Marie Myriam - L'oiseau et l'enfant

Artisti: Marie Myriam
Kappale: L'oiseau et l'enfant (1977)
Albumi: Eurovision: Congratulations 1956-1980
Mieleenjäävin lause: "L'amour c'est toi, l'amour c'est moi."

Mielestäni Euroviisut olivat parhaimmillaan 70-luvulla. 50-luvulla kilpailun varhainen luonne oli hyvin erilainen hienoissa puvuissa pönöttävine yleisöineen ja kilpailu alkoi jalostua popimpaan suuntaan 60-luvulla. 70-luku on myös ainoa jonka yhtäkään voittajista en inhoa. 80-luvun viisuvoittajista löytyy niin hittejä kuin huteja ja 90-luku oli vielä hajanaisempi viisukymmen. 2000-luvun alussa itse esitys sai suurempaa merkitystä kuin sävellys mitä on onneksi sääntömuutoksilla saatu hieman muutettua. Olen ollut sen verran pieni 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla syntyneenä että ensimmäiset viisut jotka muistan lienevät vuosilta 1983 tai 1984.

Lintu ja lapsi kuten vuoden 1977 ranskalaista viisuvoittajaa meillä kutsuttiin on myös yksi lapsuuteni koulutraumoista. Kolmannella luokalla jokaisen piti musiikintunnilla esittää juuri Katri Helenan Lintu ja lapsi mikä oli hyvin vaikea valinta nielu- ja kitarisaleikkauksen käyneelle lapselle. Mietin jopa kieltäytymistä laulamisesta mutta se olisi tiennyt hylättyä arvosanaa. Luokan edessa laulamisesta sai plussaa arvosanaan ja yksin opettajalle laulamisesta miinusta mutta valitsin silti jälkimmäisen. Lapsihan ei tajua että kappaletta ei tarvitse laulaa samalla tavalla kuin alkuperäinen esittäjä joten yritin väkisin tavoittaa nousevaa kertosäettä huonoin tuloksin. Sain viitosen mikä oli minimi jokaiselle joka oli sentään laulanut. Jos olin ikinä haaveillut laulajan urasta niin tuossa kohden se haave viimeistään kuoli.

Kaikesta huolimatta en inhoa Maria Myriamin L'oiseau et l'enfantia tai edes Katria Helenan käännösversiota. Musiikin hienous on siinä että vaikka aluksi haluaisit inhota jotakin artistia tai bändiä niin ne mitkä ovat mieleesi löytävät aina aukon haarniskastasi ja kohta on pakko tunnustaa diggailevansa jotakin mitä ensin ei olisi edes halunnut. Ranskassa kappaletta varmaan muistellaan kaiholla sillä se on viimeisin jolla he ovat viisut onnistuneet voittamaan.

L'oiseau et l'enfant on ehtaa 70-luvun viisuvoittajamateriaalia. Komea iso taustaorkesteri, vilpittömän naiivi sanoitus joka siitä huolimatta toimii sekä tietenkin se lähes pakollinen loppua kohti kasvava rakenne. Kohta jossa naputtava rumpu tulee mukaan ennen kertosäettä saa kuuntelijankin lähes levittämään käsivartensa niin hienosti tuo pop-biisin tärkein osa lopussa nostatetaan. Se mikä alkaa torvilla päättyy jousiin enkä osaa toisin kuvitellakaan. Mistä tässä valittaisi? Kuten aina loistavien kappaleiden kohdalla huonojen puolien keksiminenkin menee lasi on vain lähes täynnä tason nilitykseen. Niin hyvä kuin L'oiseau et l'enfant onkin, se ei kuitenkaan ole mielestäni paras 70-luvun euroviisu. Kärkipäässä toki ja monena päivänä antaisin sille mitalisijankin mutten voittoa. Hoppea ei oo häppeä, ja oman laulukoehäpeänikin olen jo antanut vuosien kullata.
    
Arvosana: 8,5/10

Kim Wilde - Kids In America (2001 Remix)

Artisti: Kim Wilde
Kappale: Kids in America (D-Bops Bright Lights Mix (2001)
Albumi: The Very Best of Kim Wilde
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-laaa. Sing!"

Ah, viha-rakkaussuhteeni remikseihin. Suurin osa ei tee minuun vaikutusta mutta toki hyviäki löytyy. Pelkkä oman aikansa tanssipoljentoon vanhan hitin kääntävä remix ei yleensä ole kovin kekseliäs mutta varsin turvallinen tapa markkinoida vanhan suuruuden kokoelmaa. Sellainen oli myös vuoden 2001 The Very Best of Kim Wilde kokoelmalle sisällytetty Kids in America (D-Bops Bright Lights Mix). Tai oikeastaan tässä tapauksessa remiksin tyyli ei edes vuonna 2001 tainnut olla aivan oman aikansa viimeisintä huutoa vaan enemmän ysärihenkinen. Tässäkin tapauksessa remiksi sai singlejulkaisun joissakin maissa eikä kerta ollut edes ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Kim Wilde on julkaissut uudelleenmiksatun version suurimmasta hitistään myös 1994 ja 2006.

Tajusin lukiessani Kids in American sanoituksia ensi kertaa tätä kirjoittaessani että olen koko ikäni kuullut kertosäkeen väärin. Oma versioni on mennyt tähän päivään asti: "Little kids in America!" Oikea versio kun on ollut: "We're the Kids in America!" Kuka sanoi ettei blogia pitämällä voi musiikkitietämyksensä kasvatuksen lisäksi oikoa myös omia väärinkuultuja sanoituksiaan? Jälleen kerran tosin täytyy sanoa että totuuden paljastuttua pidän silti alkuperäistä vääriinkuulemaani oikeaa parempana.

Nämä uudelleenmiksatut versiot ovat hankalia arvosteltavia. Tämänkertainen tapaus on ehkä remiksien joukossa keskiverto tapaus. Alkuperäisen runkoon ei ole tehty suuria muutoksia ja suurin ero on juuri siinä vuosituhannen vaihteen dancetyylissä. Jos olisin kuullut tämä jossakin menomestassa 2001 niin tuskin olisin tanssilattiaa jättänyt mutta ehkä mielessäni olisin miettinyt millaista olisi ollut heilua alkuperäisen tahdissa tämän sijaan.

Olen aina sanonut että kaikkea voi tanssia missä on rytmi mutta toiset rytmit liikuttavat paremmin kuin toiset. D-Bopsin remiksin nitojabiitti toimii kohtalaisen tanssittavasti joskaan yhtään omaperäistä ratkaisua ei ole tehty vaikka alkuintro antaa hieman lupausta paremmastakin. Nostatuskohtakin on jätetty liian lyhyeksi. En varsinaisesti vihaa tätä mutten halua myöskään kuulla sitä kuin juuri satunnaiskuuntelussa ja silloinkin saattaa next nappi alkaa houkuttelemaan. En sano että ensimmäinen demo oli paras vaan että alkuperäinen kestää aikaa toisin kuin suurin osa remikseistä.  

Arvosana: 4,0/10

Jessica Folcker - Crash Like a Wrecking Ball

Artisti: Jessica Folcker
Kappale: Crash Like a Wrecking Ball (2000)
Albumi: Dino
Mieleenjäävin lause: "Six will turn to nine, water into wine."

Alunperin taustalaulajana (mm. Ace of Base, Leila K, Dr. Alban) toiminut Jessica Folcker sai kohtalaista kansainvälistä menestystä 90-luvun ruotsipop-buumin loppusuoralla. Eikä asia sinänsä ollutkaan ihme, sillä tuohon aikaan kaikki mihin tuottajakaksikko Denniz Pop ja Max Martin koskivat tuntui muuttuvan kullaksi. Tämänkertainen sattuman sanelema on poiminta ja toinen single Jessica Folckerin (levy julkaistiin sukunimellä Folker koska englanninkielinen yleisö saattoi lausua nimen kuten f*cker) toiselta albumilta Dino. Toisen albumin jälkeen Folcker on vaikuttanut lähinnä kotimaansa Ruotsin musiikkimarkkinoilla osallistuen mm. viisukarsintoihin.

Crash Like a Wrecking Ball ei liene vaikea ajoitettava sillä se kuulostaa juuri siltä ruotsalaiselta hittisoundilta joka soi ympäri maailmaa vuosituhannen vaihteessa. Ei vaadi kovin paljoa mielikuvitusta miettiä miltä kappale olisi kuulostanut vaikkapa Britney Spearsin tai Backstreet Boysin versiona. Siinä missä levyn ensisingle ja suurin hitti To Be Able to Love toi Folckeria esiin herkempänä tulkitsijana niin Crash Like a Wrecking Ballissa hän pääsee käyttämään äänivarojaan. Ei ole ihme että Folckerin ääntä käytettiin juuri kertosäkeiden laulumisessa (mm. Leila K:n Electric) ennen soolouraa ja sen jälkeenkin sillä komeastihan länsinaapurin neito osaa palkeistaan ilmaa päästellä. Kaikista Dino -albumin biiseistä ehkä juuri Crash Like a Wrecking Ball on minulle se mieleisin. Toki albumi on kokonaisuutena tasokasta ruotsisoundia mutta ehkä juuri albumin singlebiisit nousevat sieltä parhaiten esiin. (To Be Able To Love, Crash Like a Wrecking Ball ja Miracles)

Toisaalta Crash Like a Wrecking Ball on alusta asti jäänyt mielestäni karvan verran erinomaisuudesta ollen "vain" hyvä. En ole 13-vuoden aikana pystynyt keksimään mitä siitä puuttuu kuin ehkä sen että jos kappale olisi julkaistu 1-2 vuotta aikaisemmin se olisi kuulostanut tuoreemmalta. Nyt se on kuin erinomaisen elokuvan hyvä jatko-osa. Kannatava katsoa muttei alkuperäisen veroinen. Kuitenkin aina silloin tällöin haluan kuulla juuri Crash Like a Wrecking Ballin joten tietty erikoiskoukku siitäkin löytyy, vaikkei se suurin. Jokainen biisi joka aiheuttaa tunnereaktion joko innostaen tai jonkun muun tunteen luoden on taatusti olemassaolonsa ansainnut. Tämän kautta on hyvä taas pläjäyttää blogi kuin murtopallo pois kesätauolta.    

Arvosana: 7,0/10

Howard Shore - Minas Morgul

Artisti: Howard Shore
Kappale: Minas Morgul (2003)
Albumi: The Return of the King OST
Mieleenjäävin lause: Instrumentaali.

Tämänkertainen virsi on lyhyehkö, sillä Kuninkaan Paluun soundtrackiltä löytyvä Minas Morgul jää mitaltaan kolme sekuntia alle kahden minuutin. Olen omistanut Kuninkaan Paluun soundtrackin vasta lyhyen aikaa, sillä aikoinaan kuuntelin kahden ensimmäisen elokuvan vastaavat opinnäytteen kirjoittamisen aikana niin puhki etten kyennyt pitkään aikaan Sormusten Herran musiikkia kuuntelemaan. Olen myös sitä mieltä että kahden ensimmäisen elokuvan soundtrackit olivat hieman parempia kuin tämän kolmannen. Trilogiaa tehdessä väkisinkin alkaa kolmannen osan kohdalla tulla jo turtumusta koska elokuvat vaativat yhtenäisen äänimaailman ja mielestäni aiemmilla levyillä myös ne lauletut vähän popimmat kappaleet olivat parempia. (Enyan May It Be ja Emiliana Torrinin Gollum's Song päihittävät Annie Lennoxin Into the Westin.)

Minas Morgul eli Mustan velhouden torni (kuvassa) oli paikkana niin korruptoitunut ja paha että siellä ei voinut pahojen olentojen kukistumisenkaan jälkeen enää kukaan asua. Kuinka hyvin paikan teemana soiva kappale onnistuu kuulostamaan sellaiselta? -Kohtalaisen hyvin. Minas Morgul on taattua Howard Shore laatua muttei hänen parhaita tuotoksiaan. Torvisoittimia runsaasti käyttävän Sormusten Herra filmatisoinnin musiikkityyli oli tullut jo kolmannen elokuvan myötä tutuksi eikä pysty enää yllättämään. Toki sävellys on mahtipontinen ja hieman painostavakin muttei nimensä veroisesti. Ehkä tässä kohden olisi voinut käyttää tummaäänisiä kuoroja enemmänkin ja luoda selkeämmin omaa teemansa. John Howe hahmotteli Minas Morgulin elokuvaan viisaudenhampaan poisto-operaationsa innoittamana mutta sävellys ei pääse samaan tuskaisaan tunnelmaan. Vaikken ole viisaudenhampaitani vielä poistattanutkaan en usko sen olevan näin mukavan mahtipontinen kokemus.

Eihän kahdessa minuutissa toki voi tehdä mahdottomia mutta siitä huolimatta on todettava että mielestäni Minas Morgul on laadukkaan soundtrackin riviraita.

Arvosana: 5,0/10

The New Seekers - You Won't Find Another Fool Like Me

Artisti: The New Seekers
Kappale: You Won't Find Another Fool Like Me (1973)
Albumi: The Ultimate Collection - Seventies 100 Hits
Mieleenjäävin lause: "You won't find another clown like me, babe."

Englantilainen The New Seekers perustettiin The Seekersin hajottua 1969. Nimi haluttiin pitää samankaltaisena jotta vanhat fanit siirtyisivät uuden kokoonpanon kuuntelijoiksi. Vuosien 1969-1974 välillä yhtye tahkosikin mukavan määrän hittejä kuten I'd Like to Teach the World to Sing (UK #1), viisukakkonen Beg, Steal or Borrow (UK #2) ja tämänkertainen sattuman valinta You Won't Find Another Fool Like Me (UK #1). Lyhyen hajoamisen jälkeen yhtye on jatkanut vuodesta 1976 tähän päivänä asti vaihtelevilla kokoonpanoilla mutta ilman parhaiden vuosien menestystä.

You Won't Find Another Fool Like Me kertoo pariskunnasta joka eroaa ja palaa silti aina yhteen. Better the devil you know, kuten sanonta kuuluu. Mietin miksi kappale on ollut aikoinaan listaykkönen ja ehkä ajoitus on ollut oikea juuri joulun aikaan vaikka ykkösija lohkesikin vasta tammikuun puolella. En tiedä olisiko tästä ollut kesähitiksi sillä ehkä kappaleen sanoma sopii paremmin joulun aikaan. Ehkä yksi syy on voinut olla iskelmällisyydessä, sillä mitään vanhempaa sukupolvea närästävää tästä on vaikea löytää. Kaikki tietävät elämäntapariitelevät vanhat pariskunnat jotka päivästä toiseen näyttävät olevan viittä vaille eroamassa mutta näin ei silti ikinä käy. Samalla tavalla kuin Abbankin puhdas imago kelpasi monen ikäisille on The New Seekersistä löydettävissä samaa.

Lyn Paul laulaa kappaleen hyvin ja tulkinnasta löytyy sopivasti iloa ja särmää. Viat löytyvätkin muualta sillä kertosäe voisi olla tarttuvampikin ja kokonaisuudesta jää formaattimainen maku. Bändi laulaa hyvin yhteen eikä yleensä inhoamani kutusaksofoni ole pahinta laatua. Toisaalta eihän tällaisesta sakariinipopista voi mieltäänkään pahoittaa. Mutta laulut on aina verrattava myös oman aikansa tarjontaan ja vuosi 1973 tarjosi paljon ikimuistoisempaankin poppia. You Won't Find Another Fool Like Me on kuin keskivertoa parempi mikroateria; se täyttää tehtävänsä mutta syödessäsi sitä tiedät että parempaakin olisi olemassa.  

Arvosana: 5,5/10

Kim Wilde - Four Letter Word

Artisti: Kim Wilde
Kappale: Four Letter Word (1988)
Albumi: The Very Best of Kim Wilde
Mieleenjäävin lause: "I tell ya, it's hell yeah."

Kim Wilden uran kuumin kausi 80-luvulla meni minulta hieman ohi juuri siitä monta kertaa mainitusta syystä etten silloin vielä aktiivisesti kuunnellut musiikkia. Toki muistan kuulleeni Kids in American ja joku taisi tuoda koulun levyraatiin You Camen. (Vieläköhän nykykoululaiset harrastavat levyraateja?) If I Can't Have You coveri jäi mieleeni 90-luvun alusta. Mutta mieleeni ei ollut että hankkisin Kim Wilden levyä ennen kuin eräällä sekalaisella kasarikokoelmallani ollut Cambodia herätti mielenkiintoni. Tämän jälkeen kuuntelin muitakin biisejä mitä netistä löysin ja tokihan uppoavia biisejä löytyi sen verran että ainakin kokoelman osto oli oikeutettua.

Vuoden 1988 Close oli Kim Wilden menestynein ja varmaan arvostetuinkin albumi. Four Letter Word sai kunnian olla hittialbumin neljäs single pärjäten mukavasti ollen kolmas peräkkäinen Top10 sinkku Englannissa. Four Letter Word ei kuitenkaan ollut kaikkein tyypillisin Kim Wilde singlejulkaisu sillä se oli ensimmäinen balladisingle ja viimeinen jonka hänen isänsä ja veljensä olivat tehneet hänelle. Vaikkei Wilde olekaan hiteissään aina ollut iloisimmissa tunnelmissa niin sydänverisiä balladeja häneen ei tavallisesti yhdistetä. Four Letter Word on tunnelmallinen, tuoden mieleen sadepäivän. Mutta pelkkä tunnelma ei vielä riitä vaan vaadittaisiin myös tunteiden herättämistä.

Kim Wilde osaa lauluissaan hyvin olla räväkkä, epätoivoinen ja surullinenkin mutta haikeus ei ole hänen juttunsa. Kertosäe ei ole tarpeeksi mieleenjäävä, eikä slovarille mielestäni oleellista nostatusta löydy. Tuotanto on kelpoa ja artisti kuulostaa tunnistettavalta itseltään. Ei vika toki pelkästään biisissä itsessään ole. Jos vaikkapa Agnetha olisi samana vuonna julkaistulla I Stand Alone albumillaan tulkinnut Four Letter Wordin niin se olisi slovarivoittoisella albumilla ja slovareihin yhdistetyn artistin levyllä kuulostanut paremmalta. Jos Four Letter Word olisi ensikosketukseni Kim Wildeen artistina niin tuskin olisin kuunnellut toista biisiä kuin korkeintaan myöhemmin sattumalta. Jokaisella artistilla on paras vahvuusalueensa ja tässä tapauksessa on sen ulkopuolelle astuttu liian kauaksi.

Arvosana: 4,5/10

Marc Almond feat Gene Pitney - Something's Gotten Hold of My Heart

Artisti: Marc Almond (mukana Gene Pitney)
Kappale: Something's Gotten Hold of My Heart (1988)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 36 Hits 1985-1989
Mieleenjäävin lause: "Something's gotten hold of my heart, keeping my soul and senses apart."

Something's Gotten Hold of My Heart kuuluu niihin kappaleisiin jotka saivat suurimman hittiosumansa vasta kymmeniä vuosia ensimmäisten levytysten jälkeen. Gene Pitney levytti kappaleen Top10 hitiksi Englannissa vuonna 1967 ja sen jälkeen sitä on versioitu hyvin ahkeraan. Marc Almondin lisäksi mainittakoon Cilla Black, Nick Cave and the Bad Seeds ja Vicky Leandros. Suomeksi tulkintansa on tehnyt ainakin Pate Mustajärvi.

Marc Almond on englantilainen laulaja/lauluntekijä joka tuli ensin tunnetuksi Soft Cellin toisena puolikkaana ja myöhemmin sooloartistina. Neljännen sooloalbumin The Stars We Aren kolmantena singlenä julkaistu Something's Gotten Hold of My Heart nousi suuremmaksi hitiksi kuin alkuperäisversio. Alunperin albumiversiossa lauloi ainoastaan Almond mutta singlejulkaisun koettaessa mukaan otettiin alkuperäisesittäjä Gene Pitney. Liike oli varmasti oikea, sillä kahta eri sukupolvea edustaneiden mieslaulajien duetto toimii paremmin kuin kummankaan yksinäiset tulkinnat. Pitney ei varmaankaan kokenut oloaan epämukavaksi sillä syntikkabänditaustastaan huolimatta Almond pysyi hengessä uskollisena alkuperäiselle vaikka sovitus onkin lennokkaampi ja tuotanto uudempaa. Hyvillä kappaleilla ei ole parasta ennen päivää epäkasari ja sovitus antaa ajatonta vaikutelmaa.  

Kahden miehen duetot eivät ole duetoista kaikkein yleisimpiä ja vaikka Something's Gotten Hold of My Heart ei sellainen alunperin ollutkaan se toimii tällaisenaan esimerkillisesti. Kumpikaan artisteita ei yritä laulaa toista kumoon vaan yhteistyö on saumatonta. Melkein tuntuu kuin mukana ei olisikaan kahta laulajaa vaan yhden laulajan kaksi puolta. Rakastuminen voi joskus tuntua niin hyvältä että se tekee melkein kipeää ja tätä olotilaa sanoitus maalaileekin mukavan monisanaisesti. Jopa kertosäkeen sanoja varioidaan näppärästi. Täytyy nostaa hattua 60- ja 70-lukujen hittinikkariduo Roger Greenway ja Roger Cookille ajattomasta hengentuotteestaan. Minulla ei ole Something's Gotten Hold of My Heartista paljoa pahaa sanottavaa sillä se on niitä biisejä jotka aina nostattavat mielialaa. Mutta jos mennään mitä jos asteelle niin olisi mielenkiintoista kuulla kappale edelleen samana duettona ja Almondin version sovituksella mutta 60-luvulla tuotettuna.

Arvosana: 7,5/10