Kappale: This Town Ain't Big Enough For Both of Us (1974)
Albumi: Kimono My House
Mieleenjäävin lause: "Heartbeat, increasing heartbeat."
Löysin Maelin veljesten Sparks yhtyeen suhteellisen myöhään eli noin kymmenkunta vuotta sitten. Toki minulla oli pieni muistijälki yhtyeen 90-luvun hitistä When Do I Get to Sing My Way, mutta sekin löi läpi minulle vasta tuolloin. On ihme, että Sparksin kaltaiselta erikoiselta ja välillä jopa eksentriseltä bändiltä löytyy uraltaan joitakin hittejä vaikka toki kotimaassaan Amerikassa yhtye ei ole koskaan lyönyt isosti läpi.
Sparksin toisen albumin Kimono My Housen ensisingle oli eeppinen This Town Ain't Big Enough for Both of Us joka myös menestyi hyvin päätyen mm. Englannin singlelistan kakkoseksi. (Rubettesin Sugar Baby Loven ollessa ykkönen.) Kyseessä onkin yksi yhtyeen tavaramerkkibiiseistä, joka kiehtonut minua jo viimeiset kymmenen vuotta. Kyseessä on kappale jollaisen toivoisin osaavani tehdä jos olisin säveltäjä ja sanoittaja.
Kappaleen tuottanut Muff Winwood ei ollut varma olisiko This Town Ain't Big Enough for Both of Usissa hittipotentiaalia, joten hän soitti sen ystävälleen Elton Johnille. Eltonin väitetään olleen valmiina lyömään satasen vetoa siitä, että kappaleesta tulee Top3 hitti. Tarina ei kerro laitettiinko tuota vetoa ikinä toteen, mutta se rohkaisi Winwoodia uskomaan kappaleeseen.
Maelin veljesten alkuperäinen idea kappaleen suhteen oli laittaa jokaiseen säkeistöön eri elokuvakliselause ja se aloittivat this town ain't big enough for both of us -lauseella ja päättivätkin pitää sen koko kappaleen kantavana kertosäkeenä. Kappaleen ollessa melkein valmis yhtye totesi siitä puuttuvan jotakin. Viimeinen silaus saatiin ääniefektilevystä, jolta löytyivät pistoolinlaukaukset, joista tuli erottamaton osa biisiä.
Ron Mael kirjoitti veljensä Russel Maelin laulettavaksi kappaleen, jonka sanoituksessa oli sanoja niin tiheässä, että niitä piti välillä laulaa lähes konekivääritahtiin eikä hän suostunut transponoimaan kappaletta sopivammaksi veljensä luontaiselle äänialalle. Epätavallinen ratkaisu on minusta iso osa kappaleen viehätystä samoin kuin sen varsin joviaalit lyriikat yleensäkin. Eikä tätä voisi kuvitellakaan laulettavan muuten kuin Russel Maelin tapaan.
This Town Ain't Big Enough for Both of Us kutittelee sitä aivojeni popmusiikkilohkoa, joka pitää hivenen erikoisemmasta meiningistä. Tuo sama lohko joka viehättyy vaikkapa Focuksen Hocus Pocuksesta, Army of Loversista yleensä ja kaikista muista vastaavista. Eikä musiikin ollessa oudohkoa tarvitse tinkiä tarttuvuudesta ja sen tämä kappale todistaa hyvin. This Town Ain't Big Enough for Both of Us saakin olla tällä listalla lajityyppinsä ykkönen. Ne loput neljä sijaa tulevat edustamaan tiivistettyä popnirvanaa minulle.
(Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti