2 Unlimited - Spread Your Love

Artisti: 2 Unlimited
Kappale: Spread Your Love (1995)
Albumi: Hits Unlimited
Mieleenjäävin lause: "I'm all about love, l-o-v-e, life in 95' as you can see."

Spread Your Love oli 2 Unlimitedin viimeinen singlejulkaisu jolloin bändiä edustivat Anita Doth ja Ray Slijngaard. Vuonna 1995 2 Unlimitedin suosio oli hiljalleen hiipumassa eikä se palannut vaikka tuottajat Jean-Paul DeCoster ja Phil Wilde yrittivät pari vuotta myöhemmin käynnistää bändin uudelleen kahden naislaulajan voimin. 

Spread Your Love ei jääne historiaan kaikkein parhaimpana 2 Unlimited kappaleena vaikka ei se toki mikään täysi pannukakkaukaan mielestäni ole. Kappaleesta puuttuu se sama energia ja hauskuus mikä varmasti auttoi monet aiemmista singleistä hiteiksi. Ehkä voisi jopa puhua rutiinisuorituksesta. Ray vetää kyllä omalla tutulla tyylillään hauskahkot elämänviisausräppinsä ja Anita saa kertosäkeeseen sen verran eloa kuin mahdollista on joten siltä osin asiat ovat kunnossa. 

Anitan laulama la-la-laa osuus on kappaleen parasta antia yhdessä sen asian kanssa että Ray ja Anita saivat tässä kappaleessa aika lailla yhtä paljon vastuuta. Omasta mielestäni 2 Unlimited on parhaimmillaan silloin kun molemmat saavat tasapuolisesti aikaa kappaleissa laulusuorituksilleen, sillä Anitan ääni ei ole tarpeeksi monipuolinen kantaakseen koko kappaletta ja Raylla ei varmaan olisi koskaan ollut suurta tulevaisuutta sooloartistina. Vaikka Spread Your Loven myötä monien ainoana oikeana 2 Unlimitedina tuntema kaksikko lähti omille teilleen hieman keskinkertaisella tavalla on silti ehkä parasta ettei uran viimeiseksi jää se paras kappale. On helpompi pistää kirjan kannet kiinni silloin kun voidaan selvästi sanoa että paras on jo nähty. 


Tämän rakkauden levittämiskappaleen myötä Sattuman Sanelemat jää joulutauolle, kiitos kaikille lukijoille ja toivon kaikille musiikillisesti kovia paketteja pukinkonttiin!

Arvosana: 5,5/10

Donna Summer - I Do Believe (I Fell in Love)

Artisti: Donna Summer
Kappale: I Do Believe (I Fell in Love) (1983)
Albumi: Classic Donna Summer
Mieleenjäävin lause: "Do believe I'm fallin' in love."

Donna Summer saavutti 80-luvun suurimman kaupallisen menestyksensä vuoden 1983 She Works Hard For The Money -albumillaan. Albumin nimibiisi oli suuri hitti ja siltä lohkaistiin monta muutakin kohtalaisen hyvin pärjännyttä singleä. Päivän sattuman sanelema  I Do Believe (I Fell in Love) ei saanut kunniaa olla julkaistujen singlejen joukossa, mutta ei tuomita kappaletta pelkästään sillä perusteella. Ei ole ollenkaan tavatonta että monien henkilökohtaiset suosikkibiisit löytyvät albumien singlejulkaisua vaille jääneistä raidoista. 

Varsin moni Donna Summer biisi alkaa rauhallisella introlla mutta päätyy tanssittavaksi discokappaleeksi. I Do Believe (I Fell in Love) käyttää samaa kaavaa mutta soundit ovat enemmän 80-lukumaiset verratuna esimerkiksi No More Tears -hittiin 70-luvulta. Haitari on instrumentti jota ei kovin usein Donna Summerin kappaleissa käytetä, mutta tällä kertaa se antaa mukavan lisämausteen. Jälkimmäisellä puoliskolla mukaan tulevat muhkeat kasarirummut kuulostavat hyviltä osittain juuri kontrastia tuovan rauhallisen alun vuoksi.

Summerin vahvuus laulajana on aina ollut vahvassa emotionaalisessa ilmaisukyvyssä jossa hän harvoin menee liian pitkälle. Hänen laulussaan sama tunne saa monenkirjaviä sävyjä, suru ei ole vain surua eikä kaipuu kaipuuta. Tämä sävykkäämpi kyky laululliseen ilmaisuun on I Do Believe (I Fell in Love) kappaleen suurin vahvuus. Puhtaana sävellyksenä (Summerin omaa käsialaa) kappale on vain vähän keskitasoa parempi, mutta juuri artistin harteilla onkin tehdä tuhkastakin jos ei nyt timantteja niin ainakin kimalletta. I Do Believe (I Fell in Love) ei ehkä ole aivan kirkkainta kärkeä Summerin tuotannosta mutta pieni helmi kuitenkin.

Arvosana: 6,5/10

Boney M - Going Back West

Artisti: Boney M
Kappale: Going Back West (1982)
Albumi: More Gold
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Yes I know I'll make out alright."

Tuottaja Frank Farian alkoi Boney M:n kultakauden lähestyessä loppua turvautua yhä enemmän lainabiiseihin vaikkei bändi alun alkaenkaan ollut vierastanut covereiden levyttämistä. Vuonna 1982 Boney M julkaisi kahden A-puolen singlen The Carnival Is Over / Going Back West joista jälkimmäinen menestyi paremmin. Kappaleella laulaa bändiin uudeksi mieslaulajaksi tullut Reggie Tsiboe. Going Back West on alunperin reggaeartisti Jimmy Cliffin kappale.

Pidän enemmän Frank Farianin lauluäänestä Boney M:n kappaleista sillä hänen matala äänensä sopii niihin mielestäni paremmin kuin Reggie Tsiboen. Tuottajana toiminut Frank Farian lauloikin tosiassa alusta asti suurimman osan Boney M kappaleiden miesvokaaleista vaikka suurin osa mieltäneekin hänen äänensä kuuluvaksi tanssija Bobby Farrellille. En pidä toki Reggie Tsiboeta huonona laulajana, kyse on lähinnä syvään iskostuneesta mielikuvasta Frank Farianista ja Liz Mitchellista Boney M:n ääninä. 

Going Back West on nopeatempoinen muttei yhtä tunnelmallinen kuin monet muut Boney M:n hitit. Toki kappaleen kertosäkeessä on hieman riehakkuuttakin, mutta kappaleen tausta kuulostaa hieman liian paljaalta. En tiedä johtuneeko kappaleen alkuperästä vai mistä mutta taustaan toivoisi enemmän eläviä soittimia tai sitten hieman rikkaamman syntikkaäänimaton. 

Alun mukavan kuuloinen kitara olisi saanut seurata kappaleen mukana loppuun asti. Taustalaulajille suuremman roolin antaminen olisi voinut tehdä kappaleelle hyvää sillä ne kohdat joissa heitä hieman kuulee kuulostavat hyviltä. Pidän huojuvasta syntikkamelodiasta joka toistuu lähes koko kappaleen ajan. Going Back West ei ole parasta Boney M tuotantoa, mutta kuunneltavaa musiikkia kuitenkin. Kappaletta vaivaa hienoinen kuivakkuus ja totisuus mutta sillä on silti omat pienet hetkensä kuten esimerkiksi Tsiboen falsettilaulu. 

Arvosana: 5,5/10

YouTube - BONEY M - GOING BACK WEST

Mike Oldfield - Surfing

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Surfing (2005)
Albumi: Light + Shade
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Surfing, like surfing."

Light + Shade -albumi oli viimeinen etappi Mike Oldfieldin melko konemusiikkipainotteisella kaudella ja samalla sen kehityssuunnan pisimmälle viety tuotos. Light + Shade on tupla-albumi jonka Light levy koostui enimmäkseen positiivisista ja rauhallisemmista kappaleista kun taas Shade levy muodostui synkemmistä ja raskaammista teemoista. Kehitys oli vienyt Oldfieldin kauas alku-uran multi-instrumentalisoinnista ja Light + Shade albumi oli tehty  suurilta osin FruityLoops (nykyään FL Studio) -ohjelmalla. Albumilla ei kuultu edes luonnollista ihmisääntä vaan kaikki laulu- ja puheosuudet oli toteutettu Vocaloid laulusyntetisaattorilla. Luonnollisesti moinen etääntyminen maanläheisyydestä ja "oikeista" soittimista aiheutti eritoten vanhemmissa faneissa närää.

Surfing on tyylillisesti new age ja chill out -genrejen yhdistelmä. Kuten johdantokappaleestakin voi päätellä kyse on konemusiikista jonka lauluosuudetkin on toteutettu synteettisesti. Ainoa oikea soitin on kitara joka sekin on toki suodatettu muun kappaleen tyyliin sopivaksi. Itselleni tällainen toteutustapa ei aiheuta ongelmia, sillä konemusiikki on minulle luonnollista ja usein mieleistäkin. Eikä Autotune -aikakaudella hieman konemaiselta kuulostava laulukaan kuulosta kummalliselta.

Kappaleen huippukohta on mainio kitarasoolo joka tuo kappaleeseen siitä muuten hieman puuttuvaa energiaa. Surfing kulkee tasaisesti eteenpäin hyvin tyypilliseen new age kappaleiden tapaan ja hieman mantramainen synteettinen laulu kuulostaa enemmänkin yhdeltä instrumenteista kuin laululta. Tämä saattaa olla tarkoituksellistakin, sillä mielestäni olisi kummallista käyttää laulusyntetisaattoria jos sillä saataisiin aikaan liian samanlainen lopputulos kuin oikeankin laulajan kanssa.

Kappaleen äänimaailma on digitaalisuudestaan huolimatta lämmin mikä johtunee osittain pehmeistä soundeista. Vaikka kiinnostus uuteen teknologiaan onkin joskus vienyt Oldfieldia harhapoluille on Surfing mielestäni aivan kelpo tuotos. Koko kappaleen toivoisi olevan kitarasoolon tasoa mutta tällaisenaankin se ansaitsee olemassaolonsa ja satunnaisen kuuntelun. 

Arvosana: 6,0/10

Tarja Turunen - Calling Grace

Artisti: Tarja Turunen
Kappale: Calling Grace (2007)
Albumi: My Winter Storm
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Still love remains."

Tarja Turunen julkaisi ensimmäisen englanninkielisen soololevynsä My Winter Storm vuonna 2007. Soololevyyn kohdistui varmasti paljon odotuksia Turusen jouduttua erotetuksi Nightwishista kaksi vuotta aiemmin. Suomessa levy otettiin hyvin vastaan ja sitä on myyty platinalevyyn oikeuttava määrä. Eron jälkeisessä suosiossa Nightwish veti kuitenkin pidemmän korren. 

My Winter Storm oli levy jota en ikinä odottanut ostavani, sillä olin itse sitä mieltä että Turunen oli Nightwishin heikoin lenkki. Pidin kuitenkin ensimmäisenä singlenä julkaistusta I Walk Alonesta ja tutkittuani kappaleen tekijätietoja huomasin että kappaleesta vastasivat Vacuumista tutut Anders Wollbeck ja Mattias Lindblom. Samalla huomasin että he olivat mukana monella muullakin biisillä My Winter Storm albumilla, joten lisäsin levyn ylipitkälle ostetaan kun hinta on pudonnut alle midpricen listalleni. 

Yllättäen levy löytyikin kolmella eurolla pahamaineisesta Anttilan alekorista vuosi takaperin. My Winter Storm albumi paljastui kuitenkin varsin keskinkertaiseksi albumiksi vaikka Wollbeck/Lindblom olivatkin tehneet albumin kaksi parasta kappaletta. (I Walk Alone ja Die Alive) Noh, ehkä hinta ja laatu kuitenkin kohtasivat.

Calling Grace on My Winter Storm albumin päätösbiisi jos bonusraitoja ei lasketa. Ehkä siitä johtuu kappaleen hienoinen väsyneisyys näin irrallaan kuunneltuna. Albumi voidaan toki lopettaa onnistuneesti kunnon runttausbiisiinkin, mitään sääntöjähän tähän ei ole. Mutta useimmiten kuitenkin on päädytty päättämään albumikokonaisuus rauhalliseen kappaleeseen. Callling Grace on pienieleinen ja rauhallinen kappale jossa suurin rooli on Turusen laululla. Kauniisti soitettu akustinen kitara sekä sello antavat oman pienen lisämausteensa, mutta nekin soivat ehkä hitusen liian tutun ja turvallisen kuuloisesti. Turusen pätevä mutta jotenkin kylmä laulusuoritus täydentää kokonaisuuden joka on kaunis mutta tylsä. 

Arvosana: 4,5/10

Sarah Brightman featuring Andrea Boccelli - Canto della Terra

Artisti: Sarah Brightman featuring Andrea Boccelli
Kappale: Canto della Terra (2008)
Albumi: Symphony
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Mighty sun."

Popmusiikissa kerran hyväksi havaitut menestyskaavat jäävät harvoin toistamatta. Con te partiro oli alunperin Andrea Boccellin soolokappale josta tuli kuitenkin vieläkin suurempi hitti kun siitä tehtiin duettoversio Sarah Brightmanin kanssa. Moisen menestyksen jälkeen ei ole ihme että Boccelli ja Brightman levyttivät yhdessä lisää. Myös Canto della Terra (maan laulu) oli ensin Boccellin soolojulkaisi josta lähes yhdeksän vuotta myöhemmin Brightman julkaisi duettoversion Symphony albumillaan. Kappaleita yhdistää myös sama säveltäjäkaksikko; Francesco Sartori ja Lucio Quarantotto. Vaikka ainekset olivat toisellakin kertaa hyvät, pallo pomppasi toisella kertaa huomattavasti matalammalle kuten yleensä tällaisissa tapauksissa pakkaa käymään.

Canto della Terra on hyvin samanlaista crossoverklassista kuten Con te partirokin oli. Suurin ero mielestäni on se että siinä missä duettoversio Con te partirosta oli varsin tasavahva suoritus molemmilta mukana olleilta artisteilta, Canto della Terrassa Boccelli varastaa shown. Tämä ei tarkoita että Brightman suoriutuisi huonosti rauhallisten väliosien laulamisesta, mutta kiistatta kappaleen kohokohta on Boccellin mahtipontinen laulu kertosäkeessä. Ennen tämän kappaleen kuulemista olin pitänyt Boccellia pätevänä mutta hieman tylsänä laulajana, mutta näin komean suorituksen kuultuaan on pakko tarkistaa mielipidettään. 

Canto della Terran mahtipontiset ja rauhalliset osuudet vuorottelevat mukavasti Brightmanin ja Boccellin laulaessa hyvin yhdessä ja erikseen. Myös taustakuoro kuulostaa miellyttävän suurelta. Vaikka kappaleen levyttäminen niin samalla idealla kuin Con te partiro aikoinaan tuntuukin laskelmoidulta niin oikeastaan vain lopputuloksella on väliä. Minun korviini Canto della Terra kuulostaa hyvältä. Brightmanilla ja Boccellilla on hyvä yhteinen kemia minkä parhaiten kuulee kappaleen viimeisistä kymmenistä sekunneista. Ei yhtä legendaarista kuin Con te partiro mutta kun unohdetaan vertailu ja kuunnellaan kappale omana itsenään sen arvon voi kuulla. 

Arvosana: 7,0/10

Howard Shore - Breath of Life

Artisti: Howard Shore
Kappale: Breath of Life (2002)
Albumi: The Lord of the Rings: The Two Towers
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Boe naer gwannathach."

Olen jo ylistänyt Howard Shoren sävellystyötä Sormusten Herra elokuvatrilogian suhteen jo kaksi kertaa aiemminkin. Sama korkea taso säilyi läpi koko trilogian joten noiden kehujen toistaminen ei liene tarpeen tämänkertaisen kappaleen ollessa Kahdesta tornista. Breath of Lifen vokaaleista vastaa Sheila Chandra joka vaikutti 80-luvulla etnistä progea soittaneessa Monsoon -yhtyeessä.

Breath of Life on ensimmäisen neljän minuutin ajan hyvin rauhallinen ja tunnelmoiva. Vasta viimeisen minuutin aikana orkesterin pauhu nousee voimakkaammaksi mutta tämäkin loppunostatus jää suhteellisen lyhyeksi. Vaikka monet trilogian vierailevan laulajan sisältäneet kappaleet ovat olleet hieman vähemmän soundtrackhenkisiä, ei Breath of Life erotu joukosta samalla tavalla kuten vaikkapa May It Be tai Gollum's Song. Chandran laulu ei nouse erityisesti esiin kappaleesta samalla tavalla kuin edellämainituissa kappaleissa Enyan ja Emiliana Torrinin. En pidä tätä kuitenkaan negatiivisena asiana, sillä Chandran panos on mielestäni hyvältä kuulostava ja kokonaisuutta palveleva.

Ennen viimeisen minuutin loppunostatusta kappaleen sävy on kuulaan alakuloinen. Sanatkin ovat synkähköjä vaikka viimeiseen lauseeseen kätkeytyy toivonkipinä. Toivon ylläpitäminen onkin tietyllä tavalla tyypillinen teema monien trilogioiden keskimmäisille osille. Rauhallisen alun jälkeen kontrasti lopun pauhuun on suuri, mikä saattaa hyvinkin olla tarkoituksellinen tehokeino. Laatutyötähän tämäkin kappale on, mutta ehkä kuitenkin paremmin toimiva albumikokonaisuuden osana kuin näin erilliskuuntelussa. Irrallaan kokonaisuus jää henkäyksen verran yli keskitason.

Arvosana: 5,5/10