lauantai 12. elokuuta 2017

Texas - Sunday Afternoon

Artisti: Texas
Kappale: Sunday Afternoon (1999)
Albumi: The Hush
Mieleenjäävin lause: "It's your views on your groove."

Pääsen uudelle ikävuosikymmenelle ensi joulukuussa (2017 myöhempään lukeville tarkennuksena) ja olen kesän aikana hiljalleen koostanut listaa sadasta minun elinaikanani ilmestynestä biisistä joita pidän parhaina tai muuten tärkeinä itselleni. Pidin sääntönä että sama artisti voi olla vain kaksi kertaa listalla ja kappale saa olla julkaistu aikaisintaan sillä viikolla kun synnyin.

Kaikki varmasti ymmärtävät että joulukuun 1977 vanhemmalle puolelle jää toisen listan veroinen määrä loistavia biisejä mutta tämä ei silti tehnyt kokoamisesta helppoa. Top 20 ei paljoa muuttuisi vaikka tekisin sen milloin tahansa mutta sillä onko joku biisi sijalla 72 vai 87 ei oikeasti ole paljon merkitystä. Päätin että julkaisen listan kymmen biisin erissä myös tässä blogissani normaaleista arvosteluistani erillään.

Skottibändi Texasin Sunday Afternoon ei ole ensimmäinen sunnuntaibiisi tämän blogin historiassa eikä se myöskään jää viimeiseksi kun ottaa huomioon mitä levyhyllystäni sille viikonpäivälle vielä löytyy. Tiistai, keskiviikko ja torstai lienevät ne viikonpäivät joille on tehty vähiten musiikkia. Vuoden 1999 The Hush ei albumikokonaisuutena aivan lunastanut kaikkia odotuksiani mutta sen parhaat palat ovat kyllä asiaa. Sunday Afternoon on leppoisuudestaan huolimatta ehkä kuitenkin enemmän täyteosastoa. Tyylillisesti se olisi sopinut myös edeltäneelle White on Blonde albumille.

Se missä Texas 90-luvun lopun menestyksen jälkeen mielestäni ajoi miinaan oli liian kova yritys olla crossover yhtye. Siinä missä White on Blondella ja The Hushilla eri genrejen sekoittaminen toimi vielä oikeissa mittasuhteissa niin seuraavilla yritettiin liian kova olla cool ja ajan hermolla. Sunday Afternoonissa on hieman skrätsäystä mutta se ei häiritse koska sitä ei käytetä koko ajan vaan mausteena.

Jokin Sunday Afternoonissa mättää mutta ei ole mitään yksittäistä isoa tekijää johon osoittaisin syyttävän sormeni. Sharleen Spiteri henkäilee tutulla tyylillään ja kolhosta introsta huolimatta kokonaisuus on tuotettu varsin tyylikkäästi. Ehkä se vika onkin siinä että edellämainitut ovat kuin konvehdin kiiltävä kuori jonka odotetaan myyvän se sisältä löytyvä liköörisokeriöklötys. Kipinä ja yllätyksellisyys puuttuvat ja vaikka kertosäe yrittää nostaa tunnelmaa jäädään laiskottelemaan kuin Lasse Mårtensson ikään.

Sunday Afternoon ei ole tarpeeksi raukea ja aurinkoinen ollakseen hellepäivän löhöilyanthem. Kesäisyys ei ole minulle tyylikästä ja viileää. (Tähän kohti olisi helppoa tehdä Suomen kesä vitsi, mutta ei lyödä enää lyötyä.) Kalseutta alleviivaa vielä sekin että samalta levyltä löytyy kunnon kesäbiisi Summer Son. Sunday Afternoon on Texasin epäonnistunut yritys tehdä musiikillista jääkahvia. (Lopputulos on lähempänä aaltopahvia.)  
       
Arvosana: 3,5/10


lauantai 29. heinäkuuta 2017

Leevi and the Leavings - Pimeä tie, mukavaa matkaa

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Pimeä tie, mukavaa matkaa (1988)
Albumi: Torstai... 40 seuraavaa hittiä
Mieleenjäävin lause: "Pidä silmät kiinni kun kaasu pohjassa lähdetään."

Kaikilla meillä on rajamme siinä missä menee esimerkiksi hyvällä maulla tehdyn huumorin raja. Samoin myös sen suhteen kuinka synkät asiat meitä vielä vetävät puoleensä ja milloin. En varmaan pysty tekemään Leevi and the Leavings arvostelua mainitsematta että minun piti päästä yli 30-vuotiaaksi ennen kuin opin arvostamaan yhtyeen musiikkia. Mutta aina se pitää mainita sillä se se on oleellinen asia jotta lukijani ymmärtää näkökulmani yhtyeen musiikkiin. Minun piti tulla tarpeeksi vanhaksi jotta ymmärsin oman kuolevaisuuteni ja minun tuli kokea ja näkeä elämän hurjia ja kurjia puolia. On vaikea pitää musiikista johon ei löydy omaa kosketuspintaa.

Voidaan keskustella siitä onko Pimeä tie, mukavaa matkaa Leevien synkin biisi mutta ainakin se on synkimmästä päästä. Yleisimmän tulkinnan mukaan se kertoo pariskunnasta jokaa aja kohti autolla tehtyä itsemurhaa lasten nukkuessa takapenkillä. Tarina on rankka mutta ikävä kyllä vastaavanlaisia löytyy tositarinoinakin. Henkiseen umpikujaan päätynyt vanhempi päättää oman elämänsä lisäksi koko perheen elämän.

Jos kappale olisi tehty 90-luvun luvun alussa sen olisi voinut tulkita reaktioksi lamavuosina velkataakan alle jääneiden kohtaloista. Mutta vuonna 1988 Suomi oli vielä hurjassa noususuhdanteessa jonka loppua ei osattu kuvitella. Ehkäpä tässä onkin syy laulun pariskunnan ratkaisulle. Toki sanoitus ei vie kohtaloa päätökseen joten toiveikkaampi voi ajatella että loppuratkaisu voi olla onnellisempikin. Mutta mitään viitettä sellaisesta ei anneta. Draaman kaari vaatii huippunsa ja se voi olla vain yhdenlainen.

On eri asia epäonnistua silloin kun ympärillä on tuhansia kohtalotovereita mutta mikä häpeä onkaan olla talous kuralla kun ympärillä pankit lapioivat rahaa ihmisille lähes pelkkää allekirjoitusta vastaan. Häpeä on juuri se tunne mikä ikävä kyllä on vienyt liiankin monta ystävääni ja tuttuani tämän elämän tuolle puolen. Kivun voi kestää muttei häpeää kuten sanonta kuuluu. Lisätarttumapintaa Pimeä tie, mukavaa matkaa saa itsemurhaa autolla yrittäneen vanhan ystäväni lisäksi siitä että jokunen vuosi sitten isäni kuoli auto-onnettomuudessa.

80 prosenttia kappaleen paukuista on sanoituksessa ja niin sen tässä tapauksessa pitää ollakin. Soundikikkailut on jätetty syrjään ja tasaisesti pumppaava rumpukin korostaa yleistä karuutta. Göstan koruton tulkinta toimii ja ilman liikaa paatosta hienovarainenkin muutos tulkinnan sävyssä tulee kuulluksi. Mikään ei ole niin kalsean kuuloista kuin 80-luvun synteettisyys ja tässä kohti se toimii tehokeinona. Ei Pimeä tie, mukavaa matkaa ole ehkä oikeasti kappale jonka varta vasten kaivaisin kuunneltavaksi mutta kun se soi niin se ottaa mukaansa ja koskettaa tunnetasolla. Välillä pieni annos melankoliaa tekee hyvää mutta suositeltua annostusta ei kannata ylittää.  
       
Arvosana: 7,5/10

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Aika - Stay

Artisti: Aika
Kappale: Stay (2002)
Albumi: Pophitit 1995-2003
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."

Onkohan olemassa varmempaa kuoleman suudelmaa kuin se että kotimainen lehdistö kirjoittaa jonkun kotimaisen artistin tai bändin yrittävän maailmanvalloitusta. En tiedä voidaanko sanoa yhdenkään suomalaisen artistin onnistuneen siinä vaikka toki jonkinmoista rajoitetumpaa menestystä on joillekin suotu. Mutta sellaista hetkeä ei ole ollut jolloin suomalainen artisti tai yhtye olisi ollut tunnettu kaikkialla maailmassa edes yhden hitin ajan.

Vuosituhannen vaihteessa asian suhteen oltiin toiveikkaita sillä tuossa kohti menestystä tuli varsin mukavasti useammallekin yrittäjälle mutta sekin lähde ehtyi. En uskaltaisi lyödä vetoa siitä näenkö päivän jolloin esimerkiksi vuoden suurin maailmanlaajuinen hittibiisi tulisi Suomesta. Tällaiset asiat tulevat yllättäen kuten vaikka Lordin Euroviisuvoitto. Minulla ei ole paljoa uskoa mutta kestän sen jos tulen olemaan väärässä.

Aikakone onnistui 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla saavuttamaan Suomessan dancepopillaan sen verran paljon menestystä että sillä oli vuosituhannen vaihteessa vain yksi suunta; alaspäin. Niinpä siinä tilanteessa ei ollut mitään menetettävää vaan ja laulukieli vaihtui englanniksi ja nimi lyhentyi Aikakoneesta Aika -muotoon. Kokeilu jäi yhden albumin mittaiseksi eikä aiheuttanut toivottua menestystä rajojemme ulkopuolella. Tulos oli sentään hitusen parempi kuin Movetronin englanninkielisellä uralla samoihin aikoihin.

Tämän jälkeen oli enää yksi oljenkorsi käyttämättä ja Aika päätti osallistua Suomen viisukarsintoihin vuonna 2002 kappaleella Stay. Tuloksena oli kakkossija kun Laura Voutilaisen Addicted to You vei voiton. Hieman ironisen tuloksesta tekee se että Aika -yhtyeen terävin sävellyskynä Maki Kolehmainen oli ollut säveltämässä myös Lauran voittobiisiä. Joskus riittää kun ostaa tarpeeksi monta arpaa.

Stay tuntui hieman vanhahtavalta vuonna 2002 jolloin viimeistään 90-luvun dancekikat alkoivat olla mennen vuosikymmenen lumia. Englannin kieli vie myös osan Sanin persoonallisesta laulutavasta joka toimi hyvin Aikakoneen kappaleilla. En myöskään usko että menestystä olisi tullut viisuissa vaikka siellä vähemmän ajan tasallakin olevat soundit pystyivät tuohon aikaan pärjäämään kohtuullisen hyvin. Viisuja on selvästi mietitty sillä ne pakolliset loppunostatukset luonnollisesti löytyvät. Rauhallinen intro on vahvin osa ennen kuin yllättävän ponnettomat eurobiitit lähtevät laukalle. Samalla tavalla ponnettomia ovat myös kappaleen koukut. Ei ole koskaan hyvä merkki jos kuunnellessa tulevat mieleen muut samankaltaiset ja vertailun voittavat biisit.

Stay ei tunnu nimestään huolimatta jäävän mieleen vaikka tätäkin kirjoittaessani olen ehtinyt kuulla sen kymmenkunta kertaa läpi. Kun random play pompautti biisin nimen esille tätä arvostelua varten en edes muistanut mistä biisistä oli kyse. Sanoitus on yhdentekevä samalla tavalla kuin loputkin biisistä. Koska vahvimmat hetket ovat ne kappaleen rauhallisimmat niin ehkä olisi voinut olla mahdollista sovittaa kappale hitaammaksi ja tunnelmallisemaksi. Tällaisenaan minun ei ole syytä antaa tälle biisille yhtään lisää rivejä.
       
Arvosana: 4,5/10


lauantai 15. heinäkuuta 2017

September - Intimate Connection

Artisti: September
Kappale: Intimate Connection (2011)
Albumi: Love CPR
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."

Ruotsalainen (kuka yllättyy enää huomioiden runsaan ruotsiedustuksen blogissa) laulaja-lauluntekijä Petra Marklund tuli ensin tunnetuksi tanssipopistaan September nimekkeen alla. Vuoden 2011 Love CPR albumin jälkeen Marklund vaihtoi laulukielen ruotsiin ja alkoi esiintyä omalla ristimänimellään. Oliko syynä tähän paikallisen Vain elämää (Så Mycket Bättre) shown tuoma kotimaan menestys vai mikä sitä en ole saanut selville. Ehkä kansainvälinen menestys ei kuitenkaan ollut aivan toivotunlaista. En silti ole pettynyt sillä hänen ruotsinkielisestä tuotannostaan löytyy yhtä lailla mukavia kappaleita vaikka tyyli onkin muuttunut vähemmän tanssittavan konepopin suuntaan.

Love CPR albumilta löytyvä Intimate Connection voisi yhtä hyvin löytyä vaikkapa Kylien vuosituhannen alun albumeilta. Kimmoisa biitti on hyvin samanlainen ja muutenkin iloinen sekä leikkittelevä tanssipop on samasta lähesteestä kannettua. Tämä ei ole silti paha asia sillä reseptiä on varioitu tarpeeksi eivätkä Septemberin ja Kylien äänet ole liian samanlaiset. Sanoitus on tarina rakkaudessa näppinsä polttaneesta naisesta joka uuden ihastuksen myötä on valmis sukeltamaan taas lemmen pauloihin. Vaikka järki sanoo että liian nopeasti ei kannata mennä niin samat tunteet nykäisevät silti mukaansa. Kuin ihmiset jotka tuntuvat aina päätyvän seurustelemaan samanlaisten ihmisten kanssa ja kohtaavan suhteissaan aina samat ongelmat. Mutta sen alkuhuuman hetkellä on vain se hetki eikä mennyt ole kuin vaimea varoituskellon kilinä taustalla ja tuleva on sumussa.

Paras hetki Intimate Connectionissa tapahtuu kertosäkeen esilletuovan bassopyyhkäisyn ja tutun mutta lähes aina toimivan la-la-la lällättelyn myötä. Olen kahden vaiheella haluanko rankaista kappaletta liiasta autotune-efektin käytöstä. Kun efekti tuodaan esiin ajattelen että kyllä tällaisessa dancepopissa sitä voi mausteena käyttää mutta ennen kuin se loppuu ehdin jo ajattelemaan että vähempikin olisi riittänyt. Tämä on hieman kuin se hetki kun olet kiinnostanut jostakusta ja tarkkailet häntä ja kaikki vaikuttaa lupaavalta. Sitten hänestä kuitenkin paljastuu joku ikävä piirre minkä joka pystyy sivuuttamaan tai sitten ei. Eli siis klassinen right dress, wrong girl -dilemma.

Se jokin viimeinen tekijä on jäänyt Intimate Connectionista puuttumaan. La-la-laa kohta on itse laulettua kertosäettä tarttuvampi kappale hyytyy ennen viimeistä kertosäkeen toistoa autotune-efekteihin. Syntikkahaitari tekee kappaleesta kesäisehkön ja sitä olisi ehkä voinut käyttää enemmänkin. Kyliebiitti toimii Septemberinkin käytössä ja kyllähän tämän tahdissa keikuttaisi itseään tavalla joka voisi saada tanssilattiakammoisemmat ystäväni nolostumaan. Mukiinmenevä rivibiisi mutta September sai tanssiketkutusjyvän paljon paremminkin kohdilleen.          

Arvosana: 5,5/10

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Shocking Blue - Hello Darkness

Artisti: Shocking Blue
Kappale: Hello Darkness (1970)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Hello darkness, step inside, make the hours run thru the night."

Hollantilainen rockyhtye Shocking Blue muistettaneen parhaiten heidän Venus hitistään jonka mm. Bananarama coveroi 80-luvulla. Yhtyeen pitäisi olla suomalaisillekin tutumpi sillä käännösiskelmien kulta-aikana yhtyeen biisejä julkaistiin suomiversioina yllättävän monta. Suurin hitti Venus kääntyi meillä samannimiseksi Kirkan tulkitsemana. Never Marry a Railroadman sai meillä nimen Jos konduktöörin nait ja tämän version esitti Paula Koivuniemi. Muskan Kirjoita postikorttiin oli versionti Send Me a Postcardista. Lea Laven levytti tukun Shocking Bluen alkuperäisbiisejä suomeksi albumilleen Vuosikertaa 1972; näistä mainittakoon ainakin On miten on (Shocking You), Vuosikertaa (Blossom Lady) ja Pahuksen esmi (Roll Engine Roll).  

Vuonna 1970 kokoelmaLP:n täytteeksi julkaistu single Hello Darkness ei jostakin syystä päätynyt Lea Lavenin esittämäksi mutta singlen B-puoli Pickin' Tomatoes sai nimekseen Kanssa sun on kaikki okei. Hello Darkness ei edustanut Shocking Bluen rokinta linjaa eikä siinä ollut niin paljoa 60-luvun rockpsykedelian kaikuja. Yhtyeen tyyli liukuikin 70-luvulla enemmän kohti juurevampia amerikkalaissoundeja ja teemoja. Hello Darkness onkin yhtyeen siirtymäkauden tuote; toinen jalka on vielä 60-luvulla ja toinen katselee varovasti eteenpäin. Minulle on joskus väitetty että vuosi 1970 olisi ollut musiikillisesti yksi huonoimpia. 60-luvun progression ja rokin nopean kehityksen jälkeen musiikkimaailma huokaisi 1970 henkeä ja listoja hallitsi purkkapop. Mielestäni kyseessä on enemmänkin siirtymäkausivuosi mutta sallittakoon jokaiselle mielipiteensä.

Kaikessa yksinkertaisuussaan Hello Darkness on laulu ihmisen ikävästä ja erossaolon aiheuttamista fiiliksistä. Aika kuluu hitaasti jälleennäkemistä odotellessa mutta yöt helpottavat sillä nukkuvan aika menee nopeaan. Pimeys on siis ikävöivän ystävä olettaen että on hyvillä unenlahjoilla varustettu. Mene ja tiedä onko kappaleen nimi ja kertosäe saanut vaikutteita Simon and Garfunkelin Sound of Silencen kuuluisasta avauslauseesta mutten pitäisi sitä mahdottomanakaan.

Naisvetoiset rockyhtyeet eivät olleet vielä kovin tavallisia 60- ja 70-lukujen taitteessa mutta Mariska Veres (joka menehtyi syöpään 2006) hoiti keulakuvan tonttinsa esimerkillisesti. Hello Darkness ei kuulu Shocking Blue suosikkeihini sillä yhtye loisti mielestäni paremmin menevimmissä biiseissään. Kertosäe ei ole tarttuvimpia ja riisutuhko soitanta antaa toki laulutulkinnalle sijaa mutta ei silti nosta kokonaisuutta plussalle. Veresin ääni on tunnistettava mutta hänen tulkintakirjonsa ei ole laajimmasta päästä ja tämä tulee alleviivatusti esiin karsitummassa ympäristössä.

Lyhyt kitarasoolo samoin kuin alun kitaraintro ovat itselleni parasta antia. Aistittavissa on myös pientä luovuuden puutetta ja sitä että on alettu tekemään jotakin idealla että tehdään samantapaista kuin joku muu. Inspiroituminen voi johtaa myös erinomaisiin lopputuloksiin mutta tällä kertaa tuloksena on synkkä ojanpohjallinen vettä jonka voi nähdä virtaavan vain jos työntää kasvonsa lähes siihen kiinni.      

Arvosana: 5,0/10

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Ace of Base - Lucky Love

Artisti: Ace of Base
Kappale: Lucky Love (1995)
Albumi: The Bridge
Mieleenjäävin lause: "I'm prisoner of hope I know."

Kuten blogiani hieman pidempään seuranneet tietänevätkin ruotsalainen Ace of Base oli minun porttihuumeeni popmusiikin pariin. En tiedä miksi en ollut kiinnostunut musiikin kuuntelusta ennen luokkaretkeä Maarianhaminaan keväällä 1993. Hotellin televisiosta näkyi MTV (Music television) ja Ace of Basen All That She Wants videon näkeminen aiheutti niin rajun reaktion että teeskentelin sairasta jotta sain jäädä hotellille odottamaan että video näkyisi uudestaan. Onneksi vuonna 1993 kappale oli kovassa rotaatiossa ja muistan muitakin kappaleita jotka avasivat korvani pop-musiikille. Happy Nation albumi päätyi minulle ensin kasettina ja myöhemmin cd- ja jopa lp-painoksenakin. Koulusta tultuani aloin tekemään läksyjä ja laitoin kasetin soimaan taustalle ja pidin kirjaa että kuuntelin sen läpi joka päivä yli vuoden ajan.

Voidaan siis huoletta sanoa että olin fanaatikko mitä Ace of Baseen tulee. Yhtyeen nettifaniyhteisö oli WWW:n alkuaikoina yllättävänkin suuri ja muistan kirjoitelleeni monille keskustelupalstoille ja kuuluneeni sähköpostitusryhmiin. Kirjoitin fanaattisuuteeni menneessä aikamuodossa ja katson nykyään olevani "vain" yhtyeen musiikin ystävä. En silti väitä olevani puolueeton kirjoittaessani Ace of Basen musiikista sillä se vaikutti niin suuresti elämääni herkkinä teinivuosinani. Musiikin voimalla selviydyin kiusatuksi tulemisesta, kaverin kuolemasta ja uskon sen auttaneen myös yli masennuksesta. Ja se ei ole ihan vähän se.

Mutta se Lucky Love ja vuosi 1995. Odotin luonnollisesti kovasti yhtyeen toista levyä ja siltä ensimmäisenä julkaistavaa Lucky Love singleä. Nauhoitin joka päivä Jyrkin jotta lopultakin saisin videon talteen ja lopulta onnisti. Yhtye oli selvästi mennyt eteenpäin tyylillisesti ja ihmettelin kun kotimaiset arvostelijat kirjoittivat kyseessä olevan sitä samaa vanhaa länsinaapurin hittinikkareilta. Tänäkin päivänä mieleni valtaa hämmästys kun muistelen niitä lukuisia kotimaisia levyarvosteluita joissa väitettiin The Bridgen olevan hiilikopio Happy Nationista.

Lucky Lovessa ei ollut niitä dancereggaesävyjä jotka tekivät omalta osaltaan tekivät yhtyeen debyyttialbumista suositun. Määrittelisin kappaleen itse keskitempoiseksi eurodance(piilo)balladiksi. Euroopassa kappale julkaistiin ensimmäisenä singlenä mutta Amerikassa se julkaistiin vasta toisena singlenä akustisena versiona. Lucky Loven sävelsivät ja sanoittivat Billy Steinberg ja Jonas Berggren ja tuotantopuolesta vastasivat Denniz Pop ja Max Martin yhdessä Jonas Berggrenin kanssa. Tarkkakorvainen voi kuulla jo kaikuja niistä soundeista millä Max Martin valtasi pop-maailman 90-luvun lopulla.

Lucky Lovessa on kyse nuoruuden ja rakkauden huumasta nostalgialla maustettuna. Kun se julkaistiin olin itse teini ja luonnollisesti haaveilin paljon kaikenlaista enkä kaikkein vähiten rakkaudesta. Nyt 22 vuotta myöhemmin  teinivuodet ovat onneksi kaukainen muisto ja nostalgian voima vain kasvaa vuosi vuodelta. Ilmestyessään pidin Lucky Lovea hyvä mutten loistavana biisinä ja olen edelleen teini-ikäisen itseni kanssa samaa mieltä.

Ace of Basen levyillä bassoihin on kiinnitetty hyvin huomiota ja ne kulkevat mukavasti tässäkin tapauksessa. Rakenne on kunnossa nousuine ja laskuineen ja Berggrenin sisarusten äänten ympärille kelpaakin rakentaa juuri tällaista ruotsipoppia. Sanoitus ei aivan onnistu päättämään hieman samalla tavalla kuin sovituskaan mitä se haluaa olla jääden vain melko hyväksi hybridiksi. Suomalaisia on joskus syytetty siitä että musiikissamme kuuluu aina molli vaikka yrittäisimme tehdä iloista musiikkia. Lucky Love on todiste siitä että joskus länsinaapurissammekin osataan sama taito. Mutta toisin kuin me, he käyttivät duurin ja mollin epätavallista vuorottelua luomaan hittejä mittakaavassa johon me ehkä emme ikinä pysty. Ganska bra.

Arvosana: 7,0/10



lauantai 17. kesäkuuta 2017

James Brown - Regrets

Artisti: James Brown
Kappale: Regrets (1980)
Albumi: The Best of
Mieleenjäävin lause: "I have regrets, regrets."

Tämänkertainen blogilohkaisu on osoitus siitä että suhteellisen paljon hittejä tahkonneiden artistien halpiskokoelmat voivat silti sisältää täytebiisejä jotka eivät olleet kaksisia hittejä tai edes fanien suosikkeja. Halpakokoelmat tunnisti siitä että ne sisälsivät ehkä vain kymmenen biisiä tai sitten osa oli liveversioita tai uudelleenlevytyksiä. Jos joku levy tuntui uudena liian halvalta piti takakannen pikkutekstit lukea tarkasti ja etsiä mainintoja mahdollisista ei alkuperäislevytyksistä. Muutaman kerran haksahdin ennen kuin opin kantapään kautta. Ostin The Supremesin kokoelman jossa kaikki klassikot oli uudelleenlevytetty 90-luvulla kokoonpanolla jossa oli yksi alkuperäisjäsen. Taustat olivat halvan kuuloiset eivätkä laulusuorituksetkaan olleet missään nimessä alkuperäisten tasolla.

Vuonna 1980 singlenä julkaistua Regretsiä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää James Brownin uran suurimpana hittinä. Sija 63 kotimaansa R&B listalla ei ole kummoinen meriitti soulin kummisedälle. Mutta tuohon aikaan Brownin suuruuden päivät olivat takana ja epäonnistuneet discosinglet vieneet uran alamäkeen. Epätoivosta kertoo se että Regretsin kanssa samalta People albumilta löytyvä That's Sweet Music jossa yritettiin ylistää kaikkia popmusiikin genrejä kantrista uuteen aaltoon. Miksipä ei siis discojytkeen lisäksi yritettäisi slovarillakin.

Olen hyvin tehtyjen balladien ystävä mutta en voi lukea Regretsin kuuluvan siihen joukkoon. Katuva mies purkamassa tuntojaan ei ole huono lähtökohta ja parhaansa Brown tekeekin vaikkakin kesken kappaleen tulevat yskäisyt ihmetyttävät. Tarkoittaako se että kappale on otettu sisään yhdellä otolla tuli mitä tuli vai yritetäänkö sillä kuvastaa epätoivoa ja äänen pettämistä? Sydänverensä vuodattaminen tulkinnassa ei ole väärin mutta yskiminen harvoin toimii laulussa missään yhteydessä. James Brown ei pääse loistamaan näin siloitellun musiikin yhteydessä. Barry White voisi olla kotonaan tämän sovituksen kanssa muttei funkmestari itse.

Ehkä ongelmia aiheuttaa myös se että kappale oli alunperin tarkoitettu Marie Osmondille. Totta kai tulkinnalla ja sovituksella saadaan tarvittaessa näppylähanskatkin sopimaan prinsessan käteen mutta tällä kertaa kohdistukset eivät osu. Ehkä tässä vaiheessa Brown oli menettänyt osan mojostaan ja kova kiertue-elämä vaatinut veronsa äänestäkin. Mies joka oli kuin nitroglyseriiniä 60-luvulla ja vielä 70-luvun alussakin tuntuu tässä kohden kostuttaneen ruutinsa. Parasta antia on kantrityylinen hillitty kitarointi joka kulkee taustalla ja varsinkin alkuintrossa mukavasti. On vain todettava että tässä kohden keisarilla ei enää ollut vaatteita.

Arvosana: 4,0/10