Artisti: Maggie Reilly
Kappale: Everytime We Touch 2009 (2009)
Albumi: Looking Back, Moving Forward
Mieleenjäävin lause: "'Cause everytime we touch, I feel the static."
Kaikista Mike Oldfieldin levyillaan käyttämistä laulajista skotlantilainen Maggie Reilly on varmasti se parhaiten häneen yhdistetty. Vaikka itse ehkä pidänkin vielä enemmän Anita Hegerlandista antoi Reilly laulunäänensä lisäksi jotakin muutakin. Ikävä kyllä Oldfieldin ja Reillyn yhteistyö päättyi vuonna 1989. Syynä tähän oli riitaantuminen sillä Reilly olisi ilmeisesti halunnut enemmän tunnustusta antamastaan panoksesta mm. Moonlight Shadowiin. Oldfield on tähän päivään asti ollut asiasta eri mieltä vaikka onkin tunnustanut Reillyn ideoiden vaikuttaneen ainakin joidenkin kappaleiden sovituksiin. Nähtäväksi jää tuleeko kaksikko koskaan enää tekemään musiikkia yhdessä sillä musiikkimaailmassa on ennenkin nähty sotakirveiden hautaamisia vuosikymmenien riitojen jälkeen.
En varmaankaan olisi ostanut Looking Back, Moving Forward albumia ellei se olisi kolme levyä tietyllä summalla tyylisen kampanjan myötä ollut lähes ilmainen. Tiesin kyllä etukäteen että albumi ei sisällä hittien alkuperäisversioita vaan Maggie Reillyn itsensä uudelleenlevyttämät tulkinnat. En keksinyt kolmanneksi levyksi mitään muutakaan joten annoin pienelle uteliaisuudelle vallan ja halusin kuulla kuinka hyvää uusiojälkeä Reilly on saanut aikaan. Alkuperäinen Everytime We Touch antoi hyvän lähtölaukauksen Reillyn Oldfieldin jälkeiselle soolouralle mutta tämä vuoden 2009 uusiolevytys ei voi muuta kuin olla alkuperäistä heikompi. Kysymys kuuluukin; kuinka paljon?
Jo ensimmäisen minuutin jälkeen on selvää että jotakin tärkeätä on jäänyt matkalle. Lyhyt intro on ok, mutta Reillyn laulun alettua kasvaa tunne siitä kuin kuuntelisi hyvätasoista Idolsin semifinaalien esitystä. Sellaista jossa kilpailija laulaa hyvin paljon alkuperäisartistilta kuulostavasti mutta samalla persoonattomasti. Pätevä mutta hengetön laulusuoritus ihmetyttää, sillä ainakin youtubesta löytyvien tuoreehkojen livepätkien perusteella Reilly kykenee paljon parempaankin tulkintaan. Voi toki olla että tarkoitus on ollut kuulostaa hieman erilaiselta alkuperäislevytykseen verrattuna mitä levyn muidenkin uusiolevytysten laulutyyli tukee.
Varmasti tälle hillitymmälle tyylille löytyy ystävänsä, mutta omaan makuuni se ole. Jos en olisi ikinä kuullut alkuperäistä, antaisin vuoden 2009 Everytime We Touchille pisteen paremman arvosanan sillä sävellys ja sanoitus eivät ole huonoja ja Reillyn kaunis äänenväri on tässäkin läsnä. Mutta alkuperäisen tuntien tämä valitettava hiilikopio ei ansaitse parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti