Mary Wells - My Guy

Artisti: Mary Wells
Kappale: My Guy (1964)
Albumi: Dancing in the Street
Mieleenjäävin lause: "Nothing you could say could tear me from away from my guy."

Mary Wells on yksi monista artisteista jotka omilla päätöksillään mahdollisesti saattoivat uransa laskusuuntaan sen ollessa nosteessa. Pääosin Smokey Robinsonin kynäilemien hittien voimalla vuosina 1962-1964 lempinimen The Queen of Motown saanut Mary Wells oli suurimman menestyksensä kynnyksellä tyytymätön Motown levy-yhtiöön.

Hän olisi halunnut suuremmat royaltit levytyksistään eikä hän pitänyt siitä, että hänen suurimman hittinsä My Guyn yhtiölle tuottamia rahoja käytettiin The Supremesin markkinointiin. Motown olisi halunnut pitää tuolloisen suurimman naissoolotähtensä, muttei mihin hintaan tahansa ja riita vei osapuolet oikeuteen asti. Wells sai sopimuksensa peruttua vetoamalla siihen, että oli allekirjoittanut levyssopimuksensa ollessa 17-vuotias eli alaikäisenä.

Motownilta päästyään Wells teki rahakkaan sopimuksen 20th Century Foxin levy-yhtiöosaston kanssa, mutta siellä hänen menestyksensä ei enää ollut entisenlaista. Toivottua elokuvauraakaan ei Fox-kytkös tuonut. Wells teki pienimuotoisen paluun 70-luvun lopulla Gigolo discohitin muodossa, mutta hänen levytysuransa päättyi kurkunpään syövän aiheuttamiin komplikaatioihin joka myös vaati hänen henkensä vuonna 1992. 

Smokie Robinsonin kynäilemässä My Guy:ssa kuulee Motownin ja sen myöhemmin kuuluisiksi tulleiden sessiomusiikikoiden kädenjäljen. Mary Wells kuulostaa yhtä aikaa kohtalokkaalta, päättäväiseltä ja hieman seksikkäältäkin laulaessaan siitä kuin hän ei voisi ikinä pettää nykyistä miestään. Vaikka nykyheila ei ehkä ole lihaksikkain, komein tai varakkainkaan hän on silti juuri se oikea. Perinteisiä, mutta samalla romanttisia arvoja tukenut sanoitus varmasti kelpasi laajemmallekin kuulijakunnalle ja olihan Mary Wells yksi heistä, joka auttoi tuomaan mustaa musiikkia myös valkoisen kuulijakunnan kuultavaksi ja joka kävi kaupaksi myös heille. My Guy olikin ykköshitti artistin kotimaassa ja oli listavitonen myös Englannissa.

My Guy on kelpo Motown tuotos ja sen suurin ansio on mielestäni Mary Wellsin tulkinnassa joka aaltoilee kuulaan kohtalokkaasti ja laulu on rytmitetty mielenkiintoisesti kappaleen kanssa yhteen. Pienet äänen niekkaukset ja tyylikkään fraseeraukset pitävät tulkinnan mielenkiintoisena. Huonompi tulkitsija olisi tehnyt kappaleesta liian sokerisen tai saanut sen kuulostamaan liian gospelilta. Pystybasson kuvioille varsinkin kappaleen loppupuolella pitää antaa tunnustusta. Ehkä itselleni mielenkiintoisempaa Motownia on kuitenkin se, mitä siellä tuotettiin juuri parin kolmen seuraavan vuoden aikana tämän hitin jälkeen. My Guy on kuitenkin varsin korkealla kategoriassaan eli uskollisuutta parisuhteessa vannovat kappaleet. 

Arvosana: 6,0/10

Army of Lovers - Mondo Trasho

Artisti: Army of Lovers
Kappale: Mondo Trasho (1990)
Albumi: Disco Extravaganza
Mieleenjäävin lause: "Mondo. Trasho."

Tämänkertainen kappale tuo minulle mieleen sen ajan kun omistin ensin Amiga 500 ja sitten Amiga 1200 kotitietokoneet. Tuolloin ns. tracker musiikki oli suosittua jossa biisejä tehtiin tracker ohjelmilla joissa käytettiin sampleja joita jaettiin mm. kokoelmina levykkeillä.

Tekijänoikeuksista ei juuri välitetty ja samplekorpuilta löytyi pätkiä tutuista hittibiiseistä. Joistakin biiseistä jopa kuulin ensi kertaa tuollaisen karkean kasibittisen samplen muodossa ennen kuin kuulin sen ns. oikeasti. Minäkin koetin tehdä trackereillä omaa musiikkia, mutta lahjakkuuden puuttuessa sain aikaan lähinnä äänikollaaseja tai pieniä äänitarinoita.

Army of Loversin vuoden 1990 debyyttialbumilta Disco Extravaganza löytyy kaikenlaista eikä se ole erityisen yhteneväinen kokonaisuus kuin ehkä kaikessa eurotrashin määrässä. Yksi biisityyppi mitä albumilta löytyy muutaman kappaleen verran ovat palapelimäiset puoliäänikollaasit jotka eivät ole vanhentuneet erityisen arvokkaasti. Luultavasti vuoden 1969 kulttielokuvasta nimensä lainannut Mondo Trasho on juuri edellämainitun kaltainen. Onko kappaleella nimensä lisäksi muuta yhteyttä elokuvan kanssa en osaa sitä näkemättömänä sanoa.

En voi väittää pitäväni Mondo Trashoa mitenkään erityisenä raitana Army of Loversin katalogissa. Tässä kohden Alexander Bardin luomus etsi vasta suuntaansa ja kaikki mitä musiikillisessa muodossa heitettiin seinään ei tarttunut. Varsinkin nykykorviin turhankin puolimielisesti vaihtuvat musiikilliset osaset töksähtelevät yhteen kömpelöhkösti eikä kaikkia elementtejä olisi tarvinnut jättää lopulliseen versioon mukaan. Kertosäe puolestaan tulee liiankin tutuksi ainakin aineeksinsa nähden puolitoistaminuuttia liian pitkässä kappaleessa.

Toisaalta mitä voi odottaa kappaleelta joka ei nimessäkään puolesta lupaa olla kuin roskaa? Mondo Trashossa on muuta pieni semityylikäs hetki, mutta ne eivät kanna pitkälle vaihtuen viidessä sekunnissa johonkin aurallisesti paljon vähemmän hivelevämpään. Ehkä tämä onkin enemmän taidetta kuin popmusiikkia. Tai poptaidetta? Mondo Trasho on musiikillisesti sitä mihin joskus syyllistyn kokatessani, kun alan tehdä kokeiluja ainesosilla jotka sitten osoittautuivat epäyhteensopiviksi kuten vaikkapa uuniomenat leipäsiirapilla. Army of Loversin huonoin biisi omasta mielestäni? -Mondo huono.   

Arvosana: 2,0/10

Frida - Tre kvart från nu

Artisti: Frida
Kappale: Tre kvart från nu (1971)
Albumi: Frida 1967-1972
Mieleenjäävin lause: "Tre kvart från nu."

Joskus levyhyllyyn hankkii levyjä joita ei niinkään hanki kuunneltavaksi vaan kokoelman täydennykseksi. Näin ainakin ajattelin kun ostin joskus 90-luvun lopussa Frida 1967-1972 kokoelman, joka kattaa Fridan levytysuran ennen Abbaa. Abba-fanina olin luonnollisesti utelias kuulemaan miltä suosikkijäseni oli kuulostanut musiikillisesti ennen mahtinelikkoon päätymistään.

Vaikka olin tuolloin lukenut kirjan tai pari Abban ja sen jäsenten historiasta ja olin Abba-aiheisen sähköpostituslistan tilaaja niin taisin olla silti ensikuulemalla kokoelmasta hieman hämmentynyt. Mitä oli tämä jatsahtava iskelmää, easy listeningiä, folkkia ja schlageria sisältävä kokooma biisejä? Levy taisi jäädä pitkälle kuuntelutauolle tuossa kohti. Vuosien varrella olen lämmennyt kokoelman biiseille yksi kerrallaan, mutta luulen etten ikinä tule olemaan kaikkien albumin biisien suurin ystävä.

Tre kvart från nu on lähtöidealtaan kunnianhimoinen jos ei muuta. Otetaan venäläisen säveltäjän Anton Rubinsteinin Melodie in F pianoteos 1800-luvun lopusta, sovitetaan se easy listening popiksi ja tehdään siihen ruotsinkieliset sanat. Jälleen kerraan täytyy todeta, että toinen kotimainen ei ole vahvuuteni, mutta uskoisin että sanoitus on tehty ns. toisen naisen näkökulmasta. Kolme varttia salatun tapaamisen jälkeen mies on kotona ja selittelee vaimolleen olevansa myöhässä ruuhkan takia. Mies juttelee jalkapallosta ystävänsä kanssa olutta nauttien ja katsoo iltauutiset vaimonsa kanssa. Tuona aikana tuo toinen nainen on yksin kotonaan ja miettii miten jaksaa elämäänsä salattuna rakastettuna. Kaikki tuo sopii kappaleen apeaan tunnelmaan.

Melodia on lainattu klassikosta, sanoitus kohtaa sovituksen kanssa ja vokaaleista vastaa aina tulkinnassaan onnistuva Frida. Tämänhän täytyy olla vähintään pieni helmi voisi ajatella. Jollekulle luonnollisesti näin voikin olla sillä onhan musiikista yhtä monta mielipidettä kuin on kuulijaakin. Mutta minua Tre kvart från nu ei tavoita sillä siitä puuttuu se draama mikä teeman ympärille olisi voinut rakentaa. Melodiat soljuvat toisiin tasaisesti ja Fridakin laulaa hyvin hillitysti vaikkakin toki onnistuneesti toisen naisen apeutta kuvastaen. Minulle ei jää tästä kappaleesta mieleen mitään. Luultavasti jos minulta kysyttäisiin siitä jotakin huomenna en välttämättä muistaisi edes nimeä saatika kertosäkeen sanoja tai melodiaa.   

Dynamiikka on pientä, joka saa toki kuulemaan kaikki pienet korostukset laulu- ja soitintulkinnassa mutta en silti saa tästä palkintoa keskittyneestäkään kuuntelusta. Joskus täytyy vain tunnustaa että kappale ei tyylillisesti istu omaan musiikilliseen palettiin joka sentään mielestäni on nykyään suhteellisen laaja. Mutta ainakin on mielenkiintoista ajatella, että kaksi vuotta myöhemmin Frida oli osa lähitulevaisuudessa Abbaksi nimettyä yhtyettä laulamassa jotakin huomattavasti popinpaa. Tre kvart från nu:ta ei pystyisi mitenkään kuvittelemaan osaksi Abban albumeita ja hyvä niin.   

Arvosana: 3,5/10

t.A.T.u. - Friend or Foe

Artisti: t.A.T.u.
Kappale: Friend or Foe (2005)
Albumi: Dangerous and Moving
Mieleenjäävin lause: "Lie under covers so, are you friend or foe."

Jos venäläisen tyttöduo t.A.T.u:n (tästä lähtien pelkkä Tatu) englanninkielinen ensialbumi 200 km/h in the Wrong Lane leikki kielletyn lesborakkauden teemalla niin kakkosalbumi Dangerous and Moving rakennettiin pääosin sen ympärille miten kaksikon välit kestävät kuuluisuuden painetta.

Ajautuuko kaksikkomme väkisin erilleen vai onko ystävyys maagista? Teema ei ehkä ole yhtä klikkiotsikkoystävällinen kuin debyytin, mutta kyllähän julkisuuden henkilöiden keskinäisistä väleistä ja riidoistakin jaksetaan kirjoittaa.

Friend or Foe, jonka tekijätiimissä oli mm. Eurythmicsmies Dave Stewart ja johon Sting soitti bassot julkaistiin Dangerous and Moving albumin toisena singlenä. Jos tässä ei ole tarpeeksi nimienpudottelua yhdelle singlelle niin kansikuvan otti muuan Bryan Adams. Menestystä ei tullut ensisingle All About Us:iin verrattuna, mutta Top 10 listasijoituksia pienemmillä markkina-alueilla sentään jokunen. Laskevan menestyskäyrän vuoksi Friend or Foe jäi yhtyeen viimeiseksi julkaistuksi singleksi sekä Briteissä että USA:ssa.

On oma tulkintani, että Friend or Foe kertoisi kuvitteellisesti Lena Katina ja Julia Volkovan kiristyvistä väleistä mutta jokainen voi toki tehdä oman tulkintansa. Yhtye jonka takana olevat voimat eivät tuntuneet ajattelevan, että voisi olla huonoa julkisuutta tuskin vierastaisivat keksityn vihanpidon käyttöä julkisuustemppuna. Toisaalta Katinan ja Volkovan välit eivät ainakaan myöhemissä vaihessa ole sanotun olevan parhaat mahdolliset, joten olivatko säröt jo tässä vaiheessa todellisia vai tuliko biisistä enne? Ikinä ei voi sanoa varmaksi yhtyeen kohdalla jonka julkisuuskuva oli varsin tarkasti tohtoroitu markkinointimiesten toimesta.

Mutta vaikka spekulointi ja taustat biisien suhteen ovat mielenkiintoisia niin kantaako Friend or Foe puhtaasti biisinä? Kyseessä ei ehkä ole suurimpiin suosikkeihini kuuluva Tatubiisi, mutta ei myöskään missään nimessä heikko teos. Parhaat Tatubiisit ovat itselleni niitä joissa draama ja tunnetaso on vedetty yhteentoista ja vaikka Friend or Foe ei pääse kuin hyvään kouluarvosanaan oikeuttaviin lukuihin tässä kategoriassa se silti perustoimivaa poppia puolitoistavuosikymmentä myöhemminkin.

Friend or Foessa on löydetty hyvä tasapaino elektronisen ja perinteisemmän rockin miksaamisessa yhteen ja siinä on myös varsin toimiva rytmitys. Minua ei häiritse se, että kappale olisi ehkä tyylillisesti sopinut hyvin myös yhtyeen debyyttialbumille sillä minusta sellaiset siltabiisit jotka ikäänkuin liittävät albumit yhteen ovat hyvästä. Vaikka kertosäe onkin varsin tarttuva niin ehkä loppuhuipennukseen olisi voinut satsata enemmänkin. Tämä riisipuuro olisi hyötynyt pienestä pohjaanpolttamisesta.

Harvoin pääsen syyttämään Tatun biisejä liian turvallisesta toteutuksesta, mutta Friend or Foen suhteen minun täytyy niin tehdä. Minulle iso osa yhtyeen charmia olivat sen intensiivisyydessä ja hitusen persoonallisesti alkuperäisista venäjänkielisistä versioista englanniksi käännetyt sanoitukset. Sanoituksessa on toki muutama Tatutyypillinen lause joten tämä puoli on kunnossa. Jos ystävältä joutuu kysymään onko hän ystävä ei ole kyse oikeasta ystävyydestä eikä pop-biisi ole loistava jos sen hyvyyttä joutuu epäilemään. Mutta perusasiat ovat kunnossa vaikka vastausta biisin nimen esittämään kysymykseen ei ikinä annetakaan. I love to hate you? I hate to love you? 

Arvosana: 6,0/10

Movetron - Missä sä oot?

Artisti: Movetron
Kappale: Missä sä oot? (1997)
Albumi: Irtokarkkeja - Makeimmat hitit
Mieleenjäävin lause: "Missä sä oot, sua etsinyt oon koko elämän."

Satunnaissoitto tekee joskus vähemmän arvaamattomissa olevia poimintoja sillä edellisessä Aikakoneen Alla vaahterapuun -kappaleen arvostelussa kirjoitin paljon myös Movetronista. Nyt on siis toisen dancesuuruutemme vuoro, mutta onneksi ei ehkä kuitenkään sentään sillä Alla koivupuun istuskelulla. Sen sijaan tällä kertaa sen toisen osapuolen sijainnista ei olekaan niin selvää aavistusta, vai onko sittenkään?

Missä sä oot julkaistiin neljäntenä singlenä Movetronin toiselta Soittorasia albumilta vuonna 1997. Muistan hämärästi sen soineen joskus hitaana noina teini-ikäni viimeisinä vuosina vaikka toki olin silloin sen verran ujo kaveri, ettei minusta ollut ketään tyttöä tanssiin hakemaan. Musiikin vika se ei toki ollut vaan Missä sä oot olisi käynyt hyvin sen tulevan oikean kanssa keinumiseen tai vaikka sen tulevan entisen oikeankin.

Yleensähän oikeanoppisessa voimaballadissa on loppunostatus kliimaksina, mutta Movetronin tuottajaosapuoli on tässä kohtaa tiennyt Päivi Lepistön persoonallisen äänen rajoitukset eikä ole sellaista väkisin liittänyt mukaan. On viisasta korostaa vahvuuksia ja peittää heikkoudet ja niin on tehty nytkin. Omanlaisensa loppuratkaisu kappaleen tarinaan saadaan sentään lopussa.

Jäin miettimään jääkö tasapaksu poljento tämän balladin vahvuudeksi vai heikkoudeksi, mutta päädyin siihen etten mene kumpaankaan ääripäähän mielipiteessäni. Tasaisuus auttaa usein siinä, että pienikin nostatus lopussa tuntuu suuremmalta kun korvat on totutettu matalammalle tapahtumahorisontille. Tämä tehokeino toimii nytkin muttei ehkä ihan niin hyvin kuin parhaimmissa tapauksissa. Olisikohan tästä voitu tehdä duetto ja saatu siten kappalletta monipuolistettua? Toki soundien kuulaus ja pienet teknologiamausteet tutkineen ja kaikuluotainäänineen tuovat tähän pientä omaa tunnelmaa.

Joskus ei arvostelussa voi välttyä siltä että ihan ok biisi latistuu tason alaspäin jos artisti on pystynyt samassa tyylilajissa parempaankin. Niin käy tässäkin tapauksessa sillä Missä sä oot on vain pikkukiva tunnelmapala verrattuna vaikkapa Lokakuu-Marraskuuhun tai Neliriviseen. Movetron on usein parhaimmillaan itselleni kun se sotkee dancebiitteihin meille kansallisesti tuttuja melankolisia sanoitusaiheita. Mutta myönnetään tämän vahvuudeksi se, että tämä ei ole niitä biisejä jotka esittävät kysymyksiä antamatta yhtään vastausta. Missä sä oot? -Siellä sä oot.

Arvosana: 5,0/10

Aikakone - Alla vaahterapuun

Artisti: Aikakone
Kappale: Alla vaahterapuun (1995)
Albumi: Pophitit 1995-2003
Mieleenjäävin lause: "Kukista teit seppeleen, sytytit mentolsavukkeen."

Kun puhutaan 90-luvulla meillä hyvin kaupallisesti menestyneistä kotimaisista eurodanceyhtyeistä niin itselleni ensimmäisenä mieleen tulevat Aikakone ja Movetron. Noista kahdesta Movetron oli ysärillä enemmän mieleeni ja näin yhtyeen livenäkin vuonna 1997.

En toki inhonnut Aikakonettakaan sillä olihan se luontainen osa teini-ikäni soundtrackiä. Teiniminäni näkökulmasta Movetronilla oli menevämmät biisit ja Päivi oli ihqumpi (vaikkei koko ihku sanaa tuolloin ollut käytössäkään) kuin Sani tai Vera. Tänäkin päivänä mielenipiteeni on edelleen sama vaikka syyt ovat ehkä puhtaammin siinä, että henkilökohtaisesta popmusiikillisesta näkökulmasta Movetron vie pidemmän korren.

Minulle Aikakoneen ensilevyn Tähtikaaren Taa hitteihin kuuluneen Alla vaahterapuun on aina meinannut pilata yksi ja ainoa sana: mentolsavuke. Vaikka sillä on varmasti viattomasti tavoiteltu tietynlaista cooliutta kappeessa, joka on muutenkin sanoitukseltaan varsin maalaileva niin minulle se tökkää aina vasten kuin oikea mekko väärällä tytöllä. Olisiko seppeleen sanan kanssa rimmaamaan tarkoitetun mentolsavukkeen sanan voinut korvata jollakin muulla? Varmasti olisi, mutta toisaalta lienen vähemmistössä tämän mentolsavukeinhoni kanssa. Koetan silti rakentaa vaihtoehtoisen loppusoinnun: Kukista teit seppeleen, lopuista teit meille teen.

Kappaleen musiikkivideo on palanut katkonaisina pätkinä tajuntaani aivan kuin se pyöri viikosta toiseen lista Top40 ohjelman näytevideopätkissä. Minulta varmaan löytyisi kaapista joku vanha tv-nauhoitus vhs josta tuokin mielikuva on mieleen jäänyt. Mutta nyt minun täytyy tarttua itseäni niskasta ja ravistella mentolsavukkeen katku mielestäni ja antaa lopulle kappaleesta oikeudenmukainen käsittely.

Alla vaahterapuun on omasta mielestäni Aikakoneen debyyttilevyn yksi parhaiten aikaa kestäneitä biisejä. Se ei ole nopea dancekappale vaan enemmän uusnostalginen semi-iskemäisyydessään ja ehkä jopa hieman Lisa Stansfieldähtävä. Onhan sanoituskin nostalgianmakuinen tarina viattomasta pikku romanssista päiviä ennen kesäloman alkua. Tällaisessa kontekstissa Sanin 60-luvuhtava laulutyyli on parhaimillaan. Hänen tapansa lausua sanat pikkusievän kuulaasti, mutta täsmällisesti on se hänet erottava tavaramerkki. Tyylillisesti se on varmasti myös kappale, joka toimi laajemmalle kuulijakunnalle kuin vaikkapa Odota tai Taas saan lentää. Sen voisi hyvin kuvitella sovitettuna vaikkapa tanssilavoille. 

Sääli, että alun tarina jää kertomatta pidemmälle vaan loppu jää enemmän kertosäkeen toistoksi. Pari fiilistelysäkeistöä lisää olisi tuonut kappaleeseen syvyyttä ja vaihtelua. Suosikkiyksityiskohtani lienee rummunisku ennen kertosäettä sekä hyräilty väliosa. Olenhan aina ollut helppo vietellä yksinkertaisilla, mutta toimivilla popin tehokeinoilla. Alla vaahterapuun on kuin tyttö, joka ensivilkaisulla vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta josta tarkemmin tutustuttaessa alkaa paljastua vähemmän viehättäviä piirteitä. Movetronin Alla koivupuun oli niistä puunallabiiseistä se parempi aikalainen. Silti tuttavuuden arvoinen tapaus.       
 
Arvosana: 6,0/10

Sahara Hotnights - The Loneliest City of All

Artisti: Sahara Hotnights
Kappale: The Loneliest City of All (2007)
Albumi: What If Leaving Is a Loving Thing
Mieleenjäävin lause: "I got soul of new machine."

Siitä lähtien kun lähin kierrätyskeskus alkoi purkamaan cd-hyllyjään laittamalla levyjen hinnaksi 50 senttiä per kappale ei kynnys hankkia jotakin kokoelman jatkoksi ole ollut korkea. Joskus riittää että tietää bändin ja sillä olevan pari kelpo biisiä. Hetken mielijohteesta hankin jokin kuukausi sitten myös ruotsalaisen Sahara Hotnightsin neljännen albumin What If Leaving Is a Loving Thingin.

Muistin pitäneeni heidän debyyttilevynsä garagetyyppisestä rokista ja myöhemmästä In Private coveristaan. Riittävästi syitä ottaa 50 sentin riski. Rippasin levyn koneelle ja jätin levyn biisit random playn armoille. Nykyään tulee kuunneltua albumimuodossa lähinnä tuttuja klassikoita ja tai tosi kiinnostavia uutuuksia. Tai sitten vinyyleitä joidenka kuuntelu "vanhaan" tyyliin keskittyneesti on välillä todella mukavaa.

Robertforsin kunnasta ponnistanut Sahara Hotnights sai nimensä australialaiselta hevoselta jonka voitosta vetoa lyötyään yhtyeen tuleva rumpali Josepfine Forsman päätti sopivan bändin nimeksi. Itse en ainakaan laittaisi bändini nimeksi kotimaisten kylmäveristen nimiä sillä Vokkerin Veto -tyyliset bändin nimet eivät kiehtoisi itseäni. Yhtyeen soundi ajoittui oikein 2000-luvun alun ruotsista ulkomaille ponnistaneiden bändien aaltoon ja se kiersi mm. Hivesin lämmittelijänä. Garagerockbuumin hiljennyttyä yhtye jaksoi 2011 vuoteen asti jolloin Sahara Hotnigts ilmoitti hajoamisestaan. Kuitenkin juuri tänä vuonna 2019 yhtye on ilmeisesti aktivoitumassa uudestaan sillä se on julkaissut kuvia yhtyeen jäsenistä studiossa. 

On mielenkiintoista alkaa arvostelemaan The Loneliest City of Allin kaltaista biisiä jonka muistan vain hämärästi ikinä kuulleeni. Niinpä tämä arvostelu onkin oikeastaan tällä kertaa lähes ensireaktio. Ehkä olisi pitänyt kuvata tämä videona nykyisten suosiota saavien reaktivideoiden tapaan. Mutta ehtiihän sitä arvostelua kirjoittaessa kuulla kappalee repeatilla tarpeeksi monta kertaa että siitä saa jotakin irti.

Monitahoinen säröjä suhteessa -biisi The Loneliest City of All oli What If Leaving Is a Loving Thing albumin kolma ja viimeinen singlejulkaisu. En oikein tiedä mihin kohden kappaletta voisin osoittaa sen viat koska vahvuudet sentään ovat selvät. Studiossa on tehty hyvää työtä ja kaikki instrumentit sekä pää- että taustalaulut ovat hyvin miksattuina kohdillaan. Särmää on jätetty kappaleen tyyli huomioon ottaen juuri ja juuri riittävästi. Sanoituksen luonteen vuoksi ei voida mennä liian äärimmäisyyksiin soundimaailmassa ja tämä on selvästi ymmärretty. Yksinäisyys ei oikeastaan ole helpoin tunne pukea lauluksi. Eikä minunlaiseni ihmisen, joka tarvitsee riittävästi yksinäisyyttä jakseekseen olla sosiaalinen ole aina negatiivisen yksinäisyyden paras asiantuntija.

The Loneliest City of All voisi olla The Banglesin biisi ruotsalaisen linssin läpi katsottuna. Ajatus ei kauhistuta minua sillä yksi ruotsalaisen popin salaisuuksistahan on ollut kyky ottaa vaikutteet ja hienosäätää niistä se oma länsinaapurillemme ominainen juttu. Sanoitus on sopivan epämääräinen, että sen voi moni sovittaa omaan rakoilevaan suhteeseensa. Ehkä siinä roikutaan liian pitkään suhteessa jonka parasta ennen päivä on kauempana kuin maantieteellinen etäisyys. Ei osata olla ilman toista eikä toisen kanssa. Ystävätkään eivät ymmärrä miksi suhteesta ei ole kävelty ulos jo kauan sitten.

Pidän siitä maltista jota The Loneliest City of All toteuttaa. Päähenkilön masennus ja yksinäisyys tulevat siten parhaiten ilmi myös soundien kautta. Kappaleen päähenkilölle maailman yksinäisin kaupunki on Tokio. Minulle se varmaan on Helsinki, jonka ihmiskuhinassa en ikinä tunne itseäni levolliseksi. Toisaalta minä haluan poprokkiini koukkuja ja ne jäävät tässä tapauksessa puuttumaan. Tämä on harmi sillä toteutuksen ollessa muutoin mallikelpoinen tästä haluaisi pitää enemmän kuin kykenee. Tai ehkäpä kyseessä on biisi, joka odottaa sitä oikeaa hetkeä jolloin siihen voi samaistua. Mutta ennen sitä hetkeä en voi arvostaa tätä kokonaisuutta kuin hieman keskiverron yläpuolelle.     

Arvosana: 6,0/10