan painoksen aloittava eteerinen This Love. Alkuperäisversio on vain kaksi vuotta vanhempi ja sen takana oli paremmin elokuvasäveltäjänä tunnettu Craig Armstrong. Originaalin vokaaleista vastasi Cocteau Twinsistä tuttu Elizabeth Frazer. Armstrongin versiosta ei ole vaikea kuvitella miksi Peterson on sen kuullesaan päättänyt sen sopivan hyvin Brightmanin levylle. Kappaleelle ei ole tehty suuria muutoksia. Suurin ero on taustojen muuttuminen hieman sulavimmiksi ja sovituksen hiotummaksi. Alkuperäisversion trip hop vaikutteet on muutettu Brightmanin tutuksi klassiscrossoveriksi.

This Love ei sisällä erityisen monimutkaisia lyriikoita. Mutta ehkä juuri yksinkertaisuudessaan ne onnistuvat olemaan monitulkintaiset. Joskus yksinkertaisuudella saadaan aikaan se että kuuntelija alkaa itse täyttämään aukot ja sovittamaan laulun itselleen. Lähes kuuden ja puolen minuutin kesto on paljon muttei tässä tapauksessa liikaa. Suurempia huippukohtia tai nostauksia ei ole mutta tämä toisaalta säilyttää tunnelman raukean hypnoottisena. This Loven rakkaus ei ole tulisinta eikä edes epätoivoisinta. Se on silti rakkautta mutta ehkä luonteeltaan sellaista joka ei saa vastakaikua. Se voi olla toivotonta rakkautta josta ei voi ikinä tulla mitään. Se on tunne jonka käsittely on vielä kesken vaikka lopputulos on jo lähes varmasti tiedossa.

This Love ei ole killeri eikä se ole albumin filleriäkään. Se saisi enemmän vastakaikua jos olisin tuntenut joskus jotakin sen kuvaileman kaltaista. Mutta mistä se kertoo ei ole silti tavoittamatonta; minulla ei vain ole siihen omakohtaista kosketuspintaa. Brightman pitää ihaltavasti tulkintansa hillittynä eikä sellaiseen "pakolliseen" isoon nostatukseen ole lähdetty. Kaikki on toteuttu hyvän tyylitajun mukaisesti ja jos jotakin särmää on tässä menetettykin se ei pilaa kokonaisuutta. Ajelehtivien ajatusten musiikillekin on aikansa ja paikkansa.          

Arvosana: 6,0/10




lauantai 9. syyskuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 76-100

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

Sijat 76-100

76. Depeche Mode – It’s No Good
Opiskeluajan seinänaapuri ajoi tämän biisin ja samalla koko Depeche Moden runsaalla pakkotoistolla pääni sisään.

77. Retropop – Sellaista miestä
Sopivan realistinen ihannelistausbiisi.

78. Ruoska – Työmiehen haudalla
Oppikaamme edeltävistä sukupolvista, älkäämme toistako heidän virheitään.

79. Sparks – Dick Around
Minäkin olen joskus se ihmeellinen pelle.

80. Mona Carita – Hollywood
Musiikillisen ensirakkauteni täytyy olla listalla.

81. Jonna Tervomaa – Päästä yli
Vaikeiden asioiden ylipääsemisessä ei lasketa tyylipisteitä.

82. Dead Sara – Weatherman
Rokilla on toivoa kun yhä syntyy tällaisia.

83. Martti Servo & Napander – Tein sen minkä näillä lahjoilla pystyin
Maanläheinen kannustuslaulu.

84. Maria – Hold On Be Strong
Ei listaa ilman viisubiisiä, suosikkiviisuni tältä vuosituhannelta.

85. Supertramp – Logical Song
Minullakin tuli tämä tunne opiskelujen jälkeen.

86. Standfast – Carcrashes
Tämä on minulle se kevätbiisi.

87. CMX – Punainen komentaja
Vihaan monia CMX:n biisejä mutta pidän tästä avaruusoopperasta.

88. Black Box Recorder – Child Psychology
Choose life.

89. Gravitonas – People Are Lonely
Yksinkin voi olla yhtä yksinäinen kuin ihmisjoukossa.

90. Neverland Project – David & Goliath
Ehkei La Camilla osaa laulaa mutta hänen äänensä voi olla silti osa hyvää biisiä.

91. Catatonia – Mulder and Scully
Musiikillisesti parasta mitä X-Files synnytti.

92. Gregorian – Moment of Peace
Biisi johta kuunnellessa on sosiaalisen energian laturissa.

93. Alice – Il Vento Caldo Dell'estate
Sosiaalisen kanssakäymisten haasteiden vertauskuva minulle.

94. Troll – Jimmy Dean
Kuutosluokan luokkaretken soundtrack.

95. Alcazar – Shine On
Vakavampaa Alcazaria ja ehkä juuri siksi niin hyvää.

96. Clout – Save Me
Kuka tarvitsee pelastusta miltäkin, naisrock kunniaan.

97. France Gall – Ella, elle l’a
Ilomielinen kunnianosoitus, ranska on kaunis laulukieli.

98. Erasure – Love To Hate You
Viha ja rakkaus samassa pop-paketissa.

99. The Bangles – Hazy Shade of Winter
Biisi joka jäi työmatkakuuntelussa päähäni soimaan eikä ole poistunut sieltä vieläkään.

100. Donna Summer – MacArthur Park
Paras laulu jossa verrataan sateessa sulavaa täytekakkua hajoavaan ihmissuhteeseen.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Roxette - Bla Bla Bla (You Broke My Heart)

Artisti: Roxette
Kappale: Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) (2003)
Albumi: The Pop Hits
Mieleenjäävin lause: "It's all bla bla bla bla, you broke my heart many times."

Minulla ei oikeastaan ollut erityisen hyvää syytä ostaa vuosina 2002 ja 2003 julkaistuja Roxetten The Ballad Hits ja The Pop Hits -kokoelmia. Omistin albumit joilta varsinaiset hitit olivat albumeille poimittu ja uudet täkybiisit eivät olleet aivan parasta Roxettea. Olisiko sitten rahapussin aukaissut kummassakin levyssä mukana ollut bonus EP joissa oli ennenjulkaisemattomia biisejä ja vaihtoehtoisia ottoja.

Ennen nykyisenkaltaista lähes kaikenkattavaa nettimusiikkitarjontaa muutamalla ennenkuulemattomalla bonusraidalla saattoi lisätä mukavasti kokoelmien myyntiä. Mutta silti, kaksi täyshintaista levyä joissa kummassakin oli vain puolisenkymmentä ennenkuulematonta raitaa ei ollut hyvä diili edes fanille.

Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) löytyi vuoden 2003 The Pop Hits albumin bonus EP:ltä. Kappale oli käyttämättömäksi jäänyttä materiaalia vuoden 2000 levytyssessioista. Abban Benny ja Björn olivat eräässä haastattelussa sitä mieltä että jos he aikanaan ovat olleet sitä mieltä että joku kappale ei ole julkaisun arvoinen ei kuluva aika asiaa paranna. Ehkä Perin ja Marienkin olisi tässä tapauksessa kannattanut kuunnella maanmiehiään sillä Bla Bla Bla Bla Bla on tuskin kenenkään Roxettefanin lempibiisi.

Kappaleessa itsessään ei ole mitään järisyttävää ongelmaa. Se on kelvollisesti tuotettu siinä missä kaikki Roxetten musiikki yleensäkin. Itse saan lopputuloksesta tilkkutäkkimäisen vaikutelman. Aivan kuin biisi olisi kasattu tutuista palikoista joita on jo käytetty muissa sävellyksissä. Intro tuo mieleen yhden Roxetten biisin, väliosa myös ja kertosäekin on tutun oloinen. Ehkäpä epäinspiroitunut voisi olla hyvä termi kuvaamaan lopputulosta. Per Gesslellä on lauluvetovastuu ja Marieta kuullaan vain taustoissa. Ehkä tämä olisi ollut enemmän kotonaan Perin soololevyillä kuten vaikkapa World According To Per Gesslellä tai Son of a Plumberilla.  

Ei ole syytä kuitenkaan olla liian julma Bla Bla Bla Bla Blata kohtaan. Kaikessa keskinkertaisuudessa ja lievässä junnaavuudessaan se on kuitenkin helpohkoa kuunneltavaa. Se on biisi jonka juuri ja juuri jättää skippaamatta. Se on kuin puolituttu jota et itse ala jututtamaan mutta jolle kohteliaasti vastaat jos se lähestyy sinua. Ehkä pahinta on se hinta jonka olen siitä aikoinaan joutunut maksamaan. Turhan monta euroa per bla.

Arvosana: 5,0/10