Kappale: Roses (2009)
Albumi: Me and Simon
Mieleenjäävin lause: "I can't save the roses, the roses from before."
Laleh Pourkarim joka artistina tunnetaan pelkällä etunimellään on iranialais-ruotsalainen laulaja-lauluntekijä jonka kappaleet ovat soineet Suomenkin radioissa. Radion kautta itsekin tutustuin Lalehin musiikkiin ja hänen Some Die Young kappaleensa oli minulle tärkeä osa isäni kuolemasta toipumisprosessia. Tällainen elämänyhteys luonnollisesti lähentää kuulijaa ja artistia ja olenkin seurannut Lalehin uraa siitä lähtien. Hänen maanläheinen äänensä jaksaa kantaa albumikokonaisuuksien läpi ja jokainen albumi on tähän mennessä ollut yhtä aikaa tutunkuuloinen mutta silti omanlaisensa kokonaisuus.
Lalehin kakkosalbumin Me and Simon Roses kappale on tulkittavissa monella tapaa. Luonnollisesti jokaisen oma tulkinta on oikea enkä yleensä edes pidä siitä että aletaan liikaa nojaamaan toisten tulkintoihin. Ruusut ovat monen asian vertauskuva mutta ennemmin tai myöhemmin ne kuitenkin lakastuvat ja tämä todetaan laulun sanoituksessakin. Menneisyyden ruusut eivät pysy tuoreena vaikka kuinka yrittäisi. Vaikka laittaisit ruusuihin hiuslakkaa jotta ne eivät mene kasaan ja kuiva, ne eivät näytä tuoreilta eivätkä tuoksu.
Onko laulussa kyse siitä kuinka suhteen alkuhuuma on tuomittu loppumaan enemmin tai myöhemmin? Mutta näkökulma on kuitenkin se että ollaan tyytyväisiä suhteen nykyhetkeen eikä jäädä kaipaamaan niitä jo lakastuneita menneitä muistoja joita ei voi enää koskettaa toisin kuin sitä sielunkumppani juuri nyt. Tämä on minun tulkintani ja se on yhtä oikea kuin sinunkin.
Tätä kirjoittaessani on seuraava päivä vuoden 2016 euroviisujen finaalista. Kilpailussa oli liikaa keskihitaita mahtipontisia paisuttelubiisejä ja siksi tämä onkin otollinen päivä Rosesin kaltaiselle rauhalliselle, yksinkertaiselle ja maanläheiselle kappaleelle. Kaikki biisit eivät tarvitse modulaatiota ollakseen hyviä. Akustinen kitara ja piano riittävät pitkälle eikä yleensä inhoamani saksofonikaan pysty ärsyttämään näin hienovaraisesti lopussa käytettynä. Vaikka Lalehin ääni ei varmasti olekaan kaikkien mieleen niin itse pidän hänen tavastaan tulkita kaikkine niekkuineen.
Jos en tätä kirjoittaessani olisi henkisesti hieman raukea arvosana voisi pudota hieman mutta olen jo kauan sitten päättänyt että blogini arvostelut ovat hetkensä lapsia. Juuri nyt pidän Rosesista varsin paljon sillä se se täydentää mielentilaani ja pistää minut miettimään onko Me and Simon sittenkin parempi Lalehin albumi kuin Sjung vai olisiko se Colors sittenkin..
Arvosana: 6,5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti