Sarah Connor - From Sarah with Love

Artisti: Sarah Connor
Kappale: From Sarah with Love (2001)
Albumi: Green Eyed Soul
Mieleenjäävin lause: "From Sarah with Love.."

Joskus yksi hittibiisi voi nostaa albuminkin korkealla vaikkei sieltä tahkottaisikaan muista singlehittejä. Näin kävi ainakin saksalaiselle Sarah Connorille (oikealta nimeltään tuolloin Sarah Lewe) vuonna 2002 kun hänen Green Eyed Soul albuminsa möi meillä platinaa pelkästään From Sarah with Love -biisin vetovoimalla. Olen maininnut tämän aiemminkin, mutta jos odotti hittisinglen perusteella Celine Dion tyylistä albumia niin pettyi. From Sarah with Love oli albumillaan poikkeus sillä muuten kappaleet olivat valtaosin urbaaneja R&B biisejä vierailevine räppäreineen kaikkineen. Kotimaassaan Saksassa Sarah Connor on nauttinut menestystä tähän päivään asti toisin kuin meillä.

Oman muistikuvani mukaan From Sarah with Love oli viimeisiä meillä hitiksi asti nousseita 90-lukumaisia voimaballadeita. Yhtä lailla kuin 90-luvulla luvulla suosittu eurodancekin hiipui vuosituhannen vaihduttua myös voimaballadit katosivat hittilistoilta. Trendin loppupäässä tuleminen ei tarkoita sitä että olisi huonoimmasta päästä ainakaan aina tai tässä tapauksessa. From Sarah with Love on tyylipuhdas lajinsa edustaja josta tykkää jos tykkää muistakin vastaavista ja päinvastoin. Hidas intro ja viimeisen kolmannaksen kohdilla tuleva nostatus löytyvät kuten kuuluukin. Eniten kappaleesta tulee minulle mieleen Toni Braxtonin Un-Break My Heart. Kappaleen sanoitus on oikeastaan varsin kelpo, idea rakkauskirjeesta vanhalle ystävälle vuosien jälkeen on toimiva eikä aivan se tyypillisin sydänsurutarina.

Tärkeää tällaisessa balladissa on se saako laulaja vuodatettua sydämensä uskottavasti ja tunteita herättävästi. Sarah Connorin laulusuoritus on mielestäni hyvin onnistunut vaikkei eivan lajinsa mestarien tasolle ylläkään. Se mikä pudottaa From Sarah with Loven huippupisteiltä on se että tämä kappale on tehty toisten kappaleiden muodossa monta kertaa aiemmin. Ehkei kyseessä ei sentään ole pastissi, muttei siitä kauaskaan jäädä. Annan aina lisäarvoa musiikille joka ankkuroituu johonkin vuoteen ja tuo mieleen muistoja. Ei tämä ehkä kaikkein ikimuistoisin kappale ole vuosilta 2001-2002 mutta muistoissa elävä kuitenkin. Tätä kuunnellessani huomaan kaipaavani tämäntyylisiä voimaballadeja tämänkin vuosikymmenen hittilistoille. Kaikki tekee musiikissa joskus paluun, sitä siis odotellessa.  
 
Arvosana: 6,5/10

Ace of Base - Cruel Summer

Artisti: Ace of Base
Kappale: Cruel Summer (1998)
Albumi: Cruel Summer
Mieleenjäävin lause: "Hot summer streets and pavements are burning I sit around."

Ace of Basen kolmas albumi tunnettiin Euroopassa nimellä Flowers ja Amerikan/Japanin markkinoilla nimellä Cruel Summer. Arista ei ollut tyytyväinen Flowersiin eikä olisi välttämättä edes halunnut julkaista albumia ennen kuin tiedot Flowersin mukavista myyntimääristä ylsivät rapakon toiselle puolelle. Arista teetätti useimmista raidoista uudet, amerikkalaisempaan makuun sopivat versiot ja vaihtoi nimen Cruel Summeriksi. Omistan molemmat julkaisut ja vaikka pidänkin Flowersista kokonaisuutena Cruel Summeria enemmän on jälkimmäiselläkin ansionsa. Mainio Everytime It Rains ei ehkä olisi ikinä nähnyt päivänvaloa ja toki muutama uudelleen tehdyistä versiota on olemassaolonsa ansainnut.

Cruel Summer on alunperin Bananaraman hitti vuodelta 1983 joka saavutti englannin listalla saman sijan kuin 15 vuotta myöhemmin julkaistu Ace of Basen coverikin ollen kahdeksas. Kyseessä on AoB:n toistaiseksi viimeinen Top10 hitti myös rapakon toisella puolella missä Cruel Summer oli parhaimmillaan kymmenentenä. Cruel Summer on hieman poikkeava kesäbiisi ollen sävyltään kaikkea muuta kuin auringosta nauttimista ja huoletonta kesäilyä. Kesälläkin voi tuntea olonsa yksinäiseksi ja mitättömäksi siinä missä talvellakin voi olla onnensa kukkuloilla. On ihmisiä joidenka mielestä kesällä ei voi olla liian lämmintä ja heitä joidenka mielestä liika on liikaa ja Cruel Summer on laulu jälkimmäisille. Eli siinä mielessä myös minulle.

Ace of Basen ajoitus osui kohdallani oikeaan, sillä päästyäni lukiosta ja koettaessani löytää opiskelupaikkaa Cruel Summer tuntui ajankohtaiselta. En muista oliko vuoden 1998 kesä lämmin, mutta ainakin se sijoittui vaiheeseen jossa koulu oli ohi ja tutut ihmiset kaikonneet kotipaikkakunnalta. Syksyllä tie vei toiselle paikkakunnalle mutta kesän 1998 soundtrackiksi muistoihin jäi Flowers/Cruel Summer eikä kappaleista vähiten Cruel Summer. En tiedä kuinka paljon kappaleen tuottaneet Cutfather & Joe ovat vaikuttaneet lopputulokseen, mutta kelpo biisi on kyseessä ja yksi onnistuneimmista covereista. Urbaanit rytmit ja kesäisen lämpöaallon hiostus kuuluvat yhtä lailla kuin alkuperäisessäkin. Ei coveri joka syrjäyttää alkuperäisen mutta sellainen joka ansaitsee olla olemassa. (Nostalgiabonuksilla tai ilman.)  
 
Arvosana: 7,0/10

Frida - Threnody

Artisti: Frida
Kappale: Threnody (1982)
Albumi: Something's Going On
Mieleenjäävin lause: "Lips that taste of tears they say are the best for kissing."

Threnody tulee latinan sanoista threnos (valitus) ja oide (oodi). Threnody on siis laulu edesmennen muistoksi. Random play on arvamaaton mutta joskus valitettavan ajankohtainen, siirtyihän isäni ajasta iäisyyteen tämän arvostelun kirjoitusviikon maanantaina. Olenkin tällä viikolla kuunnellut runsaasti kaikkea tapahtuneeseen sopivaa, käsittelenhän usein asioita musiikin kautta. Musiikki on hyvä lohduttaja ja myös ajatusten uusille urille ohjaaja. Kumma kyllä Fridan vuoden 1982 soololevylle Something's Going on levytetty Threnody ei noussut mieleeni. Tai ei sittenkään kumma, sillä en ole ennen tätä arvostelua tiennyt sanan threnody merkitystä. You live and you learn.

Threnodyn sanoitus on itseasiassa alunperin ollut amerikkalaisen runoilija-kirjailija Dorothy Parkerin samanniminen runo vuodelta 1926. Frida pyysi Per Gessleä tekemään runoon musiikin ja lopputulos päätyi Fridan ensimmäiselle englanninkieliselle soololevylle. Ajoitus on mielenkiintoinen, sillä vuonna 1982 Gessle ei vielä ollut Roxetten hittinikkari mutta toki kotimaassaan suositun (ja muuallakin pohjolassa tunnetun) Gyllene Tiderin nokkamies. Frida varmasti näki Gesslen oikeaksi mieheksi sävellystyöhön enkä voi väittää että hän olisi ollut väärässä. Threnody on albuminsa kärkipäätä ja tavoittaa runon katkeransuloisen tunnelman hyvin. Luulen että jos suomalainen bändi olisi levyttänyt runon niin sävy olisi kuitenkin toisenlainen. En vain osaa kuvitella että esimerkiksi Timo Rautiainen tekisi aivan yhtä kuulasta jälkeä. Ehkä kyseessä on taas se perustavanlaatuinen ero suomalaisen ja ruotsalaisen mielenmaiseman välillä.

Threnody on kuin Mike Oldfieldin Moonlight Shadowin hieman taiteellisempi sisko. Ja kuten siskot usein ovat molemmat samanlaisia mutta silti hyvin erilaisia. Anssi Kelaa lainataksen toinen sisko ei sentään vie minua helvettiin eikä toinen kauneimpiin uniin. Käsittelen Moonlight Shadowin sitten kun sen sattuma tähän blogiin arpoo mutta sympaattisesta Threnodysta pidän. Fridan ääni sopii kappaleeseen hyvin ja hän laulaa myös taustat. (Something's Going On albumin kaikki taustat lauloi Frida itse tai tuottaja Phil Collins)

Jos Threnody olisi vuodenaika se olisi alkusyksy. Kesä on selvästi jo loppunut mutta kaikki ei ole vielä muuttunut ruman ruskeaksi ja aurinkokin lämmittää vielä viimeisiä kertoja. On hyvä että kuolemaakin käsitellään lauluissa monella tavalla ja Threnodyn tapa ei ole kaikkein raskain. Surullistenkin asioiden pimeyteen on hyvä tuoda valonpilkahdusta. Ehkä kyseessä ei ole surun ensimmäisten päivien kappale mutta kun suurin alkujärkytys on ohi, se voi olla juuri sitä mitä (musiikki)lääkäri määräisi.
   
Arvosana: 7,0/10

t.A.T.u - Cosmos (Outer Space)

Artisti: t.A.T.u
Kappale: Cosmos (Outer Space) (2005)
Albumi: Dangerous and Moving
Mieleenjäävin lause: "Our home forever is, outer space."

Ajoitus on aina popmusiikissa tärkeää, tämä olen maininnut blogissani monta kertaa mutta eri yhteydessä. Yleensä olen tarkoittanut sitä että lyödäkseen läpi ajoituksen on osuttava kohdalleen. Mutta tällä kertaa tarkoitan sitä että musiikki tulee korviin sillä hetkellä kun kaipaa tietyntyylistä musiikkia.

Venäläinen tyttöduo t.A.T.u (tästälähtien Tatu) tavoitti minut kansainvälisen debyyttilevynsä aikaan 2003. Ajoitus oli oikea sillä juuri niihin aloin päästä 90-lukukrapulasta millä tarkoitan sitä että vuodet 2000-2002 tuntuivat musiikillisesti pettymyksiltä kun teini-iässä musiikkimakuni synnyttäneet tyylit poistuivat muodista. Niinpä juuri 2003 mukautuminen lopultakin tapahtui ja palasin tauon jälkeen kuuntelemaan enemmän musiikkia. Siksipä bändit kuten PMMP, BWO ja Tatu ovat tärkeintä minulle myytyään nolkytluvun musiikin minulle. Ehkä enää ei jatkuvasti tullut loistavaa musiikkia kuten 90-luvulla vähemmän kuulleille korville, mutta etsivä löysi (ja löytää yhä) edelleen uutta ja hyvää.

Näin jälkikäteen Tatun kakkoslevy Dangerous and Moving on jäänyt minulle mieluisammaksi kuin heidän debyyttinsä Omistan jopa Lyudi Invalidin eli albumin venäjänkielisen version. Tämänkertainen sattuman poiminta löytyy molemmista versioista mutta nyt vuoroon pääsi englanniksi laulettu. Tatun kappaleiden yleisin teema on ulkopuolisuuden tunne ja hyljeksityksi tuleminen. Siinä missä ensilevyltä löytyi vielä laulujan kahdenkeskisestä ystävyydestä, kakkoslevyllä sekin kyseenalaistetaan. Cosmos (Outer Space) ei kuitenkaan ole ystävyys tai antiystävyyslaulu vaan siinä on kyse ulkopuolisuuden tunteesta jota avaruuteen verrataan. Yksi tapa tuntea turvaa kun ei tule hyväksytyksi on löytää oma yksinäinen turvapaikkansa. Vaikka sekään ei poista hylkiöyden tunnetta, siellä on kuitenkin turvassa. Toisaalta laulussa voi olla myös kyse julkisuudesta ja sen eristävästä ja vieraannuttavasta vaikutuksesta.

Pidän Tatun englanninkielisten kappaleiden hieman tavallisesta poikkeavasta sanojen rytmityksestä ja tietenkin heidän sympaattisesta aksentistaan. Cosmos saa välillä jopa lastenlorumaisia piirteitä siinä miten laulu rytmitetään mutta tämänkin on mielestääni plussaa. Mitä jää puuttumaan? -Kertosäe. En tarkoita sitä että Cosmoksen kertosäe olisi sinäänsä hiekko vaan että parhaiten kappaleesta jää mieleen kokonaisuus eikä mikään osa-alue nouse yli muiden. Mutta ne kappaleet joissa on korvamatokertsi ovat erikseen. Cosmos on vahva ja mieleenjäävä laulu ilmankin. Rytmiryhmä hoitaa hommansa iskevästi ja kitara on miksattu sopivasti sekaan.

Koska viime kuukausina on tullut paljon kappaleita jotka olen alunperin kuullut väärin niin tämänpäiväinenkin kuuluu siihen joukkoon. Lause "Our home forever is, outer space." vääntyi pitkään korvissani muotoon "Our heart forever is, outer space.". Ja jälleen kerran olisin pitänyt siitä kylmästä avaruussydämestä enemmän kuin kylmästä kodista.    
   
Arvosana: 7,5/10

Marie Myriam - L'oiseau et l'enfant

Artisti: Marie Myriam
Kappale: L'oiseau et l'enfant (1977)
Albumi: Eurovision: Congratulations 1956-1980
Mieleenjäävin lause: "L'amour c'est toi, l'amour c'est moi."

Mielestäni Euroviisut olivat parhaimmillaan 70-luvulla. 50-luvulla kilpailun varhainen luonne oli hyvin erilainen hienoissa puvuissa pönöttävine yleisöineen ja kilpailu alkoi jalostua popimpaan suuntaan 60-luvulla. 70-luku on myös ainoa jonka yhtäkään voittajista en inhoa. 80-luvun viisuvoittajista löytyy niin hittejä kuin huteja ja 90-luku oli vielä hajanaisempi viisukymmen. 2000-luvun alussa itse esitys sai suurempaa merkitystä kuin sävellys mitä on onneksi sääntömuutoksilla saatu hieman muutettua. Olen ollut sen verran pieni 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla syntyneenä että ensimmäiset viisut jotka muistan lienevät vuosilta 1983 tai 1984.

Lintu ja lapsi kuten vuoden 1977 ranskalaista viisuvoittajaa meillä kutsuttiin on myös yksi lapsuuteni koulutraumoista. Kolmannella luokalla jokaisen piti musiikintunnilla esittää juuri Katri Helenan Lintu ja lapsi mikä oli hyvin vaikea valinta nielu- ja kitarisaleikkauksen käyneelle lapselle. Mietin jopa kieltäytymistä laulamisesta mutta se olisi tiennyt hylättyä arvosanaa. Luokan edessa laulamisesta sai plussaa arvosanaan ja yksin opettajalle laulamisesta miinusta mutta valitsin silti jälkimmäisen. Lapsihan ei tajua että kappaletta ei tarvitse laulaa samalla tavalla kuin alkuperäinen esittäjä joten yritin väkisin tavoittaa nousevaa kertosäettä huonoin tuloksin. Sain viitosen mikä oli minimi jokaiselle joka oli sentään laulanut. Jos olin ikinä haaveillut laulajan urasta niin tuossa kohden se haave viimeistään kuoli.

Kaikesta huolimatta en inhoa Maria Myriamin L'oiseau et l'enfantia tai edes Katria Helenan käännösversiota. Musiikin hienous on siinä että vaikka aluksi haluaisit inhota jotakin artistia tai bändiä niin ne mitkä ovat mieleesi löytävät aina aukon haarniskastasi ja kohta on pakko tunnustaa diggailevansa jotakin mitä ensin ei olisi edes halunnut. Ranskassa kappaletta varmaan muistellaan kaiholla sillä se on viimeisin jolla he ovat viisut onnistuneet voittamaan.

L'oiseau et l'enfant on ehtaa 70-luvun viisuvoittajamateriaalia. Komea iso taustaorkesteri, vilpittömän naiivi sanoitus joka siitä huolimatta toimii sekä tietenkin se lähes pakollinen loppua kohti kasvava rakenne. Kohta jossa naputtava rumpu tulee mukaan ennen kertosäettä saa kuuntelijankin lähes levittämään käsivartensa niin hienosti tuo pop-biisin tärkein osa lopussa nostatetaan. Se mikä alkaa torvilla päättyy jousiin enkä osaa toisin kuvitellakaan. Mistä tässä valittaisi? Kuten aina loistavien kappaleiden kohdalla huonojen puolien keksiminenkin menee lasi on vain lähes täynnä tason nilitykseen. Niin hyvä kuin L'oiseau et l'enfant onkin, se ei kuitenkaan ole mielestäni paras 70-luvun euroviisu. Kärkipäässä toki ja monena päivänä antaisin sille mitalisijankin mutten voittoa. Hoppea ei oo häppeä, ja oman laulukoehäpeänikin olen jo antanut vuosien kullata.
    
Arvosana: 8,5/10

Kim Wilde - Kids In America (2001 Remix)

Artisti: Kim Wilde
Kappale: Kids in America (D-Bops Bright Lights Mix (2001)
Albumi: The Very Best of Kim Wilde
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-laaa. Sing!"

Ah, viha-rakkaussuhteeni remikseihin. Suurin osa ei tee minuun vaikutusta mutta toki hyviäki löytyy. Pelkkä oman aikansa tanssipoljentoon vanhan hitin kääntävä remix ei yleensä ole kovin kekseliäs mutta varsin turvallinen tapa markkinoida vanhan suuruuden kokoelmaa. Sellainen oli myös vuoden 2001 The Very Best of Kim Wilde kokoelmalle sisällytetty Kids in America (D-Bops Bright Lights Mix). Tai oikeastaan tässä tapauksessa remiksin tyyli ei edes vuonna 2001 tainnut olla aivan oman aikansa viimeisintä huutoa vaan enemmän ysärihenkinen. Tässäkin tapauksessa remiksi sai singlejulkaisun joissakin maissa eikä kerta ollut edes ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Kim Wilde on julkaissut uudelleenmiksatun version suurimmasta hitistään myös 1994 ja 2006.

Tajusin lukiessani Kids in American sanoituksia ensi kertaa tätä kirjoittaessani että olen koko ikäni kuullut kertosäkeen väärin. Oma versioni on mennyt tähän päivään asti: "Little kids in America!" Oikea versio kun on ollut: "We're the Kids in America!" Kuka sanoi ettei blogia pitämällä voi musiikkitietämyksensä kasvatuksen lisäksi oikoa myös omia väärinkuultuja sanoituksiaan? Jälleen kerran tosin täytyy sanoa että totuuden paljastuttua pidän silti alkuperäistä vääriinkuulemaani oikeaa parempana.

Nämä uudelleenmiksatut versiot ovat hankalia arvosteltavia. Tämänkertainen tapaus on ehkä remiksien joukossa keskiverto tapaus. Alkuperäisen runkoon ei ole tehty suuria muutoksia ja suurin ero on juuri siinä vuosituhannen vaihteen dancetyylissä. Jos olisin kuullut tämä jossakin menomestassa 2001 niin tuskin olisin tanssilattiaa jättänyt mutta ehkä mielessäni olisin miettinyt millaista olisi ollut heilua alkuperäisen tahdissa tämän sijaan.

Olen aina sanonut että kaikkea voi tanssia missä on rytmi mutta toiset rytmit liikuttavat paremmin kuin toiset. D-Bopsin remiksin nitojabiitti toimii kohtalaisen tanssittavasti joskaan yhtään omaperäistä ratkaisua ei ole tehty vaikka alkuintro antaa hieman lupausta paremmastakin. Nostatuskohtakin on jätetty liian lyhyeksi. En varsinaisesti vihaa tätä mutten halua myöskään kuulla sitä kuin juuri satunnaiskuuntelussa ja silloinkin saattaa next nappi alkaa houkuttelemaan. En sano että ensimmäinen demo oli paras vaan että alkuperäinen kestää aikaa toisin kuin suurin osa remikseistä.  

Arvosana: 4,0/10

Jessica Folcker - Crash Like a Wrecking Ball

Artisti: Jessica Folcker
Kappale: Crash Like a Wrecking Ball (2000)
Albumi: Dino
Mieleenjäävin lause: "Six will turn to nine, water into wine."

Alunperin taustalaulajana (mm. Ace of Base, Leila K, Dr. Alban) toiminut Jessica Folcker sai kohtalaista kansainvälistä menestystä 90-luvun ruotsipop-buumin loppusuoralla. Eikä asia sinänsä ollutkaan ihme, sillä tuohon aikaan kaikki mihin tuottajakaksikko Denniz Pop ja Max Martin koskivat tuntui muuttuvan kullaksi. Tämänkertainen sattuman sanelema on poiminta ja toinen single Jessica Folckerin (levy julkaistiin sukunimellä Folker koska englanninkielinen yleisö saattoi lausua nimen kuten f*cker) toiselta albumilta Dino. Toisen albumin jälkeen Folcker on vaikuttanut lähinnä kotimaansa Ruotsin musiikkimarkkinoilla osallistuen mm. viisukarsintoihin.

Crash Like a Wrecking Ball ei liene vaikea ajoitettava sillä se kuulostaa juuri siltä ruotsalaiselta hittisoundilta joka soi ympäri maailmaa vuosituhannen vaihteessa. Ei vaadi kovin paljoa mielikuvitusta miettiä miltä kappale olisi kuulostanut vaikkapa Britney Spearsin tai Backstreet Boysin versiona. Siinä missä levyn ensisingle ja suurin hitti To Be Able to Love toi Folckeria esiin herkempänä tulkitsijana niin Crash Like a Wrecking Ballissa hän pääsee käyttämään äänivarojaan. Ei ole ihme että Folckerin ääntä käytettiin juuri kertosäkeiden laulumisessa (mm. Leila K:n Electric) ennen soolouraa ja sen jälkeenkin sillä komeastihan länsinaapurin neito osaa palkeistaan ilmaa päästellä. Kaikista Dino -albumin biiseistä ehkä juuri Crash Like a Wrecking Ball on minulle se mieleisin. Toki albumi on kokonaisuutena tasokasta ruotsisoundia mutta ehkä juuri albumin singlebiisit nousevat sieltä parhaiten esiin. (To Be Able To Love, Crash Like a Wrecking Ball ja Miracles)

Toisaalta Crash Like a Wrecking Ball on alusta asti jäänyt mielestäni karvan verran erinomaisuudesta ollen "vain" hyvä. En ole 13-vuoden aikana pystynyt keksimään mitä siitä puuttuu kuin ehkä sen että jos kappale olisi julkaistu 1-2 vuotta aikaisemmin se olisi kuulostanut tuoreemmalta. Nyt se on kuin erinomaisen elokuvan hyvä jatko-osa. Kannatava katsoa muttei alkuperäisen veroinen. Kuitenkin aina silloin tällöin haluan kuulla juuri Crash Like a Wrecking Ballin joten tietty erikoiskoukku siitäkin löytyy, vaikkei se suurin. Jokainen biisi joka aiheuttaa tunnereaktion joko innostaen tai jonkun muun tunteen luoden on taatusti olemassaolonsa ansainnut. Tämän kautta on hyvä taas pläjäyttää blogi kuin murtopallo pois kesätauolta.    

Arvosana: 7,0/10