James Brown - America Is My Home Pt. 1

Artisti: James Brown
Kappale: America Is My Home Pt. 1 (1968)
Albumi: 20th Century Masters: The Best of James Brown
Mieleenjäävin lause: "When I tell you that one  time I was a shoeshine boy."

Poliittista tai kantaaottavaa musiikkia ei levyhyllystäni paljoa löydy. Toki jonkin verran mutta en tietoisesti ole niitä hankkinut. Minulla oli jo teininä ystäviä jotka kuuntelivat vain musiikkia jossa oli sanoma siinä missä itse halusin vain mahdollimman tarttuvaa poppia. Iän myötä pop ei ole menettänyt hohtoaan mutta myös sanoma ja ajatus sanoituksissa on alkanut maistua minulle. Mitä sanoituksiin tulee ensin ole erityisen hyvä niitä muistamaan enkä kiinnitä niihin usein huomiota. Mutta toisaalta välillä joku biisi nappaa korvasta kiinni ja saa kuuntelemaan. Ehkä se on vain niin että biisi mikä ei herätä halua kuunnella sen sisältöä ei sitä edes ansaitse.

Levyttäessään America Is My Homen vuonna 1967 ja julkaistessaan sen vuotta myöhemmin James Brown tiesi uivansa vastavirtaan. Kasvava vastarinta Vietnamin sotaa vastaan ja rodulliset epätasaarvoisuudet kuohuttivat tavalla joka on jäänyt muistiin historian lehdille. Mutta näistä asioista ei James Brown laulanut vaan hän ylistää Amerikkaa ja sen vapautta. Hän ei ole vaatimaton kaveri ja kertookin nousseensa kengänkiilottajasta asemaan jossa on päässyt kättelemään presidenttiä ja tämä on hänen mielestään tietenkin mahdollista vain Amerikassa. Liian kiihkoileva isänmaallisuus on aina pahasta mutta ei Brownin paatos sentään vastareaktiota herätä. Hänellä on mielipiteensä ja hän on valmis taistelemaan sen puolesta ja se on hänen oikeutensa.

Musiikillisesti America Is My Home ei tarjoa paljoakaan. Brown puhuu laulamisen sijasta ja bändi vetää taustalla ja nimenomaan taustalla nousematta esiin. Bändi saa pienen hetken lopussa mutta lupaa irroitella he eivät saa mikä on sääli sillä Brownin taustapumppu osasi parhaimillaan kunnon kurinalaisen grooven jalon taidon. Onneksi kappale ei kokonaisuudessa koostu vain amerikkalaisuuden ylistämisestä vaan siinä myös kehotetaan olemaan antamatta periksi tai jos annetaan periksi niin ei kuitenkaan pidä lopettaa kokonaan. Kiitos mielipiteestänne herra Brown, mutta musiikillisesti pystyitte paljon parempaankin.

Arvosana: 2,5/10

One More Time - Labyrinten

Artisti: One More Time
Kappale: Labyrinten (1996)
Albumi: Den vilda
Mieleenjäävin lause: "Dimman tätnar, jag ser ingenting."

Vuoden 1996 Euroviisuissa kunnioitettavan kolmannen sijan saanut ruotsalainen One More Time jäi telakalle viisujen jälkeen. Toki kilpailukappale Den vilda poiki albumillisen tai oikeastaan kaksikin. Ruotsinkielisen Den vildan ja englanninkielisen Living in a Dreamin. Kuten kielestä voi päätellä Labyrinten löytyy ensimmäiseltä. Englanninkielisesltä albumilta sama sävellys löytyy nimellä The Maze. Kyseessä on One More Timelle tyypillinen kuulas new age sävellys. Mutta tarkoittaako tyypillisyys keskinkertaista tai tylsää?

Labyrinten sopii hyvin arvosteltavaksi helmikuussa sillä koko Den vilda albumi on minulle talvilevy. Lämpimät sävyt ovat vähissä ja musiikki luo mielikuvia lumikentistä ja pakkasesta. Hieman noitarumpumaiset rumpusoundit tuovat mieleen Lapin. Peter Grönvall ei ehkä ole isänsä Benny Anderssonin veroinen hittinikkari mutta vähemmälläkin saa aikaan hyvää. Nanne Grönvall löysi omimman minänsä myöhemmin räpätätipopista mutta hyvin häneltä yhdessä Maria Rådstenin taittuu myös new ageen kuuluva tyylittely.

Vaikka Labyrintenin viiteen ja puoleen minuuttiin on saatu vaihteluakin se ei ole aivan vahvinta One More Timea. Tarpeeksi mieleenpainuvia aineksia ei ole saatu kokattua kasaan vaikka mukavaa kuunneltavaa se tyylisuunnan ystäville onkin. Ehkä kokonaisuus on hieman liian venytetty sillä vauhtiin päästyään kappale on parhaimmillaan, puolentoista minuutin hidas alku vaatisi jo suuren palkinnon kuuntelijalle ja siihen ei aivan päästä. Ei ole kuitenkaan syytä olla erityisen negatiivinen, sillä luomiensa mielikuvien voimin Labyrinten ansaitsee paikkansa albumilla. Kannattaa kuunnella, varsinkin talvella.

Arvosana: 6,0/10

Steps - Too Weak to Resist

Artisti: Steps
Kappale: Too Weak to Resist (1998)
Albumi: Step One
Mieleenjäävin lause: "Time can be a healer or time can divide."

Monen muun 90-luvulla suosiota maistaneen lailla englantilainen Steps teki paluun heti kun se oli nostalgiasyistä mahdollista ja tietenkin nykyaikaisesti tosi-tv:n kautta. Tällä kertaa ei kuitenkaan kuunnella Stepsin nykytuotantoa vaan vuoden 1998 debyyttialbumin riviraitaa Too Weak to Resist. Kappaleen ovat kynäilleet Andrew Frampton ja Pete Waterman eikä voi sanoa että tarttuvuuskerroin olisi Watermanin kultakauden tasolla. Mutta Stepsin albumit ovatkin olleet singlepainotteisia ja loppu on yleensä harmittoman harmaata täytettä. Harmittoman harmaa täyteraita voisikin riittää Too Weak to Resistin arvosteluksi mutta täytyyhän sitä sanaista arkkua koettaa avata hieman vähemmän vetovoimaisen raidan kohdalla.

Mikä Too Weak to Resistissä on vikana? Kyseessä on formaattibiisi ja se on tyypillistä soundia 90-luvun jälkipuoliskon popissa varsinkin amerikoissa suosittujen kling-kling soundien vuoksi. Samalla levyllä on myös liian samankuuloinen kappale Experienced. Steps on vahvempi menevissä dancebiiseissä vaikka on heillä toki muutama hyvä balladikin kuten vaikkapa Heartbeat. Tuotanto on pätevää joskin mielikuviksetonta ja soundeiltaan sekoitus aikansa amerikkalaista ja ruotsalaista popsoundia. Ian "H" Watkins on laulajana keskinkertainen eikä loista tälläkään kertaa. Koukuttava kertsi olisi voinut pelastaa jos sellainen olisi Watermanin hihasta enää putkahtanut.

Joskus varsinkin 90-luvun biiseistä myöhemmin kuunnellessa huomaa pitävänsä niistä biiseistä jotka eivät silloin täysillä iskeneet nyt enemmän kuin aikoinaan mutta tällä kertaa ei niin käy. Tämä hattara ei maistunut silloin eikä yhtään paremmin nytkään. Ja minä sentään tykkään sokeroiduista ja juustoisesta popista kunhan koukutuskerroin on saatu kohdilleen. Kun ei iske niin ei iske.

Arvosana: 3,5/10

Mike Oldfield - Part four

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Part four (1978)
Albumi: Incantations
Mieleenjäävin lause: "Hesper us entreats thy light, goddess excellently bright."

Ei ole yllättävää että tälläkin kertaa käsiteltäväkseni arpoutui Mike Oldfieldin tuotantoa sillä onhan hän levyhyllystäni suurimman pinta-alan rohmunnut artisti. Enkä omista edes hänen täyttä tuotantoaan vaan loput tulen hankkimaan sitä mukaa kun niitä sopuhintaan eteeni tulee. Kuten olen usein maininnut levyostoslistastani on pitkä kuin nälkävuosi ja pyrin hankkimaan haluamani levyt niin kustannustehokkaasi kuin pystyn. Esimerkkinä tästä on Didon Life for Rent albumi jonka viime viikolla lopultakin ostin vaikka olen harkinnut sen ostamista jo albumin ilmestymisvuodesta 2003 lähtien. 11 vuotta jokin muu tarjous houkutteli enemmän mutta Life For Rent ei silti unohtunut mielestäni. Kannattiko odottaa niin pitkään? Ehkä ei sillä varmasti sen aikaisemminkin olisin saanut seitsemällä eurolla.

Incantations oli julkaisunsa aikana vuonna 1978 tuplavinyyli mutta cd-tekniikan kehityttyä se on nykymuodossa vain yhden levyn mittainen 72 minuutin pituudestaan huolimatta. Part four oli alkuperäisessä vinyylijulkaisussa kakkosvinyylin b-puoli täyttäen sen kohtuullisesti 17 minuutin mitallaan. Incantations oli tyylillisesti minimalistinen albumi jonka kappeet tuovat uudet teemat esiin hitaahkosti. Kyseessä on eräänlaista esi new agea. Levyn teon aikana Oldfield kävi Exegesis vaihtoehtoterapiassa mikä vaikutti Incantationsin musiikkiin ja sai esiintymispelkoisen artistin lähtemään kiertueelle.

Part four on yhtä aikaa rauhallinen, mystinen ja mahtipontinen ja luo itselleni tunteen lentämisestä. Edellämainittu 17 minuutin mitta mahdollistaa rauhallisen maalailun ja varsinkin alku voi väsyttää tottumattoman kuulijan. Tuntuu kuin samat teemat toistuisivat vaihtuen hitaasti vain toisiin yhtä paljon toistuviin. Mutta kärsivällinen tai maalailevampaan musiikkiin tottunut kuulija saa palkinnon jo kauan ennen loppua. Vasta lopussa kuullaan laulua kun Sally Oldfield pääsee ääneen englantilaiskirjailija Ben Jonsonin näytelmään perustuvin lyriikoin.

Jälkimmäisempi puolisko onkin Part fourista mieleisempi minulle sillä siellä tapahtuu enemmän ja Oldfieldin kitarointi on Sallyn laulun lisäksi kappaleen kantavimpia voimia. Part four kuten koko Incantations albumi ei ole jokaisen hetken musiikkia mutta silloin kun on aikaa kuunnella paneutuen se toimii.

Arvosana: 6,0/10

PMMP - Auta mua

Artisti: PMMP
Kappale: Auta mua (2005)
Albumi: Kovemmat kädet
Mieleenjäävin lause: "Sä teet musta sairaan, sinisen ja harmaan."

Vaikka yleensä on haikeaa kun suosikkiartisti tai bändi laittaa pillit pussiin niin PMMP lopetti mielestäni oikeaan aikaan. Selvästi se luova energia joka lupaavasti kipinöi debyyttialbumilla ja liehahti liekkeihin kahdella seuraavalla alkoi vähentyä myöhemmillä albumeilla. Viimeiset albumit sisälsivät vähemmän meneviä rockralleja ja leikkisyyskin antoi yhä enemmän tilaa elämän kurjuuden vatvomiselle. Nyt voimme vain seurata mitä Paula ja Mira saavat aikaan erikseen sillä en usko että PMMP palaa yhteen ainakaan lähitulevaisuudessa jos koskaan. (En syö kuitenkaan hattuani jos niin käy.)

Auta mua ei ehkä ole Kovemmat kädet albumin parhaita raitoja mutta koska albumi on kauttaaltaan hyvätasoinen on kyse kuitenkin kelpo biisistä. Sävellys on vähemmän yllättäen Jori Sjöroosin ja sanoitus Paulan ja Miran yhteinen. Auta mua voisi hyvin olla suhteessa toisena naisena olevan tilitys tai ainakin niin sen itse tulkitsen. Sellainen suhde on usein lyhyt kuin perhosen lento johon asiaa sanoituksessa verrataankin. Yksi asia mikä erottaa minusta Kovemmat kädet ja Leskiäidin tyttäret albumit myöhemmistä on mielenkiintoisemmat sovitukset. Vaikka Auta mua ei olekaan  iloinen kappale on se silti juuri sovituksen puolelta riittävän kuulas ja mielenkiintoinen eikä pelkkää kauttaaltaan raskasta paatosta.

Kehuista huolimatta Auta mua ei ole tarttuvinta PMMP:tä sillä kertosäe ei kuulu yhtyeen mieleenpainuvimpiin. Voidaan jopa esittää kysymys onko kappaleessa kertosäettä ollenkaan lukuunottamatta "orjatar likainen.." -kohtaa. Mutta kaikki kappaleet eivät tarvitse voimakertsiä vaikka sellaiset ovatkin suotavia. Vuonna 2005 PMMP oli epävarma tulevaisuudestaan mutta näytönhaluinen ja se kuuluu koko Kovemmat kädet albumilla Auta mua mukaanlukien. Ehkä juuri se menestyksen tuoma tyytyväisyys on se väsyttävä myrkky joka heikentää luovuutta. Ei ole ollenkaan hassumpaa että PMMP oli luovimmillaan ollessaan huonoimmillaankin näin hyvä.

Arvosana: 6,0/10

Mike Oldfield - Ringscape

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Ringscape (2005)
Albumi: Light + Shade
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Mike Oldfield ei tähänastisen uransa aikana ole luultavasti ikinä kuulostanut synteettisemmältä kuin vuoden 2005 Light + Shade albumilla. Tupla-albumin ykköslevy Light sisälsi leppeämpiä sävellyksiä kun taas kakkoslevy Shade oli tummempisävyinen. Elektroninen ja new age sävytteinen levy ei sisältänyt luonnollista ihmisääntä vaan kaikki vokaaliosuudet oli toteutettu Vocaloid laulusyntetisointiohjelmistolla. Ehkä Oldfield katsoi tämän levyn myötä tulleensa yhden tien päähän sillä seurannut Music of the Spheres albumi vei toiseen suuntaan klassisen musiikin epäsynteettiseen maailmaan.

Vocaloid ohjelmiston laulua emme kuule Ringscape kappaleessa jonka kosketinosuuksien sovituksesta vastasi monessa muussakin yhteydessä Oldfieldin kanssa yhteistyötä tehnyt säveltäjä-sovittaja-kapellimestari Robin Smith. Juuri koskettimet yhdessä Oldfieldin aina yhtä tunnistettavan kitaroinnin ovat ne elementit jotka saavat Ringscapen hengittämään orgaanisemmin kuin monet muut saman albumin kappaleet. Oldfield ei eksy mukavuusalueensa ulkopuolelle sillä hetkittäin Ringscape kuulostaa siltä kuin se olisi 11 vuotta vanhemmalta The Songs of Distant Earth albumilta pois jäänyt raita. Kehumani kitarointi pelastaa paljon sillä ilman sitä lopputulos olisi liian leppoisa ja tasapaksu mukavasta ääniavaruudesta huolimatta. Valitettavasti se se korkein vaihde jää löytymättä sillä kappale loppuu juuri kun odottaisi vielä sitä viimeistä nostatusta.

Light+Shade albumin suurin heikkous on mielestäni epäonnistunut ajoitus, sillä Ringscapenkin kaltainen newage olisi varmasti löytänyt enemmän yleisöä 90-luvulla. Lisäksi yhdyn niihin kriitikoihin joidenka mielestä Oldfieldin kaltaisen instrumenttitaiturin lahjat menevät hukkaan näin koneellisessa musiikissa. Mutta kuten jokainen kappale tässä blogissa, tämänkertainenkin pyritään arvostelemaan omana irtonaisena tuotoksenaan. Jäähän Ringscape toki Oldfieldin laajassa tuotannossa keskitason alapuolelle, mutta se on kuitenkin tarpeeksi sympaattinen tapaus jotta se pysyy pinnalla. Sopii satunnaissoittoon mutta viikko tai parin tämän arvostelun jälkeen tuskin saisin kysyttäessä kappaleesta mitään muuta mieleen kuin albumin nimen ja ehkä puoliskon jolta se löytyy. (Shade)

Arvosana: 5,5/10

Kylie Minogue - Heart Beat Rock

Artisti: Kylie Minogue
Kappale: Heart Beat Rock (2007)
Albumi: X
Mieleenjäävin lause: "I can make your heart beat rock."

Vuonna 2007 julkaistu albumi X oli Kylie Minoguen uran yhden vedenjakajista jälkimmäisellä puolella. Kylie oli toipunut rintasyövästä ja edellinen albumi oli vuoden 2003 Body Language joten aikaa oli ehtinyt vierähtää pop-maailman mittakaavassa kohtuullisen pitkään. Toki välissä oli julkaistu kokoelma Ultimate Kylie ja syöpätapauksen julkisuuskin piti nimeä pinnalla niin raadollista kuin se onkin. Vaikka X:n singlet nousivatkin listoille niin aivan samanlaista täsmäiskua ei albumille osunut kuin edellisiltä albumeiltä löytyneet. Toki albumilta löytyi omaan makuuni hyviäkin korvakarkkeja ja tuotanto oli yhtä laadukasta kuin koko tämän vuosituhannen Kylie albumeilta on tottunut odottamaan.

Skotlantilainen DJ-säveltä-tuottaja Calvin Harris sai kaksi kappalettaan (jotka myös tuotti) Kylien X albumille joista tämänkertainen on se vähemmän onnistunut. Heart Beat Rock on se kaksikon äpärälapsi ja häviää In My Armsille selvästi. Tuohon aikaan Calvin ei ollut vielä se maailmankuulu DJ ja hän on kertonut ottaneensa rohkaisuryypyn ennen Kylien ensitapaamista. Liekö hermostus purkautunut ensin Heart Beat Rockiin sillä onnistuneesta tuotannosta ja Kylien aina tunnistettavasta laulusta huolimatta lopputulos jää keskinkertaiseksi. Kasarihenkistä elektrorynkytystä ysärimausteilla on tehty huomattavasti onnistuneemminkin.

Toinen ongelma on se ettei ole koskaan hyvä merkki jos biisi herättää liikaa vertailumielleyhtymiä ja tässä tapauksessa niitä syntyy esimerkiksi Annien ja Linda Sundbladin suuntaan. Olen varsin perinteinen mitä loppusointuihin tulee ja olenkin pettynyt kun kohdassa "their feet are itching to dance, their bodies ready to rock" minulle ei sitä annetakaan. Toki joskus on hyvä tehokeino jättää odotettu loppusointu tekemättä ja se toimii muissakin kuin huumoribiiseissä. Aina ei pop-prinsessakaan voi onnistua ja ehkä koko albumi olisi ollut parempi ilman Heart Beat Rockia.

Arvosana: 4,0/10