Teräsbetoni - Gloria

Artisti: Teräsbetoni
Kappale: Gloria (2010)
Albumi: Maailma tarvitsee sankareita
Mieleenjäävin lause: "Piru periköön päivän sen kun kaadun nuolista vihollisten."

En varmaankaan ikinä olisi arvannut Teräsbetonin debyyttilevyn aikoihin että joskus minunkin levyhyllystäni voisi löytyä heidän levynsä. En toki inhonnut bändiä sivuhaahan fantasiametalli roolipeliharrastustani. Mutta en ole ikinä ollut varsinainen metallipää ja Teräsbetonista ei oikein ikinä osannut sanoa ovatko he tosissaan vai pilke silmäkulmassa. Taivas lyö tulta oli toki helppoa radiokuunneltavaa ja Orjatar ihan kelpoa machismorokkia. Mutta ne eivät olleet biisejä joilla bändi olisi saanut myytyä musiikkinsa minulle. Bändi menetti suurimman nosteensa ensilevyn jälkeen mutta yllättäen pidin heidän Älä mene metsään -singlestään jonka menestys jäi pieneksi. Bändin käytyä polttamassa siltoja Euroviisuissa oli seuraava levy varmasti vaikea.

Vuonna 2010 julkaistun Maailma tarvitsee sankareita albumin nimiraita oli se biisi mikä möi bändin minulle ainakin siinä määrin että saatoin poimia albumin alekorista muutamalla eurolla. Mutta koska edellämainittu biisi ei ole tämänkertainen Sattuman sanelema ei siitä tällä kertaa enempää. Levyn päättää 7:07 minuuttia pitkä Gloria joka on hieman progevaikutteinen sankarihardrock. Tarina soturikuninkaasta joka tietää jossakin kohden matkaa kohtaavansa päiviensä pään on laulun teema. Kunniallinen sankari jo eläessään odottaa saavansa arvonsa mukaiset hautajaiset ja nimensä jäävän elämään historiaan.

Teräsbetonin heikkous on ajoittainen taipumus lipsahtaa korniuden puolelle mutta Gloria ei kuulu tähän joukkoon. Aina silloin tällöin löytyy tällainen pitkähkö moniteemainen rockteos joka miellyttää minua. En pidä suuremmin Iron Maidenista tai Bruce Dickisonin soolotuotannosta mutta Tears of the Dragon on hieno biisi reggaeväliosineen. Aivan samalla tasolle ei Gloria yllä sillä se ei sytytä palon tunnetta vaikka kauas ei jäädäkään.

Pidän keskiaikaistyylisestä rauhallisesta melodiasta ja gloria huudoista. Ehkä juuri ne kohdat joissa biisin pitäisi lähteä lentoon jäävät hiukan latteiksi. Tietenkin haikeus ja mahtipontisuus ovat hankalia keskenään naitettavia ja nyt ruuvi on väännetty enemmän ensimmäisen puolelle. On hyvä saavutus minunkaltaiselleni viisufanille jos yli seitsenminuuttinen biisi ei tunnu pitkältä. Gloria ei varmaankaan soisi omissa hautajaisissani mutta jonkun roolipelihahmoni kuoleman yhteydessä se voisi ollakin paikallaan.

Arvosana: 6,0/10

Jean Michel Jarre - Chronologie Part 4

Artisti: Jean Michel Jarre
Kappale: Chronologie Part 4 (1993)
Albumi: The Essential
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Minulle koetettiin tuputtaa ranskalaisen Jean Michel Jarren musiikkia useampaankin otteeseen 80-luvulla. Muistan kun rinnakkaisluokan poika innostuneena kertoi kirjastossa vinyyli kourassa että minun täytyy kuunnella tätä artistia joka keksii omia soittimiaankin. Kohteliaasti kuuntelin levynpuoliskon mutta siitä ei jäänyt oikein mitään käteen. Tuttavaperheellä oli minua noin 10 vuotta vanhempi poika joka myös innoissaan istutti minut kuulokkeiden kanssa tunniksi kuuntelemaan Jarrea. Ei iskenyt silloinkaan mutta taas kuuntelin sen aikaa kuin pyydettiin. Kolmas kosketus Jarren musiikkiin oli Commodore 64 pelissä Bomb Jack jossa musiikkina soi Magnetic Fields Part 2. Ehkä olisin voinut pitääkin Jarren musiikista, mutta kuten monta kertaa olen tässä blogissa maininnut, musiikillinen heräämiseni tapahtui vasta 1993 joten nämä aiemmat musiikilliset siemenet kylvettiin itämättömään maaperään.

Tänä päivänä Jarre on minulle sellainen artisti jonka kokoelma on löytänyt paikkansa levyhyllystäni, mutta en lähtisi häntä sen enempää keräämään. Hänellä on persoonallinen tyyli, hyvä melodiantaju ja posiitivisessa mielessä varhaisen tietokonepelimusiikin mieleen tuova äänimaailma. Vuoden 1993 Chronologie albumin kappaleet Chronologie 4 ja 5 olivat alunperin tarkoitettu mainosmusiikiksi sveitsiläiselle kelloyhtiö Swatchille. Mainosmusiikki ei kalskahda hyvälle mutta se ei tässä tapauksessa laske biisin arvoa. Ennen kuin edes tiesin Chronologie 4:n historiasta sen kuuleminen toi mieleeni yleisurheilutapahtuman. Kappaleessa on paljon energiaa ja mekaaniset suhahtelut sekä hengähdykset vain lisäävät tunnetta lähtötelineistä ja niissä kyykkivistä atleeteista.

Aika ei ole ollut ystävällinen Jarren musiikilliselle uralle sillä mielestäni hänen varhaisempi tuotantonsa oli sympaattisemman kuuloista juuri primitiivisemmän teknologian vuoksi. Vaikka Chronologie Part 4 onkin sävellyksellisesti hyvinkin perinteistä Jarrea, huomaa sen olevan 90-luvulta koska soundit ovat kirkkaita ja digitaalisen kovia. Eikä hän siinä mielessä ollut ajassaan kiinni sillä tuskimpa olisin juuri musiikista innostuneena 15-vuotiaana innostunut tästä tuotoksesta kun tarjolla oli sitä sen päivän hittisoundia. Mutta pidän kappaleista jotka maalailevat maisemia mieleni valkokankaalle ja tämä onkin Chronologie Part 4:n suurin ansio. Toisaalta saman artistin Oxygene, Equinoxe ja Magnetic Fields -albumeilta löytyy tässä mielessä vieläkin paremmin onnistuneita sävellyksiä. Jos joskus alkaisin lenkkeilemaan niin Chronologie Part 4 voisi hyvinkin löytyä mp3-soittimeni juoksusoittolistalta.      

Arvosana: 5,5/10

Tarja Turunen - Oasis

Artisti: Tarja Turunen
Kappale: Oasis (2007)
Albumi: My Winter Storm
Mieleenjäävin lause: "Hyvyyden varjo peittää kyyneleen, löytäneen luo vie askeleen."

Käsittelin suhtautumistani Tarja Turusen My Winter Storm albumiin jo aiemassa levyltä poimitun biisin arvostelussani. Lyhyesti sanottuna levy ei ole kokonaisuutena mieleeni, sillä vain Wollbeck&Lindblom kaksikon säveltämät biisit ovat mieleeni. Lisäksi levy on ylipitkä ja tyylillinen sekamelska. Turusella ei myöskään ole samanlaista monipuolisuutta tulkinnassaan kuin vaikkapa Sarah Brightmanilla joten kokonainen levyllinen hänen ääntään käy omille korvilleni raskaaksi. Turunen on vahva omalla kapealla erikoisalueellaan. Jos Tarja Turunen on kirurginveitsi niin Anette Olzon on sveitsin armeijan linkkuveitsi. (Nyt se pakollinen vertailukin on saatu mainittua, toivottavasti ilmiö kuitenkin laantuu kolmannen Nightwishin laulajan myötä.)

Oasis voisi olla piristävä poikkeus My Winter Stormilla, onhan se artistin itsensä säveltämä, sanoittama ja poikkeuksellisesti suomeksi laulettu. Tyylillisesti kappale muistuttaa varsin paljon Sarah Brightmanin classical crossover -tyyliä. Kuten nimikin antaa ymmärtää, biisistä löytyy hitunen itämaisia sointulkulkuja mutta selvästi vähemmän kuin voisi olettaa. Pidän lyhyistä melodisista pianokohdista ja liian lyhyeksi jäävästä lauletusta säkeestä. Jos kiteyttäisin kappaleen vertaamalla sitä muihin se on kuin ménage à trois johon ovat osallistuneet Sarah Brightmanin Harem, Nightwishin While Your Lips Are Still Red ja Kuolema tekee taiteilijan. Tässä vertailuissa ikävä kyllä Oasis häviää kahdelle ensimmäiselle kirkkaasti ja on mielestäni suunnilleen samaa tasoa kolmannen kanssa. 

Näin rauhallinen ja melkein tapahtumaköyhä kappale ei kanna yli viisiminuuttista mittaansa. Kahden minuutin välibiisinä Oasis olisi ollut toimivampi kokonaisuus. Varsinkin jos se kaksiminuuttinen koostuisi niistä vahvoista kohdista. Vaikka kokonaisuutena Oasis onkin hieman kuiva kuuntelukokemus jää siitä kuitenkin vaikutelma että Turunen voisi sopivan tuottajan kanssa säveltää jotakin hyvääkin. En ole tutustunut hänen uudempaan tuotantoonsa kuin radioon asti yltäneiden singlejen kautta, mutta käsittääkseni hän on säveltänyt huomattavasti enemmän My Winter Stormin jälkeisille albumeille. Oasiksessa on paljon hyvää, paljon huonoa ja liiankin paljon lunastamatta jäänyttä lupausta.  

Arvosana: 5,0/10

Titiyo - 1989

Artisti: Titiyo
Kappale: 1989 (2001)
Albumi: Come Along
Mieleenjäävin lause: "Well, I'm afraid of that picture from 1989."

Mitä tein vuonna 1989? Ainakin täytin 12 vuotta eli en ollut aivan vielä teini-ikäinen. En kuunnellut musiikkia säännöllisesti ja asuin pienellä 10 000 asukkaan paikkakunnalla. En muista oliko 1989 se vuosi kun Trollin Jimmy Dean voitti luokkamme levyraadin mutta se ei varmaankaan heitä kuin korkeintaan vuodella. Olin ihastunut luokan parhaimman keskiarvon omaavaan tyttöön, koska siihen aikaan ajattelin että koulumenestys tarkoittaa varmasti sitä että juuri sen omaava tyttö olisi se paras. Myöhemmin sitten keksin muutakin viehättävää vastakkaisessa sukupuolessa mutta se ei ole vuoden 1989 asia.

1989 oli toinen single ruotsalaisen Titiyon Come Along albumilta jonka nimiraita oli kohtalaisen suuri mannereurooppalainen hitti vuonna 2001. 1989 ei menestynyt ensisinglen tapaan eikä se kieltämättä olekaan yhtä koukuttava tuotos. Tuottajina häärineet Peter Svensson (The Cardigans) ja Joakim Berg (Kent) ovat ehkä tällä kertaa enemmän juuri Kentin vaikutteiden perässä kun taas Come Along oli enemmän Cardigansmaisempi. Toisaalta 1989 on paljon enemmän albuminsa henkeä kuvastava biisi, siinä missä itse petyin aikoinaan kun Come Alongista vaikuttuneena toivoin albumillista juuri sitä samaa. Vuosien varrella pettymys on muuttunut paljon korkeampaan mielipiteeseen vaikkei albumilla olekaan aivan suurimpien suosikkieni joukkoon asiaa.

Koska 1989 oli vuotena itselleni vielä surutonta lapsuusaikaa en pysty aivan täysillä samaistumaan sanoitukseen, mutta toisaalta jos muuttaisin vuodeksi 1999 niin ymmärtäisin kyllä yskän. Sillä kysehän on nostalgian voimasta mikä iskee meihin yli 30-vuotiaisiin väkisinkin jossakin vaiheessa. Vanhan koulukuvan katsominen tuo mieleen enimmäkseen positiivisia muistoja, sillä aika on armollinen ja saa unohtamaan kaiken pahan paitsi ehkä kaikkein pahimmat. Usein myös katsoo vanhaa kuvaa ja miettii mitä olisi voinut tehdä matkan varrella toisin. Mutta vanhaan ei voi jäädä roikkumaan vaan siitä voi korkeintaan ottaa opiksi.

1989:n tuotannossa on sekä asioita joista pidän ja joista en. Titiyon ääni on luotu melonkolisia tulkintoja varten ja se toimii hyvin kunhan ei ylitä tiettyä kuuntelumäärää. Pehmeä, jopa hieman purkkimainen äänimaailma tuo mieleen Gran Turismo ajan Cardigansin ja seassa on juuri sopiva määrä digitaalista kikkailua. Mutta siinä missä Gran Turismon biisit kasvoivat suuremmiksi edetessään, 1989 polkee samaa tahtia alusta loppuun. Aika on tehnyt tehtävänsä ainakin siinä mielessä että alunperin inhosin tätä kappaletta mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut siitä pitää. Tämänkaltaisille melankolisiabiiseille on oma tarpeensa eikä 1989 ole genressään mikään huono esitys.

Arvosana: 6,5/10