torstai 30. joulukuuta 2021

Satunnainen poikkeama VIII: Vuosikatsaus 2021

Vaikka tämä vuosi ei inspiroinutkaan minua palauttamaan blogiani määrittelemättömältä tauolta niin perinteitä ei saa katkaista. Niinpä jo kahdeksannen kerran kerron mitkä olivat mielestäni tänä vuonna julkaistuista musiikkiteoksista itselleni mieleisimmät. Kategoriat ovat jälleen osittain melko omintakeisia, mutta näitä seuranneet ovat varmasti jo siihen tottuneet.


Vuoden albumi, biisi ja comeback

Mikäpä olisi voinut pitkäaikaisen Abbafanin mielestä olla parempaa kuin Abban onnistunut ja tyylikäs paluu Voyage albumin muodossa. Kymmenen biisiä klassista Abbaa ilman pakollista yrittämistä kuulostaa ajankohtaiselta ja päivitetyltä. Agnethan ja Fridan lauluäänistä kuulee takana olevat vuodet, mutta se ei laske tulkintojen laatua tai heidän ääniensä yhteensulautuvuutta Bennyn ja Björnin tuotoksissa. 

I Still Have Faith In You pystyy kilpailemaan tasapäisesti monen ylemmän keskitason Abbaklassikon kanssa ja Ode to Freedom lopettaa Abban levytysuran tavalla, jota on vaikea sopivammaksi kuvitella. Minun piti jopa pidätellä itseäni jotta Abba ei olisi tänä vuonna vetänyt kaikkia kategorioita itselleen joten lisäsin heille hieman henkistä menestyspainoa. Kiitos Abba, tähän on hyvä päättää ura joka ansaitsi onnellisen lopun.

(Kotimaisen kunniamaininnan comebackista ansaitsevat Matti ja Teppo Portion Boysin remiksin myötä tulleella paluulla uuden sukupolven korviin.)

ABBA - Ode To Freedom



Vuoden paras rockbiisi ja musiikkivideo

Beast in Black on omalla tavallaan yksi purkimmista rockbändeistä tällä hetkellä mitä on. Tämä ei ole tuomio vaan huomio. Yhtye myöskään ei ota itseään liian vakavasti ja liikkuu sujuvasti eri vaikutteita musiikkiinsa sekoittaen. Cyberpunk ei ole niin yleinen genre musiikissa, sillä kompastuihan siihen 90-luvulla mm. Billy Idol. Cyberpunkteemainen albumi kuulosti pieneltä riskiltä, mutta Beast in Black ja eritoten Anton Kabanen saivat musiikillisella notkeudellaan ja aikuiselle sopivalla tavalla ikuisella lapsenmielisyydellään konseptin toimimaan. Moonlight Rendezvous ja One Night in Tokyo ovat meneviä ja tyylikkäitä singlejulkaisuita albumilta ja muutama muukin kappale on päätynyt albumilta soittolistalleni. 

Musiikkivideo on juuri sellainen poikamainen fanituotos jollaisen jokainen cyberpunkkari teini-ikäisenä haaveili tekevänsä, muttei omannut siihen taitoa tai resursseja. Minä vanhana Cyberpunk 2020 roolipelin pelaajana ja muutenkin genren fanina rakastuin videon tarinaan ja kuvastoon. Kappaleen koneellakin on tunteet teeme kuvataan videossa juuri sellaisena mahdottomana rakkaustarinana kuin pitääkin. Hauskaa on myös sekin etteivät bändin jäsenet ole videon hyviksiä vaan päinvastoin. Erikoismaininta myös videon naispääosaa esittäneelle Anna Tavailalle, jonka roolisuoritus jää videosta parhaiten mieleen.

Beast in Black - Moonlight Rendezvous


Vuoden itkettäjä

Vuosi 2021 alkoi osaltani surullisissa merkeissä kun rakas pappani kuoli pitkäaikaisen muistisairauden heikentämänä. Minulle elämän merkittävät tapahtumat saavat usein lähes puoliautomaattisesti linkityksen johonkin musiikkiin, mutta tämän surutyön oheisbiisi löytyi vasta loppuvuodesta Vain elämä ohjelmasta. Mitään aavistamatta katsoin Arttu Viskarin päivän ohjelmaa kun Suvi Teräsniska tulkitsi Tuntematon potilas kappaleen tavalla joka avasi kyynelkanavani tavalla joka on minulle harvinaista. Itkin hytisten esityksen aikana niin, että sen lopussa hihani olivat märät kyynelistä. Suru joka oli vielä kokonaan surematta tuli musiikin avittamana läpi henkisistä padoista. 

Kun kuuntelin tulkinnan uudestaan tämän blogin biisejä miettiessäni sen vaikutus minuun oli lähes yhtä voimakas. Arttu Viskarinkin tulkinta on käypä, mutta hän on pohjimmiltaan hieman humoristinen tulkitsija kun taas Teräsniska on oman iskelmäsukupolvensa sinivalkoinen ääni. 

Lepää rauhassa Veikkoseni.

Suvi Teräsniska - Tuntematon potilas


Vuoden tulokas

Måneskinille en lämmennyt heti tämänvuotisten Euroviisujen ennakoissa, sillä ajattelin heidän kappaleensa jakavan pisteitä Suomen Blind Channelin kanssa mikä aiheutti ensin pienen asennevamman biisiä kohtaan. Mutta jos jotakin vuodet musiikin kuuntelijana ovat opettaneet on se, että asennevammoista pitää päästä yli ja kohdata musiikki rehellisen avoimena. Italialaisbändi palautti kerralla uskon kotimaansa musiikkiin, mikä on ollut viime vuosikymmeninä kaukana siitä asemasta mikä heillä oli vielä 90-luvun alkuun asti. 

Nuoresta iästään huolimatta yhtyen on ehtinyt saada paljon aikaan ennen kansainvälistä läpimurtovuottaankin. Heidän italiankielisissä lyriikoissaan on syvyyttä mikä tasapainottaa heidän asenteella paikattuja hieman semikömpelöitä englanninkielisiä kappaleitaan. Tämä kaksijakoisuus tekee yhtyeestä mielenkiintoista kuunneltavaa ja toivon, että molemmat kielet pysyvät yhtyeen tulevillakin levyillä käytössä. Måneskin kuulostaa omalta itseltään vaikka vaikutteet ovatkin eniten 70-luvun hard rockissa. Yhtye ei pelkkää biiseissään tarttuvuutta ja omaa sitä pientä vaaran tuntua mikä monilta muilta uusilta rockbändeiltä puuttuu. 

Måneskin - I Wanna Be Your Slave


Vuoden cover

En tuntenut erityisen hyvin ruotsalaisen synapopyhtyeen Secret Servicen tuotantoa. Flash in the Night hitin olin toki kuullut ja yhtyeen laulajan duetto Agnetha Fältskogin kanssa löytyi levyhyllystä. Tiesin myös, että Army of Loversista parhaiten tunnettu Alexander Bard oli ollut mukana Secret Servicen biisintekijäosastossa yhdessä Tim Norellin kanssa. Norell teki myöhemmin Lit de Parade kappaleen Army of Loversille joka oli pienehkö hitti (Top 10 hitti Ranskassa ja Top20 hitti Suomessa ja Ruotsissa). 

Norellin oman tarinan mukaan kävi niin, että tänä vuonna hän kuuli unessaan melodian jonka hän ajatteli sopivan Lit de Parade kappaleeseen. Tämän kautta syntyi uusi versio kappaleesta, josta riisuttiin Army of Loversista aina kuuluvat kitch ja huumori jolloin lopputulos on tyylikästä synapoppia 80-luvun hengessä, mutta tämä päivän tuotantotekniikoilla kiillotettuna. Ja lopputulos toimii. Lit de Parade tarkoittaa sitä kun valtionpäämies tai vastaava haudataan niin, että hänen ruumiinsa on hetken aikaa tai pidempäänkin kaiken kansan nähtävillä jossakin virallisessa rakennuksessa.

Lit de Parade on sellaista synapoppia, jonka kuuleminen ylentää mieltäni kaikessa tunnelmallisuudessaan. Alakulo ja ikuisen elämän tavoittelun turhuus ovat toki läsnä, mutta niiden tavoittelusta kuoleman myötä saatu rauha on tasapainottavana teemana. On mukava kun tällainen biisi tulee kuin puskista ja antaa vanhalle kappaleelle täysin uudet raamit. Samalla tuli tutustuttua Secret Servicen vanhenpaankin tuotantoon, joka epätasaisuudestaan huolimatta sisälsi myös pieniä helmiä.

Secret Service - Lit de Parade



Pidetään discoiskelmä elossa erikoismaininta 2021

Pieni Kainuun kunta Puolanka on ottanut tavaramerkikseen pessimismi, mitä juhlitaan mm. vuotuisilla pessimismipäivillä. Samalla teemalla julkaistuja kieliposkella tehtyjä pessimistibiisejä on julkaistu jo useamman vuoden ajan tapahtuman Youtubesivuilla. Tämän vuoden kesäbiisi on eräänlainen antikesäbiisi. Parasta siinä on 80-luvun discoiskelmän kultakauden onnistunut jäljittely. Kesä ei voi olla pilalla kun kuuntelee tätä. Plussaa myös tyylitietoisen tyylittömästä musiikkivideosta.

Puolangan pessimismipäivät - Koko kesä pilalla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti