Kappale: Choke (1996)
Albumi: First Band on the Moon
Mieleenjäävin lause: "We'll choke on it and die."
The Cardigansin First Band on the Moon -albumi oli yksi niistä lukemattomista albumeista jotka odottivat pitkään ostoslistalla. Talous antaa myöten ostaa tietyn määrän levyjä ja 90 prosenttissa levyistä odotan muutenkin että ne tippuvat midpriceksi. Tietyt levyt ovat pakko-ostoksia ja ne ostetaan heti kun hinnan muodostama kipukynnys on ohitettu. Mutta tämän ryhmän perässä tulee joukko levyjä, jotka kyllä kiinnostavat, mutta joihin kohdistuu jokin pieni epäilyksen häivä. Joidenkin albumien täkybiisit ovat puolestaan jääneet usein soiviksi klassikoiksi joten niiden ostaminen tuntuisi vähemmän palkitsevalta. Alanis Morissetten Jagged Little Pill on esimerkki albumista joka on ollut ostoslistalla harkinnassa ilmestymisestään lähtien. Viimeksi viime viikolla pidin albumia kädessäni levyosastolla mutta jälleen kerran ostopäätös jäi tekemättä, sillä olinhan juuri laittanut levyjä tilaukseen netistä.
Länsinaapurin popylpeys The Cardigans teki pienen paluun konserttikiertueen muodossa vuonna 2012, mutta ikävä kyllä ainakaan näillä näkyminen uutta levyä ei ole luvassa. Täytyykin siis tyytyä ruotimaan vanhaa tuotantoa vuoden 1996 First Band on the Moon -albumin päätösraita Choken muodossa.
Olen joskus lukenut mielipiteen jonka mukaan suomalainen ja ruotsalainen melankolia poikkeavat toisistaan sillä tavoin että ruotsalaisessa on aina jonkinlainen valonpilkahdus joukossa. Edellämainitun sanoja voisikin käyttää Chokea teoriansa tukena, sillä vaikka kariutuvaa suhdetta ruotiva sanoitus onkin melankolinen, se ei ole täysin toivoton. Joskus asiat kaatuvat siihen että usko loppuu ja ne tarvittavat sanat juttuvat kurkkuun molemmilta. Sitten suhde vain kuolee hiljaa mutta tässä tapauksessa varsikin musiikki maalaa tarinaan hieman surkuhupaisiakin sävyjä.
Choke ei ole aivan yhtä retroa kuin edeltäneen Life -albumin kappaleet keskimäärin, mutta siinä on silti mausteena samoja 60- ja 70-lukujen kaikuja. Pidän siitä kuinka kappale on tehty kulkemaan ilman suuria nousuja ja laskuja mikä sopii yhteen sanoituksen henkisesti hieman turran päähenkilön kanssa. 90-luvun Cardigansille tyypillinen pieni ilkikurisuuskin on annosteltu hieman pienemmällä lusikalla mikä on tässä tapauksessa hyvä ratkaisu. Nina Persson onnistuu "vähemmän on enemmän" tyylisessä tulkinnassaan hyvin muodostaen kuvan tytöstä jonka surua jokainen poika haluaisi olla helpottamassa jos vain osaisi. Choke ei ehkä ole Cardigansin musiikillinen merkkipaalu, mutta osoittaa heidän hyvän tasonsa joka on näkynyt heikkojen lenkkien vähyytenä jokaisella heidän albumeistaan.
Arvosana: 6,5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti