Satunnainen poikkeama V: Vuosikatsaus 2018

Ei ole ollut ikinä vuotta jolloin olisin ollut enemmän epäsynkassa vuoden hittimusiikin kanssa kuin tänä vuonna. Taitaa olla ikään liittyvä asia, että kasvavassa määrin ne uudet musiikkilöydöt tehdään sieltä vuosikymmenten kuin viikkojen tai kuukausien takaa. Jos viime vuonna ennen vuosiartikkelin kirjoittamista pää veti tyhjää niin tänä vuonna tuntui että siellä olisi musta aukko. Nyt edes kirjanmerkkini tai Spotifyn soittolistani eivät tulleet avuksi sillä en ollut lisännyt niihin kuin yhden tänä vuonna julkaistun biisin. Noh, ainakin tuo yksi ainoa biisi tulee olemaan syy mainita se tässä.

Vuoden ainoa linkkilistalle päässyt biisi oli Kim Wilden Kandy Krush. Tämä olisi etukäteen ollut yllättävää sillä tämä 80-luvun tähtiartisti ei omaan makuuni ole julkaissut mitään mielenkiintoista sitten vuoden 2003. Kim Wilde joka sattuu olemaan samaa vuosikertaa äitini kanssa julkaisi tänä vuonna uutta musiikkia albumillaan Here Come the Aliens, joka sai jopa pienoista nostetta aikaan tuoden Wildelle listasijoituksiakin pitkästä aikaa.

Toisena singlenä albumilta maaliskuussa julkaistu Kandy Krush on kelpo poprokkia, jonka koukut eivät ehkä omaperäisyydellä juhli mutta ovat varmoja ja toimiviksi testattuja. En usko, että kappale vei minulta jalkoja alta, mutta ymmärrän kyllä miksi olen kirjanmerkinnyt sen talteen. Tämänkaltaisilla biiseillä on aina potentiaalia kasvaa hieman korkoa ja tänä vuonna kun mielenkiintoisesta uudesta musiikista ei ollut tunkua niin tämäkin riitti nousemaan esiin.

Vuoden ainoa kirjanmerkitty biisi: Kim Wilde - Kandy Krush

Vuoden albumista ei käyty veristä kamppailua sillä tänä vuonna julkaistuista albumeista en ole montakaan tullut kuunnelleeksi. Jack White toi vuoteen hieman musiikillista valoa Boarding House Reach albumillaan, jolla oli tavallista enemmän elektronisia sävyjä. Albumin parhaat biisit ovat silti sitä perinteisempää Whitea hektisine rockriffeineen ja artistille tyypillisine semivinksahtaneine lyriikoineen. Jos moni kompastui tänä vuonna pyrkiessään elektronisempaan ilmaisuun niin Whiten tyylitaju ei pettänyt vaan noita elementtejä on käytetty mausteena eikä pääraaka-aineina. White ansaitsee erinomaisella Over and Over and Over biisillään myös vuoden parhaimman rockbiisin tekijälle kuuluvan kunnian. Biisin ainoa heikkous on se, että White on ehkä tehnyt tämän aiemmin vielä hitusen paremminkin.

Vuoden albumi: Jack White - Boarding House Reach
Vuoden rockbiisi: Jack White - Over and Over and Over

Ikävä kyllä se kotimainen biisi, jonka kuuluminen radiosta minua eniten miellytti vuonna 2018 ehdittiin julkaista jo 2017 vuoden puolella, joten Vestan Ota Varovasti ei saa sille kuuluvaa kunniaa olla vuoden paras kotimainen kappale. Kirjoittaessani tätä lausettakaan en tiedä mikä vuoden kotimainen biisi voisi olla sillä pääni lyö aiheen edessä täysin tyhjää. Joten mietintämyssy päähän ja palataan seuraavassa lauseessa asiaan...

...kun lopultakin Youtuben related lista palautti mieleeni voittajan. Amorphis on yhtye joka on ollut enemmänkin kavereideni kuin itseni suosikki, mutta olen sujuvasti kuunnellut sitä "passiivisesti". Tänä vuonna Amorphiksen Queen of Time albumi herätti positiivisia reaktioita seuraamillani Youtubekanavilla ja tulin kuin huomaamattani sisäistäneeksi albumilta singlenä lohkaistun The Bee kappaleen tubettajien reaktioiden lomassa. Toisten reaktiovideoidenkin kautta voi näköjään löytää musiikkia. Queen of Timea kannattavat monipuoliset vokaalit, jotka vaihtelevat puhtaan ja raskaamman laulutulkinnan välillä sekä elektroniset elementit, jotka rikastuttavat soundimaailmaa oikealla tavalla. Bonusta myöskin Tuonela -sanan käytöstä tavalla joka erottuu englanninkielisen sanoituksen joukosta mukavasti.

Vuoden kotimainen kappale: Amorphis - The Bee

Ruotsalaiset osaavat tehdä poppia omalla tavallaan jopa satanismilla flirttailevasta hard rockista kuten Ghost on todistanut tänäkin vuonna Prequelle albumillaan. Vuosi 2018 oli minulle se milloin parin aiemman vuoden Ghost hype tavoitti lopulta minutkin ja aloin löytää ne hienot jutut yhtyeen tuotannosta. Aiemmin Abbaakin coveroinut yhtye tarttui tänä vuonna Prequelle albumin bonusraidalla lapsuudestani vahvasti mieleen jääneeseen Pet Shop Boysin It's a Siniin. Teemallisesti kappale sopii Ghostin tyyliin hyvin, joten kyseessä on minulle ehdottomasti vuoden paras coverveto. Pyörää ei taaskaan keksitä uudestaan vaan kappale tulkitaan uskollisesti yhtyeen oman tyylillisen linssin läpi katsottuna. Enkä tässä tapauksessa sitä missään muussa muodossa olisi halunnutkaan.

Vuoden paras cover: Ghost - It's a Sin

Toivoa sopii, että vuosi 2019 uisi musiikillisesti liiveihini tiukemmin kuin 2018 teki. Vuoden päästä nähdään mitä tulee jäämään korviini. Parempaa musiikillista uutta vuotta kaikille!