Teräsbetoni - Gloria

Artisti: Teräsbetoni
Kappale: Gloria (2010)
Albumi: Maailma tarvitsee sankareita
Mieleenjäävin lause: "Piru periköön päivän sen kun kaadun nuolista vihollisten."

En varmaankaan ikinä olisi arvannut Teräsbetonin debyyttilevyn aikoihin että joskus minunkin levyhyllystäni voisi löytyä heidän levynsä. En toki inhonnut bändiä sivuhaahan fantasiametalli roolipeliharrastustani. Mutta en ole ikinä ollut varsinainen metallipää ja Teräsbetonista ei oikein ikinä osannut sanoa ovatko he tosissaan vai pilke silmäkulmassa. Taivas lyö tulta oli toki helppoa radiokuunneltavaa ja Orjatar ihan kelpoa machismorokkia. Mutta ne eivät olleet biisejä joilla bändi olisi saanut myytyä musiikkinsa minulle. Bändi menetti suurimman nosteensa ensilevyn jälkeen mutta yllättäen pidin heidän Älä mene metsään -singlestään jonka menestys jäi pieneksi. Bändin käytyä polttamassa siltoja Euroviisuissa oli seuraava levy varmasti vaikea.

Vuonna 2010 julkaistun Maailma tarvitsee sankareita albumin nimiraita oli se biisi mikä möi bändin minulle ainakin siinä määrin että saatoin poimia albumin alekorista muutamalla eurolla. Mutta koska edellämainittu biisi ei ole tämänkertainen Sattuman sanelema ei siitä tällä kertaa enempää. Levyn päättää 7:07 minuuttia pitkä Gloria joka on hieman progevaikutteinen sankarihardrock. Tarina soturikuninkaasta joka tietää jossakin kohden matkaa kohtaavansa päiviensä pään on laulun teema. Kunniallinen sankari jo eläessään odottaa saavansa arvonsa mukaiset hautajaiset ja nimensä jäävän elämään historiaan.

Teräsbetonin heikkous on ajoittainen taipumus lipsahtaa korniuden puolelle mutta Gloria ei kuulu tähän joukkoon. Aina silloin tällöin löytyy tällainen pitkähkö moniteemainen rockteos joka miellyttää minua. En pidä suuremmin Iron Maidenista tai Bruce Dickisonin soolotuotannosta mutta Tears of the Dragon on hieno biisi reggaeväliosineen. Aivan samalla tasolle ei Gloria yllä sillä se ei sytytä palon tunnetta vaikka kauas ei jäädäkään.

Pidän keskiaikaistyylisestä rauhallisesta melodiasta ja gloria huudoista. Ehkä juuri ne kohdat joissa biisin pitäisi lähteä lentoon jäävät hiukan latteiksi. Tietenkin haikeus ja mahtipontisuus ovat hankalia keskenään naitettavia ja nyt ruuvi on väännetty enemmän ensimmäisen puolelle. On hyvä saavutus minunkaltaiselleni viisufanille jos yli seitsenminuuttinen biisi ei tunnu pitkältä. Gloria ei varmaankaan soisi omissa hautajaisissani mutta jonkun roolipelihahmoni kuoleman yhteydessä se voisi ollakin paikallaan.

Arvosana: 6,0/10

Jean Michel Jarre - Chronologie Part 4

Artisti: Jean Michel Jarre
Kappale: Chronologie Part 4 (1993)
Albumi: The Essential
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Minulle koetettiin tuputtaa ranskalaisen Jean Michel Jarren musiikkia useampaankin otteeseen 80-luvulla. Muistan kun rinnakkaisluokan poika innostuneena kertoi kirjastossa vinyyli kourassa että minun täytyy kuunnella tätä artistia joka keksii omia soittimiaankin. Kohteliaasti kuuntelin levynpuoliskon mutta siitä ei jäänyt oikein mitään käteen. Tuttavaperheellä oli minua noin 10 vuotta vanhempi poika joka myös innoissaan istutti minut kuulokkeiden kanssa tunniksi kuuntelemaan Jarrea. Ei iskenyt silloinkaan mutta taas kuuntelin sen aikaa kuin pyydettiin. Kolmas kosketus Jarren musiikkiin oli Commodore 64 pelissä Bomb Jack jossa musiikkina soi Magnetic Fields Part 2. Ehkä olisin voinut pitääkin Jarren musiikista, mutta kuten monta kertaa olen tässä blogissa maininnut, musiikillinen heräämiseni tapahtui vasta 1993 joten nämä aiemmat musiikilliset siemenet kylvettiin itämättömään maaperään.

Tänä päivänä Jarre on minulle sellainen artisti jonka kokoelma on löytänyt paikkansa levyhyllystäni, mutta en lähtisi häntä sen enempää keräämään. Hänellä on persoonallinen tyyli, hyvä melodiantaju ja posiitivisessa mielessä varhaisen tietokonepelimusiikin mieleen tuova äänimaailma. Vuoden 1993 Chronologie albumin kappaleet Chronologie 4 ja 5 olivat alunperin tarkoitettu mainosmusiikiksi sveitsiläiselle kelloyhtiö Swatchille. Mainosmusiikki ei kalskahda hyvälle mutta se ei tässä tapauksessa laske biisin arvoa. Ennen kuin edes tiesin Chronologie 4:n historiasta sen kuuleminen toi mieleeni yleisurheilutapahtuman. Kappaleessa on paljon energiaa ja mekaaniset suhahtelut sekä hengähdykset vain lisäävät tunnetta lähtötelineistä ja niissä kyykkivistä atleeteista.

Aika ei ole ollut ystävällinen Jarren musiikilliselle uralle sillä mielestäni hänen varhaisempi tuotantonsa oli sympaattisemman kuuloista juuri primitiivisemmän teknologian vuoksi. Vaikka Chronologie Part 4 onkin sävellyksellisesti hyvinkin perinteistä Jarrea, huomaa sen olevan 90-luvulta koska soundit ovat kirkkaita ja digitaalisen kovia. Eikä hän siinä mielessä ollut ajassaan kiinni sillä tuskimpa olisin juuri musiikista innostuneena 15-vuotiaana innostunut tästä tuotoksesta kun tarjolla oli sitä sen päivän hittisoundia. Mutta pidän kappaleista jotka maalailevat maisemia mieleni valkokankaalle ja tämä onkin Chronologie Part 4:n suurin ansio. Toisaalta saman artistin Oxygene, Equinoxe ja Magnetic Fields -albumeilta löytyy tässä mielessä vieläkin paremmin onnistuneita sävellyksiä. Jos joskus alkaisin lenkkeilemaan niin Chronologie Part 4 voisi hyvinkin löytyä mp3-soittimeni juoksusoittolistalta.      

Arvosana: 5,5/10

Tarja Turunen - Oasis

Artisti: Tarja Turunen
Kappale: Oasis (2007)
Albumi: My Winter Storm
Mieleenjäävin lause: "Hyvyyden varjo peittää kyyneleen, löytäneen luo vie askeleen."

Käsittelin suhtautumistani Tarja Turusen My Winter Storm albumiin jo aiemassa levyltä poimitun biisin arvostelussani. Lyhyesti sanottuna levy ei ole kokonaisuutena mieleeni, sillä vain Wollbeck&Lindblom kaksikon säveltämät biisit ovat mieleeni. Lisäksi levy on ylipitkä ja tyylillinen sekamelska. Turusella ei myöskään ole samanlaista monipuolisuutta tulkinnassaan kuin vaikkapa Sarah Brightmanilla joten kokonainen levyllinen hänen ääntään käy omille korvilleni raskaaksi. Turunen on vahva omalla kapealla erikoisalueellaan. Jos Tarja Turunen on kirurginveitsi niin Anette Olzon on sveitsin armeijan linkkuveitsi. (Nyt se pakollinen vertailukin on saatu mainittua, toivottavasti ilmiö kuitenkin laantuu kolmannen Nightwishin laulajan myötä.)

Oasis voisi olla piristävä poikkeus My Winter Stormilla, onhan se artistin itsensä säveltämä, sanoittama ja poikkeuksellisesti suomeksi laulettu. Tyylillisesti kappale muistuttaa varsin paljon Sarah Brightmanin classical crossover -tyyliä. Kuten nimikin antaa ymmärtää, biisistä löytyy hitunen itämaisia sointulkulkuja mutta selvästi vähemmän kuin voisi olettaa. Pidän lyhyistä melodisista pianokohdista ja liian lyhyeksi jäävästä lauletusta säkeestä. Jos kiteyttäisin kappaleen vertaamalla sitä muihin se on kuin ménage à trois johon ovat osallistuneet Sarah Brightmanin Harem, Nightwishin While Your Lips Are Still Red ja Kuolema tekee taiteilijan. Tässä vertailuissa ikävä kyllä Oasis häviää kahdelle ensimmäiselle kirkkaasti ja on mielestäni suunnilleen samaa tasoa kolmannen kanssa. 

Näin rauhallinen ja melkein tapahtumaköyhä kappale ei kanna yli viisiminuuttista mittaansa. Kahden minuutin välibiisinä Oasis olisi ollut toimivampi kokonaisuus. Varsinkin jos se kaksiminuuttinen koostuisi niistä vahvoista kohdista. Vaikka kokonaisuutena Oasis onkin hieman kuiva kuuntelukokemus jää siitä kuitenkin vaikutelma että Turunen voisi sopivan tuottajan kanssa säveltää jotakin hyvääkin. En ole tutustunut hänen uudempaan tuotantoonsa kuin radioon asti yltäneiden singlejen kautta, mutta käsittääkseni hän on säveltänyt huomattavasti enemmän My Winter Stormin jälkeisille albumeille. Oasiksessa on paljon hyvää, paljon huonoa ja liiankin paljon lunastamatta jäänyttä lupausta.  

Arvosana: 5,0/10

Titiyo - 1989

Artisti: Titiyo
Kappale: 1989 (2001)
Albumi: Come Along
Mieleenjäävin lause: "Well, I'm afraid of that picture from 1989."

Mitä tein vuonna 1989? Ainakin täytin 12 vuotta eli en ollut aivan vielä teini-ikäinen. En kuunnellut musiikkia säännöllisesti ja asuin pienellä 10 000 asukkaan paikkakunnalla. En muista oliko 1989 se vuosi kun Trollin Jimmy Dean voitti luokkamme levyraadin mutta se ei varmaankaan heitä kuin korkeintaan vuodella. Olin ihastunut luokan parhaimman keskiarvon omaavaan tyttöön, koska siihen aikaan ajattelin että koulumenestys tarkoittaa varmasti sitä että juuri sen omaava tyttö olisi se paras. Myöhemmin sitten keksin muutakin viehättävää vastakkaisessa sukupuolessa mutta se ei ole vuoden 1989 asia.

1989 oli toinen single ruotsalaisen Titiyon Come Along albumilta jonka nimiraita oli kohtalaisen suuri mannereurooppalainen hitti vuonna 2001. 1989 ei menestynyt ensisinglen tapaan eikä se kieltämättä olekaan yhtä koukuttava tuotos. Tuottajina häärineet Peter Svensson (The Cardigans) ja Joakim Berg (Kent) ovat ehkä tällä kertaa enemmän juuri Kentin vaikutteiden perässä kun taas Come Along oli enemmän Cardigansmaisempi. Toisaalta 1989 on paljon enemmän albuminsa henkeä kuvastava biisi, siinä missä itse petyin aikoinaan kun Come Alongista vaikuttuneena toivoin albumillista juuri sitä samaa. Vuosien varrella pettymys on muuttunut paljon korkeampaan mielipiteeseen vaikkei albumilla olekaan aivan suurimpien suosikkieni joukkoon asiaa.

Koska 1989 oli vuotena itselleni vielä surutonta lapsuusaikaa en pysty aivan täysillä samaistumaan sanoitukseen, mutta toisaalta jos muuttaisin vuodeksi 1999 niin ymmärtäisin kyllä yskän. Sillä kysehän on nostalgian voimasta mikä iskee meihin yli 30-vuotiaisiin väkisinkin jossakin vaiheessa. Vanhan koulukuvan katsominen tuo mieleen enimmäkseen positiivisia muistoja, sillä aika on armollinen ja saa unohtamaan kaiken pahan paitsi ehkä kaikkein pahimmat. Usein myös katsoo vanhaa kuvaa ja miettii mitä olisi voinut tehdä matkan varrella toisin. Mutta vanhaan ei voi jäädä roikkumaan vaan siitä voi korkeintaan ottaa opiksi.

1989:n tuotannossa on sekä asioita joista pidän ja joista en. Titiyon ääni on luotu melonkolisia tulkintoja varten ja se toimii hyvin kunhan ei ylitä tiettyä kuuntelumäärää. Pehmeä, jopa hieman purkkimainen äänimaailma tuo mieleen Gran Turismo ajan Cardigansin ja seassa on juuri sopiva määrä digitaalista kikkailua. Mutta siinä missä Gran Turismon biisit kasvoivat suuremmiksi edetessään, 1989 polkee samaa tahtia alusta loppuun. Aika on tehnyt tehtävänsä ainakin siinä mielessä että alunperin inhosin tätä kappaletta mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut siitä pitää. Tämänkaltaisille melankolisiabiiseille on oma tarpeensa eikä 1989 ole genressään mikään huono esitys.

Arvosana: 6,5/10

Chubby Checker - The Twist

Artisti: Chubby Checker
Kappale: The Twist (1960)
Albumi: The 60's
Mieleenjäävin lause: "Come on baby, let's do the twist."

Tanssibiisivillitykset ovat olleet olemassa yhtä pitkään kuin popmusiikkikin ja ehkä sitäkin pidempään. Oli kyse sitten Charlestonista tai Harlem Shakesta muotitanssi ei synny ilman musiikkia. En osaa sanoa voiko muotitanssivillityksen saada aikaan tarkoituksella, mutta varmasti jokaista onnistujaa kohden on satoja epäonnistujia. Muotitanssin varaan on myös heikkoa rakentaa kokonaista uraa sillä ensihitin jälkeen saatua leimaa on erittäin hankala pyyhkiä pois.

The Twistista ei tullut jättihittiä ensiyrittämällä, sillä se oli alunperin Hank Ballard and the Midnightersin sinkun b-puoli vuonna 1959. Vuotta myöhemmin vasta 18-vuotias Chubby Checker puolestaan räjäytti pankin samaisella biisillä eikä hänen uransa enää ollut ikinä entisellään. Chubby on itse haastattelussa maininnut että The Twistin takia häntä ei ikinä otettu vakavasti artistina. Toisaalta hän itse rakensi ensihittinsä jälkeisen uran juuri erilaisten tanssiaiheisten biisien (Let's Twist Again, Limbo Rock jne.) varaan takoen rautaa kun se oli kuumaa. Ketään toista artistia ei ole siunattu hitillä joka nousee ykköseksi kahtena eri vuotena eikä Chubby Checker toki jäänyt yhden hitin ihmeeksikään. Ja tokihan Billboard nimesi The Twistin kaikkien aikojen suurimmaksi listahitiksi vuonna 2008. Oma ensikosketuksini Chubbyyn taitaa olla Aikahypyn (Quantum Leap) jaksosta jossa hän esitti itseään.

The Twistissä ei tuhlata aikaa pitkiin alkuintroihin vaan tanssittavaksi tehty biisi lähtee täyteen hölkkään lähes heti ja meno jatkuun loppuun saakka. Mitään syvällistä ei tietenkään ole sanoitukseen laitettu, kunhan kehotetaan tanssimaan twistiä ja mainitaan että sitä on hyvä tehdä kun äiti on poissa ja isä unten mailla. Pikkusiskokin on saanut tanssikärpäsen pureman ja osaa rockata ja twistata. Selvästi teini-ikäisille suunnattua siis. The Twist on vielä rockin viattomuuden ajan tuotos ja tietenkin sitä materiaalia joka on syntynyt paljon ennen omaa aikaani. Se ei ole oman aikakautensa suurimpia henkilökohtaisia suosikkejani, mutta toisaalta siinä on myös tietynlaista positiivista charmia. Simppeliä, menevää ja ajassa kestäväksi patinoitunutta poppia. Voin kuunnella mutten tanssia.

Arvosana: 6,0/10

Muse - Knights of Cydonia

Artisti: Muse
Kappale: Knights of Cydonia (2006)
Albumi: Black Holes and Revelations
Mieleenjäävin lause: "Don't waste your time or time will waste you."

Mitä tehdä kun inhokkibändi tekeekin hyvän biisin ja vieläpä hyvän levynkin? Minun tapauksessani se levy ostetaan hyllyyn ja jatketaan sen hyvää edeltävän tuotannon inhoamista. Olen iloinen että satunnaissoitto päätti valita juuri Knights of Cydonian sillä tämä oli juuri se vaa'ankielibiisi joka käänsi Musekelkkani. Siinä missä 90-luvulla tuntui että hyviä biisejä tuli radiostakin tämän tästä, niin 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen tuntui pahimmallaan lähes masentavalta. Niinpä muistan sitäkin selkeämmin kun ulkona kävellessä kuuntelin taskuradiosta YleX:ää ja juontaja kertoi että nyt tulee seuraava uutuussingle Muselta. Onneksi minulla oli vanhanmallinen taskuradio josta olisi ollut työlästä vaihtaa kanavaa, sillä inhoamani bändin nimen kuullessani olisin voinut sen tehkäkin. Sitten seurasi se harvinainen mutta niin hieno hyvän biisin ensikuulemishetki.

Ennen Knights of Cydonian kuulemista pidin Musea ruikutusrokkia soittavana kenkiintuijottelubändinä. Ehkä 90-luvulla marinoitu musiikkimakunikaan ei oikein ollut yhteensopiva 2000-luvun alun musiikillisille suuntauksille. Mutta kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon takapuolessa kuten sanonta kuuluu ja vuosikymmenen puoliväliin mennessä ne hyvätkin jutut alkoivat löytyä. Mike Oldfieldin 70-luvun tuotannon kautta olin myös löytänyt jonkinlaisen rajatun alueen progesta josta pidin ja ehkäpä Knights of Cydonia osuu juuri tuolle alueelle. Sillä onhan kyseessä yllättävänkin progressiivisen kuuloinen kappale, mutta onneksi ilman kaiken edelle menevää teknistä pätemistä ja popkoukkujen välttelyä.

Mutta ennen kaikkea Knights of Cydonia on onnistunut sekoitus erilaisia tyylejä ja vaikutteita. Se ei ole tyypillinen Musebiisi ainakaan sinkkujulkaisuihin verrattaessa. Jos nykymusiikoilla on jokin etu verrattuna aiempiin sukupolviin on se, että heillä on niin monta vuosikymmentä joista poimia vaikutteita ja se kuuluu myös tässä tapauksessa. Mutta onneksi mitään suoraa mielleyhtymää mihinkään toiseen biisiin ei synny. Surfvaikutteinen kitarointi tuo hieman mieleen Dick Dalen mutta tämäkin on juuri sitä vaikutteiden poimimista eikä plagiointia.

Minulle Knights of Cydonia on oman vuosikymmensä Top 3 biisi. Kappaleen musiikkivideo on mielestäni tämän vuosituhannen parhaita. On eri asia sekoilla satunnaisesti ilman päämäärää ja vaikuttaa oudolta mutta Knights of Cydonia on hallittua kaaosta ja sellainen popnerouden purkaus johon Muse ei välttämättä pysty toiste. Eikä tarvitsekaan, sillä ei olisi kohtuullista vaatia bändiltä jota inhosi toista täysosumaa.

Arvosana: 9,0/10

Macy Gray - I Try

Artisti: Macy Gray
Kappale: I Try (1999)
Albumi: Woman Vol. 2
Mieleenjäävin lause: "I try to say goodbye and I choke."

Tämän kertainen sattuman sanelema on niitä biisejä jotka sijoittuvat hyvin tarkasti muistoissani sinne vuosituhannen vaihteeseen. Macy Grayn jonkun muun biisin muistaminen on vaikeaa vaikka muistankin että kyllä hänen muutkin biisinsä jonkin verran soittoaikaa saivat. Toisaalta ehkä yhden hitin ihmeen leima ei ole niin vääräkään, sillä onhan I Try esimerkiksi hänen ainoa Top 40 singlehittinsä Billboardin listalla. Tästä huolimatta Grayn ura on jatkunut vilkkaana ja hän on pitänyt monta rautaa tulessa esiintymällä niin elokuvissa/televisiossa kuin vierailemalla muiden artistien levyillä. 

I Tryn kaltainen laulu on hankala arvostella sillä sen on aikoinaan kuullut monen monta kertaa eikä se myöskään ole päässyt unohtumaan vuosien varrella missään vaiheessa. Suurin osa kuuntelukerroista ei ole ollut omavalintaisia, vaikka näköjään biisi löytyykin minulta kokoelman kautta. Macy Grayn ääni on personaallinen, muttei sillä tavalla jota mielellään kuuntelisin kokonaista levyllistä. Tämä Amerikan Teemu Brunila kuuluu varmasti niihin artisteihin joita joko rakastaa tai vihaa. Itselleni Macy Gray on kuin joku eksoottinen mauste jota tekee kerran pari vuodessa mieli mutta jo heti aterian jälkeen ajattelee etten kyllä halua tätä lisää vähään aikaa. 

Ajoitus on tärkeää hitille ja siinä I Try onnistuikin lähes oikein, sillä se julkaistiin alun perin jo vuonna 1997 mutta hitti siitä tuli vasta Grayn debyyttialbumin toisena singlenä vuonna 1999. Ikävöivän rakkauden vaikeudesta kertova sanoitus ei ole erityisen mieleenjäävä mutta Grayn persoonallinen ulosanti pelastaa paljon. Vasta nyt tätä arvostelua kirjoittaessani sain tietää mitä kertosäkeessä lauletaan, sillä en ollut aiemmin saanut persoonallisesti äännetystä choke -sanasta selvää. (Omiin korviini se oli aina vain mitääntarkoittamaton "tsuk".) Voi toki olla että tällainen kaipailubiisi toimisi parhaiten silloin kun itse kärvistelee ikävissään, joten sellaisessa tilanteessa olevien kannattaa lisätä arvosanaan 1-2 pistettä lisää. I Try on minulle biisinä muistettava muttei ikimuistoinen.

Arvosana: 5,5/10