Kappale: Saturday Night (1993)
Albumi: Coronation Street
Mieleenjäävin lause: "Da ba da dan dee dee da."
Tanskalaissyntyinen Sannie "Whigfield" Carlson jonka 90-luvulla pop-musiikkia kuunnelleet ja varmasti monetkin muutkin muistavat hitistä Saturday Night ei ole laskettavissa yhden hitin ihmeeksi vaikka kappaleen ilmestyessä soitto-ohjelman ruutuun nextin painamisen jälkeen sai minut niin ajattelemaan. Saturday Night oli toki jättihitti mutta sen lisäksi hänellä oli kaksi muuta Top10 hittiä mm. UK:ssa, Italiassa ja Espanjassa. (Another Day, Think of You). Saturday Night myi Englanissa yli miljoona kappaletta ollen siellä kaikkien aikojen 74. eniten myydyin single ja 15. eniten myyty naisartistin single. Whigfield oli myös ensimmäinen artisti Englannissa jonka debyyttisingle debytoi listalla suoraan kärkipaikalla.
Hittistatuksestaan huolimatta Saturday Night ei kuuluisi minun ysäripartyjeni soittolistalle. Nostalgisen hitin teinivuosilta pitäisi olla joko a) hyvä biisi, b) tuota hyviä/huonoja muistoja mieleen tai c) olla hauska. Saturday Night ei ole mielestäni erityisen hyvä biisi. Dancebiisin pitäisi nimensä mukaisesti olla tanssittava eikä tässä tapauksessa voida puhua kappaleesta joka saisi minut ryntäämään tanssilattialle. Mottonani on että kaikkea rytmikästä voi tanssia mutta toisia silti paremmin kuin toisia.
En muista että ikinä olisin erityisesti halunnut poimia Saturday Nightia kuultavaksi soittaessani nostalgiahenkisesti läpi teinivuosieni hittibiisejä. Minulla ei ole mitään erityisiä muistoja tämänkertaisesta arvosteltavana olevasta valinnasta vaikka toki muistan sen soineen ahkerasti MTV Europella. Kiistämättä Saturday Night on iloinen kappale mutta siitä puuttuu mukaansatempaavuus eikä se kohota erityisesti mielialaani, oikeastaan päinvastoin.
Saturday Night kuulostaa liian riisutulta ja väärällä tavalla yksinkertaiselta. Se on monotoninen vaikka sen bassolinja onkin varsin metka kokonaisuudesta irrotettuna. Bassolinjan lisäksi toimivin osa ovat kaikki da ba da dan dee dee da -tyyliset lallatukset. En suoranaisesti vihaa tätä eurodanceklassikkoa mutta se ei vain ole sensorttinen genrensä edustaja joka vetoaisi minuun parhaiten. Eurodance on parhaimmillaan harmitonta ja tarttuvaa sekä osa 90-luvun Euroopan pop-muistijälkeä.
Jos 90-luvulle tunnusomaisista musiikillisista jutuista puhutaan niin ainakin itselleni ensimmäisenä mieleen tulevat grunge ja eurodance. (Ysäribrittipop ja indierockin nousu ehkä tämän jälkeen) Varmasti on ihmisiä joille Saturday Night on se ysäribiisi ja heille se suotakoon, musiikkihan ei ole mikään muu kuin makuasia.
Arvosana: 4,5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti