Kappale: Eruption (1978)
Albumi: Best of Volume I
Mieleenjäävin lause: Instrumentaali
En ole koskaan ollut mikään suuri kitarasankaruuden ihailija. Teknisellä suorittamisella tai soitettujen kuvioiden vaikeustasteella on minulle hyvin vähän merkitystä. Itselleni ratkaisevinta on se tykkäänkö siitä mitä kuulen vai en riippumatta siitä osaisiko viisivuotiaskin sen soittaa. Tietenkään en myöskään sorsi ketään musiikkoa virtuositeetin vuoksi, en vain itse ole musiikillisesti lahjakas joten hienoudet menevät minun korvillani hukkaan.
Vuonna 1978 julkaistu Eruption sisälsi elementtejä jotka tulivat seuraavalla vuosikymmenellä valtavirtaan. Kappale on enemmänkin Eddie Van Halenin kitarasoolo kuin bändin yhteistuotos ja siinä käytetään kahden käden tapping soittotekniikkaa joka on monille muovikitarasankareille tullut tutuksi kitarapelien kautta. Kuten edelläkävijäkappaleet yleensäkin toiset arvostavat niitä ja toisten mielestä myöhemmin tehtiin samaa mutta paremmin.
Kun ei soittajaihminen kuulee tällaisen lähinnä soittotaiden näytteeksi tehdyn kappaleen tunnelmat ovat usein ristiriitaiset. Eruption tuntuu jotenkin intromaiselta eikä niinkään täysipainoiselta teokselta. Toistaalta tällainen barokin mieleen tuova kitarankuritus kuulostaa parhaalta pieninä annoksina ja esimerkiksi levyllinen Yngwie Malmsteenia olisi minulle tuskaisa kuunneltava. Eli ehkä sittenkin Eruption on juuri sopivan mittainen hieman alle kaksiminuuttinen kitarankuritusta jota ei tule satunnaiskuuntelussa skipattua mutta tuskin myöskään tarkoituksella poimittua kuunneltavaksi. Ymmärrän kappaleen historiallisen aseman ja merkityksen mutta se ei varsinaisesti ole minun palani plektraa.
Arvosana: 5,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti