Sheryl Crow - Light in Your Eyes

Artisti: Sheryl Crow
Kappale: Light in Your Eyes (2004)
Albumi: The Very Best of Sheryl Crow
Mieleenjäävin lause: "Talk to the one who gave you all the light in your eyes."

Vuoden pimeimpänä päivänä suurin osa valosta tulee jostakin muualta kuin taivaalta. Niinpä onkin sopivaa että tämänkertainen satunnaisvalittu kappale on Sheryl Crown Light in Your Eyes. Kyseessä on toinen single Crown vuonna 2004 julkaistusta kokoelma-albumista The Very Best of Sheryl Crow. Siinä missä ensimmäinen singlejulkaisu oli First Cut Is the Deepest lainabiisi, niin Light in Your Eyes oli Crown omaa sävellystuotantoa joka oli tehty yhdessä John Shanksin kanssa. Crown mukaan innoitus oli saatu George Harrisonin My Sweet Lordista ja sen voikin kuulla eritoten kitaroista. Tässä kohti onkin varmasti jo selvää ettei esikuvan tasolle ole voitu päästä, mutta ei kyseessä ole mikään häpäisykään.

Miestäni Shery Crow on parhaimmillaan huolettomissa ja iloisissa poprockralleissa, vaikka toki hän on osunut maaliin myös hieman tummempisävyisissä tulkinnoissaan. Näin leppoisan kipaleen ollessa kyseessä ei tekisi mieli olla negatiivinen, mutta jostakin syystä ensimmäisenä tulee mieleen mitä tästä kappaleesta puuttuu. Light in Your Eyes ei ole tarpeeksi iskevä päästäkseen sille tasolle että se alkaisi soimaan päässä satunnaisina hetkinä, eikä se pysty luomaan samanlaista tunnereaktiota kuin vaikkapa esikuvana ollut My Sweet Lord. Hyvänä puolena siinä onkin ainoa heikkous minkä tästä pystyn keksimään. Näinkin positiivinen kappale tulee tarpeeseen eikä tämäntyylinen iloisuus ala ärsyttämään ainakaan minua.

Katso eteenpäin sillä paras on vasta tulossa, ole kiitollinen kaikista hyvistä asioista elämässäsi ja pidä ne lähelläsi. Siinä on sanomaa kerrakseen yhdelle kevyelle poprallille. Kirarat ovat yhdistelmä nykyaikaista radioystävällistä tuotantoa pienellä annoksella retroilua. Tämä pienikin annos riittää maustamaan Light In Your Eyesin paremmaksi vaikka Sherylin ääni onkin ehkä miksattu hieman liian taakse. Hitusen vähemmän kiillotusta ja enemmän analogista rosoa olisi voinut lisätä charmia. Mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on mukava biisi juuri satunnaiskuunteluun, sillä eihän tästä voi tulla kuin paremmalle tuulelle.

Mukava lopettaa tämän vuoden sattuman sanelemat tähän 52:een eli tämän vuoden keskimääräinen tahti oli arvostelu per viikko. Ehkäpä pukki tuo lisää vaihtoehtoja arvontakoriin jotka voivat jo ensi vuonna päätyä tänne arvosteltavaksi. Sattuman saneleman hyvää joulua ja uutta vuotta, palataan asiaan tammikuussa.

Arvosana: 6,5/10

Whitney Houston - I'm Every Woman

Artisti: Whitney Houston
Kappale: I'm Every Woman (1992)
Albumi: The Bodyguard OST
Mieleenjäävin lause: "I'm every woman, it's all in me."

Random play haluaa näköjään jakaa pop-diivoille vuoroja tasatahtiin, sillä Celine Dionin saatua kaksi arvostelua lyhyelle aikaa nyt on Whitney Houstonin vuoro tasoittaa tilit. Samalla tosin tuntuu että sama vika mikä sai aikoinaan luopumaan väliaikaisesti Winampista soitto-ohjelmana vaivaa yhä eli satunnaissoiton liian pieni vaihtelu. Amarokin satunnaissoitto oli paljon Winampia parempaa, mutta valitettavasti kyseinen ohjelma on Windows -alustalla liian raskas ja jähmeä. Kyllähän maailmaan toisto-ohjelmia mahtuu, joten täytynee tutustua tarjontaan ja etsiä uusi vaihtoehto.

Whitneyn Houstonin versio Chaka Khanin vuoden 1978 läpimurtohitistä I'm Every Woman julkaistiin singlenä 1993. Vuosi on sama jolloin aloin aktiivisesti kuunnella musiikkia ja muistan tämänkin soineen silloin radioaalloillamme. Houstonin versiosta tuli suurempi hitti kuin Khanin alkuperäisestä, mutta tästä ei varmaankaan syntynyt kaunaa. Mainitseehan Houston Chakan nimen biisissä ja Khan on myös biisin musiikkivideolla. Khanin 70-luvun discopoljento on vaihtunut sujuvasti 90-luvun alun houseen. Rauhallinen intro on vain tyyntä myrskyn edellä, sillä kun vauhtiin päästään I'm Every Woman laukkaa samalla biitillä vauhdikkaasti loppuun asti. Soundillisesti tämä on vanhentunut varsin hyvin ja näin 20-vuotta myöhemmin kuulostaa toki vanhalta muttei parasta ennen päiväänsä ohittaneelta.

I'm Every Womanin tyylikäs toteutus on kaksiteräinen miekka. Toisaalta hiottu ja hienostunut tuotanto sopii hyvin Whitney Houstonin imagoon ja tyyliin. Mutta jos halutaan laulaa naisena olemisen hienoudesta niin siihen kuuluu myös särmää ja ne ovat tässä tapauksessa huolillisesti hiottu pois. Jos otetaan vertailuun hieman samankaltaista aihetta sivuava kappale eli Aretha Franklinin Think (epäreilu vertailukohta, tiedetään) niin on selvää kumpi tuo sanoman paremmin esille. Mutta tuskimpa I'm Every Womania on alunperinkään tarkoitettu kantaaottavaksi. Tyylikästä, edelleen tanssittavaa mutta ei sitä kaikkein tarttuvinta ja mieleenjäävintä tuotantoa. Kimaltava koukku on olemassa mutta se ei ole terävä.  

Arvosana: 6,0/10

Texas - Move In

Artisti: Texas
Kappale: Move In (1999)
Albumi: The Hush
Mieleenjäävin lause: "Invite me to a party, hang some colour on the walls."

Jokaisella on varmasti omat väärinkuullut biisinsä ja niitä tuntuu kertyvän vain enemmän vuosien varrella. Tästä yksi versio on myös se että on kuullut kappaleen oikein, muttei usko siihen. Esimerkkinä edellisestä olkoon Abban One Of Us, jonka kohta "And so I dealt you the blow.." tuli kuultua alusta asti oikein, mutta ajattelin että siinä lauletaan oikeasti varmasti jotakin muuta. Ajattelin kyseessä olevan fyysisen iskun kun taas olisi pitänyt tajuta että kyse oli henkisen pommin pudottamisesta. Muutaman kerran kappaleen sanoitus on muuttunut huonommaksi kun on tajunnut kuulleensa sen väärin. Omat korvat ovat loihtineet jotakin hienoa lauseesta joka sitten olikin jotakin ihan muuta. Oma lukunsa ovat sellaiset vieraskieliset biisit joissa väkisin kuulee omasta mielestään suomenkielisen lauseen tai sanoja. Tatun Ty Soglasnan kertosäe kääntyy aina päässäni sanoiksi "mikset lastaa(kkaan)".

Tässä kohti lukijani varmaan arvaakin jo että tämänkertaiseen random playn arpomaan biisiin liittyy väärinkuuleminen. Texasin Move In löytyy bändin viidenneltä albumilta joka julkaistiin vuonna 1999. Hankin levyn joko ilmestymisvuonna tai sitä seuraavana, joten olen kuullut kyseisen kappaleen lauseen väärin tämän arvostelun kirjoituspäivään asti. Ensimmäisen säkeistön lause joka oikeasti menee: "Hang some colour on the walls" on kääntynyt päässäni tähän asti muotoon: "There's condom on the floors." Oma tulkintani on tehnyt kappaleesta ehkä jopa rohkean mutta kyseessä olikin jotakin ihan muuta. Onneksi kyseessä ei missään sanoitustulkinnallisessa muodossa ole lempibiisini Texasin tuotannosta joten mitään tärkeää ei ole pilattu.

Move In on kokonaisuutena liian junnaava ja tasapaksu sillä tuntuu että yksi ja sama rytmi kuljettaa kappaleen alusta loppuun. Tämä voisi olla loistava tehokeino jos kyseinen rytminpätkä olisi yksinkertaisuudessaan nerokas mutta niin ei ole. Ei ole koskaan hyvä merkki jos kertosäe on biisin heikoin osa. Näin valitettavasti on päässyt käymään, sillä fiilis paranee huomattavasti aina kun kertosäkeestä päästään muihin osiin. Sharleen Spiteri tekee parhaansa laulaessaan herkästi ja sensuellisti mutta näistä aineksista ei vain pysty taitavinkaan tulkitsija kokkaamaan musiikillista korvaherkkua. Ensimmäinen säkeistö on kuin traileri johon on koottu leffan parhaat pätkät ja huonon elokuvan tapauksessa traileri on paljastanut jo kaiken näkemisen arvoisen. Ensimmäinen minuutti riittää siihen että Move In on paljastanut olevansa keskitason alapuolella oleva semisensuelli mutta tylsä biisi.

Arvosana: 4,5/10
Kuuntele Move In Spotifysta

Howard Shore - Lothlórien / Lament for Gandalf (feat. Elizabeth Frazer)

Artisti: Howard Shore
Kappale: Lothlórien / Lament for Gandalf (feat. Elizabeth Frazer) (2001)
Albumi: Lord of the Rings: Fellowship of the Ring OST
Mieleenjäävin lause: "Mithrandir, Mithrandir, A Randir Vithren."

J.R.R. Tolkienin fantasiakirjallisuuden virstanpylväät nousevat taas varmasti puheenaiheeksi kun Hobitti saa kolmiosaisen filmatisointinsa. Edellinen trilogia oli hieno ja sen jälkeen olikin seuraavana jouluna tyhjä olo kun ei ollutkaan uutta eeppistä elokuvaa mitä mennä katsomaan. Vaikka monet tuntuvat nettikeskusteluissa olevan kyynisempiä lastenkirjamaisemman Hobitin kääntymisestä elokuvamuotoon, olen itse hyvin varma että saamme yhtä hyvän filmatisoinnin siitäkin kuin Taru Sormusten Herrasta sai. Peter Jackson osaa luoda Tolkienin maailman elävänä valkokankalle ja tälläkin kertaa elokuvan musiikista vastaa Howard Shore. Niinpä sattuma ajoittikin sopivasti valitessaan tällä kertaa raidan Sormusten Herra leffatrilogian ensimmäisen osan soundtrackiltä.

Soundtrackeissa on aina haasteensa kun musiikki irrotetaan elävästä kuvasta. Tämä ei koske elokuvissa olevaa musiikkia jota ei ole luotu elokuvaa varten vaan nimen omaan kerrontaa tukemaan sävellettyjä teoksia. Lothlórien toimii elokuvassa hienosti kuvastaen sitä tunnetilaa minkä yhden päähenkilön (väliaikainen) poismeno aiheutti. Shore on luonut hienon ja hillityn äänimaiseman ja kaikki paisuttelu on jätetty vähäiseksi. Jopa laulukin on utuista ja tuntuu tulevan jostakin kauempaa. Lothlórien etenee hyvin rauhallisesti ja tuntuu neljän ja puolen minuutin mittaansa pidemmältä.

Näin irrallisesti kuunneltuna Lothlórien ei ole albuminsa parasta antia. Kun kappale alkoi soida nextin painamisen jälkeen en muistanut siitä mitään. Ja minä sentään kuuntelin kahden ensimmäisen elokuvan soundtrackeja lähes joka päivä opinnäytettä tehdessäni vuonna 2004. Lothlórien on tehty samalla korkealla laadulla kuin kaikki muukin trilogian musiikki, mutta se ei vain ole sieltä tarttuvimmasta tai mieleenjäävimmästä päästä. Näissä tapauksissa tuntuu lähes ikävältä että arvosana täytyy antaa pelkästään kappaleelle itselleen ilman siihen liittyviä muita ansioita. Lothlórien soi hyvin elokuvassa, istui sopivasti albumikokonaisuuteen olematta sen parasta antia muttei näin irrallisena ole kuin sujuvaa taustamusiikkia.

Arvosana: 5,0/10

Celine Dion - My Heart Will Go On

Artisti: Celine Dion
Kappale: My Heart Will Go On (1997)
Albumi: Let's Talk About Love
Mieleenjäävin lause: "You're here, there's nothing I fear."

Lokakuu sai Celine Dion arvostelunsa joten marraskuukin halusi omansa (ja kiitos random playn sai). My Heart Will Go On on varmasti tuttu suurimmalle osalle mahdollisista tämän blogin lukijoista. Vuoden 1998 parhaiten myynyt single on kaikkien aikojen myyntistalla hienolla sijalla yhdeksän. 15 miljoonaa myytyä singleä on huima myyntimäärä, jonka lähelle on päässyt viime vuosina vain Black Eyed Peas I Gotta Feeling hitillään. 90-luvulla hyvin toiminut myyntikaava oli myydä slovari elokuvan yhteydessä, esimerkkikaksikkoina vaikkapa Bodyguard - I Will Always Love You (Whitney Houston) ja (Everything I Do) I Do It For You (Bryan Adams) - Robin Hood varkaiden ruhtinas. Mutta Titanic elokuvan yhteyteen liitetty My Heart Will Go On oli tämän ilmiön silloinen huipentuma vaikka samaa kaavaa yritettiin vielä hyödyntää myöhemminkin.

My Heart Will Go On on itselleni hieman ristiriitainen kappale. Se ei toisaalta kuulu aivan Celine Dion biisien kärkilistalleni, mutta toisaalta sen ansiot ovat ilmeiset. Samalla tavalla kuin edellisen arvostelun James Brown klassikko I Got You (I Feel Good), myös tämä Celine Dion klassikko on saanut paljon voimasoittoa osakseen. Se soi yhä säännöllisesti tietyilla radiokanavilla mutta onneksi sitä ei tietääkseni ole valjastettu mainoskäyttöön. Kate Winslet on avoimesti kertonut inhoavansa biisiä koska se liitetään häneen vaikka hän ei olekaan sen esittäjä. Celine itsekin on kertonut välillä olevansa hieman väsynyt suurimman hittinsä esittämiseen vaikka samalla onkin ylpeä sen menestyksestä.

Missä piilee My Heart Will Go Onin voima? Siinä ei ole samanlaista huippukohtaa kuin vaikkapa I Will Always Love Youssa tai All By Myselfissa mutta toisaalta sen tunnetaso on keskimäärin edellämainittuja korkeampi. Celine laulaa My Heart Will Go Onin hieman eri tavalla kuin minkään muun laulunsa. En ole musiikin asiantuntija, mutta ehkä voisi sanoa että laulutapa on hieman normaalia klassisempi ja kohtalokkaampi. Kappale soljuu kaunisti eteenpäin rauhallisempia ja voimallisempien kohtien välillä ja se kaivattu nostatuskin saadaan loppuun. Loppuvenytys on hieno johtaen viimeisen hymähdykseen joka päättää biisin parhain päin. Sanoitus varmasti hyötyy yhteyksistä Titanic -elokuvaan muttei ole sen yhteyden varassa.

Ainekset ovat siis kieltämättä hyvät, mutta se tärkein eli ajoitus lienee suurin syy My Heart Will Go Onin menestykseen. 90-luku oli slovareiden kulta-aikaa mutta tälle vuosituhannelle tultaessa niiden suosio selvästi laski. Yhdistettynä hittielokuvaan ajoitus osui täydellisesti kohdalleen ja kappaleen menestys oli varmasti  yksi tekijä joka taittoi hiljalleen samankaltaisten biisien menestykseltä selän. Mutta tunnustettava on että vaikka olen kuullut tämän suurhitin monen monta kertaa, en silti vaihda kanavaa tai hyppää sen yli. Minun on myös vaikea kuvitella että kukaan voisi tulkita tätä Celine Dionia paremmin (Sarah Brightmanin cover on tosin ok), mikä on aina klassikon statuksen omaavan biisin tunnusmerkkejä. Mutta nyt päätän arvostelun tähän ennen kuin joku tässä ohutseinäisessä talossa luulee naapurinsa seonneen kun kuuntelee My Heart Will Go Onia repeatilla yli puoli tuntia.

Arvosana: 7,0/10

James Brown - I Got You (I Feel Good)

Artisti: James Brown
Kappale: I Got You (I Feel Good) (1965)
Albumi: Classic James Brown - Universal Masters Collection
Mieleenjäävin lause: "I feel nice, like sugar and spice."

Tietyt klassikkobiisit ovat lähes mahdottomia välttää. Suurinta osaa ei toki haluaisikaan, mutta vaarana on että kappaleen hienous kärsii jos sen kuulee jatkuvasti radiossa, mainoksissa, elokuvissa ja vastaavissa. Tällä kertaa kohdalle osuneen klassikon olen kuullut radiosta, televisiosta, mainoksista (ainakin jotakin keittiövälineitä) ja lähes kaikista musiikkia käyttävistä medioista useita kertoja. I Got You (I Feel Good) on myös ollut samplauksen kohteena kuten suurin osa muistakin James Brown klassikoista. Vaikka hypettäminen ja ylisanat ovat aina hieman vaarallisia, niin tässä tapauksessa lienee turvallista sanoa että kyseessä on ikivihreä klassikko joka ei kuole niin kauan kun musiikkia soitetaan.

Ensikosketukseni James Browniin lienee ollut Rocky IV ja siinä esitetty Living in America. 80-luvulla en vielä kuunnellut aktiivisesti musiikkia, mutta tuokin vähemmän tärkeä osa James Brownin laulukirjasta jäi silti mieleeni. I Got You sen sijaan jäi ensi kertaa mieleeni Simpsonien jaksosta jossa James Brown vieraili. En muista missä vaiheessa laulua käytettiin meillä mainosmusiikkina mutta mielikuvissani kappaleen kanssa pyörii keittiövälineitä ja hedelmiä. Kiitos näistäkin mielikuvista kaupallisten tiedotteiden suunnittelijat. Jos urheilijoista sanotaan että he ovat tietyssä vaiheessa parhaimmillaan niin James Brown oli sitä taatusti vuonna 1965. Tämän todistaa sekin että I Got You on omassa lajissaan huippusuoritus.

50- ja 60-lukujen äänityksissä minua joskus vaivaa niiden heikko tekninen taso. En tarkoita tällä ajankuvaan kuuluvia asioita sillä esimerkiksi monolla on tehty hienompaa musiikkia kuin surroundäänillä ikinä. Tarkoitan joissakin kappaleissa esiintyvää korkeaa kohinatasoa ja hieman latteaa äänikuvaa. I Got You sen sijaan kuulostaa raikkaalta, ilmavalta ja siinä on myös yksi vähiten itseäni ärsyttäviä saksofonisooloja. Torviosaston mahti on luonnollisesti läsnä kun James Brownin tuotannosta on kyse ja muutenkin kaikki muusikot tekevät hienoa jälkeä kautta linjan.

Mutta luonnollisesti I Got Youn kuningas on soulin suurvisiiri Brown itse. Maailmasta varmasti löytyy orkestereita jotka soittavat tämän yhtä hyvin, muttei yhtään vokalistia joka kykenisi samantasoiseen tulkintaan. En voi olla pitämättä tavasta jolla kuuntelijaa tartutaan kurkusta ensimmäisestä wow -kiljaisusta alkaen aina viimeiseen torventörähdykseen. Kaikki turha on jätetty pois ja kokonaisuus on vähärasvainen muttei mauton. Niinpä ikävä kyllä ainoaksi huonoksi puoleksi jääkin kappaleen ylikäyttö kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Ilman sitä antaisin mielelläni ainakin yhtä paremman arvosanan mutta kyllä tämä näinkin tuntuu vielä hyvältä.

Arvosana: 7,5/10

Whitney Houston - I Bow Out

Artisti: Whitney Houston
Kappale: I Bow Out (1998)
Albumi: My Love Is Your Love
Mieleenjäävin lause: "I bow out, I won't be hanging around baby."

Jos Whitney Houston ei olisi menehtynyt vuoden 2012 helmikuussa uskon että hän olisi voinut tehdä toisen tulemisensa lähivuosina. Tämä tietenkin olettaen että ne syyt mitkä päättivät hänen päivänsä ennenaikaisesti olisivat muuttuneet paremmiksi. Kun on myynyt jossakin vaiheessa 170 miljoonaa levyä niin uudestaan suosioon pääseminen ei ole mahdotonta, sillä vanhat hitit eivät lakkaa soimasta ja niiden nostalgia-arvo tuppaa kasvamaan ajan myötä. Nyt valitettavasti Whitney Houstonille kävi samalla tavalla kuin Michael Jacksonillekin eli toinen tuleminen tapahtui poismenon kautta josta pääsevät nauttimaan vain perikunnat.

Ensimmäinen suuri konsertti jossa kävin oli Whitney Houston Hartwall Areenalla lokakuussa 1999. Tämän päivän sattuman sanelemaa sinä iltana ei muistaakseni kuultu eikä kyse ei ollut yhdestäkään My Love Is Your Love -albumin viidestä singlelohkaisusta. En muista I Bow Outia mistään erityisestä syystä, sillä minun piti kuunnella se kertaalleen läpi ennen kuin muistin sen. Kun tekijänä on Diane Warren kappaleen voisi olettaa olevan ysärislovari, mutta tällä kertaa kyse onkin keskitempoisesta R&B keinutuksesta 90-luvun lopun tyyliin. Toki Warrenille tyypillisesti tälläkin kertaa rakkaus on dramaattista ja suuria tunteita täynnä mutta nyt se on juuri päättynyt. Päähenkilö ei enää kestä nykyistä suhdetta ja lähtee siitä pois sillä mitta on tullut täyteen.

I Bow Outin suurin ongelma on se ettei se saavuta kliimaksia missään vaiheessa. Ehkä ratkaisu on tehty tyylikkyyden vuoksi mutta vain Cyberpunkissa tyyli tulee ennen tarkoitusta. Jokaisen sydänsärkytarinan ei toki tarvitse olla Whitout You tai Goodbye To Love mutta tämänkaltainen tasainen nytkytys on neljä ja puoliminuuttisena hieman liikaa. Perinteisenä popparina  haluan sen palkinnon lopussa. Whitney laulaa hyvin  pidäteltynäkin ja kertosäkeen kulku taustalaulujen vuorotellessa hänen kanssaan on parasta mitä I Bow Out tarjoaa. Itse olisin feidannut kappaleen loppuun ennen neljää minuuttia ja tulos olisi ollut vähemmän kuunteleväsymystä aiheuttava. Nyt se on tyylikäs, taskulämmin eikä mitenkään erityisen mieleenjäävä.

Arvosana: 5,0/10