Celine Dion - Alone

Artisti: Celine Dion
Kappale: Alone (2007)
Albumi: Taking Chances
Mieleenjäävin lause: "And now it chills me to the bone."

Viime kuukaudet ovat olleet tähän blogiin arpoutuneen tarjonnan suhteen varsin coverpainotteisia. Tämänkertainen cover on herättänyt ristiriitaisia tunteita kuten yleensä aina jos popdiiva tarttuu johonkin rockimpaan materiaaliin. Celine Dion on kunnostautunut aiemminkin rockklassikoiden kanssa, sillä hänen versionsa AC/DC:n You Shook Me All Night Longista valittiin Total Guitar -lehden äänestyksessä kaikkien aikojen huonoimmaksi coveriksi. Minusta naistulkinta ko. biisiin oli tuore ja erilainen vaikka toki rokkipoliisien reaktio ei yllättä. Jos joskus aloittaisin toisen blogin voisin tehdä sen vaikka aiheesta: "500 coveria jotka ovat mielestäni huonompia kuin Celine Dionin You Shook Me All Night Long". 

Heartin Alone on varmasti yksi ikonisimpia kasaristadionrockin kulmakiviä. Juuri tällaiset klassikot ovat biisejä joihin varmasti monen mielestä kenenkään ei kannattaisi kajota. Mutta toisaalta Heart ei ollut ensimmäinen joka levytti tämän Billy Steinbergin ja Tom Kellyn hengentuotteen. Joten Heart onnistui tekemään esimerkillisen hyvän coverin josta tuli "se" versio. Mutta sen jälkeen kun joku on jo lyönyt kunnarin, mitä jää jäljelle niille jotka tahtovat yrittää lämmittää tähteitä? Celine Dion teki tempun aiemmin Power of Love tulkintansa kanssa josta oli jo vahva ja tunnettu versio Jennifer Rushilta. Mutta onnistuuko sama Alonen kanssa?

Ei ja ehkä. Kaupallisesti Celinen Alone ei menestynyt kehuttavasti toisena singlenä (kolmantena jossakin osissa maailmaa) vuoden 2007 Taking Chances albumilta. Heartin versio taas oli heidän suurin hittinsä. Heartin versio on tietenkin mielestäni parempi, onhan sitä vaikea voittaa ja 80-luvun stadionit ovat muutenkin sopivampi ympäristö tälle kuin nolkytluvun Las Vegas. Mutta, tällä tulkinnalla on omat ansionsa ja oikeutensa olla olemassa. Liiasta siloittelusta ja särmän puutteesta voisi toki syyttää jos alkuperäinen olisi rosoinen autotallirock, mutta kun Heartinkin versio on tarkasti puleerattu tukkalakantuoksuinen stadionslovari niin miksi syytellä suotta? Tuotannollisesti Celine Dionin levyt ovat aina hyvää tasoa eikä tämäkään tee poikkeusta. Dynamiikkaa voisi olla enemmänkin, mutta sen puute on nykyajan helmasyntejä.

Ymmärrän hyvin syyn julkaista rokimpi single vuonna 2007, sillä tämä vuosituhat ei ole ollut hyvä sentyylisille voimaballadeille joilla 90-luvun popdiivat hallitsivat listoja. Alone onkin valittu ehkä juuri siksi että saataisiin mukaan tyylillisesti jotakin Celinen kultakaudelta 80-luvun käärepaperiin piilotettuna. Mietin olisiko Celine tulkinnut tämän paremmin vähän yli 20-vuotiaana vai tällä hieman ajan myötä karheutta saaneella äänellään? 20-vuotiaan tulkinnassa olisi ollut enemmän aitoa nuoruuden pakahdusta ja hieman kanadanranskalaisaksenttia. Toisaalta ehkä pieni iän tuoma särmä toimii tässä kohden paremmin. 

Tuottajana toiminut ex-Evanescence Ben Moody olisi saanut sovittaa Alonen hieman Heartin versiosta enemmän poikkeavaksi sillä nyt se on saanut ehkä aiheestakin syytteitä liiallisesta samankaltaisuudesta. Artisti itse onnistuu mielestäni näissä puitteissa laulutulkinnassaan hyvin, varsinkin biisin herkemmissä osissa. Celine Dionin versio Alonesta on mukiinmenevä tulkinta, mutta hänen onnistuneiden covereidensa joukossa se jää heikompaan osastoon. Varsinkin sovituksellisesti olisi tarvittu raikkaampaa näkemystä mutta  Celine Dionin faneille tämä versio varmasti kelpaa. Ja ehkä muillekin jotka ajattelevat covereiden olevan kunnianosoituksia eikä aikaisempien versioiden häpäisemistä.

Arvosana: 5,5/10

Hilton McRae - Knowing Me, Knowing You

Artisti: Hilton McRae
Kappale: Knowing Me, Knowing You (1999)
Albumi: Mamma Mia! Original Cast Recording featuring the songs of ABBA
Mieleenjäävin lause: "No more carefree laughter, silence ever after."

Tulin aikoinaan ostaneeksi monia Abbacovereita sisältäviä levyjä, mutta sitä mukaa kun niiden määrä levyhyllyssä kasvoi, kynnys ostaa uusia kasvoi samaa tahtia. Vaikka Abba ehti 10 vuoden aktiiviuran aikana levyttää runsaasti musiikkia lähes albumi per vuosi tahtiin, niin suurin osa covereista on kuitenkin niitä Abba Goldista tuttuja suurimpia hittejä. Kun kyse on lempiyhtyeestäni niin lienee luonnollista etten pidä yhtään coveria alkuperäisen veroisena. Rehellisyyden nimissä parhaat coverit sentään pääsevät tallomaan alkuperäisten kantapäitä. Valitettavasti tämänpäiväinen yrittäjä ei onnistu Knowing Me, Knowing Youn tulkinnassa Evan Dandoakaan paremmin.

Abban kunnianpalautus tapahtui vuonna 1992 kun aika oli kypsä uuden sukupolven löytää bändi ja vanhojen fanien tulla ulos kaapista. Itsenikin voitaneen laskea tuon aallon faneihin. Seuraava aalto tuli Mamma Mia! -musikaalin myötä 90-luvun lopussa ja pienempi toinen aalto elokuvaversion myötä 2008. En ole ikinä nähnyt musikaalia mutta elokuvaversio on harmitonta hupia joskin laulusuoritusten taso on siinä hyvin kirjava. En oikeastaan tiedä miksi aikoinaan ostin Lontoon näyttämömusikaalin alkuperäisversion soundtrackin. Ehkä olin kiinnostunut miltä musikaali kuulosti koska silloin ei ollut vielä Youtubeja ja vastaavia. En ole ko. levyn ylin ystävä ja siitä löytyy vain muutama mielenkiintoinen yksityiskohta jotka eivät osu Hilton McRaen laulamaan Knowing Me, Knowing Youhun.

Hilton McRae on skotlantilainen veteraaninäyttelijä joka on tehnyt pitkän uran niin näyttämöllä (Mamma Mia!, Miss Saigon) kuin elokuvissakin (Jedin paluu, Ranskalaisen luutnantin nainen). Voi olla että hänen tulkintansa Knowinging Me, Knowing Yousta toimii näyttämöllä paremmin kuin levyllä mutta pelkästään kuuntelemalla tulee aivan liian musikaalimainen vaikutelma. McRaen ääni ei ole kaikkein voimakkain tai sävykkäin ja voinkin hyvin uskoa hänen bravuurinsa olevan enemmän satiirin ja avant garden puolella. 

Uskon tämän version tarkoituksena olleen tehdä siitä hyvin yhteislaulettava jolloin yleisö pääsee helposti mukaan. Ongelma vain on että minä harvoin tulen laulaneeksi (ala-asteen musiikinopettajakin sanoi että laulan kuin harakka) edes tarttuvimpien rallien mukana. Ehkä vika onkin siinä, että tällaiset soundtrackit ovat enemmänkin katselukokemuksen mieleenpalautuksia varten ja juuri tämä kokemus minulta puuttuu. Koska jotakin hyvääkin täytyy aina sanoa niin hyvä biisi tietää mittansa ja tästä onkin tajuttu tehdä yli minuutin alkuperäistä lyhyempi. Knowing Me, Knowing You on alkuperäisversiona klassikko, mutta tässä muodossa voin suositella sitä korkeintaan vain musikaalin teatterissa nähneille.    

Arvosana: 4,5/10

Love & Devotion - Welcome To My World

Artisti: Love & Devotion
Kappale: Welcome To My World (1997)
Albumi: So Good
Mieleenjäävin lause: "If you think you can treat me like a child, welcome to my world."

Olen aiemmissa arvosteluissani maininnut että 90-luvulla uuteen musiikkiin tutustuminen oli vielä paljon vaikeampaa kuin nykyään. Yksi lähde josta sain monia vinkkejä mahdollisesti kiinnostavasti musiikista oli Abbamail -sähköpostituslista. Tämänpäiväinen sattuman sanelema on levyltä jonka ostin pelkästään siksi että tarpeeksi moni ihminen tuolla listalla kehui sitä. Kyseessä on ruotsalaisen dancepop naisduo Love & Devotionin Welcome To My World albumilta So Good. Jos nimi ei soita mitään kelloja, ei hätää, sillä en muista ko. yhtyeen musiikkia ikinä kuulleeni meillä radiosta levyn ilmestymisvuonna 1997. Love & Devotionin ura jäi yhden albumin mittaiseksi, mutta he onnistuivat myymään kultaa Australiassa, Tanskassa ja Etelä-Afrikassa. Eli siis sen verran että jos bändi olisi ollut suomalainen, meillä olisi puhuttu maailmanvalloituksesta.

Lähin vertailukohta Love & Devotionille voisi olla vaikkapa Taikapeili sillä erotuksella ettei jälkimmäinen laulanut englanniksi. Samaan kepeään iloluonteiseen 90-luvulla suosiossa olleeseen dancepopgenreen molemmat voidaan helposti laskea. Toinen vertailukohta voisi olla Ace of Base jolta Welcome To My Worldin dancereggaebiitit on varmasti omaksuttu. Welcome To My World on tuotannoltaan ja tyyliltään hyvin ruotsalainen mikä ei minun tapauksessani ole miinus mutta kun kappale herättää näin paljon vertailua toisiin, onko se omaperäinen vai liukuhihnadancea? 

Welcome to My World on ehkä taustoiltaan varsin tyypillistä ysäridancea, mutta mikä nostaa sen keskiverron yläpuolelle ovat lauluharmoniat. Se syy miksi ihmiset aikoinaan Abbamail postituslistalla kehuivat Love & Devotionia olivat Abbavaikutteet niin lauluharmonioissa kuin kappalerakenteissakin. Todisteena saaduista vaikutteista voidaan pitää sitä että laulajakaksikko kuului ennen Love & Devotionia Abbatribuuttibändi Waterloohon. 

Pia Hillgard ja Maria Frennberg eivät tietenkään ylitä esikuviaan, mutta heillä on persoonallinen laulusoundi ja heidän äänensä sopivat hyvin yhteen. Tästä tulee väkisinkin hyvin vertailurikas arvostelu, sillä kappaleen sanoitus muistuttaa varsin paljon I Will Survivea sillä erotuksella että Welcome To My Worldissa on jo päästy ohi "first I was afraid, I was petrified" -vaiheesta. Eli kelvottomalle tuoreelle ex:lle annetaan huutia eikä häntä kaivata enää takaisin. Maailma kuuluu eron jälkeen taas naiselle eikä miehelle. Aiheestaan huolimatta Welcome To My World on iloista ja kesäistä tanssipoppia josta tulee hyvälle tuulelle. On eri asia matkia suoraan kuin käyttää luovasti hyviä vaikutteita ja tässä tapauksessa kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Arvosana: 7,0/10

Kojo - Nuku pommiin

Artisti: Kojo
Kappale: Nuku pommiin (1982)
Albumi: Best of the Nordics (Eurovision Song Contest)
Mieleenjäävin lause: "Jos joku nakkaa, ydinkakkaa kohta tänne Eurooppaamme."

Pitäisi osata kuunnella kieltämme ulkomaalaisen korvin jotta tietäisi miltä tämänpäiväisen laulun kaltaiset kuulostavat heidän korvissaan. Kielemme poikkeaa suuresti valtaosasta muita eurooppalaisia kieliä mutta toisaalta vironkin kiellä on saatu parempi sijoitus Euroviisuissa kuin suomeksi. Ainoa voittommekin on otettu englannin kiellä ja maskien takaa.

Kojon Nuku pommiin edusti Suomea Euroviisuissa Isossa-Britanniassa Harrogatessa vuonna 1982. Tuloksena oli nolla pistettä ja viimeinen sija ollen viisuhistoriamme huonoin tulos koska mikään muu maa ei jäänyt tuonna vuonna pisteittä. Ironisesti sekä voittaja että viimeiseksi jäänyt biisi käsittelevät rauhaa kun voittajaksi pääsi Länsi-Saksan Nicole hempeällä rauhanballadillaan. Kojon lähestymistapa aiheeseen ei olisi voinut olla paljoa erilaisempi. Euroviisut on aina koetettu pitää vapaana politiikasta ja niinpä Kojon tapa kritisoida kylmän sodan aikaista asevarustelua oli tuhoon tuomittu alunkin alkaen.

Nuku pommiin on erikoinen hybridi viisuorkestraatiota ja rockbiisiä. Mielestäni se voisi toimia paremmin joko puhtaana rokkina tai sitten pömpöösinä viisuorkesterisovituksena. Samalla tavalla olisi pitänyt olla joko täysin tosissaan tai pistää kokonaan läskiksi. Nyt kappaletta kuunnellessa ei voi olla koskaan täysin varma onko Kojo tosissaan vai leikkiikö hän vakavilla asioilla. Mitään hävettävää tai nolottavaa tunnetta Nuku pommiin ei kuitenkaan ainakaan itselleni aiheuta koska kyse on vain siitä että itse kappale ei ole erityisen hyvä. Tässäkin tapauksessa toivoisin että voisin kammota tai vihata tätä tai sitten rakastaa mutta nyt korviin kuuluu vain vaimea papatin tussahdus eikä kunnon tykinlaukausta.

Arvosana: 4,0/10

Roxette - Opportunity Nox

Artisti: Roxette
Kappale: Opportunity Nox (2003)
Albumi: The Pop Hits
Mieleenjäävin lause: "I'm living in a box but I'm out when opportunity nox."

Roxetten Opportunity Nox julkaistiin vuoden 2003 The Pop Hits -kokoelman uutena biisinä. Single ei tehnyt suuriakaan aaltoja maailmalla mutta sai yllättäen kehuja ja menestystäkin bändin kotimaassa Ruotsissa. Opportunity Noxin julkaisu sijoittui vaikeaan aikaan Roxetten historiassa sillä Marie Fredriksson taisteli syöpää vastaan. Niinpä singlen promootio jäi vähälle eikä kappaleella kuulla hänen ääntään kuin vähän. Musiikkivideokin tehtiin poikkeuksellisesti animaatioksi. Toki jokaisella Roxetten albumilla on aina ollut biisejä joilla Per Gessle ottaa vokaalivetovastuun vaikka varsinkin bändin alkuaikoina hän ei luottanut omaan ääneensä niin paljon kuin nykyään.

Jokaisen elämässä on varmasti ollut hetki jolloin joku tai jokin kolahtaa todella kovaa aivan yllättäen. Opportunity Nox kertoo juuri tällaisesta hetkestä kun poika retkahtaa tyttöön. Kun motivaatio löytyy niin silloin täytyy tarttua tilaisuuteen ja ottaa riskejä joita ei muuten tekisi. Sanoitus ei kerro saiko tarina onnellisen lopun joten se jää yhden tilanteen ja tunnetilan kuvaukseksi. Roxette julkaisi uransa kakkosvaiheen (1999-2003) aikana monta hyvää singleä mutta Opportunity Nox jää vertailuissa keskinkertaisten joukkoon. Kappale on toki menevä ehkä jopa liiankin kanssa sillä joku pieni hidasteluväliosa olisi voinut tehdä terää. Marien puuttuminen vaivaa kappaletta, sillä voisi hyvin kuvitella että The Look -tyylinen vuorolaulelu olisi tehnyt biisistä kertaluokkaa paremman.

Hetkittäin Opportunity Noxissa kuulee häivähdyksiä 70-luvun glamrockista ja tämä Gesslelle tyypilliseen loppusointujen viljelyn lisäksi ovat biisin parasta antia. You - hairdo - used to -tyyliset loppusoinnittelut ovat häpeämättömän yksinkertaisia mutta ne ovat aina tehonneet minuun. Tässäkään ei tosin päästä esimerkiksi Crush On You -tason hullutteluun joten Roxetten parhaasta jäädään myös siinä. Ei paha, ei hyvä, mutta helppoa kuunneltavaa.

Arvosana: 5,5/10

Tracey Ullman - Breakaway

Artisti: Tracey Ullman
Kappale: Breakaway (1983)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 40 Hits 1980-1984
Mieleenjäävin lause: "Breakaway-breakway-breakaway."

Mietin hyvän coverin luonnetta edellisessä blogipäivityksessäni ja yksi mahdollinen piirre oli se että löydetään unohdettu tai muuten täysin menestyksettä jäänyt raita ja tehdään siitä hitti. Random play tarjosikin heti perään loistavan esimerkin kun kohdalle sattui englantilaislähtöisen koomikko Tracey Ullmanin kasarihitti Breakaway. Breakawayn levytti alunperin Irma Thomas vuonna 1964 singlen b-puoleksi, mutta tuolloin kappaletta ei ottanut tilastojen mukaan soittolistoilleen yksikään radio eikä se noussut ainoallekaan viralliselle myyntilistalle. Tällaisesta ajan virtaan hukkuneesta biisistä olikin Tracey Ullmanin varmasti herkullista lohkaista 19 vuotta myöhemmin UK listan nelossijalle yltänyt hitti. Ajoitus oli oikea sillä nostalgia kurottaa yleensä juuri edellisen vuosikymmenen yli ja 80-luvulla haikailtiin 60-luvun soundeihin.

Ikäiseni ja vanhemmat muistanevat meilläkin televisiossa pyörineen Tracey Ullman Shown jossa mm. Simpsonit tekivät ensiesiintymisensä. Vasta paljon myöhemmin sain tietää kyseisen komediennen omaavan myös laulajan uran. 80-luvulla en ollut vielä kiinnostunut musiikista ja Breakawayn ilmestymisvuonna 1983 olin vasta kuusivuotias. Breakaway kumartaa hyvinkin paljon 60-luvun tunnelmiin ja eron huomaa lähinnä puhtaammista soundeista. Breakawayn sanoitus ei liene kappaleen tärkeintä antia mutta se kertoo usein kerrotun tarinan jossa tyttö ei pääse pahasta pojasta eroon vaikka haluaisi. Kovin suurta surua tämä ei tunnu aiheuttavan sillä kappale on hyvin nopea ja kepeä eikä taatusti mollisuossa lahoava uppotukki.

Tracey Ullmanin hieman ohut nenä-ääni sopii hyvin tämänkaltaiseen kepeilyyn varsinkin kun tulkinnallisesti ei olla kovin tosissaan. Eikä tarvitsekaan sillä Breakawayta ei ole tehty sydänsuruissa rypemistä varten vaan tunnelmannostattajaksi. Biisi laukkaa hengästyttävää tahtia alusta loppuun ja tietää oikean mittansa kestäen vain hieman yli kaksi ja puoli minuuttia. Joskus on toimiva ratkaisu tehdä biisi joka on kuin yhtä kertosäettä alusta loppuun vaikka vaarana on se että biisistä tulee kuin purkka josta lähtee äkkiä maku. Breakaway on sopiva yhdistelmä nostalgiaa, hauskuutta ja hyvää meininkiä. Se ei ole klassikkojen klassikko mutta se saa minut hymyilemään puolen tunnin repeatilla kuuntelunkin jälkeen mikä on näin lyhyelle biisille hyvä saavutus.

Arvosana: 6,5/10

Boney M - Still I'm Sad

Artisti: Boney M
Kappale: Still I'm Sad (1977)
Albumi: Gold
Mieleenjäävin lause: "Still I'm sad."

Hyvin valitut lainabiisit voivat viedä bändin tai sooloartistin pitkälle tai ainakin auttaa alkuun. Toki olisi hyvästä että luovuutta riittäisi uusienkin tuotosten tekemiseen, mutta musiikkihistoria on täynnä sen verran nerokkaita covereita ettei lainabiisin käyttöä voi mitenkään tuomita. Aina ei kannata valita versioitavakseen sitä ilmeisintä historian suurhittiä, sillä todennäköistä on että alkuperäisversio on niin vahva että se varjostaa kaikkia muita myöhempiä tulkintoja. Niinpä onkin hyvä löytää joku suhteellisen tuntemattomaksi jäänyt pikkuhitti tai joku omansa aikansa päiväperhoksi jäänyt teos. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Annie Lennox No More I Love You's -coverillaan vuodelta 1995.

Boney M ei vierastanut lainabiisien käyttöä ja yksi esimerkki on tämänkertainen random playn valinta Still I'm Sad vuodelta 1977. Kappale on alunperin brittirockbändi The Yardbirdsin albumiraita ja kahden singlen b-puoli vuodelta 1965. En usko ikinä kuulleeni alkuperäistä eikä se tämän arvostelun kirjoittamisen kannalta ole oleellistakaan. Boney M sai suurimmat hittinsä discoaikakauden tanssittajillaan, mutta heidän albumeilleen mahtui toki rauhallisempaakin tavaraa. Still I'm Sadin Yksinkertainen sanoitus ei paljasta selvästi kaipuun syytä kuin hieman vihjaten mahdollisesta kaukaisesta rakkaasta. Boney M:n tunnistettavimman naisäänen Liz Mitchellin tulkinta pääsee tässä haikeassa biisissä oikeuksiinsa. Mitchell löytää juuri oikean tasapainon eikä hän kuulosta täysin surun murtamalta mutta tulkinnassa on silti oikea määrä kaihoa.

Mieskuoro (Frank Farian?) joka laulaa mmm- ja aaah-taustoja on toinen tärkeä osa Still I'm Sadin haikean tunnelman luonnissa. Tällä kertaa arpa osui oikeaan aikaan sillä tämänkaltainen tunnelma sopii hyvin juuri sateiseen syysiltaan. Kertosäkee heikkous tai sen puute täytyy omasta mielestäni laskea miinuspuoleksi. Vaikka toki on tunnustettava että juuri nimilause "Still I'm Sad" ja kappaleen aloittava "See the stars come joining down from the sky" ovat ne mieleenpainuvimmat kohdat. Meillä on siis kelpo laulutulkinta, hyvä alku ja keskinkertainen kertosäe joka kuitenkin jotenkin jää mieleen. Kokonaisuus on siis kuin ruoka joka ei kuulu lempiruokiin, ei ole inhokki mutta jonka nauttii mielellään ja siitä voi jäädä jopa hyvä maku suuhun hetkeksi aikaa.

Arvosana: 6,0/10