Kappale: The Black Rider (2001)
Albumi: The Fellowship of the Rings OST
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."
Kun tarttuu blogin historian aikana jo seitsemännen kerran saman elokuvatrilogian soundtrackbiiseihin on vaikea enää toistaa samoja taustatietoja pohjustukseksi. Ne voi jokainen halutessaan kerrata aiemmista blogipostauksistani. Mutta haluan kertoa vielä muistoista jotka näiden kappaleiden kuuleminen herättää. Sormusten herra trilogian näkeminen oli yksi elämäni parhaimmista elokuvakokemuksista. Muistan kuinka teatterista poistuessani olin vielä hyvän aikaa elokuvan maailmassa. Irti arjesta ja kaikesta siitä harmaasta ja ikävästä, mitä elämässäni tuohon aikaan muuten oli.
Samalla Howard Shoren taiten tehdyn soundtrackin kuuleminen vahvistaa entisestään sitä miksi en pidä Danny Elfmanista elokuvasäveltäjänä. Siinä missä Shore luo luonnollisesti mieleenjääviä teemoja yrittää Elfman varastaa shown ja nostaa hengentuotteensa yli muun elokuvan. Tämä luo minulle Elfmanin elokuvamusiikkia kuunnellessa ärsytystä, sillä tunne on kuin kuuntelisi mainosjingleä. Huomio ja tarttuvuus on ehkä saatu, mutta kuka oikeasti on onnellinen mainosbiisin jäädessä soimaan päähän?
The Black Rider kappaleeseen on saatu mukavasti dynamiikkaa alle kolmeen minuuttiin. Iloinen käyskentely muuttuu yht'äkkiä uhkaavaksi. Tämä uhkaava osio ei luota halpaan pelottelupauhaukseen vaan mukana on myös ambienssia ja pelkäävän sydämen tahtia hakkaava alaosasto toimii. Pidän kappaleista jotka kertovat tarinan melodiallaan ilman sanoja ja siinä The Black Rider onnistuu. Tarina ei ehkä ole monimutkaisin, mutta juuri tässä on Shoren taito elokuvasäveltäjänä; Hänen musiikkinsa toimii elokuvan saumattomana osana sekä siitä erillään. Howardin musiikki on osa Keski-Maata.
Hassua, että huomaan The Black Rideria kuunnellessani jännitystasoni hivenen nousevan vaikka olen varmasti kuullut kappaleen kymmeniä kertoja sekä elokuvan kanssa että ilman sitä. Tämä kertoo siitä, että kappale tavoittaa sisältäni jotakin alkukantaista johonka reagointi tapahtuu alitajuisesti. Kaiken sen tyhjänpäiväisen pauhauksen mitä nykyelokuvasoundtrackit ovat täynnänsä jälkeen tämä tuntuu edelleen niin raikkaalta fantasian henkäykseltä.
Olen iloinen, että kuuntelen tätä joululahjaksi saamillani Sennheiserin HD-599 kuulokkeilla. Kuulen näillä sellaisia pieniä juttuja mitä aiemmin omistamani kuulokkeet eivät kyenneet tuomaan esiin. Miten onnistuin unohtamaan sen faktan, että Shoren soundtracktripla on myös erinomaista hifitestimateriaalia? En osanne sanoa seitsemännellä kerralla enää mitään uutta. The Black Rider on takuuvarma tunnelmapala joka edelleen pääsee sielunmaisemani ihon alle.
Arvosana: 7,5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti