Kyllä se yhden julkaisun vuosiputki täytyy pitää päällä sen pakollisen eli vuoden parhaiden ruotimisen kautta. Tämä onkin jo 10. satunnainen poikkeama, joten täytyy sanoa, että aikaa kuluu nopeaan. Itselle nämä ovat myöhemmin luettuna hauskoja aikakapseleita siitä, mitä tykkäsin eniten kuunnella kunakin vuotena.
Tämä vuosi ei tuonut tottumuksiini mitään uutta, kuuntelin enimmäkseen koti- ja ulkomaisia naisartisteja ja mitään erityistä uutta ei tullut metsästettyä kun vanhat suosikit julkaisivat uutta ja kelvollista kuunneltavaa. Tuttua ja turvallista, mutta ei vuosi 2023 huono ollut musiikillisesti missään nimessä.
Vuoden biisi
Spoken word tyylillä laulava Klarissa oli minulle vuoden 2022 tulokas ja harva asia tekee minut musiikinkuuntelijana iloisemmaksi kuin, että lupaus täyttyy. Klarissa debyyttialbumi Maailma vie meidät taisteli kovasti vuoden albumin tittelistä ollen vahva kokonaisuus, jonka ainoa pieni heikkous oli se, että siinä oli selvästi biisejä hieman pidemmältä ajalta tehden siitä hieman epäyhtenäisen. Mutta Klarissan 2023 vuoden paras julkaisu tulikin loppuvuodesta, kun uusi single Muistatko meidät? tuli korviini saranapuolelta sisään.
Muistatko meidät? on tuttua Klarissaan spoken word lauluineen, mutta hän samalla osoittaa saaneensa itseluottamusta laulaa myös perinteisemmin. Hänellä onkin upeasti soiva tumma ääni juuri tämän biisin kaltaiseen melankoliaan. Kaunis rakkauslaulu, joka pohtii tunteiden kestävyyttä ja suhteen kestävyyttä ensihuuman mentyä. Ikiaikainen teema, jota kelpaa näin tyylikkäissä kuoseissa kuunnella. Tässä on artisti, joka mielestäni ansaitsisi enemmän soittoa ja huomiota.
Klarissa - Muistatko meidät?
Vuoden albumi
Vuoden parhaan albumin tittelistä kävivät kovan kamppailun debyyttiartisti, supersuositulle albumille sen vaikean jatkon tehnyt artisti sekä myös usein sen vaikean kolmannen albumin julkaisut yhtye. Klarissan hyvän debyyttialbumin mainitsinkin jo. Behmillä oli varmasti paineita supersuositun Draaman kaari viehättää -debyyttilabuminsa jatkoa tehdessään sillä onhan se vielä tätäkin kirjoittaessa listoilla. Mutta niin vain kakkosalbumi Merkittävät erot onnistui olemaan loogista jatkoa debyytille. Hyvä kakkosalbumin kaava on samaa, mutta paremmin ja pienillä lisämausteilla. Tämä tarvitaan, jota debyytin uutuudenviehätys ei pääse varjostamaan seuraajaa.
Ja niin hyvä kuin Behmin kakkosalbumi olikin niin Maustetyttöjen kolmosalbumi Maailman onnellisin kansa pisti korvissani vielä paremmaksi. Ero on marginaalinen ja voi olla, että jos olisin kirjoittanutkin tämän huomenna, nämä kaksi levyä olisivat voineet vaihtaa paikkoja. Maailman onnellisin kansa jalostaa Maustetyttöjen ankeilua loogisesti ja uusia teemoja on löydetty tarpeeksi. Suurin parannus on tuotannossa ja soundimaailmassa, sillä parhaimpina hetkinään albumin soundimaailma tuo mieleen 80-luvun alun Abban klassikkoalbumit ja tämän kovempaa kehua on minun vaikea sanoakaan. Ehkä se ratkaisevin ero Behmin ja Maustetyttöjen välillä on se, että Maustettöjen albumi kasvaa ajan kanssa enemmän korkoa kuin Behmin.
Maustetytöt - Maailman onnellisin kansa
Vuoden itkettävin biisi
Olen ihminen, joka ei itke edes joka vuotena. En ole erityisen sentimentaalinen tai tunteita ulospäin näyttävä. Musiikki yhdistettynä läheisen ihmisen kuolemaan kuitenkin avasi hanat tänä vuonna useammankin kerran. Mummoni nukkui pois alkusyksystä pitkän elämän uuvuttamana ja lähtöä jo toivoneena. Vaikka tuollainen lähtö onkin vähemmän surullinen kuin äkillinen tragedia, niin yksi elämäni päähenkilöistä on poissa.
Behmin kakkosalbumilta löytyvä ja singlenäkin julkaistu Sinä lähdet, minä jään putosi tuohon herkkään suruvaiheeseen kuin ensimmäiset hiekat hautakuoppaan. Yksi tapani käsitellä surua on löytää siihen sopivaa musiikkia ja Sinä lähdet, minä jään tulee minulle aina olemaan mummoni lähdön muistokappale. Mummoni on ollut aina minulle moraalinen kompassi ja kappale muistuttaa siitä, että vaikka mummoni on nyt poissa, haluan yhä elää niin, etten tekisi mitään mikä pahoittaisi hänen mielensä. Mummon elämän kaari on päättynyt ja minulla on vielä tuntematon pätkä matkaa jäljellä. Kappale rakentaa tarinansa maltilla ja tarjoaa kliimaksin sekä loppurauhoittumisen mikä sopii täydellisesti.
Behm - Sinä lähdet, minä jään
Vuoden paras cover
Los Angelisista lähtöisin oleva Liliac on viidestä sisaruksesta koostuva rockyhtye, joka on jäsentensä nuoresta iästä huolimatta ehtinyt saada jo paljon aikaan. Kolme albumillista originaalia musiikkia ja kolme albumillista covereita on yhtä old school julkaisutahti kuin yhtyeen vaikutteetkin.
Black Sabbathin Heaven and Hell samannimiseltä vuonna 1980 julkaistulta albumilta ei ollut minulle erityisen tuttu biisi. Tiesin kappaleen ja olisin tunnistanut sen. Liliac versioi kappaleen alkuperäistä mukaillen, mutta tehden siitä omansa. Nuorten muusikoiden into näkyy ja kuuluu, mutta enää he eivät ole vain hyviä ikäisikseen, he ovat hyviä joka tapauksessa. Laulaja Melody Cristea kykenee juuri Dion mieleen tuovaan voimaraspiin sekä myös korkeampiin kirkaisuihin. Lisäksi hän vielä soittaa huilusoolon kappaleen lopuksi.
Varsinkin 80-luvun alkupuoliskon hevissä minua usein häiritsee hieman tunkkainen levytysten laatu miksauksen ja masteroinnin suhteen. Liliacin version etuna on nykyaikainen studio- ja äänitystekniikka eivätkä he ole unohtaneet dynamiikkaa kuten usein nykyään voi käydä. En ole ikinä voimasoittanut alkuperäistä, mutta tätä olen kuunnellut vuoden viimeisinä kuukausina päivittäin. Klassinen hevikin uppoaa minulle paremmin naisen laulamana, minkäs sitä mieltymyksilleen voi.
Liliac - Heaven and Hell
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti