Mike Oldfield - Harmonia Mundi

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Harmonia Mundi (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause: "Terra autem erat inanis."

Pienen tauon jälkeen arpa osui Mike Oldfieldin tuotantoon joka onkin albumimääräisesti parhaiten edustettu artisti levyhyllyssäni. Alunperin minulla oli vain eräältä kokoelmalta löytyvä In Dulci Jubilo joka ei herättänyt suurempaa kiinnostusta. Tiesin toki Moonlight Shadowin mutta kuten monet muutkin, yhdistin sen mielessäni enemmän Maggie Reillyyn. Tutkiessani vuonna 2005 uudenkarheaa Youtubea (tai jotakin vastaavaa videonpalvelua) törmäsin sattumalta kappaleisiin Family Man ja Innocent. Family Man oli ok mutta Innocent räjäytti pankin ja sai minut ostamaan Oldfieldin kokoelmalevyn. Tästä alkoi ketjureaktio ja aloin lisätä lähes jokaiseen levytilaukseen Oldfieldin albumin tai pari. En omista vielä kaikkia hänen albumeitaan, sillä tässä vaiheessa tuntuisi inhottavalta ajatukselta että olisi saanut kerättyä ne kaikki. Matkahan on usein hauskempi kuin itse määränpäähän pääseminen musiikin keräämisessäkin.

Harmonia Mundi (maailman sopusointu) löytyy vuonna 2008 julkaistulta klassista musiikkia sisältävältä Music of the Spheres albumilta. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta kun Oldfield oli klassisen musiikin kanssa tekemisissä, sillä jo Tubular Bells albumista julkaistiin sinfoniaorkesterin esittämä sovitus. Progen, kansanmusiikin, konemusiikin, poprockin, dancen, new agen ja monen muun genren jälkeen onnistui Oldfield yhteityössä Karl Jenkinsin tuottamaan myös pätevän klassisen musiikin albumin.

Harmonia Mundin ongelma on että se toimii paljon paremmin osana levykokonaisuutta kuin irrotettuna raitana. Tämän kuulee siitäkin että kappale loppuu kesken siirtymää seuraavaan levyn raitaan. Kappaleen parasta antia ovat lyhyt laulettu naiskuoro-osuus ja Oldfieldin akustinen kitarointi. Tiedän olevani väärässä kun oletan biiseiltä koukkuja ja muistettavia kohokohtia, sillä Harmonia Mundi on kaikista popmusiikillisista puutteistaan huolimatta tasapainoinen fiilistelyraita. Mietin tunnistaisinko kappaletta ensitahdeista ja pelkään pahoin että en. Tietäisin kyllä miltä levyltä se on, mutta en tämänkään arvostelun jälkeen osaisi sitä nimetä. Harmonia Mundi on musiikillista taustamattoa joka sopisi hyvin esimerkiksi elokuviin tai mainoksiin.

Arvosana: 4,5/10

Steve Harley & Cockney Rebel - Make Me Smile

Artisti: Steve Harley & Cockney Rebel
Kappale: Make Me Smile (Come Up and See Me) (1975)
Albumi: The Super Sounds of the 70's
Mieleenjäävin lause: "For only metal - what a bore!"

Toisen iskusävelmän vuodelta 1975 peräkkäin tässä blogissa tarjoaa Steve Harley & Cockney Rebel kappaleella Make Me Smile (Come Up and See Me). Siinä missä Dee Clarkin Ride a Wild Horse oli pikkuhitti, Make Me Smile ylsi singlenä miljoonamyyntiin. Kun kuuntelin biisin pari kertaa ennen kirjoittamista minusta tuntui että olin kuullut biisin jossakin ensi kertaa 90-luvulla. Mikä paljastui todeksi sillä Make Me Smile on soinut mm. monissa mainoksissa sekä esimerkiksi elokuvissa Full Monty ja Velvet Goldmine. Ikävä kyllä halpiskokoelmallani on jälleen kerran vain liveversio biisistä vaikkei asiasta boksin takakannessa tai cd:n lehtisessä mitään asiasta mainitakaan. Verrattuna albumiversioon minulta löytyvä liveversio on lyhyempi ja karumpi muttei silti ollenkaan hassumpi.

Jos biisin syntymisen takana on joku tarina, se lisää ainakin minulle biisin arvoa. Make Me Smilen innoittajana on ollut Cockney Rebel bändin hajoaminen ja päätyminen tosiassa lähinnä Steve Harleyn sooloprojektiksi. Make Me Smile onkin kevyttä kuittailua entisille bändikavereille. Epäsuoran kuittailun taidon taitajaksi Steve Harleyn totesinkin jo Mr. Soft -biisin arvostelussa. Hänen hauska tapansa ääntää ja painottaa sanoja toimii hyvin juuri tällaisessa piilomyrkytetyssä makupalassa.

Make Me Smile käyttää onnistuneesti taukoja sekä pa-pa-pa, la-la-la-o-lalala taustalua. Varsinkin tauot ovat popissa ja rockissa varsin vähän käytetty tehokeino. On hämäävää kuinka pelkällä pinnallisella kuuntelulla tuntuu kuin kyseessä olisi ilomielinen hyvänmielen biisi johtuen siitä että ne kitkerät ainekset on piilotettu makean kuorrutteen alle. Ei ole väärää tapaa tehdä katkeria vihailubiisejä, ratkaisevaa on vain onko kappale itsessään tehty hyvin vai huonosti. Make Me Smile voidaan mielestäni laskea onnistuneeksi, sillä itse ainakin purkaisin katkeruuttani mieluummin sitä kuunnellen kuin vaikkapa L7:n Shitlistin.

Arvosana: 7,0/10
Minulta löytyvä liveversio:


Albumiversio:

Dee Clark - Ride a Wild Horse

Artisti: Dee Clark
Kappale: Ride a Wild Horse (1975)
Albumi: Original Disco Classics of the 70's
Mieleenjäävin lause: "Giddy up girl, come on, come on ride me."

Amerikkalainen soul-laulaja Dee Clark nautti lyhyestä menestyskaudesta 50- ja 60-lukujen taitteessa mutta hän palasi yllättäen brittilistoille (16. sija) vuonna 1975 keinuvalla discobiisilla Ride a Wild Horse. Tämä oli yllättävää siksikin että hänen tyylinsä oli aiemmin purrut paremmin juuri hänen kotimaassaan toisella puolella Atlanttia. Vaikka mitään suurempaa uutta menestysputkea ei pikkuhitistä tullutkaan, on kappale jäänyt elämään minkä todistaa jo sekin että se on päätynyt yhdelle monista disco-kokoelmalevyistäni. Haluaisin hyllyyni 70-luvun discoa enemmänkin, mutta suurin osa kokoelmista tuntuu sisältävän ne samat suurimmat ja tunnetuimmat hitit. Tämän vuoksi juuri halpiskokoelmat ovat parhaita uuden löytämiseen. Niihin on yleensä vara laittaa vain pari täkyhittiä ja loput ovat pikkuhittejä julkaisijan katalogista. Kunhan vain muistaa varoa ettei päädy ostamaan uusiolevytyksiä tai liveversioita.

Villin hevosen kesyttämistä parinmuodostuksen vertauskuvana käyttävä Ride a Wild Horse keinuttaa hyvin tyypillisin 70-luvun puolivälin discotahdein. Mitä erityisen poikkeavaa kappaleessa ei ole sillä Dee Clark pehmoilee vokaaleissaan pätevästi muttei ikimuistoisesti. Kantava voima ei olekaan itse pääartisti vaan naistaustalaulajat, keitä he sitten lienevät olleetkin. Koetin etsiä tietoa asiasta mutten löytänyt. Joka tapauksessa naislaulajan villit nostatukset ovat se syy mikä nostaa tämän discoilun keskiverron yläpuolelle. Muutenkin meininki vain paranee biisin edetessä.

Ride a Wild Horse on juuri sellaista hyvää täytettä jota toivoo löytävänsä. Se ei ole biisi jonka ottaisin kuunteluun varta vasten tai alkaisi soimaan päässä. (Paitsi ehkä nyt kun olen kuunnellut sitä tätä kirjoittaessani repeatilla.) En sijoittaisi sitä millekään henkilökohtaiselle top-listalleni. Mutta juuri satunnaiskuuntelussa sen alkutahtien kuuleminen saa hyvälle tuulelle. Ride a Wild Horse ei ole korskein ori kesytettävksi mutta se antaa silti hyvät kyydit.

Arvosana: 6,0/10

Percy Sledge - When a Man Loves a Woman

Artisti: Percy Sledge
Kappale: When a Man Loves a Woman (1966)
Albumi: Good Morning Saigon
Mieleenjäävin lause: "When a Man Loves a Woman."

Studio- ja tallennustekniikka on kehittynyt paljon koko pop-musiikin olemassaolon aikana. Nykykorva haluaa usein puhtaita soundeja joita ei tietenkään vanhoista masternauhasta saa irti pilaamatta alkuperäisen aitoutta. Useimmiten minua ei haittaa jos musiikki kuulostaa aikalaiseltaan. Pieni kohina, hieman tukkoisemmat soundit ja vastaavat eivät yleensä ole musiikkinautinnon este jos vain itse musiikki on kunnossa. Poikkeuksiakin on, esim. Carole Kingin Tapestry albumin soundit eivät ainakaan siinä cd-versiossa jonka omistan ole niin hyvät kuin haluaisin. Olen jo aiemmin kironnut niin sanottua loudness ilmiötä joka on löytänyt tiensä myös remasteroituihin uudelleenjulkaisuihin.

Percy Sledgen When a Man Loves a Woman vuodelta 1966 on ajaton klassikko. On vaikea kuvitella että sen sanoitus on syntynyt lähes hatusta vetämällä levytysstudiolla jonne saapuessaan Percylla oli valmiina vasta sävellys sekä suuntaa antava ajatus sanoituksesta. Tässä lienee yksi syy kappaleen viehätysvoimaan sillä se tuntuu aidolta ja vilpittömältä. Kyseessä on myös esimerkki levytyksestä jota ei mielestäni millään nykyisellä studiotekniikalla saisi paremman kuuloiseksi. Ensimmäisestä soundista viimeiseen koko äänimaailma elää ja hengittää mistä on kiittäminen eritoten rytmiosastoa. Ainoastaan loppufeidauksen aikana torvet kuulostavat hivenen falskeilta, mutta se on vain rikka tässä rokassa.

Vaikka soittamisen osalta kaikki onkin erinomaisesti, ilman Percy Sledgen hienoa laulutulkintaa kokonaisuus jäisi paljon heikommaksi. Kun mies todella rakastaa naista hän on samaan aikaan vahva ja heikko, pysäyttämätön sekä erittäin haavoittuvainen. Tuolloin on vain yksi asia maailmassa joka tuo joko onnen tai onnettomuuden ja sen takana on naisen aina yhtä arvaamaton sydän. Kaiken edellämainitun Percy kertoo meille When a Man Loves a Womanin riveillä ja eritoten niiden väleissä. Vain harva kappale on onnistunut jonkin tunnetilan vangitsemisessa niin hyvin kuin tämä.

Arvosana: 8,5/10

Movetron - Ristinolla (Grunge mix)

Artisti: Movetron
Kappale: Ristinolla (Grunge mix) (1995)
Albumi: Irtokarkkeja - Makeimmat Hitit
Mieleenjäävin lause: "Jos vain tuut mun luo niin lupaan opettaa miten pelataan oikeaa ristinollaa."

Musiikki muistuttaa ruoanlaittoa siinä mielessä että toiset ovat puristisempia ja toiset kokeilunhaluisempia kummassakin. Ruoanlaitossa tämä tuli vastaan kun eräs ystäväni lähes järkyttyi kun kuuli minun sekoittaneen sekä italialaisen että kreikkalaisen keittiön aineksia sekaisin. Toisten mielestä taas esimerkiksi niin sanottu industrial metalli on sieltä ja syvältä. Musiikillisten sekametelisoppien tekeminen alkoi 80-luvulla mutta vasta 90-luvulla se löi läpi laajemmalla rintamalla. Sekä musiikissa että ruoanlaitossa mielipiteeni asiasta on sama: Jos se maistuu/kuulostaa hyvältä niin ei niin väliä millä aineksilla se on kokattu kasaan.

Movetronin Ristinolla on biisi joka muistoissa ajoittuu varsin selkästi omaan aikaansa eli vuoteen 1995. Kotimaiset bändit eivät 90-luvulla vielä ylittäneet ostokynnystäni mutta pidin Movetronista, vaivautuivathan he esiintymään silloiselle pienelle kotipaikkakunnalleni asti. Silloinen Radio Mafia (Yle X) soitti biisiä runsaasti ja assosioin biisin tänäkin päivänä Pertti Salovaaran letkeään juontotyyliin. En tiedä tänäkään päivänä mitä kappaleessa mainittu "oikea ristinolla" tarkoittaa, mutta se ei liene erityisen tärkeää. Kenellekään ei varmaan jääne epäselväksi mistä Ristinollan grunge mix on saanut nimensä, Movetron ei ollut ainoa joka mukaillen lainasi Smells Like Teen Spirit tyylistä kitarointia.

Vaikka eurodance happanikin korvissani 2000-luvun alussa muutamaksi vuodeksi on sen parasta ennen -päivä tätä nykyä omissa korvissani kaukana tulevaisuudessa. Eikä kyse ole pelkästä nostalgiastakaan, sillä Ristinolla on juuri tässä muodossa Movetronin jos ei nyt aivan parasta tarjontaa niin ainakin lähelle sitä. Movetron ei ollut meillä ensimmäinen (Waltari?) joka sotki yhteen dancea ja sähkökitaraa mutta tulos on tässä tapauksessa onnistunut, sillä kahdesta versiosta juuri tämä grunge mix on menevämpi. On dancebiisille hyvä saavutus olla yli neliminuuttinen ja kaikessa toistavuudessaan kuulostaa vain kolmiminuuttiselta. Ristinolla saa minut hyvälle tuulelle tänäkin päivänä enkä osaa jäädä kaipaamaan kuin ehkä mahtipontisempaa loppunostatusta.

Arvosana: 6,5/10

Vacuum - Tin Soldiers

Artisti: Vacuum
Kappale: Tin Soldiers (1997)
Albumi: Plutonium Chatedral
Mieleenjäävin lause: "Will I be safe there, the place where soldiers go to break free?"

Olen usein miettinyt että olisi hyvin mahdollista koota oma musiikillinen elämänkerta joka koostuisi biiseistä oman elämän varrelta. Osa olisi aikansa hittejä ja osa kappaleita jotka ovat jääneet mieleen tietyistä elämäntilanteista. Tietyt biisit palauttavat ajassa taaksepäin johonkin aikakauteen tai hetkeen, suurin osa on henkilökohtaisia mutta osa myös kollektiivisia kuten Den glider in. Euroviisuedustajamme ovat myös oman aikansa lapsia ja pieniä musiikillisia aikakoneita kuka mistäkin syystä. Olisihan se sitä paitsi omaperäisempää aloittaa omaelämänkertansa normaalin "synnyin x.x.19xx.." sijasta vaikka lauseella: "Kun synnyin, Usan listaykkösenä oli You Light Up My Life..".

Olen jo aiemmissa ruotsalaisen Vacuumin biisien arvosteluissa maininnut että kyseessä on bändi joka on oma suosikkini mutta josta jopa yleensä varsin samantyyppisen musiikkimaun omaavat ystäväni on ollut kovan työn takana saada pitämään. Enkä voi heitä siitä syyttää, onhan kyseessä kaikista Alexander Bardin projekteista ehkä se hankalin lähestyttävä ja vähiten pop. Vacuumin debyyttialbumi Plutonium Chatedral on yksi suosikkialbumeistani, se on komea elektroninen levy jossa nuori Mattias Lindblom voimiensa tunnossa. Se oli oikeanlainen levy oikeaan aikaan hieman alle 20-vuotiaalle nuorukaiselle. Toki oli aluksi pieni järkytys kun Army of Loversin camp oli vaihtunut kliinisfuturistiseen ja vakavaan konemusiikkiin mutta olin juuri sopivassa vaiheessa laajentamaan musiikkimakuani.

Tin Soldiers on kappale joka alkoi usein soimaan päässä armeijassa ollessani. Heinäkuu oli yksi kuumimmista aikoihin joten vertaus tinasotilaisiin jotka pelkäävät sulavansa auringon paahteessa ei ollut aivan kypärästä temmattu. Kukaan ei onneksi sulanut, mitä nyt muutama sai lämpöhalvauksen ja pyörtyi. Tin Soldiers tuo soundillisesti mieleen 90-luvun Depeche Moden. Yhdistävänä tekijänä voi myös kuulla sen että sekä David Gahan että Mattias Lindblom ovat mielestäni omalla vahvuusalueellaan hyviä, mutta eivät kovin monipuolisia vokalisteja.

Tin Soldiersin sävy on vaikeasti määriteltävä, se ei ole surumielinen vaikka ehkä onkin jollakin tavallaan kaihoisa. Se ei myöskään ole suoraan sodanvastainen, vaikka sanoituksesta onkin pinnan alta sellaisiakin elementtejä löydettävissä. Tämä on kuitenkin osa kappaleen viehätystä, sillä 15 vuoden jälkeenkin sen merkitystä pysähtyy miettimään. Pidän visuaalisesta musiikista joka synnyttää kuvia pään sisälle ja Tin Soldiers on juuri sellaista. Mitään erityistä yksittäistä koukkua tästä ei löydy, mutta kyseessä onkin vahva kokonaisuus joka on kestänyt kuuntelua paljon paremmin kuin moni muu musiikki josta pidin vuonna 1997.

Arvosana: 7,5/10

Abba - Fernando (Spanish)

Artisti: Abba

Kappale: Fernando (Spanish Version) (1980)

Albumi: Oro: Grandes Éxitos

Mieleenjäävin lause: "Puedes escuchar Fernando?"

Kielet joita en hallitse luovat ainakin itselleni hienoisen kynnyksen musiikissa. Toiset kielet toki kuulostavat soinnukkaimmilta kuin toiset ja ainakin länsi-eurooppalaiset valtakielet menevät sujuvasti vaikkei ymmärtäisikään kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Olen usein miettinyt että olisi mielenkiintoista kuulla suomea ulkomaalaisen korvin. Youtubesta löytyy varsin paljon kommentteja ja suurimmassa osassa kieltämme sanotaan kauniiksi mutta tuskimpa se joka ei kielestämme pidä pyrkisi sitä edes kuulemaan.

Kun espanjankieliset versiot Chiquititasta ja I Have a Dreamista saivat hyvän vastaanoton eritoten Meksikossa ja Argentiinassa julkaisi Abba vuonna 1980 kokonaisen albumillisen (Gracias Por La Música) espanjankielisiä versioita hiteistään. Benny ja Björn eivät osallistuneet projektiin erityisen aktiivisesti Agnethan ja Fridan laulaessa uudet vokaaliosuudet vanhojen taustanauhojen päälle. Monet albumin versioista kuulostavat kuitenkin hieman erilaiselta taustojenkin osalta, sillä Abban luottoäänitysmies Michael B. Tretow teki pieniä oman makunsa mukaisia muutoksia suurimpaan osaan levyn kappaleista. Fernando oli suuri hitti jopa Abban mittapuulla ja varmasti ilmeinen valinta levylle jolle pyrittiin muutenkin valitsemaan kaikki Abban latinalaisimmilta kuulostaneet hitit.

Olin pitkään 90-luvulla sitä mieltä että Fernando oli Abban huonoin biisi. En muista tähän olleen erityistä syytä, ehkä kappaleen kaiho mennesseen ei puhutellut tässä hetkessä elävää teiniä. Tänä päivänä en alkaisi nimeämään inhokkikappaleta Abbalta, sillä se olisi kuin yrittäisi miettiä mikä lempiruoistani olisi vähiten makoisa. Espanjakielinen versio poikkeaa ensikuulemalta taustansa osalta hyvin vähän alkuperäisestä (vai pitäisikö alkuperäiseksi laskea Fridan soolona ensin julkaistu Fernandon ruotsinkielinen versio) mutta jotakin erilaista siinä kuitenkin on. Toki ero voi johtua eri cd-mastereiden eroistakin, mutta mielestäni tämä espanjankielinen versio on äänikuvaltaan kuulaampi mutta samalla hennompi. Ratkaisu on mielestäni huonompi sillä varsinkin kertosäkeen potku heikkenee.

En hallitse espanjan kieltä joten en ole pätevä kommentoimaan sanoitusta joita ovat tosin jotkut arvostelleet heikoiksi käännöksiksi. Espanjaksikin Frida ja Agnetha kuulostavat tunnistetavilta joskin hitusen jähmeiltä eikä käännös ole hävittänyt kovin paljoa alkuperäisen taiasta. Tästä huolimatta ainakin itselleni nämä espanjankieliset versiot ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain hauskoja kuriositeetteja. Tämä ei ole paras versiosi, Fernando.

Arvosana: 6,0/10