Arrival - Just a Notion

Artisti: Arrival
Kappale: Just a Notion (1999)
Albumi: First Flight
Mieleenjäävin lause: "Just a notion, that's all."

Mietin kovasti aloittaisinko kesätauon jälkeisen arvosteluni pohtimalla Abban julkaisemattomia biisejä vai coverbändejä yleisesti. Koska pääni aloitti kirjoittamaan coverbändeistä niin jätän herkullisen julkaisemattomat kappaleet aiheen myöhemmäksi vaikka tämänkertaisen biisivalinnan kanssa sitäkään ei voi täysin sivuuttaa.

Minulla ei ole mitään tribuutti/coverbändejä vastaan. Niin kauan kun ei oleteta että päästäisiin alkuperäisen tasolle ja nämä yhtyeet mitataan omassa sarjassaan ei ongelmia tule. Ehkä coverbändien hyväksyttävyys on kasvanut Youtubeaikakaudella kun artistien läpimurtokin voi alkaa paljon huomiota saavalla tulkinnalla vanhasta klassikosta. Hyvällä coverbändillä pitää olla intoa ja erinomainen alkuperäismateriaalin tuntemus. Soittolistalta pitää löytyä muutakin kuin kymmenen suurinta hittiä ja tulkintojen pitää kuulostaa yhtä aikaa tutuilta mutta omanlaisiltaan. Jos kaikki maneerit, asut ja laulutapa koetetaan matkia täsmälleen ja kaikki näyttää ulkoaharjoitellun robottimaiselta se ei ole viihdyttävää.

Tuntemistani Abba-tribuuttibändeistä ruotsalainen Arrival on mielestäni parhain. Heidän showssaan on tarpeeksi autenttisuutta ilman sataprosenttisen matkimisen jäykistävää vaikutusta. Arrivalin kiertueilla on myös mukana alkuperäisiä Abban kanssa soittaneita muusikoita. Ja kun katsoo Arrivalin vuonna 1999 julkaistua First Flight albumia biisilistan osalta voi vain todeta ettei kyseessä ole Abban Goldin versiointi vaan fanin silmin mielenkiintoisempi coverbiisilevy. Mikä itseäni kiinnosti eniten oli versio Just a Notion kappaleesta jonka kokonaista Abban levyttämää versioita ei ole koskaan julkaistu vaikka huhuja siitä onkin pariin kertaan ollut liikenteessä.

Abban versiota Just a Notionista on julkaistu lyhyt pätkä sikermässä Abba Undeleted joka ensimmäisenä julkaistiin Thank You For The Music boksilla. Noista julkaisemattomista kappaleista Just Like Thatin lisäksi mielikuvitustani kiehtoi ajatus kokonaisesta Just a Notionista. Abba levytti Just a Notionista demoversion 1978 ja sen oli tarkoitus päätyä Voulez-Vous albumille mutta loppujen lopuksi muut kappaleet syrjäyttivät sen. Parhaissa luomisvoimissaan olevilla yhtyeillä on yleensä varaa heittää hyviäkin biisejä yli laidan ja Just a Notion on todiste tästä.

Arrival ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan omassa Just a Notion versioinnissaan ja hyvä niin. Abban basisti Rutger Gunnarsson toimi kappaleen tuottajana ja sovittajana. Jotakin pientä tuotannollista taikaa jää puuttumaan mutta Abba oli mestari hiomaan biisit parhaimmilleen studiossa joten vertailu olisi lähes epäreilua. Agnethan ja Fridan täsmäharmonioiden kanssa eivät Arrivalin laulajattaret myöskään kykene kilpailemaan vaikka heidän pyöreähkö ruotsiaksenttinsa onkin toimiva tässä yhteydessä. Varsinkin just sanan ääntäminen on suorastaan sympaatisen kuuloista.

Kun alkuperäinen sävellys on hyvä ja selvästi yhtyeella on ollut intoa tehdä niin hyvä versiointi kuin he vain osaavat niin voin vain nyökytellä päätäni tyytyväisenä. Niin kauan kuin Abban versioita tästä ei julkaista niin tämä on paras muoto nauttia tästä helmestä. Faniuden yksi merkki on se että kaivaa esiin kaikki soolot, yhteistyöbiisit, demot, julkaisematta jääneet kappaleet ja jopa coverit enkä Abba-faniuttani ole koskaan kieltänytkään. Jos et ole Abba-fani niin et varmaankaan saa Just a Notionista aivan samanlaisia tuntemuksia kuin minä mutta anna kappaleelle mahdollisuus sellaisena kuin se on. Vähän alle neljä minuuttia elämästään voi käyttää paljon huonomminkin.
 
Arvosana: 7,0/10

Anggun - A Rose in the Wind

Artisti: Anggun
Kappale: A Rose in the Wind (1997)
Albumi: Snow on the Sahara
Mieleenjäävin lause: "What to do with this love that I'm in?"

Mietin vuoden alussa että vuosi 2016 voisi olla se vuosi kun siirryn vaiheittain ostamaan musiikkia digitaalisesti mutta ainakin toistaiseksi on käynyt aivan toisin. Puhalsin pölyt vinyylikokoelmani päältä ja hankin uuden soittimen. CD-levyjäkin on kertynyt sillä niitä löytää helposti halvalla kirpputoreilta ja uusiakin saa huokeahkosti kunhan malttaa hieman odottaa.

Aineetonta on jotenkin niin hankala mieltää keräilevänsä. Youtubet ja Spotifyt sopivat hyvin uuden kuunneltavan etsimiseen mutta yhä sitä vain saa sen tunteen kun saa uuden fyysisen tallenteen käsiinsä. Jossakin vaiheessa tietysti kehitys tekee tehtävänsä ja täytyy alkaa paikkaamaan aukkoja joita ei fyysisenä saa muilla tavoin mutta ehkä sen aika ei ole minulle vielä tänä vuonna.

Indonesialaisen Anggunin albumi on juuri näitä tänä vuonna eurolla tai parilla kirpputorilta ostettuja levyjä. Ostokynnys laskee kummasti kun taloudellinen panostus on mitätön. Ajattelin että on Snow on the Sahara albumilla ainakin nimikappale ja ihan mukiinmenevä Life on Mars versiointi. Kakkossinglenä ison Snow on the Sahara hitin jälkeen julkaistua A Rose in the Windiä en sijaan muistanut kuulleeni. Jos olisinkin sattunut sen kuulemaan niin se ei ole samalla tavalla mieleenjäävä kuin Anggunin edellämainittu tunnetuin hittibiisi.

90-luvulla oli paljon menekkiä maailmanmusiikkimausteiselle new agelle ja sen vastaaville sivugenreille. Näin länsimaalaisen silmistä eksoottinen Anggun onkin onnistunut urallaan ollen eniten Aasian ulkopuolella levyjä myynyt aasialaisartisti. Hän saavutti ensin suosiota kotimaassaan Indonesiassa ja lähti 90-luvun puolivälissä kokeilemaan onneaan Ranskaan josta parin vuoden yrittämisen jälkeen löytyi sopiva yhteistyökumppani Erick Benzin (tehnyt yhteistyötä mm. Celine Dionin kanssa) muodossa.

A Rose in the Windin intron perusteella voisi odottaa eksoottisempaakin mutta ikävä kyllä kappale lähteekin kulkemaan perinteisempiä 90-luvun popbiisipolkuja. Toki maailmanmusiikkimausteet tuodaan hetkittäin mukaan mutta ei tarpeeksi. Kertosäe on voimallinen mutta se ei aukea sillä tavalla kuin vahvan kertosäkeen pitäisi. Kertosäkeen tuloa ei alusteta riittävästi ja meno rauhoittuu liian aikaisin. Hiljaa-kovaa-hiljaa on hyvä kaava mutta tällä kertaa rytmitys ei ainakaan minulle toimi. Lisäksi juuri kertosäkeessä Anggunin artikulaatio tuntuu hieman pyöristyvän ja kertosäe on juuri se kohta jossa sen pitäisi olla terävimmillään. Pidän kyllä Anggunin tavasta ääntää englantia mutta tässä kohti uraa ehkä rahkeet eivät vielä aivan riittäneet pitämään tulkintaa kasassa vieraalla kiellä silloin kun pitää laulaa kovaa.

Minä pidän loppusoinnuista ja jopa niiden ylikäyttämisestä mutta nyt täytyy laittaa yksi säkeistä A Rose in the Windistä esimerkiksi sellaisesta mikä ei minullekaan uppoa:

"I'll be true to you
Flying over the moon
Lying in the bamboo
I'll always know
The light in the window"  

Kappaleessa lauletaan kaipuusta omaa rakasta kohtaan ja sisältä syövästä yksinäisyydestä. On ok aloittaa silloin säe vannomalla omaa uskollisuutta etäsuhteessa. Mutta sitten mennään yli kuun ja maataan bambulla. Tuttu valo ikkunassa on tämän jälkeen ihan kelpo lopetus.

A Rose in the Wind on koottu hyvistä aineksista mutta kokoonpanovaiheessa niitä ei ole saatu parhaimmalla tavalla kasaan. Se muistuttaa hieman sitä miten minulle usein käy kokatessa; saan kyllä varsin hyvänmakuista ruokaa aikaiseksi mutta se on aina ruman näköistä ja maustaa voisi paremminkin. Hukattu potentiaali harmittaa sillä tämä voisi olla hyväkin biisi ja kuunnellessa huomaa toivovansa että pystyisi pitämään siitä enemmän. Mitättömyyteen ei sentään vajota vaan kohtalona on keskinkertaisuus. Onneksi Anggunilta löytyy parempaakin.  

Arvosana: 5,5/10

Studio Killers - Jenny

Artisti: Studio Killers
Kappale: Jenny (2013)
Albumi: Studio Killers
Mieleenjäävin lause: "I wanna ruin our friendship, we should be lovers instead."

Taas on aika saada naapurini ihmettelemään mielenterveyttäni kun kuuntelen samaa biisiä repeatilla 25-50 minuuttia (yleinen blogin kirjoittamiseen menevä aika). Olen maininnut tästä aiemminkin mutta kappaleiden toistokestävyydestä on tullut yksi pieni osatekijä loppuarvosanaan. Toiset biisit eivät kestä omissa korvissani runsasta kuuntelua ja toisiin kyllästymisen riski on olematon. Yleensä osaan sanoa arvosanan heti alussa varsinkin tuttuakin tutummasta musiikista mutta toisinaan toistokerrat laskevat tai nostavat arvosanaa lopussa. Yhden kerran olen kirjoittanut samasta biisistä huolimattomuuttani jo toista arvostelua ja tuosta turhasta työstä jäi käteen se että olisin antanut kummallakin kerralla saman loppuarvosanan.

Englantilais-tanskalais-suomalainen Studio Killers nauttii pienestä salaperäisyyden verhosta vaikka voi toki olla että Teemu Brunilan kuuluminen kokoonpanoon on maailman huonoiten varjeltuja salaisuuksia. 2010-luvulla ei enää herätä kummastusta digitaalista alter egojen käyttökään. Asia ei vaivaa minua sillä lopputulos eli itse musiikki on tärkeintä. Vuosikymmenellä jolloin valtaosa elektronisesta musiikista ei ole tehnyt minuun suurta vaikutusta on ollut silti omat ilonpilkahduksensa joihin Studio Killers raikkaudessaan kuuluu.

Nyt onkin sopiva aika käsitellä kesähitti Jennyä joka tosin kelpasi listamenestyksen muodossa vain meille suomalaisille. (Singlelistan 2. latauslistan 5. ja radiolistan 5.) Syntetisoitu haitari ja steelpan yhdessä Teemu B.. ..Chubby Cherryn äänen kanssa ovat omiaan luomaan kauniin kuulaan kesätunnelman. Ei ehkä kuitenkaan hellepäivän tunnelman vaan juuri sellaisen itselleni sopivan puolipilvisen päivän jolloin lämpö pysyy hellerajan alapuolella ja leppoisa tuulenvire vilvoittaa.

Kepeä kesäbiisi Jenny saa tarvitsemaansa syvyyttä sanoituksessa joka käsittelee tasapainoilua ystävyyden ja rakkauden välillä. Kertoja on Jennyn ystävä jolle on päivä päivältä hankalampaa tasapainoilla sisällään olevien romanttisten mielihalujen kanssa. Yksi pidättelevä tekijä on se että paras ystävä Jenny on niin arvokas että ystävyyttä ei haluaisi pilata mutta toisaalta tunteiden pitäminen salassa vääristää ystävyyttäkin. Loppuratkaisua ei anneta joten se jää jokaisen kuulijan päätettäväksi. Koska olen itsekin tasapainoillut edellämainitunkaltaisten asioiden kanssa saa Jenny luonnollisesti kappaleena samaistumislisäarvoa.    

Jenny on hyvin tuotettua kesäistä dancemusiikkia joka genrelleen epätyypillisesti tavoittaa minut myös sanoituksensa kautta. Ymmärrän että ihmiselle joka ei löydä vastaavaa samaistumiskohtaa ei ehkä pysty arvostamaan tätä yhtä korkealle mutta kenenkään henkilökohtainen mielipide ei ole väärä. Jos saat ihmiset samaistumaan musiikkiisi niin se tehoaa.

Arvosana: 7,0/10

Beastie Boys - Slow Ride

Artisti: Beastie Boys
Kappale: Slow Ride (1986)
Albumi: Licensed to Ill
Mieleenjäävin lause: "I got money, I got juice, I got to the party and I got loose."

Beastie Boysin Licensed to Ill saattoi hyvinkin olla ensimmäinen rap/hip-hopalbumi jonka olen ostanut. Jos kyseessä ei ollut edellämainittu albumi niin se toinenkin vaihtoehto olisi saman yhtyeen Hello Nasty. Beastie Boys ei ole minulle albumibändi sillä en saa debyyttiä lukuunottamatta kiinni heidän albumikokonaisuuksistaan. Yhtyeen tapa kokeilla villisti kaikenlaista tuottaa omaan makuuni niin monenkirjavia tuloksia että poimin mieluiten kirsikat kakusta. Toki aina kun yhtye osuu maaliin niin tulos on hyvä ja juuri siksi heidän musiikkinsa on löytänyt tiensä levyhyllyni pieneen urbaanin musiikin osastoon.

Rumpukone potkii primitiiviset mutta tehokkaat biitit, sekaan heitetään sampleja menneiltä vuosikymmeniltä ja päälle räpätään mielellään loppusoinnutellen. Kaava oli yleinen 80-luvulla ja jostakin syystä tunnen eniten sympatiaa juuri tuon ajan hip-hopia kohtaan. Ehkä kyseessä on tunnettu mieltymykseni loppusointuja kohtaan mutta nostalgiasta ei ainakaan ole kyse sillä en muista kuulleeni genreä 80-luvulla juuri ollenkaan. Beastie Boysin debyyttialbumilta Licensed to Ill tahkottiin seitsemän singleä mutta Slow Ridea ei valittu näiden joukkoon ehkä siitä syystä että se on enemmänkin välijamittelu kuin potentiaalinen hittiraita.

Mieleenjäävin asia Slow Ridessa on funkyhtyeen Warin Low Rider kappaleesta napattu torvisample. Muut kappaleessa samplatut biisit ovat Fat Larry's Bandin Down on the Avenue ja Steve Miller Bandin Take the Money and Run. Vaikka biisi onkin kasattu oman aikansa tyyliin vain lähinnä rumpukonebiitit kuulostavat vanhahtavilta. Muuten tuotanto on yllättävänkin raikkaan kuuloista näin 30 vuotta myöhemmin (tässä alkaa tuntea itsensä vanhaksi) kuunneltuna. Näin toistuvasti kuunneltuna käy se mieleenkiintoinen ilmiö että huomaan lämpiäväni Slow Ridelle.

Näytetään opelle keskaria, tullaan heitetyksi koulusta pihalle, ajetaan low riderilla rennosti keskisormea heilutellen ja mennään bileisiin ja vedetään mitä vedetään ja otetaan mitä otetaan. Saadaan toisaalta paheksuntaa ja toisaalta kunnioitusta. Siinä Slow Riden sanoitus tiivistettynä ilman ilman Beastie Boysin näppäriä loppusointuratkaisuja. Ei kuulosta sellaiselta meiningiltä mitä itse harrastan mutta toisaalta roolipelaajana voin aina asettua kolmeksi minuutiksi henkisesti löysempiin kuoseihin. Mitään erityisen mieleenjäävää ei Slow Ride tarjoa mutta se on hyväntyylinen jamiraita ja sellaisilla parannetaan ei pahenneta maailmaa.

Arvosana: 5,5/10

Kylie - Illusion

Artisti: Kylie
Kappale: Illusion (2010)
Albumi: Aphrodite
Mieleenjäävin lause: "I'm surrounded by confusion and I'm lost in this illusion."

Tervetuloa taas Sattuman sanelemat blogiin jossa käsitellään sujuvasti peräkkäin vaikkapa Turmiön Kätilöitä ja Kylie Minogueta. Pidän toki sekä tiukasti yhden asian musiikkiblogeista että pursuilevista kirjoitetaan kaikesta mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan blogeista. Tärkeintä on että sisältö kiinnostaa minua. Lukisinko itse omani kaltaista blogia? Tietenkin sillä minua kiinnostavat aina toisten mielipiteet itselleni tutuista kappaleista. En ala keuhkoamaan vaikka jostakusta suosikkimusiikkini olisi alinta audiokuonaa kunhan perustelut ovat parempia kuin kuulematta kakkaa. Ei oma musiikkimakunikaan olisi ikinä laajentunut jos en olisi antanut ennakkoon vierastamilleni genreille mahdollisuutta.

X ja sen jälkeiset Kylien albumit ovat avautuneet minulle superhitaasti. Ehkä jäin kaipaamaan sitä tyyliä mikä oli vallalla toisen tulemisen aikaisilla albumeilla ja kieltämättä uudemmilta albumeilta ovat puuttuneet Can't Get You Out of My Headin kaltaiset pophelmet. Toisaalta albumit ovat olleet edelleen tyylikkäitä kokonaisuuksia ja hyvin tuotettua dancepoppia.

Vuoden 2010 Aphrodite albumin ensimmäinen single All the Lovers pärjäsi hyvin mutta myöhemmät singlejulkaisut floppasivat. Näitä emme käsittele tällä kertaa vaan riviraidan Illusion joka tosin mielestäni on parempi kuin osa albuminsa singlejulkaisuista. Itseasiassa jos olisin kuullut Illusionin ensimmäisenä Aphrodite albumilta se olisi nostanut odotuksia. Toki All the Lovers on tämän vuosikymmenen paras Kyliesingle mutta kun ottaa edelliset vuosikymmenet huomioon niin sillä ei päästä edes Top 10:iin.

Illusion on yksinkertaisuudessaan charmikasta dancepoppia. Syy miksi pidän siitä on varmaankin se että se on tyylillisesti yhteensopiva Body Language ajan soundien kanssa. Ehkä jollekin uudemman tyylin ystävälle Illusion on se turha reliikkiraita albumilla mutta minulle tilanne on päinvastainen. Tämä on sitä kepeää ja hauskaa Kylietä josta pidän kaikkine ilmeisine ja vähemmän ilmeisine loppusoinnutteluineen. Usein kritisoin kappaleita vaihtelun puutteesta mutta tässä kohti täytyy sanoa että se ei haittaa. Soundimaailma pulputtaa samaa toimivaa kuviota alusta loppuun pienin variaatioin enkä muuta kaipaakaan. Sanoitus on yhdentekevä ja sen tarkoitus on vain olla yksi instrumentti muiden joukossa ja tarjota mieleenjääviä loppusointukoukkuja.

Illusion on kuin hetkessä elävä nuori nainen jonka touhuja seuratessa toisaalta hieman pyörittää päätään mutta toisaalta ei voi olla viehättymättä. En ole ihminen joka elää elämäänsä ilman turvavöitä, laskuvarjoa ja pelastusliivejä joten täysin tunteella kaikkea kohti syöksyvät ihmiset ovat minulle hämmentäviä. Samalla tavalla Illusion on hämmentävä; se ei ole mestariteos eikä täydellistä poppia mutta jotakin osiensa summaa suurempaa viehätysvoimaa siinä silti on. Aphrodite on albumi josta keskustelut alkavat tyyliin: "En pidä Aphroditea Kylien parhaimpiin kuuluvana albumina mutta se eka sinkku ei ollut huono ja oli siinä se yksi toinenkin hyvä raita.. .ai niin se Illusion!"

Arvosana: 7,0/10

Turmion Kätilöt - Minä määrään

Artisti: Turmion Kätilöt
Kappale: Minä määrään (2008)
Albumi: U.S.C.H.
Mieleenjäävin lause: "Perkele rakentaa päähäsi pesää, naisesi makaa takaa."

En ole usein keikoilla käyvä ihminen ja kykenenkin helposti luettelemaan kaikki joilla olen käynyt. Festareilla en ole käynyt koskaan ja ehkä ne eivät olekaan oikea paikka elinikäiselle absolutistille joka haluaisi vain nauttia musiikista samanhenkisten ihmisten kanssa. Suomen industrial metallin pitkäikäisimpiin yhtyeisiin kuuluva Turmion Kätilöt on yksi noista edellämainitsemistani harvoista livenä koetuista yhtyeistä.

Keikkakokemus oli hyvä vaikka MC Raaka Pee sylkäisikin vesisuihkun paidalleni ja pelkäsin että tammikuussa -20C pakkasessa kotiin paluu märällä paidalla olisi aiheuttanut kuolemantaudin mutta niin ei onneksi käynyt. Yhtye veti keikan loppuun teknisistä ongelmista huolimatta ja oli mielenkiintoista seurata miten yhtye sai luovittua viimeiset biisit läpi vaikka välillä eri soittimet lakkasivat kuulumasta. Fistpumppasin vahingossa erästä bogoajaa takaraivoon sellaisella voimalla joka normaalisti olisi voinut johtaa syytteeseen lievästä pahoinpitelystä mutta tämä "uhri" ei musiikista hurmioituneena edes tuntunut huomaavan mitään. Musiikki toiseksi vanhin voitehista.

Itselleni Turmiön Kätilöiden albumeissa on olut U.S.C.H:in jälkeen loiva laskeva käyrä. englanninkielinen materiaali ei ole niin omaperäistä ja vahvaa eikä yhtye ole löytänyt uudistumisreittiä vaikka selvästi uudemmilla albumeilla on koetettu miettiä mennäkö koneellisempaan suuntaan vai ei. Yhtye osaa kyllä edelleen nauraa itselleen ja muille mutta sellaiset hauskat sanoituskoukutkin ovat vähentyneet. Vuonna 2008 U.S.C.H. albumilta julkaistu single Minä määrään edustaa kuitenkin vielä sitä aikaa kun edellämainittuja ongelmia ei vielä ollut. U.S.C.H. albumilla yhtye oli muutenkin positiivisessa mielessä v-tuuntuneempi kiitos levy-yhtiöristiriitojen mikä yllättäen heijastuu positiviisesti eikä lekkeriksi heitettynä vitsinä.

Normaalisti toivon kappaleilta dynamiikkaa ja vaihtelevia osioita mutta kun Turmiön Kätilöstä on kyse niin täysi runttaus alusta loppuun käy hyvin. Minulle Kätilöt ei ole yhtye jolta odotan viiden tähden pophelmiä vaan biisejä jotka ruokkivat mustan huumorin sopukkaa aivoissani. Tässä mielessä Minä määrään ei ehkä ole buffetti mutta kunnon lounas kuitenkin. Kyseessä onkin tuotos joka kuvaa hyvin Kätilöiden tyyliä. Se on raskas olematta uhkaava, se on humoristinen olematta tyhjänpäiväinen ja siinä on sanailuja jotka jäävät (b)anaaliudessaan mieleen. Lyhyt mutta iskevä intro rakentaa jopa suurempia odotuksia kuin kappale kykenee täysin lunastamaan.      

Kätilöiden lyriikoita ei ehkä pitäisi alkaa analysoimaan liian tarkasti mutta itselleni Minä määrään ei ole minä olen kovin kaikista -uhobiisi. Minä tulkitsen kappaleen kertovan siitä kuinka joidenkin ihmisten tie pahuuteen on jo ennalta heidän eteensä väistämättömästi rakennettu. Monet ihmiset ovat lastuja laineilla jotka musta virta vie miten ja minne tahtoo. Jos olet eri mieltä niin totean ettet ole väärässä sillä mielestäni jokaisen henkilökohtainen tulkinta on se oikea. Minä määrään on sitä parempaa Turmion Kätilöt materiaalia ja se on hyvässä tasapainossa sen suhteen mitä toivon industrial metallin olevan.

Arvosana: 6,5/10

Daft Punk - Beyond

Artisti: Daft Punk
Kappale: Beyond (2013)
Albumi: Random Access Memories
Mieleenjäävin lause: "There's no such thing as competition."

Daft Punk oli vuosikymmenen minulle sellainen yhtye joka oli aina hilkulla päätyä levyhyllyyni mutta joutui aina odotuslistalle muiden nimikkeiden mennessä ohi. Kun opiskeluaikoina rahavarat olivat rajalliset täytyi usein tehdä koviakin päätöksiä varsinkin kun tietyt ykkössuosikit piti ehdottomasti hankkia ennen muita.

Discoveryn ostin vasta pari vuotta sitten samalla kun Random Access Memories lopulta mursi Daft Punkin ostamisen raja-aidat. Omasta mielestäni retroileva Random Access Memories on vuoden 2013 paras albumi vaikka se ei kovin kovan kilpailun kohteeksi tuona vuonna joutunutkaan. Tarkasteli albumia sitten kokonaisuutena tai singlejulkaisujen kautta niin taso on kova. Jopa niin kova että täyteraidatkin ovat kelpo biisejä.

Beyond voi olla täyteraita mutta se on toisaalta tärkeä albumin lähes täydellisen flown kannalta. Ei ehkä ole muodikasta puhua albumikokonaisuuksista vuonna 2016 kun yksittäiset biisijulkaisut ovat vahvimmassa asemassa ehkä sitten 60-luvun alun. Mutta yksittäinen kappale niin hyvä kuin se parhaimmillaan voi ollakin ei voi olla parempi kuin hyvän albumikokonaisuuden summa joka on suurempi kuin kaikki sen sisältö erikseen. Ensimmäinen asia minkä tein kun aloin ensi kertaa tätä arvostelua varten kuuntelemaan Beyondia oli äänenvoimakkuuden nosto. Tätä tulee tehtyä harvoin mutta se on aina hyvän biisin merkki.

Se mikä Beyondista puuttuu verrattuna vaikka Get Luckyyn on tarttuva kertosäe eikä sen groove napsahda aivan yhtä syvälle aivojen tanssimusiikkipoimuihin. Sen sanoitus ei ole yhtä henkilökohtainen kuin Instant Crushin sillä Beyondin vocoderisoitu laulu on enemmänkin yksi instrumentti muiden joukossa. Alun fanfaarit sopivat mielestäni paremmin erilaisen biisin introksi. Itse olisin aloittanut biisin välittömästi ensimmäisestä laulusäkeestä.

Pidempään blogiani lukeneet tietävät etten ole autotunen ystävä mutta myös sen ettei minulla ole mitään vocoderia tai vastaavankuuloisia lauluefektejä vastaan. Niinpä minulla ei ole mitään ongelmaa Beyondin vähemmän luonnollisesten vokaalien suhteen. 80-luvun alusta lainattu semielektroninen äänimaailma ei kuulosta siltä kuin jotakin olisi matkittu hengettömästi se vain sattuu olemaan se kuorrutus joka tähän kappaleeseen parhaiten sopii. Usein tulen haukkuneeksi nykylevyjen loudness warille uhrattua dynamiikkaa mutta Daft Punk onnistuu tässäkin paremmin kuin suurin osa. Se on myös yksi syy miksi äänenvoimakkuutta tekee mieli nostaa mukavasti potkivan bassoalueen lisäksi. Jos pidät Beyondista etkä ole kuullut Random Access Memories albumia niin voin luvata että sieltä löytyy vielä jotakin parempaakin.  
   
Arvosana: 6,5/10