sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Top 40 biisiä 1977-1954 sijat 21-30

Siinä missä Top 100 lista elämäni ajalta ei kärjen osalta varmasti eläisi kovinkaan paljoa jos tänä vuonna kasaisin sen uudestaan niin tässä ennen syntymääni tehdystä musiikista koostettu lista voisi muuttua kohtuullisen paljonkin. On sen verran erilaista miettiä musiikkia, jonka ollessa uutta en ole ollut elossa enkä ole voinut kokea sitä aikalaisena. Mutta luotin siihen että ne biisit mitkä tulivat ensimmäisinä mieleen olivat se kerma, mikä aina sanonnankin mukaan nousee aina pinnalle.

21. ELO – Mr Blue Sky (1977)
Vaikka Herra Sinitaivas onkin näyttäytynyt keltaisen kaverinsa kera tänä kesänä jo liikaakin se ei tätä eloisaa klassikkoa huononna.


22. Shocking Blue – Send Me A Postcard (1968)
Vielä minä joskus opin soittamaan tämän biisin loistavan bassokuvion.


23. Lulu & David Bowie – Man Who Sold The World (1974)
Kaikki kunnia alkuperäisversiolle mutta omasta mielestäni Bowie itse tuotti Lululle sen paremman version.


24. The Shirelles – Will You Still Love Me Tomorrow (1960)
Ikuisuuskysymysten äärellä tavalla josta 60-luvun popklassikot on tehty.


25. Gloria Gaynor – Reach Out, I’ll Be There (1975)
Gloria Gaynor ja disco, mikä voisi olla pielessä?


26. Sweet – No You Don’t (1974)
Sweet on raskaampana glamrockyhtyeenä aliarvostettu minkä tämäkin todistaa.


27. 10 cc – I’m Not In Love (1976)
Pakko kunnioittaa tapaa kaikkine nauhaluuppeineen millä tämä kaunis kappale on tehty.


28. Roberta Flack – Killing Me Softly (1973)
Sanoitus kuin samettia mutta vielä hienompi on laulutulkinta.


29. Marie Myriam - L'oiseau et l'enfant (1977)
Musiikkituntien draamasta huolimatta tämä syntymävuoteni viisuvoittaja ei ole lakannut kiehtomasta minua.


30. Mouth and MacNeal – How Do You Do (1972)
Huumoriyhtyekin voi tehdä aidon pophelmen.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Dido - Life For Rent

Artisti: Dido
Kappale: Life for Rent (2003)
Albumi: Life for Rent
Mieleenjäävin lause: "While I'm so afraid to fail so I don't even try."

Viime vuonna tekemässäni Top 100 biisiä elämäni ajalta listalla Didon Life for Rent oli sija neljä. Ottaen huomioon, että olen pitänyt tätä blogia jo yli kahdeksan vuotta niin en ole kovin usein päässyt kirjoittamaan niistä biiseistä joista pidän kaikkein eniten. Niinpä olen iloinen tästä random playn tarjoamasta mahdollisuudesta kirjoittaa henkilökohtaisen arvostelun lempimusiikistani tänä hikisenä heinäkuun iltapäivänä.

Olen jo aiemmin sanonut pitäväni monista kappaleista jotka tuntuvat hellästi nuhtelevan kuulijaansa. Didon Life for Rent on näistä kappaleista minulle se samaistuttavin. En ikinä ole yhtä selkeästi yhtä ajopuun kaltaisen luonteeni kanssa kuin kuunnellessani Life for Rentia. Se tuo esille ongelman eikä yritä tarjota siihen ratkaisua mikä on oikein.

"It's just a thought, only a thought
But if my life is for rent and I don't learn to buy
Well I deserve nothing more than I get
Cos nothing I have is truly mine"

Life for Rentin kertosäkeessä tiivistyy hyvin oma luonteeni. Jos ei tavoittele mitään suurempaa elämässään ei myöskään ansaitse mitään erityistä. Olen tyytyväinen suhteellisen vähään, eikä minulla ole suuria haaveita tai tavoitteita. Olen tehnyt paljon asioita, koska olen käsittänyt, että niin kuuluu ja että minulta oletetaan tiettyjä asioita. En vieläkään tiedä mikä minusta tulee isona joten olen onnekas, että olen silti ajautunut työhön josta pidän.

"I've always thought
that I would love to live by the sea
To travel the world alone
and live more simply
I have no idea what's happened to that dream
Cos there's really nothing left here to stop me"

Toisaalta olen onnellinen kun katson ihmisiä jotka kimpoilevat impulsseista ja mieliteoistaan toiseen olematta ikinä tyytyväisiä pitkään. Suotakoon maailmanmatkailu, neljännesvuositavoitteet, maineen ja mammonan metsästys niille, jotka saavat siitä iloa ja tarkoitusta elämäänsä. Toki minäkin silloin tällöin laitan itselleni maaleja ja innostunkin jostakin. Mutta sekin energia on enemmän sellaista dieselillä käyvää. Suunnitelmallista ja pitkäkestoista tavoitteeseen pyrkimistä. Kaikki-heti-tänne-nyt ei ole minun mottoni.

"While my heart is a shield and I won't let it down
While I am so afraid to fail so I won't even try
Well how can I say I'm alive"

Elämääni suuremmin vaikuttavien päätösten teko on aina pitkällinen prosessi. Olen usein sanonut, että olen hyvä löytämään uhat mahdollisuuksista ja siitäkin ominaisuudesta on joskus hyötyä jopa työssäni. Mutta joskus jään myös riskien pelkäämiseen pyörteeseen ja lykkään asioita siihen asti, että jokin ulkoinen tekijä kääntää kurssia suuntaan tai toiseen.

Didon ääni on kuin tehty kauniinmelankolisiin kappaleisiin kuten Life for Rent. Juuri se kauneus on se tekijä mikä estää lopputuloksen tulemasta liian raskaaksi tai julistavaksi. Tuntuu kuin kappale ymmärtäisi kuulijaansa. Hieman kuin äiti joka nuhtelee lastaan; ei siksi että hän haluaisi tälle pahaa vaan koska hän haluaa lapsensa välttävän pahan. Se on juuri sellaista oikeanlaista "kovaa" rakkautta, joka on todellisuudessa pehmeää.

En usko että Life for Rentista tulee sellainen kappale jonka kuullessani ajattelisin että tuollainen joskus olin. Mutta ehkä siitä voi tulla sellainen josta voisin sanoa oppineeni jotakin pientä. Ehkä jollakin hetkellä tartun oikeaan tilaisuuteen siksi, että tällaista musiikkia on olemassa.


Arvosana: 9,0/10

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Top 40 biisiä 1977-1954 sijat 31-40

Kun viime vuonna tein Top 100 elämäni aikana julkaistuista biiseistä harmittelin monta kertaa kun moni muuten listalle kelpaava biisi jäi muutaman kuukauden vuoksi ulos listalta. Niinpä päätin tehdä Top 40 listan niistä biiseistä, joista pidän jotka on tehty popmusiikin aikakaudella 1954-1977. Säännöt pidin samana kuin aiemmassakin listassa. Yksi biisi per artisti ja vain yksi versio samasta biisistä. Pieni kesäspesiaali on välillä paikallaan.

31. The Hollies – The Air That I Breathe (1974)
Musiikkia niille elämän hetkille kun kaikki niin hyvin ettei halua mitään enempää eikä vähempää.



32. Lesley Gore – You Don’t Own Me (1963)
Tasa-arvojulistus joka on yhtä relevantti tänäkin vuonna.


33. Frida – Lycka (1971)
Benny ja Björn osasivat tehdä hienoja biisejä ennen Abbaakin.


34. Tom Jones – Chills and Fever (1964)
Nuoressa Tom Jonesissa oli kyllä kylmiä väreitä aiheuttavaa ruutia.


35. The Turtles – Elenore (1968)
Ehkä alunperin parodiana Happy Togetherista tehty, mutta me kuuntelijat emme sitä ymmärtäneet.


36. Demis Roussos – When I’m A Kid (1972)
Kyllähän tästä lapsuuden ylistyksestä tulee iloiselle mielelle.


37. Chicago – 25 or 6 to 4 (1970)
Hitaasti kasvanut biisi jonka arvon aloin ymmärtää vasta viime vuosina.



38. George Baker Selection – Little Green Bag (1969)
Hieno bassokuvio, jonka joskus opin vielä kunnolla soittamaan.


39. T.Rex – Children of the Revolution (1972)
Hyvä ja massiivinen riffi. Hieman kuin Led Zeppeliniä ilman bluesrockin painolastia.


40. France Gall – Laisse Tomber Les Filles (1964)
Yé-yé poppia Serge Gainsbourgin kynästä.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Standfast - Be My Sun

Artisti: Standfast
Kappale: Be My Sun (2001)
Albumi: Standfast
Mieleenjäävin lause: "Be my sun and I'll be your sky."

On monenlaista ensireaktiota, kun aloitan tutun rituaalin jossa avaan Winampin, laitan viimeksi jääneen biisin soimaan ja painan next nappia seuraavan blogattavan biisin valitakseni. Kun tällä kertaa ruotsalaisduo Standfastin Be My Sunin ensitahdit alkoivat soimaan kaiuttimista niin ensireaktio oli että olenko jo arvostellut tämän. Tarkastin asian ja toisin kuin muistin niin tämä on Standfastin ensiesiintyminen blogissani ainakin perinteisessä mielessä. Kun tein viime vuonna Top100 biisit elinajaltani spesiaalin niin yhtyeen kappale Carcrashes löytyi tuolta listalta. Tämä siis aiheutti minulle puolittaisen Mandela efektin. Seuraava ajatukseni oli, että ainakin muistan tästä biisistä kertsin mutten muuta. Päästäänkö kertsin voimalla kuuhun vai peräti aurinkoon?

Pidän Standfastin debyyttialbumista kokonaisuutena sekä myös siitä löytyvien erinomaisten biisien vuoksi. Be My Sun edustaa minulle levyn parempaa keskitasoa. Kappaleessa on hieman vaikutteita Ray of Light aikakauden Madonnasta, muttei tavalla joka tuntuisi suoralta kopioinnilta. Eri asia sitten oliko tämä soundimaailma enää 2001 niin kova juttu, muttei se ole enää vuonna 2018 ongelma. Aina on toki biisejä joidenka tuotannolliset ratkaisut eivät kestä hyvin aikaa mutta tämä ei käy esimerkkinä sellaisesta.

Be My Sun on tyylillisesti sopivan kahtiajakoinen. Ei ehkä täysin kahtiajakoinen, sillä kyseessä on hieman yli äyräidensä menevä lemmenpurkaus sille ainoille ja oikealla mielitietylle. En tiedä tuleeko se varjo paratiisiin Suzanne Mossonin tummasta tulkinnasta sillä sanoitus on pelkkää lemmen leppeässä valtameressä uimista. Tämä pieni ero tulkinnan ja sanoituksen välillä on minulle koko kappaleen kiehtovin puoli ja suurin vahvuus. Hieman kuin päähenkilö vannoisi suureen ääneen rakkautta, mutta jossakin taustalla on silti joku mörkö vaanimassa. En tiedä onko kyseessä tarkoituksellinen ratkaisu vai tekeekö oma mielikuvitukseni omat tulkintansa.

Mainitsin jo aiemmin muistaneeni kappaleesta juuri kertosäkeen ja sen vahvuus varjostaa hieman muuta kappaletta. Ehkä ne Ray of Light vibat tulevat sittenkin hieman saumoista läpi. Lainavaikutteet ovat sittenkin liian ilmeisesti kuultavissa. Ja juuri kertosäkeessä nuo vaikutteet kuuluvat vähiten. Harmi sinänsä sillä jos kertsin ympärille olisi rakennettu jotakin vastaavan tasoista niin kokonaisuus voisi olla jopa hieno. Nyt jäädään vain pikkukivan biisin asteelle. Ja on toki helpompi olla hieman negatiivisempi yhtyeelle jonka tietää pystyneen parempaankin. Kun yhtye tai artisti josta ei pahemmin välitä tekee edes jotakin siedettävää niin tilanne on päinvastainen. Näillä eväillä aurinko ei nouse kuin mustana, kuu on korkeintaan juustoa, mutta ehkäpä sentään kolmen jalan korkeuteen noustaan ja ehkäpä vähän ylemmäskin.   

Arvosana: 5,5/10