Kappale: Forever Love (1996)
Albumi: Coronation Street 40th Anniversary
Mieleenjäävin lause: "Guess what I need from her is forever love."
En mennyt heti baariin 18 vuotta täytettyäni. Minulla ei ollut mielenkiintoa mennä sinne yksin ja absolutistina dokaaminenkaan ei vetänyt puoleensa. Vasta puoli vuotta myöhemmin kesällä muutama hitusen nuorempi kaverini saavutti täysi-ikäisyyden ja he houkuttelivat minut mukaan. Olinhan selväpäisenä kätevä luottokuski. Pienellä paikkakunnalla oli kaksi illanviettopaikkaa johon mennä enkä muistele niinkään nostalgiansävyisesti noita tupakansavuisia räkälöitä mutta musiikkia kylläkin. Monet niistäkin kappaleista jotka silloin tuntuivat yhdentekeviltä kuulosvat nyt hyviltä ja tuovat muistoja mieleen.
Tämänkertainen sattuman sanelema soi usein hitaana kesällä ja syksyllä 1996 mutta ei pelkoa että minä olisin tanssinut kenenkään kanssa sen tahtiin. Eihän tälläinen hiljainen nöösipoika olisi uskaltanut ketään hakea ja koska pienellä paikkakunnalla kaikki tunsivat kaikki niin tuskinpa kukaan olisi ikinä lähtenytkään. Viimeksi olen käynyt käynyt iltaa viettämässä 3-4 vuotta sitten enkä suuremmin niihin paikkoihin kaipaakaan.
Take Thatin hajottua 1996 Gary Barlowin uskottiin olevan ainoa jäsen jolla oli mahdollisuus menestykseen soolouralla. Muistan että hänestä kirjoitettiin jopa uutena Elton Johnina tai George Michaelina. Uutta Eltonia tai Yrjö Mikaelia hänestä ei tullut mutta menestyksekäs artisti ja säveltäjä oma itsenään kuitenkin. 14 hänen tekemäänsä ykköshittiä kotimaassaan joista kolme soolouralla ei ole ollenkaan hassumpi saavutus.
Forever Love oli Gary Barlowin ensimmäinen soolosingle ja samalla ensimmäinen soololistaykkönen. Tyylipuhdas pianoballadi ei ollut huono valinta tuomaan esiin Barlown vahvuuksia sooloartistina. Kauniisti soiva ääni josta löytyy jopa falsetti ja mielestäni hänen olemuksensa ja äänensä sopiikin paremmin rauhallisiin kappaleisiin. Jo Take Thatissä Barlow vaikutti olevan jotakin muutakin kuin kaunis poika.
90-luvulla tehtiin paljon hyviä slovareita ja vertailussa kaikkein parhaimpiin Forever Loven ei tarvitse niiden taakse jäämisestä huolimatta hävetä. Ehkä pieni erilaisuus aikansa hittikaavan mukaan tehtyihin slovarihitteihin on jopa näin jälkikäteen kääntynyt vahvuudeksi. Onhan kappaleessa jonkin verran ajattomuuden tuntua.
Mutta silti se tekijä x joka nostaa musiikin keskinkertaisuudesta suuruuteen puuttuu. Osaksi kyse on siitä että vaikutteet kuuluvat hieman liian selvästi läpi. Hetkittäin tulee mieleen Billy Joel ja suhahtavista kaikuässistä George Michael. Minä haluan sen kunnon nostatuksen joka nostaa kertosäkeen vielä lopussa kympistä yhteentoista. Eikä Forever Loven vahvuus ole iskukertsi vaan hyvällä maulla työstetty tasainen laatu. Minulle kyseessä on vähän kuin yleensä omaan makuun keskikertainen ruoka-annos jonka joku on osannut maustaa ja tehdä tavallista paremmin ja kattanutkin sen houkuttelevammaksi. Menee sujuvasti alas, maistuu yllättävän hyvälle mutten tule luultavasti ikinä sitä tilaamaan uudestaan. Mutta voisin kuvitella aloittavani joskus keskustelun: "Muistatkos sen Gary Barlown ekan soolosinkun, sehän ei ollut yhtään hassumpi.."
Arvosana: 6,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti