sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Savage Garden - Truly Madly Deeply

Artisti: Savage Garden
Kappale: Truly Madly Deeply (1996)
Albumi: Savage Garden
Mieleenjäävin lause: "I wanna stand with you in the mountain, I wanna bathe with you in the sea."

Mukava taas päästä viime vuoden lopun erityisjuttujen jälkeen kirjoittamaan perinteisempää biisiarvostelua. Vielä noilta teinivuosiltani, joidenka musiikista pystyn luultavasti kirjoittamaan henkilökohtaisimmat tekstit. Australialaisduo Savage Gardeniin tutustuin paremmin automatkalla Ropeconiin kesällä 1997 kun 600 kilometrin automatkan ratoksi kaikki kimppakyydissä mukana olleet olivat ottaneet levyjä mukaan.

Yksi kavereistani oli ottanut Savage Gardenin melko tuoreen debyyttialbumin, josta olin toki kuullutkin muutaman singlehitin. Levyn soidessa läpi muutaman kerran matkan aikana innostuin sen verran että ostin levyn itsekin. Kakkosalbumi Affirmation ei ainakaan toistaiseksi ole levyhyllyyni päätynyt sillä sen singlet kadottivat jotakin siitä vilpittömyydestä mitä debyytiltä oli löytynyt. 

Truly Madly Deeply on näitä megaballadeja joita ei 90-luvun loppupuolella voinut olla kuulematta. Kappale rikkoi monia ennätyksiä mm. Billboardin listoilla. Annettiinpa sille jopa sija 35 vuonna 2013 julkaistusta kaikkien aikojen Billboard Top100 listasta. Kyseessä on siis iso hitti joka kesti listoilla pitkään eikä sen kuuleminen tänäkään päivänä retrohtavimmilla radiokanavilla ole harvinaista.

Mutta automaattisesti ei kaikki muuttunut Savage Gardenille kullaksi. Truly Madly Deeplystä kirjoitettiin demoversio kauan ennen debyyttialbumia ja levytyssopimusta nimellä Magical Kisses. Edes ensimmäisenä levytetty versio ei vielä johtanut maailmanlaajuiseen menestykseen vaan Australiassa julkaistua alkuperäismiksausta hienosäädettiin ennen kansainvälistä julkaisua. Suurin ero lienee uudempaan versioon lisätyt konerummut.

Truly Madly Deeplyn lemmenvaloja tihkuva sanoitus ei varsinaisti sisäistä mitään genrelle vierasta, mutta Darren Hayes tulkitsee ne kuin pakahduksissaan oleva ensirakastaja. Mitä rakastunut nuori nainen haluaa kuulla ja tuntea? Hän haluaa kuulla että hän on ainoa ja hän haluaa tuntea että se epävarmuus mikä ihastumisen alussa on tulee väistymään Romeon myötä joka tuo vaikka sen kliseisen kuun taivaalta jos tarvitaan. Herkkä, mutta päättäväisesti rakastava mies ei pelkää julistaa tunteitaan joko maailmalle. Mies lupaa että ne ensihuuman hattarapilvet pysyvät taivaalla nyt ja aina. (Mitä ne eivät tietenkään tee mutta sen kertominen ei ole tämän biisin tehtävä.)

Savage Garden teki hyvää työtä Truly Madly Deeplyn kanssa ja se on klassinen oikeaoppinen voimaballadi, joka yleensä on enemmän naisartistien työmaata. Tässä onkin se ainoa pieni henkilökohtainen ongelmani kappaleen kanssa; minä haluan voimaballadini naisten laulamana. Tämä ei tietenkään saa minua inhoamaan Truly Madly Deeplya, sillä osaan toki arvostaan taiten tehtyä popkappaletta ja onnistunutta tulkintaa. Mutta silti en pääse tunnetasolla aivan yhtä vahvasti mukaan niin paljon kuin pidänkin Darren Hayesista laulajana. Kyseessä on kappale, jota voisi olla mukava oppia tapailemaan kitaralla, mutta ehkä en ottaisi sitä karaokerepertuaariini.     

Arvosana: 6,5/10

1 kommentti:

  1. Aijai, Savage Gardenilla on kyllä aina se oma pieni paikkansa sydämessäni. <3 Ja tämä kyseinen biisi on tottakai bändin aatelistoa.

    VastaaPoista