torstai 28. lokakuuta 2010

Irina - Miksi hänkin on täällä

Artisti: Irina
Kappale: Miksi hänkin on täällä (2007)
Albumi: Liiba Laaba
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Sanoa että on hauskaa, vaikka kaikki menee päin persettä."

Näinä erilaisten realitykykykilpailujen luvattuna aikana on aina mukavaa että muitakin reittejä menestyväksi artistiksi vielä löytyy. Irinan nousu kaikkien tuntemaksi vaati 10 vuoden yrittämistä erilaisissa kokoonpanoissa kunnes 2002 tärppäsi Juulian totuudet kappaleen myötä. Ei pidä myöskään unohtaa Apulannan Toni Wirtasen suurta merkitystä Irinan uralle. Hän on säveltänyt valtaosan Irinan hiteistä ja hänen sävellyskynästään on tämänpäiväinenkin kappale jonka sanoitus on puolestaan Irinan itse tekemä.

Pidän kappaleista joissa kaikki osa-alueet ovat mukana kertomassa samaa tarinaa. Miksi hänkin on täällä on hyvä esimerkki tästä. Vaikka laulaja onkin yleensä selkein ja merkittävin kertoja lauluissa, myös soittimilla voidaan tukea tarinaa lähes yhtä vahvasti. Kappale kertoo juhlista jossa laulun päähenkilönä oleva nainen törmää yllättäen ex-mieheensä. Eron katkerat tunteet ovat vielä selvästi vahvana mielessä ja itsehillintä on vaikeaa tai lähes mahdotonta. Kappaleessa ei kerrota mitä loppujen lopuksi tapahtuu, mutta merkit ovat selvät siitä että välikohtausta on vaikea välttää.

Juuri pidätellyn vihan ja hampaiden kiristelyn kuvaamisessa soitannollisesti Miksi hänkin on täällä onnistuu erinomaisesti. Kaikissa kappaleen soundeissa on terävä reuna siinä missä Irina vuorottelee kärsimyksen ja vihan välillä laulussaan. Välillä kappale aivan kuin kasaa sisäänsä pidäteltyä vihaa ja sitten purkaa sitä purskeittain kertosäkeessä. Kaikki kirskuu, rahisee ja sykkii juuri niin kuin teemaan parhaiten sopiikin. Kappale loppuu nopeasti ja äkkiä jättäen ilmaan "jatkuu seuraavassa jaksossa" -fiilikset. 

On helppo nähdä kappaleen kuvaama tarina yhdeksi syyksi miksi kappale oli hitti. Suurimmalla osalla ihmisistä on kokemuksia pieleen menneistä suhteista ja katkerista tunteista. Niinpä kappaleeseen on monien helppo samaistua ja käsitellä samalla omia kokemuksiaan kappaleen kautta. Tai vaikka omat kokemukset puuttuisivatkin niin tarina kerrotaan sen verran hyvin että se piirtyy selvästi kuuntelijan mieleen. Miksi hänkin on tällä on biisi jossa kaikki mukana olleet ovat tehneet hyvä työtä joten lopputulos ei voi olla muuta kuin hyvä.   

Arvosana: 8,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti