Macy Gray - I Try

Artisti: Macy Gray
Kappale: I Try (1999)
Albumi: Woman Vol. 2
Mieleenjäävin lause: "I try to say goodbye and I choke."

Tämän kertainen sattuman sanelema on niitä biisejä jotka sijoittuvat hyvin tarkasti muistoissani sinne vuosituhannen vaihteeseen. Macy Grayn jonkun muun biisin muistaminen on vaikeaa vaikka muistankin että kyllä hänen muutkin biisinsä jonkin verran soittoaikaa saivat. Toisaalta ehkä yhden hitin ihmeen leima ei ole niin vääräkään, sillä onhan I Try esimerkiksi hänen ainoa Top 40 singlehittinsä Billboardin listalla. Tästä huolimatta Grayn ura on jatkunut vilkkaana ja hän on pitänyt monta rautaa tulessa esiintymällä niin elokuvissa/televisiossa kuin vierailemalla muiden artistien levyillä. 

I Tryn kaltainen laulu on hankala arvostella sillä sen on aikoinaan kuullut monen monta kertaa eikä se myöskään ole päässyt unohtumaan vuosien varrella missään vaiheessa. Suurin osa kuuntelukerroista ei ole ollut omavalintaisia, vaikka näköjään biisi löytyykin minulta kokoelman kautta. Macy Grayn ääni on personaallinen, muttei sillä tavalla jota mielellään kuuntelisin kokonaista levyllistä. Tämä Amerikan Teemu Brunila kuuluu varmasti niihin artisteihin joita joko rakastaa tai vihaa. Itselleni Macy Gray on kuin joku eksoottinen mauste jota tekee kerran pari vuodessa mieli mutta jo heti aterian jälkeen ajattelee etten kyllä halua tätä lisää vähään aikaa. 

Ajoitus on tärkeää hitille ja siinä I Try onnistuikin lähes oikein, sillä se julkaistiin alun perin jo vuonna 1997 mutta hitti siitä tuli vasta Grayn debyyttialbumin toisena singlenä vuonna 1999. Ikävöivän rakkauden vaikeudesta kertova sanoitus ei ole erityisen mieleenjäävä mutta Grayn persoonallinen ulosanti pelastaa paljon. Vasta nyt tätä arvostelua kirjoittaessani sain tietää mitä kertosäkeessä lauletaan, sillä en ollut aiemmin saanut persoonallisesti äännetystä choke -sanasta selvää. (Omiin korviini se oli aina vain mitääntarkoittamaton "tsuk".) Voi toki olla että tällainen kaipailubiisi toimisi parhaiten silloin kun itse kärvistelee ikävissään, joten sellaisessa tilanteessa olevien kannattaa lisätä arvosanaan 1-2 pistettä lisää. I Try on minulle biisinä muistettava muttei ikimuistoinen.

Arvosana: 5,5/10

2 Unlimited - The Real Thing

Artisti: 2 Unlimited
Kappale: The Real Thing (1994)
Albumi: Hits Unlimited
Mieleenjäävin lause: "It's a real thing that makes your body swing, open your ears for techno rap sing."

Yksi viidestä ensimmäisestä omistamastani cd-levystä oli 2 Unlimitedin Hits Unlited kokoelma. Sain levyn joululahjaksi muistaakseni jouluna 1995 samalla kun perheeseen tuli romppuasemallinen pc joka toimi monta vuotta cd-levyjen soittolaitteenani. Olin jo ennakkoon ostanut cd-levyjä mutta joutunut tekemään niistä kasettikopion kaverin luona kunnes pystyin niitä tuolla edellämainitulla tietokoneella kuuntelemaan. En ehkä pidä 2 Unlimitedista aivan yhtä paljon kuin 90-luvulla, mutta se on mukavaa ysärinostalgiaa ja kestänyt paremmin aikaa kuin monet muut aikansa danceprojektit joita tuli ja meni tiuhaan.

The Real Thingin oma juttu on Bachin Toccata ja fuuga d-mollin lainaus mikä ei toki ollut ainutkertainen idea mutta toimii varsin hyvin. Ainakin niin hyvin että kappale nousi meillä aina virallisen singlelistan paalupaikalle. Muuten kappaleen kaava on tuttua 2 Unlimitedia; Ray vetäisee omat reteät räppinsä ja Anita lataa kertosäkeen ilmoille täydellä voimalla. Minulla oli (saattaa olla yhä jos vaivaituisin käymään läpi pari muovikassillista vanhoja nauhoja) tv:stä vhs:lle nauhoitettu Smash Hits Poll Winners Party vuodelta 1994 jossa 2 Unlimited veti playbackinä juuri The Real Thingin. Värikkäät alkuasukastaustatanssijat ovat jääneet mieleeni esityksestä, samoin Rayn erikoinen tanssityyli jossa potkittiin yhdellä jalalla ilmaan. Itse Smash Hits -lehti näkyy kokeneen Suosikin kohtalon ja lehti on lopetettu vuonna 2006.

The Real Thingin ongelmaksi muodostuu lähinnä se että sen tarttuvin osa ei ole sinäänsä ihan ok kertosäe vaan juuri tuo Bachilta lainattu melodia. Kyseessä ei myöskään ole aivan terävin täsmähitti bändin singlejen joukosta, sillä The Real Thing edusti ensimmäisenä pientä muutosta bändin soundeissa. Hieman kevyempi ja leppoisampi 2 Unlimited on vähemmän mieleeni kuin Get Ready! ja No Limits aikojen tuotanto. Myös oman gimmickin loppuunkäyttö alkoi painaa tässä vaiheessa, mikä olikin monien danceprojektibändien ongelma. Mutta The Real Thing on silti ihan kuuneltavaa 2 Unlimitedia ja lisäarvoa sille antaa juuri se että se tuo mieleen tietyt ajat teinivuosilta. Nostalgian voima on suuri, se alkaa jylläämään kun on täyttänyt 30 vuotta ja vain kasvaa siitä eteenpäin. Senkään voimalla tästä ei jää käyteen kuin pikkukivaa ysäridancea, mutta jaksaisin silti innostua jos kuulisin tämän vaikkapa ostoskeskuksessa.

Arvosana: 6,0/10

Tony Hadley - Lost in Your Love

Artisti: Tony Hadley
Kappale: Lost in Your Love (1992)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 1990-1994
Mieleenjäävin lause: "I'm lost with my heart up in flame."

Aina yhtä mielenkiintoisena hetkenä kun painan ohjelmassa next -nappia saadakseni tätä blogia varten seuraavan käsiteltävän biisin on ensireaktio hyvin merkitsevä. Tällä kertaa en muistanut ennen ensitahtien kuulemista mikä biisi oli kyseessä. Sitäkään en tiennyt kuka Tony Hadley on. Mutta osa tämän blogin pitämisen hauskuutta onkin se että oppii oman levyhyllynsä sisällöstä uutta. Tony Hadley oli 80-luvun maineikkaan synabändin Spandau Balletin laulaja ja Lost in Your Love oli hänen debyyttisooloalbuminsa ensimmäinen single vuonna 1992. Spandau Balletia minulta ei löydy kuin kokoelmilta parin suurimman hitin verran ja Tony Hadleyn soolotuotantoa vain tämän kappaleen verran.

Se mielikuva mikä minulla parin biisin perusteella on Spandau Balletin tuotannosta antaa sellaisen vaikutelman ettei ainakaan ensisoolosinglellään Tony Hadley ole halunnut juurikaan kuulostaa silloin hajonneen (SB palasi yhteen 2009) bändinsä kaltaiselta. Lost in Your Love kuulostaa radioystävälliseltä aikuisrockilta josta saan Foreigner fiiliksiä. Useammassa kohden iskee tuttuuden tunne jossa mieli alkaa hakemaan biisiä jossa oli kohta joka kuulosti samanlaiselta. Suorasta kopioinnista ei liene kyse, vain yleisten ja hyväksihavaittujen tehokeinojen käytöstä. Voi olla että kappale on ollut soundillisesti hieman vanhahtava 80-lukumaisuudessaan julkaisuvuonna 1992, mutta tämä ei ole ongelma enää vuonna 2013.

Jos vedän vertailun Mike Oldfieldiin joka 80-luvulla teki levy-yhtiön painostuksesta mutta myös alunperin omasta vaihtlelunhalustaankin erilaista musiikkia kuin alku-urallaan niin hän onnistui mielestäni muuntautumisessa paremmin kuin Tony Hadley. Hadleyn laulu kuulosti persoonallisemmalta Spandau Balletin riveissä kuin tässä muottiin valetussa soolosinglessään. Vaikka sanoissa lauletaan mahtipontisesti liekeistä ja lemmentuskasta niin laulaja ei tässä formaatissa pääse oikeuksiinsa niiden tulkitsemisessa. Pidän lopun nana-naa hyräilystä sillä olenhan aina ollut helppojen (mutta toimivien) tehokeinojen ystävä. Lost in Your Love tehtiin alunperin liian myöhään, liian turvallisesti ja aina kun pienen hetken alkaa tuntua että nyt kappale voisi lähteä lentoon niin silloinkin mennään vain vaakaliitoa. Ei harmita muttei innostakaan.  

Arvosana: 5,0/10

Katrina and the Waves - Walking on Sunshine

Artisti: Katrina and the Waves
Kappale: Walking on Sunshine (1983 alkuperäinen versio, 1985 uudempi versio)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 1985-1989
Mieleenjäävin lause: "Hey alright now and don't it feel good."

Tietoni englantilais-amerikkalaisesta Katrina and the Waves -bändin musiikillisesta tuotannosta rajoittuu kahteen biisiin: Walking on Sunshineen ja vuoden 1997 viisuvoittajaan Love Shine a Light. Toki tiedän Going Down to Liverpoolin mutta vain Banglesin coverina. Joskus yksi ikivihreä voi taata koko bändille mukavat tulot loppuiäkseen, sillä Walking on Sunshinen julkaisuoikeustulot on jaettu poikkeuksellisesti tasan koko bändin kesken. Kappale on todella suosittu mainoksissa ja esimerkiksi vuosina 2001-2010 se tuotti n. miljoona dollaria per vuosi. Olisin olettanut biisistä olevan myös aikalaiscoverin kotomaastamme, mutta sen onkin versioinut vasta 1999 Tiina Ruuska nimellä Tuu mun aurinkoon.

Walking on Sunshine puskee ilmoille energiaa ja iloa koko neliminuuttisen kestonsa verran eikä taukoja tai surua tunneta. Tästä syystä kappale lieneekin mainostajien suosiossa, sillä kukapa ei haluaisi tämä kappaleen tuomia mielleyhtymiä yhdistettävän omiin tuotteisiinsa. En muista onko tätä käytetty meillä yhdessäkään mainoksessa mutta jostakin syystä päähäni nousee kuvia edesmenneestä Aurinko Jaffasta. Uskon kuulleeni tämän jo 80-luvulla mutta musiikillisesti vanhempien iskelmämaun rajoittama lapsuuteni ei juuri ollut tämänkaltaisten kasaripophittien täyteinen. Tietyt kasarihitit (Final Countdown, Boys Boys Boys tai vaikkapa It's a Sin) olivat toki niin isoja että ne pystyy muistoissa yhdistämään tiettyyn aikaan mutta ei tässä tapauksessa. Mutta tästä huolimatta kyseessä on tuki läpeensä tuttu ralli, siilä ihminen joka olisi elänyt yli 30-vuotta tätä kuulematta olisi varmaankin kuuro tai erakko.

Samalla tavalla kuin en muista tätä lapsuuteeni liittyvänä en ole myöskään koskaan tykästynyt Walking on Sunshineen mitenkään erityisesti. En myöskään inhoa sitä, mutta siinä ei ole mitään mikä saisi minut hyräilemään sitä yht'äkkiä aurinkoisena kesäpäivänä. Tätä kirjoittaessani huomaan että kyseessä on myös varsin ärsyttävä biisi kuunneltavaksi 20-30 minuuttia putkeen. Toisin kuin hieman rokimpi ja kankeampi/karheampi alkuperäisversio, tämä hitiksi noussut myöhempi uudelleenlevytys on hiottu oman aikansa soundeilla pyöreäksi kuin keilapallo. Eikä 80-luvun torvipoppi ole harvoja poikkeuksia lukuunottamatta koskaan kuulunut lempimusiikkeihini. Samalla on kuitenkin tunnustettava että onhän tästä tehty samalla vaivaton kuunneltava joten tuotannossa on onnistuttu.

Katrina Leskanichin laulusuoritus jättää minut epävarmaksi onko hän oikeasti iloinen vai vain hyvä näyttelemään sellaista. Oli sitten kyse musiikista, elokuvista urheilusta niin tärkeintä on se saako yleisön välittämään sitä mitä tekee. Koska välittämistä ei minun tapauksessani synny, joudun luokittelemaan Walking on Sunshinen keskinkertaiseksi. On parempia biisejä tuomaan kesäfiiliksen, hilpeyden tai nostalgiset muistot mutta kyllähän tämäkin vähän huonommasta korvikkeesta kaikkiin edellämainittuihin käy.  

Arvosana: 5,0/10

Roxette - Vulnerable

Artisti: Roxette
Kappale: Vulnerable (1994)
Albumi: Don't Bore Us - Get to the Chorus! Roxette's Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "But as darkness falls this true love falls apart into a riddle of her heart."

Jos edellinen sattuman sanelema vaati aikaa ennen kuin se löi itsensä läpi korvissani niin samoin kävi tämänkertaisen kanssa. En tänäkään päivänä omista Roxetten Crash! Boom! Bang! -albumia jonka viides single Vulnerable oli. Tässä kohden Roxetten tähti oli jo laskussa varsinkin Amerikan puolella ja Englannissakin single katkaisi viiden vuoden Top40 sinkkujen putken. Kuulin Vulnerablen ensi kertaa kun siskoni osti Roxetten Don't Bore Us - Get to the Chorus! -kokoelman. Luultavasti kuuntelin tuota kokoelmaa enemmän kuin siskoni ja se taisi "eksyä" minun levyhyllyyni pitkäksi aikaa. Kokoelman suuret hitit saivat aluksi suurimman huomioni ja kuka voi minua siitä syyttää, sillä olihan Roxetten hittirepertuaari jo tuolloin melkoinen.

Ainakin minulle usein käy niin että kun alan tutustumaan johonkin itselleni uuteen artistiin tai bändiin niin se alkaa niistä isoista hiteistä. Mutta jos kyseessä on jotakin josta tulee yksi suurimmista suosikeistani alan luonnollisesti käymään läpi biisikatalogia syvemmältäkin. Tällöin usein käy niin että ne henkilökohtaiset lempibiisit saattavat löytyä niiden suurimpien hittien ulkopuolelta. Vulnerable oli yksi monista biiseistä jotka saatoin jopa jättää kokoelman lopusta kuuntelematta jonnekin vuosituhannen vaihteeseen asti kunnes näin sen eräässä fanitekoisessa animemusiikkivideossa ystäväni luona. En ole nähnyt jaksoakaan Angel Sanctuarya mutta fanivideon näkeminen aukaisi Vulnerablen hienouden. Eli kuten aiemmin esimerkiksi Hurtin tapauksessa tarvittiin sopiva yhteys tuoda biisi esiin sillä tavalla että se sytyttää energiansäästölampun pääni päällä.  

Vaikka Marie Fredriksson mielletäänkin Roxetten ääneksi, ei Per Gesslen laulutaitoakaan pidä unohtaa. Esimerkiksi Vulnerablessa hän ottaa vaihteeksi ohjat Marien tyytyessä taustalaulajan osaan ja kaikki toimii hyvin. Tässä kohden huomaa selvästi että 80- ja 90-lukujen taitteen soundi on jo mennyttä ja kappale on sovitettu selkeästi 90-lukumaisempiin synteettisiin äänikuviin. Kuten slovareissa yleensä, Vulnerablen tarina pyörii herkkien asioiden kuten rakkauden ja sen haurauden ympärillä. Jossakin kohden tulee se raja että toinen voi suhteessa olla niin haavoittuvainen ja herkkä että se uhkaa koko suhdetta. Sitä miten lopuksi käy ei laulussa kerrota mikä onkin hyvä ratkaisu, sillä jokainen voi näin tulkita kappaleen itselleen sopivimmalla tavalla.

Vulnerable on ääntämisen osalta ainakin meille suomalaille hankaluudessaan lähes Massachusettsin luokkaa ja toki Marie ja Perkin vitsailivat haastatteluissa että miksi piti valita juuri noin kieltäpyörittävä sana biisin nimeksi. Toisaalta "china in my hands" olisi ollut tylsempi ja stereotyyppisempi valinta nimeksi. Pidän Vulnerablesta koska se tavoittaa minut tunnetasolla ja kaltaiseni ysärin ystävä nauttii sen lämpimistä soundeista. Kappaleen heikkous on samalla sen vahvuus mikä on huippukohdan puute. Olen klassisen slovarimallin ystävä jossa tietyssä kohti biisiä pistetään ylimääräinen vaihde silmään jos ei muuten niin sitten vetämällä kertsi vielä vähän enemmän tunteella. Mutta Vulnerable on juuri huippukohdan puutteesta johtuen hyvin sujuva läpikuunneltava kun sitä huippukohtaa ei tunne odottavansa ensimmäistä kolmea minuuttia.

Arvosana: 7,0/10

Johnny Cash - Hurt

Artisti: Johnny Cash
Kappale: Hurt (2002)
Albumi: American IV: The Man Comes Around
Mieleenjäävin lause: "Everyone I know, goes away in the end."

Kaikki musiikki ei tee vaikutusta ensikuulemalla tai muiden kehujen vuoksi. Joskus tarvitaan oikea aika ja oikea tapa kuulla artistia tai biisiä jotta siitä löytää sen jonkin. Olin kuullut monen kehuvan Johnny Cashin versiota Nine Inch Nailsin alunperin esittämästä Hurtista. Nine Inch Nails ei iskenyt minuun 90-luvulla eikä se ole tehnyt sitä vielä tänäkään päivänä ja Johnny Cashin tiesin vain vanhaksi countrylaulajaksi. Joten sivuutin kehut ja ajattelin että tämä nyt on sellainen erilaista musiikkimakua vaativa tapaus.

Yksi harrastuksistani on amerikkalaisen showpainin eli wrestlingin seuraaminen ja vuonna 2005 vapaapainilegendan Eddie Guerreron menehdyttyä alle 40-vuotiaana WWE esitti hänen muistovideonsa jossa musiikkina soi juuri Cashin Hurt. Yhteys oli sopiva, sillä Guerreron ura oli päihteiden ja särkylääkkeiden väärinkäytön värittämä ja juuri kuluttava elämä varmasti oli osasyyllinen hänen ennenaikaiseen poismenoonsa. Mutta näin siis tämä klassikkobiisi saatiin tuotua minun korviini oikealla tavalla oikeaan aikaan.

On erittäin harvinaista että cover nousee tunnetummaksi kuin alkuperäisversio eritoten jos alkuperäinenkin on ollut menestynyt ja tunnettu. Tällaisen tapahtuman harvinaisuusaste on samaa luokkaa kuin jos elokuvan jatko-osa on edeltäjäänsä parempi. Mutta hauras ja päiviensä päättymisen lähellä olemisen tiennyt Johnny Cash konstailemattoman ja karun tulkintansa kanssa kykeni tekemään kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Trent Reznorin ja Johnny Cashin välillä luulisi olevan ylittämätön sukupolvien välinen kuilu, mutta miehinen tuska ja häpeä ovat jokaiselle samat. "Mies kestää kipua muttei häpeää." -Sen tietävät suomalaisetkin.

En tiedä onko idea siitä että Hurt kasvaa suuremmaksi loppua kohden ollut tuottaja Rick Rubinin vai artistin itsensä idea mutta joka tapauksessa se toimii täydellisesti. Toki koko biisin olisi voinut esittää alun kaltaisesti ja se olisi silti ollut hyvä muttei läheskään niin voimakas ja tunteisiin vetoava. Cash ei tulkinnassaan esitä itseinhoa vaan kyse onkin juuri häpeästä. Mutta jotkut heikkoudet ovat osa jokaista ihmistä ja sen laulukin tietää sillä varmasti toistaisimme tietyt virheet elämässämme kerta kerran jälkeen vaikka saisimmekin toisen mahdollisuuden. Tämä inhimillisen heikouden tunnustaminen on juuri se tekijä joka tekee Hurtin sanoituksesta hienon.

Kun meillä on hieno tulkinta hienojen lyriikoiden kanssa niin voiko paljon parempaa ollakaan? Koska tarkoituksenani on tässä blogissa löytää kaikesta niin hyvää kuin huonoakin niin toki tästäkin kultaisesta pilvestä sen hopeareunuksen kiillotan näkyviin. Kun tätä arvostelua kirjoittaessani kuuntelin samalla Hurtin repeatilla monta kertaa läpi, niin ymmärsin ettei tämä biisi ole tarkoitettu runsaaseen ja jatkuvaan kuunteluun. Sen kuuleminen tekee hyvää silloin tällöin, mutta näin suuressa määrin kuunneltuna karu ja rehellinen musiikki käy raskaammaksi kuin sen on tarkoitus. Kertakuuntelu on juuri se sopiva määrä näin vahvan biisin ollessa kyseessä; putkeen kuuntelu toimii paremmin toisenlaisen musiikin kanssa. Mutta samalla tavalla kuin tietyt ruoat, tämäkin maistuu aina yhtä hyvältä kunhan tietää sen oikean määrän jonka nauttii.  

Arvosana: 8,0/10

Turmion Kätilöt - Destination Hades

Artisti: Turmion Kätilöt
Kappale: Destination Hades (2008)
Albumi: USCH!
Mieleenjäävin lause: "Destination Hades, destination Hades."

Näin Turmion Kätilöt livenä alkuvuodesta 2012 ja bändi oli keikalla yhtä reteä ja räävitön kuin levyilläkin. Ainoa miinus oli MC Raaka Peen yleisöön sylkemä vesisuihku jonka sain suoraan rinnuksilleni. Koska minulla oli keikan jälkeen edessä neljän kilometrin kävely kotiin yli 20 asteen pakkasessa pelkäsin saavani märän paidan kanssa kuolemantaudin mutten saanut edes flunssaa. Annoin myös edessä pogoavalle tytölle vahingossa konsertin aikana kyynärpäätä ohimoon sellaisella voimalla että keskellä kirkasta päivää olisin varmaankin saanut päällekarkaus- tai pahoinpitelysyytteen. Liekö kovalla menolla tai alkoholilla ollut osuutta asiaan muttä hän ei tuntunut edes huomaavan koko tälliä.

Destination Hades on vain puolitoistaminuuttinen kiivastahtinen runttausbiisi Turmiön Kätilöiden kolmannenlta kokopitkältä albumilta USCH! Se sisältää myös Kätilöille tyypillisiä takaperoisia lauseita joihin ei kylläkään tässä tapauksessa ole sisällytetty mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hyvä biisi tietää mittansa on musiikillisia lempisanontojani ja se pätee myös tässä tapauksessa. Tällaisenaan Destination Hades ei sisältäisi tarpeeksi aineksia edes kolmeen minuuttiin joten sen jättäminen lyhyemmäksi välibiisiksi albumilleen on ollut perusteltua. Kätilöt toimii ainakin minulle paremmin äidinkielellään ja miksipä tämäkin biisi ei olisi voinut olla nimeltään vaikkapa: Matkataan manalaan.

Pidän muristusta kertosäkeestä jossa toistetaan biisin nimeä. Tämä kohta nouseekin mieleeni aina jos sana Hades tulee esiin jossakin yhteydessä viimeksi esimerkiksi Smitea pelatessa. Destination Hades sisältää hieman liian samankuuloisia konemelodioita kuin saman levyn parilta muultakin biisiltä löytyy. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin tutunkuuloista Kätilöt -soundia ilman yllätyksiä. Vahva kertosäe on plussaa, mutta muuten matka Haadekseen ei sisällä mitään mieleenpainuvaa.

Arvosana: 5,5/10

Bonusvideona sama biisi takaperin jotta piiloviesteistä saa selvää: