lauantai 18. elokuuta 2012

Celine Dion - Prayer


Artisti: Celine Dion
Kappale: Prayer (2002)
Albumi: A New Day Has Come
Mieleenjäävin lause: "So let children remember the sun."

Celine Dionin uran menestyspiikki osui 90-luvun loppupuolelle My Heart Will Go Onin muodossa. Toki koko 90-luku oli hänelle supermenestyksekäs mutta kuten aina uusi vuosikymmen tuo aina uudet haasteet artisteille. Vaikkei Celine olekaan aivan samalla tavalla päässyt aivan popmaailman kirkkaimpaan kärkeen on hän onnistunut pitämään uransa raiteillaan ja nauttinut tasaisesta menestyksestä. Verrattuna 90-luvun diivakilpasiskoihin (Mariah Carey, Whitney Houston) hänen uransa tai yksityiselämänsä ei ole pohjannut missään mielessä.

A New Day Has Come albumi oli Celine Dionille vuonna 2002 paluu useamman vuoden äitiysloman jälkeen. Albumi otettiin meilläkin kultalevyn arvoisesti vastaan ja eritoten albumin nimibiisi sai paljon radiosoittoa. Sattuman valinta ei kohdistunut levyn sinkkubiiseihin vaan yhteen hieman ylipitkänkin albumin rivibiiseistä. Kun kappaleen aiheena on lapset tai rauha tulee mieleen lähinnä Euroviisut ja kolmeen minuuttiin puristettuna Prayer sopisikin viisulavalle. On loogista että tuore äiti laulaa rukousta kaikkien maailman lapsien puolesta eikä Celine ajaudu tulkinnoissaan koskaan hakoteille.

Jos minulla on jotakin ongelmaa Prayerin suhteen niin se johtuu kappaleen yllätyksettömyydestä. Pidän taustakuorosta ja pieni nostatuskohtakin piristää hieman kappaletta mutta silti toivoisin että mahtipontisuusruuvia olisi väännetty kireämmälle. Viisi ja puoli minuuttia on liikaa mittaa tälle neljän ollessa ehkä se pituus jonka Prayer olisi paremmin jaksanut kantaa.

Celinen albumit ovat aina studioteknisesti hyvää työtä joiden ainoa kauneusvirhe ovat olleet ne 2000-luvun alussa Sonyn kopiosuojauksella pilatut. Prayerkin on kasattu laadukkaasti ja yllätyksettömyydestä huolimatta palkinto saadaan lopun nostatuksen muodossa jota jo ehdinkin kehua. Tosin kun tietää Celinen pystyvän All By Myselfin tasoiseen lemmentuskanpurkaukseen jää Prayer siinäkin mielessä kädenlämpöiseksi. Prayer kestää kuuntelua eikä ärsytä mutta tuskimpa tulen sitä ikinä erikseen poimimaan kuunneltavaksi.

Arvosana: 5,5/10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti