Ace of Base - No Good Lover

Artisti: Ace of Base
Kappale: No Good Lover (1998)
Albumi: Life is a Flower singlen b-puoli
Mieleenjäävin lause: "He's na na na na."

Tämänkertainen biisi vie minut muistoissa 21 vuoden päähän (joko siitä tosiaan on niin paljon aikaa) kun olin lukion jälkeen toimituksen avustajana paikallisessa sanomalehdessä. Kohtalainen osa palkastani meni cd-levyihin ja kun Ace of Basesta oli kyse niin fanipoikana ostin myös singlet albumien lisäksi.

Eikä kyse ollut pelkästä keräilystä sillä pidin monista singlejen b-puolista ja jopa joistakin remikseistä. Jos tekisin Ace of Basesta Top10 listan niin sinne saattaisi eksyä jopa joku noista ei albumeille päässeistä b-puolista. Mutta olisiko se Life is a Flower singlen b-puoli No Good Lover?

Reggaedancepopillaan läpi lyönyt Ace of Base ei ratsastanut samalla soundilla juuri ollenkaan enää debyyttialbumi Happy Nationin jälkeen. The Bridge albumi meni menevimmillä biiseillään eurodancen suuntaan ja Flowers albumi haki vaikutteita mm. Motownista. Ehkäpä juuri halu olla toistamatta vanhaa hittisoundia johti siihen että muuten näppärä No Good Lover jäi vain singlen b-puoleksi. Toki kappale sai albumijulkaisun vuoden 2015 Hidden Gems b-puoli- ja demobiisikokoelmassa, mutta ehkä se ei olisi myöskään ollut aivan kotonaan Flowersin äänimaailmassa.

No Good Lover vie siis Ace of Basen takaisin reggeadancen letkeään poljentoon, mutta se ei silti biittiään lukuunottamatta muistuta juuri Happy Nationin soundeja. Happy Nationin äänimaailmassa oli tietynlaista tummuutta jota ei Ace of Basen myöhemmiltä albumeilta enää samassa mittakaavassa löytynyt. Sanoituksen puolesta kappale voisi ehkä olla kuin All That She Wantsin miesversio. Edellämainitun päähenkilö oli nainen johon ei kenenkään miehen kannattanut kiintyä koska mitään pitkäikäistä ei ollut hakusessa. No Good Lover kertoo puolestaan miehestä, joka näin #metoo aikana ei saisi positiivista sävyä. Narsistinen mies joka painaa puolisonsa itsetunnon valittamisellaan alas samalla kun iskee tämän parhaan ystävän ei tosiaankaan ole hyvä rakastaja kuten laulussa sanotaan.

No Good Lover ei ole kappale joka saisi Ace of Basea inhoavan muuttaman mieltään, mutta minulle se on yksi yhtyeen paremmista b-puolista. Muistan kaivaneeni singlen usein esiin vain kuunnellakseni sen ei nimiraidan, jota en Flowers albumilta voinut kuulla. Siinä on ne ainekset josta AoB:n soundissa pidin: Jennyn ja Linnin yhteensopivat vokaalit, tunnistettava länsinaapurin tuotanto ja siinä se melkein pakollinen Jokerin biiseille tuttu hieman kömpelö rivikin sanoituksessa. "Americas by far the most miserable man" -rivi on on kappaleen töksähtävä osa vaikka se lauletusti onkin saatu istumaan melodiaan.

Joidenkin biisien kohdalla täytyy tunnustaa, että ne eivät varmasti ole kaikkien tai ehkä valtaosankaan mieleen mutta ne silti voivat olla omia pieniä henkilökohtaisia suosikkeja. No good lover, but quite a good song. 

Arvosana: 6,5/10

Ville Leinonen - Kesän lapsi

Artisti: Ville Leinonen
Kappale: Kesän lapsi (2007)
Albumi: Hei!
Mieleenjäävin lause: "Aaa, kesän lapsi mä oon."

Mukava palata blogin parin kuukauden tauon jälkeen, joka johtui työkiireistä ja pienistä sairasteluista. Sekin piristää mieltä, että random play antoi uuden luun pureskeltavaksi Ville Leinosen muodossa. Leinosen vuonna 2007 julkaistu Hei! ja 2017 julkaistu Hei taas tekevät kunniaa 70- ja 80-lukujen kotimaiselle iskelmälle. Varsinkaan käännösiskelmät sekä 80-luvun discoiskelmä eivät koskaan olleet arvostelijoiden ja musiikkisnobien suosiossa, mutta pientä kunnianpalautusta on selvästi ollut viime vuosien aikana havaittavissa.

Hei! painottuu enemmän 70-luvun Finnhits aikakauteen joten Kesän lapsi on varsin looginen valinta tällaiselle levylle. Olihan tämä käännösiskelmä hitti meillä peräti kahden artistin toimesta. Ensin sen listoille nosti kesällä 1976 Tapani Kansa ja Katri Helena seurasi listoille syksyn tultua. Alkuperäisversio Banzain Viva America ei ehkä meillä ole niinkään tunnettu ja Chrisse Johansson on tehnyt hyvän tuon muuttaessaan parin lauseen discobiisin ehdaksi kesähittisanoitukseksi. Kotimaiset versiot eivät ehkä ole niin tanssittavia, mutta ehkä niistä on tullut paremmin aikaa kestäviä verrattuna vain disconotkutukseen tarkoitettuun alkuperäisversioon. Ehkä jos alkuperäisversion henki olisi haluttu säilyttää niin suomiversion tekijäksi olisi tuolloin käynyt vaikkapa Frederik.

Ville Leinonen on omassa versiossaan hidastanut kappaletta vielä hivenen ja tehnyt siitä semikiimaisen illan viimeisen hitaan. Suora hiilikopiointi ja läpilaulanta olisikin ollut tylsä vaihtoehto ja nyt sekä kunnioitetaan alkuperäistä, että tuodaan riittävästi omaa tulkintaa. Näin "limainen" tulkintatyyli muuttuisi herkästi mauttomaksi tai menisi puhtaasti huumorin puolelle, mutta Leinosen tyylitaju ei ole pettänyt. Studiossa on pidetty hauskaa muttei lyöty lekkeriksi. Nyt tulkitsijana on kesästä täysin rinnoin nauttiva kolli, joka etsii sitä heinälatoromantiikkaa ja tietää sitä ennemmin tai myöhemmin myös saavansa.

Taustan discokomppaus toimii luonnollisesti hyvin ja myös aikakaudeltaan kuulostavat naistaustalaulajat kujertavat juuri kuten kuuluu. Bonus pienestä naurahduksesta, joka saattaa olla jopa spontaani. Tai jos ei ole niin silti minä sen sellaisena ostan. Tällaisissa covereissa pitää aina vastata kysymykseen miksi tehdä näitä uusiksi kun alkuperäisetkin ovat olemassa? -Koska hyvät kappaleet kestävät monenlaisia tulkintoja.

Kesän lapsi on esimerkki tapauksesta, jossa käännösiskelmä onnistui parantamaan alkuperäisversiosta ja vieläpä rutkasti. Koska Leinosen versio nojaa luonnollisesti kotimaisiin tulkintoihin ja nousee mielestäni myös yli Banzain alkuperäisversion. Katri Helena ja Tapani Kansakin pysyvät toki tulkinoillaan palkintopallin huipulla, mutta Leinonen varmasti on versiotaan tehdessään ollut onnellinen myös pronssimitalista.   

Arvosana: 7,0/10

Suede - Europe Is Our Playground

Artisti: Suede
Kappale: Europe Is Our Playground (1996)
Albumi: The Best of Suede
Mieleenjäävin lause: "Europe is our playground, London is our town so run with me baby now."

Ymmärrän hyvin että tietyn artistin tai yhtyeen vannoutuneimmat fanit haluvat kaluta läpi kaiken päätuotannon, b-puolet, sooloprojektit, demot, bootlegit ja muut vastaavat. Itsekin kuuntelen mielelläni kaiken etäisesti esimerkiksi Abbaan liittyvän musiikin vaikka yhteys olisi ohuin mahdollinen. Pidän kovasti esimerkiksi Ace of Basen singlejen b-puolista joten ymmärrän niitä Sueden faneja jotka arvostavat yhtyeen tuotannon tuota puolta jopa enemmän kuin hittisinglejä.

Brett Andersonin ja Mat Osmanin tekemä Europe Is Our Playground kuuluu käsittääkseni näihin vannoutuneiden Suede fanien suosikki b-puoliin. Se saikin varmasti fyysisten singlejen aikana kuulijoita sillä olihan se Suden menestyneimmän kappaleen eli Trashin b-puoli. Kappaleesta julkaistiin uudistettu versio Sci-fi Lullabies kokooma-albumilla ja omistamaltani kokoelmalta löytyy juuri tuo myöhempi versiointi.

Europe Is Our Playgroundin melankolinen sävy ja sanoituksen sisältö eivät jotenkin kohtaa omissa korvissani. Tai ehkä ne oikeanlaisella tulkinnalla saakin kohtaamaan. Miksi päähenkilö niin surumielisesti toivoo kultansa pitävän hiuksensa auki kun he matkaavat läpi Euroopan joka on heidän leikkikenttänsä? Ehkä päähenkilön elämässä on tapahtunut joku negatiivinen käänne ja kyse ei ole lomasta vaan pakomatkasta. Bonny ja Clyde henkinen yritys paeta jotakin jonka tietää ennemmin tai myöhemmin saavan sinut kiinni. Väistämätöntä voi paeta vain aikansa. Joten on syytä koettaa nauttia vapaudesta niin kauan kun sitä kestää vaikka takaraivossa kaikuukin väistämättömyyden sinfonia.

Kuunnellessani Europe Is Our Playgroundia sain ajatuksen että kappale olisi sopinut hyvin t.A.t.U:n versioimaksi. Venälaisduon ylidramaattinen tulkintatapa toisi biisiin lisää epätoivoa ja dramatiikkaa. Ehkä juuri draaman puute on se miksi en täysin pysty hyppäämään Europe is Our Playgroundin kelkkaan. Kappaleesta toki puuttuu tarttuva kertsi, mutta toisaalta se on varsinkin kitaroinniltaan tunnelmallinen. Brett Anderson ei ole tulkintaskaalaltaan kaikkein laajin, mutta hänen tyylinsä on tunnistettava ja hän yleensä osaa välttää ylitulkitsemisen kirot.   

Annos lisää epätoivoa tulkintaan olisi ollut omaan makuuni hyvästä hieman samaan tyyliin kuin saman aikajakson Depeche Mode olisi tämäntyylisen kappaleen toteuttanut. Olen varma että tällaiselle syvissä vesissä juuri ilman pohjakosketusta sukeltavalle tunnelmoinnille on oma tilauksensa mutta minut se harvoin tavoittaa. Minun Titanicini pitää upota kunnolla kun se jäävuori osuu kohdalle tai sitten se pieni toivonkipinä pitää piilottaa sinne sekaan. Ehkä joku pieni temmonvaihtelu tai erilainen osa olisi voinut piristää Europe Is Our Playgroundia. Mutta en minä tätä suoranaisesti inhoakaan. Kyse on vähän kuin ruoasta jota on mukava maistella kerran vuodessa ja sitten sitä ei teekään mieli pitkään aikaan ennen kuin taas autuaasti unohtaa ja päättä antaa sille uuden mahdollisuuden. Ehkäpä Europe Is Our Playground on ns. grower tai sitten ei. 

Arvosana: 5,0/10

Big Mouth & Little Eve - What a Beautiful Day

Artisti: Big Mouth & Little Eve
Kappale: What a Beautiful Day (1976)
Albumi: The Singles
Mieleenjäävin lause: "I'm a boozer, I open my eyes."

Kun How Do You Do -hitistään parhaiten tunnettu hollantilaisduo Mouth & MacNeal hajosi vuonna 1974 Maggie MacNeal suuntasi soolouralle ja karvaisempi osapuoli Big Mouth perusti uuden duon hyvin paljon entisen hengessä. Uudeksi duokumppaniksi valikoitui luonnollisesti miehen silloinen tyttöystävä Ingrid Kip, joka sai taiteilijanimekseen Little Eve.

Big Mouth & Little Eve jatkoi hyvin samalla linjalla kuin Mouth & Macnealkin, mutta uudistumisen puute musiikillisesti ei enää johtanut yhtä hyvään menestykseen vaikka pari listahittiä tulikin heidän kotimaastaan. Kaksi musiikillinen ura kestikin vain 1975-1977 joidenka aikana ehdittiin kuitenkin julkaista kahdeksan singleä. 

Joviaali What a Beautiful day oli Big Mouth & Little Even neljäs ja viimeinen Hollanin listalle noussut single. Musiikilliset yhteydet Mouth & Macnealiin kuuluvat senkin takia, että takapiruina häärivät samat tuottajat, säveltäjät ja sanoittajat kummassakin. Näitä vertailuja on vaikea olla tekemättä kun samankaltaisuus on niin selkeästi kuultavissa. Osa tekijöistä jotka viehättivät minua Mouth & MacNealin musiikissa ovat myös läsnä What a Beautiful Dayssa, mutta ehkä hieman väljähtyneinä. Little Eve ei ole myöskään laulajana yhtä taitava ja karismaattinen kuin Maggie MacNeal.

What a Beautiful Day on reipas ja iloluontoinen hyvänmielen kappale joka on hauska tyylillinen sekahedelmäsoppa. Välillä kuulee Beatlessävyjä ja jos kappale ei olisi niin puhtaasti pophenkinen niin sen lennosta vaihtuvissa osissa voisi olla jopa pientä progressiivisuutta. Kertosäkeen teho kärsii hieman kaikesta vaihtelusta ja ehkä myös siitä että väliosat ovat tasavahvoja sen kanssa. Voi olla että kappale on tilkkutäkkimäisesti parsittu kasaan irrallisista biisi-ideoista eikä aina ole ollut aivan kaikkein yhteensopivimpia paloja yhdistettäviksi toisiinsa.

Suurimmat vahvuudet What a Beautiful Dayssa ovat sen positiivinen energia ja tietynlainen terve hulluttelu. Mutta.. ..Mouth and MacNeal teki saman paremmin. Ehkä pitäisin kappaleesta enemmän jos se ei yhdistyisi musiikillisesti parempaan edeltäjäänsä. Mutta ei minua harmita kuunnella Big Mouthin iloista raspia yhdistettynä heleään naisääneen tässäkään tapauksessa. Konsepti toimi tässä kohden jotenkuten yhä, mutta aika oli ajamassa siitä kovaa vauhtia ohi. Ehkäpä What a Beautiful Day oli tämän hittikaavan viimeinen hurraa ja hyvä niin. 

Arvosana: 5,5/10

Army of Lovers - Say Goodbye to Babylon

Artisti: Army of Lovers
Kappale: Say Goodbye to Babylon (1991)
Albumi: Massive Luxury Overdose
Mieleenjäävin lause: "Baby's riding a neutron bomb, say goodbye to Babylon."

Huvittavana yksityiskohtana ennen tämän arvostelun kirjoittamista pelasin vuoden 2016 versiota Doomista jossa demoni-invaasiossa kuolleiden listan ensimmäinen nimi sattui olemaan Alexander Bard. En tiedä onko Army of Lovers, Vacuum, Bodies Without Organs ja Gravitonas -miehen nimi tullut listalle sattumalta vai fanittaako joku ID Softarelta kenties miestä. Tällä kertaa nimi oli enne ja pääsen ruotimaan Army of Loversin menestyneimmän albumin Massive Luxury Overdosen ei singleksi päässyttä riviraitaa.

29. maassa listaykköseksi noussut Crucified kiidätti Massive Luxury Overdose albuminkin mukaviin ainakin kahden miljoonan myyntilukuihin. Kyseinen albumi onkin huomattavasti kypsempi ja tasapainoisempi kokonaisuus kuin yhtyeen debyyttialbumi Disco Extravaganza. Riippuu kuitenkin päivästä sanoisinko lempialbumikseni yhtyeen tuotannosta kolmatta Gods of Earth and Heavenia vai Massive Luxury Overdosea. Ja jonakin hassuna päivänä Glory, Glamour and Goldkin voi saa ääneni. Ehkä kannattaisi vain todeta, että pidän kaikista debyytin jälkeisistä Army of Lovers albumeista.

Alexander Bard rakastaa laittaa historiallisia teemoja tai viittauksia kappaleisiinsa ja tätä ei ole edes yritetty piilottaa Say Goodbye to Babylonissa. Olen kirjoittanut tämän ennenkin, mutta pidän siitä kun huumoribändi yrittää vakavoitua sillä tuloksena on yleensä tunnelma johon vakavammat yhtyeet eivät ikinä voi päästä. Pelkästään sanoituksen lukemalla voisi ajatella että kyseessä on kerran suuren imperiumin luhistumishetkestä kertova laulu. Mutta kun tämä teksti saa Army of Lovers kuorrutuksen niin tuloksena on yksi niistä syistä miksi niin kovasti yhtyeestä pidän.

Rauhallisella poljennolla alkava Say Goodbye to Babylon saa kertojaäänekseen Alexander Bardin ohuen ulosannin joka näennäisestä vakavuudesta huolimatta on silti aina koominen. Kertosäkeessä kappale nousee mahtipontisiin korkeuksiin kuten suuren imperiumin viimeisistä hetkistä kertoessa kuuluukin. Tekijätiedoista löytyvät naisäänet Katarina Wilczewski, Erika Essen-Möller ja Malin Bäckström tekevät hyvää työtä laulaessaan taustoja. Kuka edellämainituista revitteleekin kappaleen taustalla ansaitsee erityismaininnan.

Say Goodbye to Babylonin kaltaista biisiä kuunnellessa jään kaipaamaan niitä aikoja kun albumeita tuli kuunneltua enemmän kokonaisuuksina alusta loppuun. Nykyajan digitaalisessa musiikkimaailmassa tämä toki yhä olisi mahdollista, mutta houkutus hyppiä musiikillisesta kukasta kukkaan on usein liian suuri. Oli mukava löytää tämänkaltaisia suuria ja vähän pienempiäkin helmiä albumeilta joista pelkät singlet kuulemalla olisi jäänyt paitsi. Say Goodbye to Babylon toimii koska se ei ole liian eksentrinen, mutta siinä on kuitenkin omanlaistaan charmia ja se on on hyvän popkappaleen juuresta leivottu. Tälle ei sanota hyvästi vaan näkemiin.         

Arvosana: 7,0/10

Celine Dion - Lovin' Proof

Artisti: Celine Dion
Kappale: Lovin' Proof (1993)
Albumi: The Colour of My Love
Mieleenjäävin lause: "I need lovin' proof."

Mikä on albumin ihannemitta ja biisien määrä lienee sellainen asia johon ei voida antaa universaalia vastausta. Mitä pidempi albumi tai mitä tiiviimmin kaikki kappaleet yritetään sitoa yhden teeman ympärille niin sitä vaikeampi on saada koherentti alusta loppuun pelkkää hyvää sisältävä kokonaisuus joka on enemmän kuin osiensa summa. Kappalejärjestyksestäkin on paljon mielipiteitä, mutta jotakin on tehty silloin oikein kun tietyn biisin kuullessaan odottaa sen tietyn biisin soivan heti sen perään.

The Colour of My Love albumi olisi ehkä ollut soivampi kokonaisuus jos siitä olisi karsittu pari biisiä. Albumi toki sisältää monta Celine Dion klassikkoa ja fanisuosikkejakin, mutta myös peruslaadukasta täytettä. Ehkäpä juuri Lovin' Proof kappaleen pudottaminen albumin loppupuolelta ei olisi ollut suuri vääryys ja biisin olisi voinut jättää vaikkapa singlen B-puoleksi. Toki Diane Warrenin biisejä ei helpolla jätä pois, mutta kun niitä otettiin albumille neljä niin ehkä kolmekin olisi ollut ihan hyvä määrä. Ei Warrenkaan sataprosenttisella tarkkuudella ole kultaa vuollut vaikka parhaista tuotoksista onkin tullut klassikoita.

Enkä sano että Lovin' Proof olisi kannattanut jättää pois pelkästään albumikokonaisuuden vuoksi. Se ei ihan ole samaa tasoa muun albumin kanssa. Se on pikkukiva nopeatempoinen rakkauslaulu joka on ehkä jopa hieman Euroviisumainen. Ehkäpä aika ei ole ollut Lovin' Proofin tapauksessa kovin suosiollinen sillä se kuulostaa tuotannollisesti ajan jäytämältä. Äänimaailma on tasapaksua ja Dionin parhaiden biisien dynamiikka loistaa poissaolollaan. Artisti itse kyllä tekee parhaansa, mutta hän on antanut kaikkensa niin paljon parempienkin biisien eteen ettei se yksinään kanna.

Lovin' Proof voi olla sellainen biisi joka toimisi paremmin visuaalisen yhteyden kanssa eli lavalla taustatanssijoiden kanssa vauhdikkaana numerona. Silloin artistin karisma voisi napata yleisön biisin menoon mukaan ja laulamaan mukana. Jos kävisin joskus toista kertaa Celine Dionin konsertissa niin hämmästyisin ensin biisivalintaa jos Lovin' Proof siellä alkaisi soimaan mutta taatusti eläisin sen mukana niin kuin kaikkien muidenkin biisien. Mutta en ole täällä arvostelemassa biisiä albumikokonaisuuden osana tai livepotentiaalilla vaan omana irrallisena itsenään.

Kritiikin syyt on myös hyvä ymmärtää. Lovin' Proof kärsii siitä, että se on osa hyvin tuotettua ja laadukasta albumia ollen sen heikoin lenkki. Jonkin toisen artistin albumilla samalta vuodelta se voisi olla jopa parempaa keskitasoa. En inhoa mitään kappaleen osaa ja sanoituskin toimii todista lempesi sanojen lisäksi teoin -teemallaan. Lopussa kiusoitellaan, että nyt tulee kunnon nostatus, mutta sitä ei varsinaisesti annetakaan.

Kun irrotetaan kappale albumiyhteydestään niin mikä tuntuu olevan tässä kohdin minulle yllättävän vaikeaa niin on todettava on sehän on keskinkertainen biisi jota ei kaipaa mutta jonka kuuntelee silloin tällöin. (Paitsi jos satun muistamaan että albumilla sen jälkeen tulee loistava Just Walk Away.) Loppuknoppitietona mainittakoon vielä, että Dusty Springfield versioi kappaleen viimeiseksi jääneellä vuoden 1995 A Very Fine Love albumillaan. Uskaltaisinkohan sanoa, että pidän siitä hitusen enemmän kuin Celinen versiosta..         

Arvosana: 5,0/10

Bananarama - Help

Artisti: Bananarama
Kappale: Help (1989)
Albumi: The Very Best of Bananarama
Mieleenjäävin lause: "Help!"

Tällä kertaa ei olla aivan helpoimman arvioitavan äärellä sillä hyväntekeväisyyscoversinglet ovat yhtä työläitä analysoitavia kuin koko sanan mitta suomeksi kirjoitettuna. Asiaa ei auta se, että alkuperäisversio on yli 50 vuoden aikana kruunattu pesunkestäväksi klassikoksi, jota toki on versioitu paljon ja monin eri lähestymistavoin. Kun soppaan vielä lisätään huumorimusiikin mauste tulee mieleen, että helpoimalla pääsisi kun kirjoittaisi vain että kamala nenäpäiväsingle joka olisi kannattanut jättää tekemättä. Mutta annetaanpa Bananaraman versiolle The Beatles Help klassikosta reilu mahdollisuus.

Brittein saarilla Comic Relief järjestön Red Nose Day tapahtuma on auttanut keräämään vuodesta 1985 yli miljardi puntaa hyväntekeväisyyteen. Rahaa on kerätty televisioshown lisäksi oheistuotteilla kuten punaisilla nenillä sekä useimpina vuosina myös hyväntekeväisyyssingleillä. Nämä ovat menestyneet listoilla paremmin kuin voisi olettaa sillä vain yksi kappaleista on jäänyt Englannissa Top10:n ulkopuolelle.

Komediaduo French ja Saunders tekivät vuonna 1988 yhdessä Kathy Burken kanssa sketsin jossa parodioitiin tuolloin huippusuosittua tyttötrio Bananaramaa. Sketsi päätyi Bananaramankin tietoisuuteen ja heillä ilmeisesti oli huumorintajua sillä seuraavana vuonna päätettiin tehdä kuuden hengen yhteistyösingle jossa kaikki edellämainitut olivat mukana. Komediennet olivat mukana nimellä Lananeeneenoonoo joka oli sekin parodia Bananarama nimestä. Coveroinnin kohteeksi valittiin The Beatlesin Help ja se sai luonnollisesti Stock, Aitken ja Waterman tuotannonllisen käsittelyn. Tämä vuoden 1989 Red Nose Day hyväntekeväisyyssingle nousi Englannin listoilla parhaimmillaan kolmanneksi.

En liene kummoinenkaan meedio jos arvelen, että tämän coverin hyvyys riippuu kuulijan korvissa siitä mitä mieltä hän sattuu olemaan Stock, Aitken ja Watermanin hittikaavatuotannosta 80-luvun lopusta ja myös siitä kuinka pyhä Beatles hänelle on. Kappaleen huumoriaspekti toimii hieman paremmin musiikkivideomuodossa kuin pelkästään musiikkina kuunnellessa. Ymmärrän kappalevalinnan hyväntekeväisyysyhteydessä sillä apuahan siinä ihmisiltä pyydetään. Mutta minä en niin välitä noista huumoriväliosista, jotka eivät varsinkaan toistona kuunnellessa tee muuta kuin katkovat biisin. 

Minulla ei ole mitään SAW tuotantoa vastaan sillä mielestäni heidän käsistään lähti myös hyvää ja aikaakin kestänyttä poppia. Toki siinä sivussa myös ajanhampaiden pahasti nakertamaa shovelwarea mutta niinhän käy kaikelle muodikkaalle kun sitä tehtaillaan paljon. Tuottajatrio osasi ottaa vanhan hitinkin ja tehdä siitä kasarisoundeissa toimivan kuten vaikkapa Bananaraman Venus versioinnissa mutta Help on jotenkin halvan ja nopeasti kasatun kuuloisen.

Simppeli ja täyteen ahdattu konepoppitausta aiheuttaa kuunteluväsymystä mutta laulu toimii siinä missä muissakin Bananarama kappaleissa. Tämä versio Helpista on minulle semihauska kuriositeetti jonka kestää kuunnella ja mieluummin nähdä videomuodossa ehkä kerran vuodessa. Suurempi annos ei maistu ja kun sen kuuntelu ei enää auta ketään niin mikäpä siihen enempää pakottaisikaan? 

Arvosana: 4,0/10