Kappale: Helm's Deep (2002)
Albumi: The Lord of the Rings: Two Towers OST
Mieleenjäävin lause: "Hwær cwóm helm?"
Pääsemme blogini historiassa tutustumaan jo seitsemännen kerran Howard Shoren mainioon Taru Sormusten Herrasta elokuvatrilogian soundtrackiin. Kolmen levyn osuus levyhyllystäni ei ole suuri mutta blogin sääntöjä pitää kunnioittaa. Eikä minua suunnattomasti harmita käydä käsiksi tämänkertaiseen sillä Helm's Deep sijoittuu nimensä mukaisesti yhteen elokuvatrilogian huippukohdista eli Helmin syvänteen taisteluun. Se mikä oli kirjassa ahdistava ja epätoivoinen selviytymiskamppailu tuotiin elokuvassa lähes yhtä hyvin valkokankaalle eikä vähiten kiitos onnistuneen taustamusiikin. Alle neliminuuttinen kappale onkin koko taistelu pähkinänkuoressa. Jännittynyt odotus ennen taistelun alkua. Pitkä yhteenotto joka näytti vääjäämättä puolustajien urheudesta huolimatta kääntyvän ylivoimaisille hyökkääjille. Sitten viimeisellä hetkellä tullut apu ja sen jälkeinen menetysten käsittely vaikka samalla täytyi jo rynniä eteenpäin uusiin taisteluihin.
En tiedä mitä uusia ylisanoja keksisin seitsemännellä kerralla sillä kaikki soundtrack trilogian vahvuudet ovat läsnä myös Helm's Deepissä. Vertaillessa koko trilogian sisällä Helm's Deep on mielestäni sävellyksenä ylempää keskitasoa. Vain huippukohdan puute jää vaivaamaan mutta tasaisuus paikkaa tätä puutetta hyvin. Erikoiskiitos täytyy antaa dynamiikasta, hiljaiset kohdat ovat hiljaisia ja lujemmat kohdat lujia. Lauletut kohdat ovat lyhyitä mutta Tolkienin tekstistä hyvin poimittuja. Sekä kuoro että soolon laulava Isabel Bayrakdarian suoriutuvat hyvin eikä varsin taakse miksattu laulu haittaa. Ihmisääni on vain yksi instrumentti muiden joukossa ja tässä tapauksessa ratkaisu on juuri oikea.
Kesän 2014 ehkä lämpimimpänä päivänä ajatus ei seitsemättä kertaa keksi mitään uudempaa näistä Howard Shoren tuotoksista. Taattua laatua leffan kanssa tai erikseen. Ei ehkä kuitenkaan sellaista musiikkia joka helteessä viilentäisi parhaiten mutta en anna olosuhteiden vaikuttaa arvosanaan.
Arvosana: 7,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti