torstai 31. joulukuuta 2015

Satunnainen poikkeama II: Vuosikatsaus 2015

On aika viime vuonna aloitetun blogiperinteeni jatko-osalle eli tällä kertaa random play nappi saa levätä ja ruodin musiikkivuoden 2015 omasta mielestäni parhaat palat kategorioissa jotka itse päätän. Yleisesti ottaen tällä hetkellä tuntuu ettei 2015 ollut kovin vahva musiikkivuosi mutta varaan oikeuden muuttaa mieltäni myöhemmin. Kuten monesti olen ennenkin maininnut tapaan nykyään löytää hyvät jutut viiveellä joten ehkäpä tämän vuoden paras on vielä kuulematta tai tajuamatta. Toinen tekijä on se että suosikkiartistieni A-luokkaan kuuluvat eivät julkaisseet uutta musiikkia joten kenttä oli auki tuoreemmille tekijöille.

Aloitetaan vanhan kierrätyksen palkinnolla eli vuoden 2015 paras coverversio. Kaikki parhaat biisithän on joidenkin mielestä tehty jo joten paras minkä nykyartisti voi tehdä on yrittää tehdä sen toiseksi parhaan version jostakin menneisyyden helmestä. Mutta Natalie Imbruglia ei lähtenytkään aikakoneellaan kovin kauas menneisyyteen biisiä lainaamaan vaan pysähtyi jo vuoteen 2013 poimimaan lainabiisin Daft Punkin loistoalbumilta Random Access Memories. Instant Crush oli vahvan albumin parhaita raitoja jossa oli keskiverto Daft Punk biisiä syvällisempi sanoituskin. Ja ne tunteet mitkä alkuperäisversio herättää heräävät minussa myötä tätä versiota kuunnellessa. Ero on hieman sama kuin kebabrullalla ja broilerirullalla. Joskus tekee enemmän mieli toista ja joskus toista. Jo Torn osoitti että Imbruglia osaa ottaa omakseen muiden alunperin esittämän biisin eikä tämäkään ole poikkeus. Himmeämmät mitalit voin luovuuttaa Disturbedin Sound of Silencelle ja CazziOpeian Here We Go Againille.

 
Vuoden paras cover: Natalie Imbruglie - Instant Crush

Täytyy saada vaikein pakollinen kategoria alta pois jonka voittajaa en tätä riviä kirjoittaessani tiedä vielä itsekään. Viime vuonna parhaasta ulkomaisesta kappaleesta oli kilpailua mutta nyt olen pari viikkoa pyöritellyt päässäni mikä se tänä vuonna voisi olla. Mikään tänä vuonna julkaistu ulkomainen biisi ei ole päässyt voimasoittooni eikä jäänyt päähäni pyörimään. En ole ottanut linkkilistallenikaan talteen kuin pari tänä vuonna julkaistua kappaletta. Euroviisuistakaan ei ole apua sillä tämän vuoden tarjonta ei ollut parhaasta päästä. Coveria en periaatteesta ala julistamaan vuoden parhaaksi. Mutta päätös pitää tehdä joten tässä kohti kaivelen linkkilistojani ja radioiden vuosisoittolistoja löytääkseni voittajan. Ja puoli tuntia myöhemmin julistan voittajaksi ruotsalaiduo Galantiksen Peanut Butter Jellyn. Jos mietin mikä radiosoittobiisi sai työmatkalla jalkani nousemaan tänä vuonna reippaiten se on taatusti tämä. Sopivasti retroa dancea jossa on pikkurillin verran tämänkin vuoden aineksia. Galantiksen jälkeen kannoilla olivat parhaiten Icona Popin Emergency ja Musen Dead Inside.


Paras ulkomainen kappale: Galantis - Peanut Butter Jelly

Tilanne on viime vuodesta kääntynyt päälaelleen siinä mielessä että tänä vuonna parhaasta kotimaisesta biisistä oli kunnolla kilpailua. Mutta olen ollut jo pitkään sillä kannalla että tänä vuonna parhaan kotimaisen biisin julkaisi Sallan ja Miron matka maailman ympäri. Rakastat mua paremmin on hieman erilainen rakkauslaulu ja siinä sanotaan jopa v-sana tavalla joka sopii enemmän kuin hyvin. Sallan ja Miron matka maailman ympäri on kuulunut niihin yhtyeisiin joita olen pitänyt lupaavana ja joilta olen toivonut tasonnostoa ja tänä vuonna sen sain. Perässä hiihtivät tänä vuonna havuja pyytäen Tiisun Elämältä turpiin sain sekä Linnut, Linnut -yhtyeen Eveliina.

Paras kotimainen kappale: Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Rakastat mua paremmin

Vuoden tulokas on helppo valita sillä on minulle on hyvin selvää mikä artisti tai bändi on tänä vuonna julkaissut erinomaisen satsin sinkkuja ja muutenkin löynyt itsensä minulle ja varmaan monille muillekin läpi. Vuonna 2014 julkaistu Suomalaisen suurin riesa on sisu antoi jo lupausta jotka lunastettiin tänä vuonna biiseillä Elämältä turpiin sain, Tänään sä musta hullaannut, Virtaset ja Mitä maailma multa odottaa. Tuntuu hyvältä nähdä nuori kotimainen bändi joka ei ota itseään liian vakavasti olematta silti pelkkä vitsi. Tiisu ammentaa perinteistä kuulostaen silti omalta itseltään ja vaikutteita ei pelätä ottaa omaan käyttöön. Musiikkivideoihin nähdään vaivaa ja suomalaisuutta jaksetaan panna halvalla mutta kaikella rakkaudella. Tiisu oli tässä sarjassa niin ylivoimainen että himmeämpiä sijoja ei ole tarpeen myöntää.

Vuoden tulokas: Tiisu

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku eli lupaava artisti tai bändi jonka toivoisin tulevaisuudessa lunastavan lupaukset. Ruotsalainen naislaulaja Clara Hagman joka otti soolourallaan taiteilijanimen Clara Mae tuli ensiksi tietoisuuteni toisena Ace of Basen uusista laulajista. Persoonallinen ääni jäi mieleen ja pidin albumistakin mutta se jäi tuon kokoonpanon ainoaksi. Tänä vuonna soolouralle siirtynyt Clara Mae julkaisi singlen Avalon joka on melkein sitä mitä lääkäri määrää mutta jotakin jää vielä uupumaan. Persoonallinen ääni on puristettu vielä liian ahtaaseen muottiin ja kappale voisi olla paremminkin tuotettu. Onneksi 24-vuotiaalle artistille kaikki on vielä auki ja lupaus on ilmassa mutta vielä lunastamatta.

Tulevaisuuden toivo: Clara Mae

Vuoden pettymys ei pudonnut päähäni kuin tonni tiiliä sillä mikään ei jäänyt suuresti harmittamaan tänä vuonna. Mutta jos negatiivisia ollaan niin Adelen Hello ei ollut minulle sitä mitä se monelle muulle tuntui olevan. Adele on hienoääninen artisti jolla on ollut hyviä biisejäkin (Skyfall, Rumour Has It). Mutta tauon jälkeiseksi isoksi paluubiisiksi Hello ei herättänyt minussa mitään tuntemuksia. Ääni on edelleen tallella mutta kertosäe ei ole kummoinen eikä kappale ikinä kasva mihinkään mittoihin. Ehkä levy-yhtiössä tiedettiin että odotus on kova ja ensisingle menee helposti läpi. Ehkäpä kovemmat singlelohkaisut on säästetty myöhemmälle. Minä jopa halusin tykätä tästä ja yritinkin mutta en vain lämpene tälle. Paljon huonompaankin olen tänä vuonna toki kuullut mutta ennakkohypeen nähden suurin pettymys oli minulle selvä.

Vuoden pettymys: Adele - Hello

Seuraavan kategorian suhteen tunnustan olevani puolueellinen sillä olin mukana tekemässä yhtyeen musiikkivideota ja olen työssä samassa organisaatiossa josta bändi ponnistaa. Vuoden 2015 hyvällä asialla musiikin kautta kategorian voittaja on Pots Lojo yhtye Lohjalta. Lohjan kulttuuripajan mielenterveyskuntoutujista koostuva bändi julkaisi tänä vuonna maistiaisen tulevalta toiselta albumiltaan. Kuka tahansa meistä kertoo siitä kuinka kuka tahansa voi sairastua mutta toivo ei ole mennyttä niin kauan kun on jotakin mikä antaa tukea.

Yhtye tekee kaiken itse ja debyyttialbumilla kuultiin jos ei yhtenäinen niin ainakin jäsentensä kuuloinen valikoima biisejä jotka ovat bändiläisten omasta elämästä. Aloitin itse basson soiton huomatessani hankesuunnittelijan työni kautta kulttuuripajojen bändiryhmien positiivisen vaikutuksen kävijöilleen ja tajusin sen että musiikkia voivat soittaa ja tehdä kaikki. En minä osaa -asenne vaihtui uskoon siitä että kaikki osaavat kunhan annetaan mahdollisuus. Ihmiset joille minun piti mahdollistaa työni kautta mieleisensa kulttuurin tuottaminen antoivatkin minulle uuden harrastuksen josta olin haaveillut mutten ollut uskaltanut siihen tarttua. Kaikkien tulisi saada mahdollisuus tehdä omaa juttuaan sillä ihminen joka ei saa toteuttaa itseään ei voi olla onnellinen. Tässä kategoriassa yhtä lailla voittajana täytyy pitää Pertti Kurikan Nimipäiviä jotka ajoivat isosti inhimillistä asiaa eteenpäin tänä vuonna.

Hyvän asian puolesta: Pots Lojo - Kuka tahansa meistä

Ja viimeisenä kategoriana tässä vuosikatsauksessa on vuoden paras yhteistyö. Kun Sparks ja Franz Ferdinand yhtyeet lyöttäytyivät yhteen syntyi (super)kokoonpano FFS. Ensiksi yhdistelmä tuntui oudolta mutta kun asiaa tarkemmin miettii niin sopivathan hunaja ja suolakurkkukin yhteen. Sukupolvikuilusta ei ole tietoakaan ja kahden yhtyeen välinen kemia ja hyvä tekemisen meininki välittyy levyltä. FFS toimii hyvin myös livenä soittaessaan sekä Sparksin että Franz Ferdinandin hittejä. Uusista yhteisbiiseistä paras on ironinen Collaborations Don't Work joka kertoo juuri siitä mistä nimikin. Kappale sopii myös minulle siinä mielessä että inhoan ryhmätöitä. "I ain't no collaborator."

 Paras yhteistyö: FFS (Franz Ferdinand ja Sparks)



Toivottavasti vuosi 2016 tarjoaa hyviä musiikillisia elämyksiä jokaiseen makuun. Happy new year!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti