Kappale: Careless Whisper (1984)
Albumi: Ladies & Gentlemen: The Best of George Michael
Mieleenjäävin lause: "I'm never gonna dance again, guilty feet have got no rhythm."
Puoli viikkoa vinyylilevysoittimen omistajana on ollut mielenkiintoista aikaa. En ole ehtinyt kuunnella mahdottoman paljon mutta sen ajan kun olen kuunnellut olen tehnyt sen keskittyneesti. Olen tyytyväinen hankkimani levysoittimen (Rega RP1 performance packilla) ja riia-korjaimen äänenlaatuun. Osa vanhoista levyistäni oli kulunut kuuntelukelvottomuuden rajamaille mutta toisaalta ne levyt jotka olivat vielä hyväkuntoisia kuulostivat hyviltä. Aina en osaa sanoa onko kyse siitä että vinyyli kuulostaa paremmalta vai erilaiselta. Kuulen tutuista kappaleista yksityiskohtia joita en muista huomioineeni aiemmin. On myös hauskaa ostaa kirpputorilta 50 sentin levyjä todella pienellä kynnyksellä kuunneltaviksi. Kalliimmissa käytetyissä levyissä täytyy olla tarkempi ja osa levyistä on mielestäni reippaasti ylihinnoiteltuja. Mutta formaatista viis, itse musiikki on tärkeintä.
Aina syy levyn ostamiseen ei ole ollut se että olen pitänyt artistista tai kappaleista levyllä. Ostin George Michaelin Ladies & Gentlemen tuplakokoelman eniten siitä syystä että se sai edesmenneen Hi-Fi -lehden levyarvostelussa täydet pisteet sekä musiikista että äänenlaadusta. Lehden arvosteluissa ei ollut epätavallista että klassisen- tai jazzmusiikin levyt saivat äänenlaadusta täydet pisteet mutta poplevyissä se oli harvinaisempaa. Ostin siis levyn koska halusin kuulla miltä äänenlaadullisesti täyden kympin poplevy kuulostaa.
Oikeastaan ainoa biisi josta ennen levyn ostamista pidin oli Killer/Papa Was a Rolling Stone. Kokoelma oli jaettu kahteen levyn joista toinen sisälsi slovarit ja toinen menobiisit. Slovarilevyä en kuuntele usein tänäkään päivänä mutta vuosien varrella huomasin lämpeneväni George Michaelin menevämpiin kappaleisiin. En ole koskaan ollut saksofonin suurin ystävä joten kesti piiiiiitkään ennen kuin lämpenin Careless Whisperille. Muistan kappaleen lapsuudestani eikä ihme sillä eihän "sitä" saksofonia voi unohtaa.
Careless Whisper oli George Michaelin soololäpimurto vaikka kappaleessä käytettiinkin Wham!:n nimeä joissakin päin maailmaa. Listaykkönen 25 maassa ei ollut hassumpi startti ja kappale olisi varmasti jäänyt elämään vaikka George Michael olisi jäänyt yhden hitin sooloihmeeksi. Michael itse ei pidä kappaletta suurimmassa arvossa tuotannostaan mutta niinhän se on että kun musiikki on päästetty kuultavalksi niin ihmiset päättävät sen arvon eivät artistit tai arvostelijat.
Ei ole ihme että monet ihmiset ovat ottaneet kappaleen omakseen sillä petetyksi tuleminen tai pettämisen aiheuttamat tunnontuskat ovat tuttuja asioita monille. Toimiihan Careless Whisper toki myös tyylipuhtaana slovarina ilman sen kummempia merkityksellisiä ruotimisia. Eiköhän tämänkin tahdissa ole moni pari tanssinut ensimmäiset tahtinsa. George Michael ei syyllisty tulkinnassaan liialliseen sokerointiin tai paatokseen mutta en pidä tätä silti aivan suosikkibiiseihini kuuluvana. Ehkä se johtuu siitä että haluan tämäntyylisissä biiseissä olevan dramaattisen huippukohdan loppupuolella ja sitä ei Careless Whisperistä löydy. Ehta kasariklassikko kuitenkin vaikkei minulle olekaan niitä vuosikymmenen määrittäviä popklassikoita.
Arvosana: 6,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti