Percy Sledge - When a Man Loves a Woman

Artisti: Percy Sledge
Kappale: When a Man Loves a Woman (1966)
Albumi: Good Morning Saigon
Mieleenjäävin lause: "When a Man Loves a Woman."

Studio- ja tallennustekniikka on kehittynyt paljon koko pop-musiikin olemassaolon aikana. Nykykorva haluaa usein puhtaita soundeja joita ei tietenkään vanhoista masternauhasta saa irti pilaamatta alkuperäisen aitoutta. Useimmiten minua ei haittaa jos musiikki kuulostaa aikalaiseltaan. Pieni kohina, hieman tukkoisemmat soundit ja vastaavat eivät yleensä ole musiikkinautinnon este jos vain itse musiikki on kunnossa. Poikkeuksiakin on, esim. Carole Kingin Tapestry albumin soundit eivät ainakaan siinä cd-versiossa jonka omistan ole niin hyvät kuin haluaisin. Olen jo aiemmin kironnut niin sanottua loudness ilmiötä joka on löytänyt tiensä myös remasteroituihin uudelleenjulkaisuihin.

Percy Sledgen When a Man Loves a Woman vuodelta 1966 on ajaton klassikko. On vaikea kuvitella että sen sanoitus on syntynyt lähes hatusta vetämällä levytysstudiolla jonne saapuessaan Percylla oli valmiina vasta sävellys sekä suuntaa antava ajatus sanoituksesta. Tässä lienee yksi syy kappaleen viehätysvoimaan sillä se tuntuu aidolta ja vilpittömältä. Kyseessä on myös esimerkki levytyksestä jota ei mielestäni millään nykyisellä studiotekniikalla saisi paremman kuuloiseksi. Ensimmäisestä soundista viimeiseen koko äänimaailma elää ja hengittää mistä on kiittäminen eritoten rytmiosastoa. Ainoastaan loppufeidauksen aikana torvet kuulostavat hivenen falskeilta, mutta se on vain rikka tässä rokassa.

Vaikka soittamisen osalta kaikki onkin erinomaisesti, ilman Percy Sledgen hienoa laulutulkintaa kokonaisuus jäisi paljon heikommaksi. Kun mies todella rakastaa naista hän on samaan aikaan vahva ja heikko, pysäyttämätön sekä erittäin haavoittuvainen. Tuolloin on vain yksi asia maailmassa joka tuo joko onnen tai onnettomuuden ja sen takana on naisen aina yhtä arvaamaton sydän. Kaiken edellämainitun Percy kertoo meille When a Man Loves a Womanin riveillä ja eritoten niiden väleissä. Vain harva kappale on onnistunut jonkin tunnetilan vangitsemisessa niin hyvin kuin tämä.

Arvosana: 8,5/10

Movetron - Ristinolla (Grunge mix)

Artisti: Movetron
Kappale: Ristinolla (Grunge mix) (1995)
Albumi: Irtokarkkeja - Makeimmat Hitit
Mieleenjäävin lause: "Jos vain tuut mun luo niin lupaan opettaa miten pelataan oikeaa ristinollaa."

Musiikki muistuttaa ruoanlaittoa siinä mielessä että toiset ovat puristisempia ja toiset kokeilunhaluisempia kummassakin. Ruoanlaitossa tämä tuli vastaan kun eräs ystäväni lähes järkyttyi kun kuuli minun sekoittaneen sekä italialaisen että kreikkalaisen keittiön aineksia sekaisin. Toisten mielestä taas esimerkiksi niin sanottu industrial metalli on sieltä ja syvältä. Musiikillisten sekametelisoppien tekeminen alkoi 80-luvulla mutta vasta 90-luvulla se löi läpi laajemmalla rintamalla. Sekä musiikissa että ruoanlaitossa mielipiteeni asiasta on sama: Jos se maistuu/kuulostaa hyvältä niin ei niin väliä millä aineksilla se on kokattu kasaan.

Movetronin Ristinolla on biisi joka muistoissa ajoittuu varsin selkästi omaan aikaansa eli vuoteen 1995. Kotimaiset bändit eivät 90-luvulla vielä ylittäneet ostokynnystäni mutta pidin Movetronista, vaivautuivathan he esiintymään silloiselle pienelle kotipaikkakunnalleni asti. Silloinen Radio Mafia (Yle X) soitti biisiä runsaasti ja assosioin biisin tänäkin päivänä Pertti Salovaaran letkeään juontotyyliin. En tiedä tänäkään päivänä mitä kappaleessa mainittu "oikea ristinolla" tarkoittaa, mutta se ei liene erityisen tärkeää. Kenellekään ei varmaan jääne epäselväksi mistä Ristinollan grunge mix on saanut nimensä, Movetron ei ollut ainoa joka mukaillen lainasi Smells Like Teen Spirit tyylistä kitarointia.

Vaikka eurodance happanikin korvissani 2000-luvun alussa muutamaksi vuodeksi on sen parasta ennen -päivä tätä nykyä omissa korvissani kaukana tulevaisuudessa. Eikä kyse ole pelkästä nostalgiastakaan, sillä Ristinolla on juuri tässä muodossa Movetronin jos ei nyt aivan parasta tarjontaa niin ainakin lähelle sitä. Movetron ei ollut meillä ensimmäinen (Waltari?) joka sotki yhteen dancea ja sähkökitaraa mutta tulos on tässä tapauksessa onnistunut, sillä kahdesta versiosta juuri tämä grunge mix on menevämpi. On dancebiisille hyvä saavutus olla yli neliminuuttinen ja kaikessa toistavuudessaan kuulostaa vain kolmiminuuttiselta. Ristinolla saa minut hyvälle tuulelle tänäkin päivänä enkä osaa jäädä kaipaamaan kuin ehkä mahtipontisempaa loppunostatusta.

Arvosana: 6,5/10

Vacuum - Tin Soldiers

Artisti: Vacuum
Kappale: Tin Soldiers (1997)
Albumi: Plutonium Chatedral
Mieleenjäävin lause: "Will I be safe there, the place where soldiers go to break free?"

Olen usein miettinyt että olisi hyvin mahdollista koota oma musiikillinen elämänkerta joka koostuisi biiseistä oman elämän varrelta. Osa olisi aikansa hittejä ja osa kappaleita jotka ovat jääneet mieleen tietyistä elämäntilanteista. Tietyt biisit palauttavat ajassa taaksepäin johonkin aikakauteen tai hetkeen, suurin osa on henkilökohtaisia mutta osa myös kollektiivisia kuten Den glider in. Euroviisuedustajamme ovat myös oman aikansa lapsia ja pieniä musiikillisia aikakoneita kuka mistäkin syystä. Olisihan se sitä paitsi omaperäisempää aloittaa omaelämänkertansa normaalin "synnyin x.x.19xx.." sijasta vaikka lauseella: "Kun synnyin, Usan listaykkösenä oli You Light Up My Life..".

Olen jo aiemmissa ruotsalaisen Vacuumin biisien arvosteluissa maininnut että kyseessä on bändi joka on oma suosikkini mutta josta jopa yleensä varsin samantyyppisen musiikkimaun omaavat ystäväni on ollut kovan työn takana saada pitämään. Enkä voi heitä siitä syyttää, onhan kyseessä kaikista Alexander Bardin projekteista ehkä se hankalin lähestyttävä ja vähiten pop. Vacuumin debyyttialbumi Plutonium Chatedral on yksi suosikkialbumeistani, se on komea elektroninen levy jossa nuori Mattias Lindblom voimiensa tunnossa. Se oli oikeanlainen levy oikeaan aikaan hieman alle 20-vuotiaalle nuorukaiselle. Toki oli aluksi pieni järkytys kun Army of Loversin camp oli vaihtunut kliinisfuturistiseen ja vakavaan konemusiikkiin mutta olin juuri sopivassa vaiheessa laajentamaan musiikkimakuani.

Tin Soldiers on kappale joka alkoi usein soimaan päässä armeijassa ollessani. Heinäkuu oli yksi kuumimmista aikoihin joten vertaus tinasotilaisiin jotka pelkäävät sulavansa auringon paahteessa ei ollut aivan kypärästä temmattu. Kukaan ei onneksi sulanut, mitä nyt muutama sai lämpöhalvauksen ja pyörtyi. Tin Soldiers tuo soundillisesti mieleen 90-luvun Depeche Moden. Yhdistävänä tekijänä voi myös kuulla sen että sekä David Gahan että Mattias Lindblom ovat mielestäni omalla vahvuusalueellaan hyviä, mutta eivät kovin monipuolisia vokalisteja.

Tin Soldiersin sävy on vaikeasti määriteltävä, se ei ole surumielinen vaikka ehkä onkin jollakin tavallaan kaihoisa. Se ei myöskään ole suoraan sodanvastainen, vaikka sanoituksesta onkin pinnan alta sellaisiakin elementtejä löydettävissä. Tämä on kuitenkin osa kappaleen viehätystä, sillä 15 vuoden jälkeenkin sen merkitystä pysähtyy miettimään. Pidän visuaalisesta musiikista joka synnyttää kuvia pään sisälle ja Tin Soldiers on juuri sellaista. Mitään erityistä yksittäistä koukkua tästä ei löydy, mutta kyseessä onkin vahva kokonaisuus joka on kestänyt kuuntelua paljon paremmin kuin moni muu musiikki josta pidin vuonna 1997.

Arvosana: 7,5/10

Abba - Fernando (Spanish)

Artisti: Abba

Kappale: Fernando (Spanish Version) (1980)

Albumi: Oro: Grandes Éxitos

Mieleenjäävin lause: "Puedes escuchar Fernando?"

Kielet joita en hallitse luovat ainakin itselleni hienoisen kynnyksen musiikissa. Toiset kielet toki kuulostavat soinnukkaimmilta kuin toiset ja ainakin länsi-eurooppalaiset valtakielet menevät sujuvasti vaikkei ymmärtäisikään kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Olen usein miettinyt että olisi mielenkiintoista kuulla suomea ulkomaalaisen korvin. Youtubesta löytyy varsin paljon kommentteja ja suurimmassa osassa kieltämme sanotaan kauniiksi mutta tuskimpa se joka ei kielestämme pidä pyrkisi sitä edes kuulemaan.

Kun espanjankieliset versiot Chiquititasta ja I Have a Dreamista saivat hyvän vastaanoton eritoten Meksikossa ja Argentiinassa julkaisi Abba vuonna 1980 kokonaisen albumillisen (Gracias Por La Música) espanjankielisiä versioita hiteistään. Benny ja Björn eivät osallistuneet projektiin erityisen aktiivisesti Agnethan ja Fridan laulaessa uudet vokaaliosuudet vanhojen taustanauhojen päälle. Monet albumin versioista kuulostavat kuitenkin hieman erilaiselta taustojenkin osalta, sillä Abban luottoäänitysmies Michael B. Tretow teki pieniä oman makunsa mukaisia muutoksia suurimpaan osaan levyn kappaleista. Fernando oli suuri hitti jopa Abban mittapuulla ja varmasti ilmeinen valinta levylle jolle pyrittiin muutenkin valitsemaan kaikki Abban latinalaisimmilta kuulostaneet hitit.

Olin pitkään 90-luvulla sitä mieltä että Fernando oli Abban huonoin biisi. En muista tähän olleen erityistä syytä, ehkä kappaleen kaiho mennesseen ei puhutellut tässä hetkessä elävää teiniä. Tänä päivänä en alkaisi nimeämään inhokkikappaleta Abbalta, sillä se olisi kuin yrittäisi miettiä mikä lempiruoistani olisi vähiten makoisa. Espanjakielinen versio poikkeaa ensikuulemalta taustansa osalta hyvin vähän alkuperäisestä (vai pitäisikö alkuperäiseksi laskea Fridan soolona ensin julkaistu Fernandon ruotsinkielinen versio) mutta jotakin erilaista siinä kuitenkin on. Toki ero voi johtua eri cd-mastereiden eroistakin, mutta mielestäni tämä espanjankielinen versio on äänikuvaltaan kuulaampi mutta samalla hennompi. Ratkaisu on mielestäni huonompi sillä varsinkin kertosäkeen potku heikkenee.

En hallitse espanjan kieltä joten en ole pätevä kommentoimaan sanoitusta joita ovat tosin jotkut arvostelleet heikoiksi käännöksiksi. Espanjaksikin Frida ja Agnetha kuulostavat tunnistetavilta joskin hitusen jähmeiltä eikä käännös ole hävittänyt kovin paljoa alkuperäisen taiasta. Tästä huolimatta ainakin itselleni nämä espanjankieliset versiot ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain hauskoja kuriositeetteja. Tämä ei ole paras versiosi, Fernando.

Arvosana: 6,0/10

Roxette - No One Makes It on Her Own

Artisti: Roxette

Kappale: No One Makes It on Her Own (2011)

Albumi: Charm School

Mieleenjäävin lause: "Hey there's something in your eyes that links us together."

Mitä vanhemmaksi tulee sitä sitä iloisemmin yllättyy jos joku nuoruuden suosikki pystyy yhä tekemään hyviä biisejä. Aika ei ole popmusiikon paras ystävä, sillä sormen pulssilla pitäminen muuttuu vuosi vuodelta yhä hankalammaksi ja uusia juttuja on yhä vaikeampi keksiä. Menestys loppuu ja sitten siirrytään vuosikausiksi telakalle. Sitten tapahtuu jotakin ja ihmiset alkavat miettiä että missähän se ja se nuoruuden suosikki on nykyään. Syntyy tilausta comebackeille joista toiset onnistuvat paremmin kuin toiset. Musiikkimaailma on muuttunut paljon jo siitäkin kun itse aloin kuunnella aktiivisesti musiikkia 90-luvun alussa. Kukaan ei pysty enää samanlaisiin myyntilukuihin ja 10 miljoonaa myytyä albumia on muuttunut todella harvinaiseksi yksittäiselle albumille. Onneksi listasijoitusten sijasta tärkeämpää itselleni on se pidänkö vanhan suosikin uudesta musiikista vai en.

80- ja 90-lukujen taitteen ruotsalainen popihme Roxette on toden teolla aktivoitunut tällä vuosikymmenellä. Vuoden 2011 Charm School albumi on saanut tänä vuonna jatkoa Tourism henkisen Travelling albumin myötä. Travellingiin en ole ehtinyt vielä perehtyä mutta Charm School oli tervetullut julkaisu. Vaikkei Roxetten hittikynä ole aivan kultavuosien terässä tuntui Charm School silti raikkaalta vaivattomalta albumilta mihin ei moni muu yli 25 vuotta vanha bändi kykene. Neljäntenä singlenä albumilta julkaistiin perinteistä ammentava No One Makes It on Her Own jonka musiikkivideoksi päätyi Youtubessa bändiin vaikutuksen tehnyt Tanya Rush -nimisen fanin omatekoinen video. Varmasti todellinen unelmien täyttymys. 

Per Gessle on aina osannut poimia vaikutteita sopivan herkin ottein ja tämä kuuluu myös No One Makes It On Her Ownissa. Lähimmäisenrakkauden ja ystävyyden ylistystä on kuultu tämäntyyppisessä muodossa lukemattomia kertoja 60-luvulta asti ja ehkä aiemminkin mutta se ei haittaa. Sillä vaikka vaikutteet kuulee, niin kukaan joskus Roxettea aiemmin kuulut ei voi erehtyä kenen musiikista on kyse. Kaikki on kuten tällaisessa biisissä kuuluukin; 1) Rauhallinen alku pianotaustalla jossa luetellaan vastoinkäymisiä joihin voi saada tukea lähimmäiseltään. 2) Tasaisesti kasvava rakenne joka päätyy lopussa mahtipontiseen yhteislauluun. 3) Kiva koukku joka tässä tapauksessa on oo-ooo hyräily. 4) Hyvä mieli biisin kuulemisen jälkeen. Niin kauan kun Roxetten albumeilta löytyy pari-kolme tämäntasoista kappaletta minä tulen ne ostamaan.

Arvosana: 7,5/10

Kylie Minogue - Confide in Me

Artisti: Kylie Minogue
Kappale: Confide in Me (1994)
Albumi: Hits +
Mieleenjäävin lause: "We all get hurt by love, we all have our cross to bear."

En tiedä onko kyseessä ikääntymisen tuoma ominaisuus vai onko kyse siitä kun on kuullut enemmän ja enemmän musiikkia on siitä vaikeampi innostua kuten teininä teki. 2000-luvun alussa tuntui parin vuoden ajan siltä että kiinnostus musiikkia kohtaan yleensä lopahtaisi kun mikään uusi musiikki ei innostanut samalla tavalla kuin 90-luvulla. Parin vuoden kuivemman kauden jälkeen kuitenkin jokin päänsisäinen ratas naksahti ja tajusin että uudelle musiikille täytyy antaa enemmän aikaa tehdä vaikutus ja niinpä en yleensä nykyään tuomisekaan mitään ensikuulemalta. Pariisin Kevät käy hyvästä esimerkistä bändistä jonka musiikki uppoaa minulle suunnilleen levyn verran myöhässä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kylien löysin vasta vuosituhannen vaihteessa vaikka muistankin kyllä hänen biisejään aina Locomotionista ja I Should Be So Luckysta alkaen. Mikään ei vain niiden omana aikana sytyttänyt innostuksen kipinää. Jälkikäteen olen löytänyt intoilemisen aihetta lähes jokaisesta Kylien pitkän uran aikakaudesta. Naapurintyttökauden jälkeen Kylie kokeili 90-luvulla hieman aikuisempaa ja tyylikkäämpää suuntaa mutta historia osoitti että pop-maailma halusi popprinsessan, ei aikuista naista.

Kylien vuoden 1994 hittisingle Confide in Me joka nousi mm. meillä sinkkulistan kärkeen sopisi tyylillisesti hyvin esimerkiksi Madonnan Ray of Light -albumille. Kyseessä on selvä pesäero aiempaan purkkapop Kylieen vaikka aivan täydellisesti artisti ei luonnollisesta leikkisyydestään eroon pääsekään. 90-luvulla muodikkaita new age vaikutteita kuullaan sitarmaisissa konesoundeissa mutta aivan Enigmaksi ei sentään ole menty. Confide in Me kestää lähes kuusi minuuttia ja kantaa koko pituutensa alkunintrosta viimeiseen loppuvenytykseen kunnialla. Mahtipontisuus ja herkkyys ovat hyvässä tasapainossa eikä Kylie koskaan ole yrittänyt äänellään mitään sellaista mihin se ei pysty.

Confide in Me on mielestäni 90-luvun puolivälin parasta Kylietä vaikka hänen suurin vahvuutensa onkin hieman kepeämmässä popissa. Jos Kylie olisi jäänyt urallaan Confide In Me:n osoittamalle tielle, niin olisiko hän tehnyt koskaan samanlaista comebackia kuin vuosituhannen vaihteessa? Sitä en haluaakaan tietää sillä silloin olisimme jääneet ilman Can't Get You Out of My Headin kaltaisia pophelmiä. Confide in Me ansaitsee kuitenkin paikkansa Kylien hittien joukossa sillä erilaisuudestaan huolimatta se on kuitenkin tunnistettavaa Kylie-tätiä ja myös hyvä biisi.

Arvosana: 7,0/10

Evan Dando - Knowing Me, Knowing You

Artisti: Evan Dando
Kappale: Knowing Me, Knowing You (1999)
Albumi: ABBA: A Tribute - 25th Anniversary Celebration
Mieleenjäävin lause: "No more carefree laughter."

Kuinka paljon erilaisia versiointeja lempibändinsä musiikista haluaa kuulla? Toisille kaikki ei alkuperäisesitykset ovat turhanpäiväisiä ja toisille mestariteosten mielenkiintoisia vaihtoehtotulkintoja. Itse olen ehkä siellä jossakin puolivälissä; omistan kourallisen Abbacoverlevyjä ja osa niistä sisältää aivan omistamisen arvoisia tulkintoja.

Odotan kuitenkin että tulkinnoissa olisi löydetty jotakin uutta näkökulmaa sillä alkuperäisellä tyylillä ne on tehty niin hyvin kuin mahdollista on. Abbaa on sovitettu niin sinfoniaorkesterille, rokiksi ja heviksi ja monenmoiseksi danceksi sekä erilaisiksi akustisiksi tulkinnoiksi. Kaikista noista olen löytänyt niin hyviä kuin huonojakin toteutuksia. Suurimpia inhokkejani on Tarja Turusen pateettinen versio Happy New Yearista. Parempaa päätä edustaa Therionin Summernight City.

The Lemonheadsin nokkamies Evan Dando levytti akustisen version Abban vuoden 1977 hitistä Knowing Me, Knowing You vuoden 1999 Abbatribuuttilevylle. Mies ja akustinen kitara toteutus ei ole omaperäisin lähestymistapa ja samalla häviää paljon alkuperäisversion tuotannollista popneroutta. En tiedä miksi kappale on typistetty alle viisumitan eli vähän alle kahteen ja puoleen minuuttiin. Tuntuu kuin Evan Dando ei olisi ollut täydellä sydämellä mukana vaan hän on mennyt studioon kitaran kanssa ja pistänyt kaiken nopeasti purkkiin.

Knowing Me, Knowing You ei ole Abban paras erobiisi, vaikka loistava popklassikko onkin. Maanläheiseltä tulkinnalta odottaisi että sanoitus muuttuisi entistä koskettavammaksi mutta niin ei tässä tapauksessa käy. Dandon ääni on varsin miellyttävä, mutta hänen laulustaan ei kuulu suru tai haikeus suhteen päättymisestä, yhtä hyvin hän voisi laulaa pöydälle kaatuneesta aamukahvista. Tulee tunne kuin kuuntelisi jonkin kokoelman ekstraksi laitettua demoversiota. Kyseessä ei ole mikään pohjanoteeraus sillä sujuvastihan tämän kuuntelee läpi varsinkin silloin kun ei ole varsinaisesti musiikin kuuntelutuulella vaan haluaa vain jotakin kevyttä taustamusiikkia. Ja se onkin tämän coverin suurin synti: kuuntelumusiikista on tehty taustamusiikkia.

Arvosana: 4,5/10