Kappale: Twenty Questions (1999)
Albumi: Beastie Boys Anthology: The Sounds of Science
Mieleenjäävin lause: "So how can anyone be an island on their own?"
Beastie Boys ei koskaan ollut itseään liian vakasti ottava bändi ja vaikka heillä onkin paljon hyvää musiikkia josta pidän ovat he myös tehneet paljon sietämätöntä sontaa. Ostin aikoinaan Hello Nastyn Intergalacticin ja Body Movinin innostamana ja albumi paljastui todella kamalaksi sillisalaatiksi. Kahden edellämainitun kappaleen lisäksi pidin albumilla vain Remote Controlista. Hello Nasty päätyi The Sounds of Science kokoelman tultua ainoaksi ostamakseni albumiksi josta olen hankkiutunut eroon. Ehkä minun pitäisi hankkiutua eroon myös Blondien The Curse of Blondiesta mutta sen suhteen minussa elää vielä toivonkipinä siitä että albumi kasvaisi vuosien varrella paremmaksi. Olenhan oppinut hyväksymään The Corrsin aikoinaan alkupettymyksen tuottaneen In Blue albumin "vain" keskivertoa paremmaksi albumiksi.
Beastie Boys ei kaihtanut kokeiluja eikä tyylinvaihdoksia mutta edes heiltä ei olisi odottanut bossa novaa. Hello Nastyn sessioista yli jäänyt Twenty Questions julkaistiin The Sounds of Science kokoelmalla ollen itselleni iloinen uusi tuttavuus. Twenty Questions on hivenen kieli poskessa tehty bossa nova jossa duetoivat Adam "MCA" Yauch ja Cibo Matto yhtyeen Miho Hatori. Toisin sanoen amerikkalainen buddhisti ja japanilaisnainen esittävät 60-lukumaista brasialiastyylistä bossa novaa. Yauch halusi Hello Nastyn levytysten aikoihin kokeilla brasialialaisia rytmejä vaikka hänellä ei ollutkaan suuria luuloja itsestään. Hän vertasi biisin tekoa siihen että hän olisi pelkästään sen perusteella että on nähnyt Michael Jordanin pelaamassa halunnut päästä pelaamaan Chicago Bullsiin.
Twenty Questionista kuulee että Yaunch on kyllä ymmärtänyt mistä bossa novassa on periaatteessa kyse eikä hän ole edes yrittänyt mitään sen suurempaa. Eron innoittaneeseen musiikkiin huomaa juuri pienessä pilkkeessä esittäjien silmäkulmissa ja kappaleen hieman tökkivästä kulusta. Keinuvien rytmien pehmeys ei ole niin sujuvaa kuin voisi olla mutta ehkä se on myös tarkoituksellista. Valkoinen mies ei osaa hypätä eikä tehdä silkinpehmeitä latinorytmejä. (Brasilialaiset bossanovailevat tykimmin?) Leikkisästä sanoituksesta löytää kaikenlaista pientä kivaa mutta samalla tavalla kuin Jesse Kaikuranta Yaunch ja Hatori osaavat kyllä esittää paljon kysymyksiä vastaamatta yhteenkään. Twenty Questions saa hyvälle mielelle ja on mukavan erilainen osa Beastie Boysin tuotantoa. Joten tämä lasi on hieman enemmän kuin puoleksi täynnä.
Arvosana: 6,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti