Irina - Kipu kasvattaa

Artisti: Irina
Kappale: Kipu kasvattaa (2005)
Albumi: Älä riko kaavaa
Mieleenjäävin lause: "Sä tiedät miten sääntöjä kierretään ja kuinka niistä viidakko väännetään."

Irinan kautta sain muistutuksen siitä että olen pitänyt tätä blogia jo muutaman kuukauden yli viisi vuotta. Aika menee nopeaan ja huomasin nytkin asian vain siksi kun tarkistin etten ole arvostellut tämänkertaista kappaletta aiemmin. (Ehdin kerran kirjoittaa Bee Geesin Night Feveristä jo toisen arvostelun ja olisimpa jopa antanut sille saman arvosanan.) Ensimmäinen arvostelemani kappale oli Irinan Liianko helppo ja tämä tapahtui 30.8.2010. En ole koskaan aktiivisesti markkinoinut blogiani mutta muutama kanssablogittaja on ystävällisesti linkittänyt sivuni omiinsa ja olenkin luultavasti saanut suurimman osan lukijoista sitä kautta. Kiitos teille siitä, tiedätte keitä olette. Kiitos myös kaikille jotka ovat pitäneet tätä blogia lukemisen arvoisena. Toivottavasti olen antanut edes hieman takaisin niistä kaikista musiikkilöydöistä mitä olen toisten tekstien kautta itse löytänyt.

Sain inspiraation musiikkiblogin aloittamiseen paljolti suomalaisia käännösbiisejä käsitelleestä Finnpicks blogista. Mietin mikä olisi se oma juttuni jolla voisi poiketa muista musiikkiblogeista ja päätin että random play saa päättää kaikista omistamistani kappaleista arvosteluun pääsevän. Olin työssä jossa minun enimmäkseen piti päivystää toimistoa jossa kävi vilkkaana päivänä 3-4 ihmistä. Niinpä minulla oli aikaa tehdä arvosteluja työaikana ja se näkyi kovana arvostelutahtina ensimmäinen vuoden aikana. Nykyään pyrin päivittämään blogin kerran viikossa yleensä lauantaisin. Tällä hetkellä olen arvostellut noin viisi prosenttia omistamastani musiikista ja uskon että musiikinhankintatahtini riittää siihen että biisien loppumiseen blogini ei tule päättymään.

Irina kuulu myös näihin artisteihin joihin mielistyin hieman harmaammassa elämänvaiheessani. Hänenkin kehityskaarensa on vienyt albumi kerrallaan tunnelmiltaan syvempiin vesiin vaikka Irinalla ainakin tv-esiintymisten perusteella olisi myös humoristisempi puoli. Vuoden 2005 Älä riko kaavaa albumi oli kuitenkin vielä tasapainoinen kokonaisuus ja siltä julkaistut neljä singleä olivat vahvoja. Singleihin ei kuulunut paikalleen jumiutuneeseen parisuhteeseen hampaansa upottava Kipu kasvattaa. Jo nimi herättää ristiriitaisia ajatuksia. Kyllähän "no pain, no gain" kuuluu nykyajan sanastoon ja mummonikin lohdutti minua lapsena kolahduksien jälkeen että kipeä kohta on tämän jälkeen entistä kovempi. Mutta kyllä elämässä kuuluu oppia muutenkin kuin kantapään kautta.

Mitä tehdä kun suhteessa olisi aika ottaa seuraava askel mutta toinen osapuoli pitkittää ja kiertelee ratkaisua loputtomiin? Asioiden pitkimmäinen on hiljalleen venyttänyt kahden ihmisen väliset tukirakenteet niin ohuiksi että pohja uhkaa pudota pois. Suhteen ongelmat ja ne hyvätkin puolet ehditään sanoituksessa tuoda hyvin esiin mutta itse kertosäe jää hieman vajaaksi. Toni Wirtasen sävellyskynän jäljen tunnistaa ja onhan hänen vastuullaan ollut puolet sanoituksestakin Irinan kanssa.

Olen aina pitänyt Irina levyillä soittavien musiikkojen työkentelystä ja kappaleiden sovituksellista ratkaisuista eikä Kipu kasvattaa ole suuri poikkeus. Se on ehkä kuitenkin "vain" rivibiisi vaikka onkin saanut albumilla haastavan toisen biisin paikan. Jos ensimmäisen biisin pitäisi antaa lupauksia tulevasta ja olla musiikillinen sisäänheittäjä niin toisen pitäisi olla se ensimmäinen lupausten lunastus.

Toimiva sanoitus ei riitä sillä Irinan tuotannosta löytyy parempikin parisuhteen repeämisbiisejä. Ainakin itselleni parhaiten uppoavissa Irinan kappaleissa on enemmän menevyyttä ja ehkä hiljaa-lujaa-hiljaa-lujaa -kaava olisi voinut toimia tässä tapauksessa paremmin. Nyt kun kaasu alun jälkeen avataan ehtii turtumus ehtii iskeä ennen neljän ja puolen minuutin loppupistettä. Miksauskin on hieman tukkoinen vain artistin äänen ollessa oikealla kuuluvalla paikallaan. Keskinkertaisuuden suolla tarpojaksi ei hassumpi tapaus.        
 
Arvosana: 5,0/10

LAB - I Used To Hide

Artisti: LAB
Kappale: I Used To Hide (2002)
Albumi: Devil is a Girl
Mieleenjäävin lause: "Suddenly you change my mind: I used to fake, I used to hide."

Fyysisen musiikin hitaan kuoleman saavuttaessa meilläkin sen pisteen että digimyynti ylittää fyysisen levymyynnin joudun itsekin puntaroimaan kuinka hankin kuuntelemani musiikin vastaisuudessa. Jo nyt on melko paljon musiikkia jota olisin ostanut jos sitä olisi ollut fyysisesti saatavilla. Tämä kehitys ei taatusti lopu. Musiikki tiedostoina kovalevyllä tai soittimessa on käytännöllistä mutta toisaalta mihin jäävät ne muistot joita nykyiset cd:t levyhyllyssäni edustavat? Muistan edelleen mistä ostin minkäkin levyn tai tilanteita joissa niitä kuuntelin. Tätä lisäarvoa ei mp3 tarjoa.

Pelien suhteen siirryin nopeasti ja kivuttomasti digiostamiseen sillä halvemmat hinnat ja tilansäästö painavat pelien suhteen enemmän kuin musiikissa. Tuskin pelaan enää vuonna 1999 ostamaani peliä, mutta vuonna 1999 ostamani albumi voi edelleen olla yksi suosikeistani. Ikävä kyllä en ole havainnut samanlaista hintojen laskua digimyynnin kautta musiikkipuolella vaan hintojen alentuminen on tapahtunut enemmän fyysisten levyjen hinnoissa. Luettuani audiovideo.fi sivuston vinyylisoitinarvostelusarjan pieni vinyylikärpäsenpuremakin kirpaisi mutta toisaalta luultavasti ostaisin vanhoja tuttuja klassikkolevyjä uudestaan nauttiakseni niistä eri formaatissa. Oli miten oli, formaatit tulevat ja menevät mutta musiikin kuuntelu pysyy.

Vuosituhannen alkupuolella minulla oli musiikin suhteen hieman synkempi kausi. Lähes kaikki se mistä 90-luvun musiikissa katosi ja elämässäkin oli hieman harmaampi kausi. Kun jälkikäteen mietin millaisia levyjä silloin ostin niin yleissävy on huomattavasti synkempi kuin levyhyllyni keskivertosisältö. Suomalaisen konerockbändi LAB:n Devil is a Girl -albumi päätyi omistukseeni juuri tuona kautena. Ensimmäisen seitsemän vuoden (1993-1999) aikana kun ostin levyjä en ostanut ainuttakaan kotimaista albumia. En löytänyt kotimaisesta skenestä mitään kiinnostavaa ja muutenkin suomalainen musiikki tuntui itsestäänselvyydeltä johon ei kannattanut vähiä rahojaan tuhlata. Vasta vuosituhannen vaihteen paikkeilla tuntui että suomalainen musiikki ja minä aloimme hiljalleen lipua toisiamme kohti.

Ei ole varmaankaan ole kovin monia albumeita jotka päättyisivät raskaimpaan tai nopeimpaan biisiinsä. Tätä ei myöskään tee LAB:n kakkosalbumi Devil is a Girl. Levyn päättävä I Used To Hide on rauhallinen ja tunnelmallinen kappale joka yllättävästi voisi tyylillisesti sopia t.A.T.u:n albumille. Kappale kertoo naisesta joka ei mahdollisesti fobiansa vuoksi uskaltanut lähteä kotoaan. Mutta tilanne ratkesi kun nainen löysi rinnalleen ihmisen joka hyväksyi hänet sellaisena kuin on ja samalla pelotkin lievenivät. Työni puolesta olen välillä tekemisissä vastaanlaisista peloista kärsivien ihmisten kanssa joten en voi olla pitämättä I Used To Hiden simppelistä tarinasta. Tuoko toiselta ihmiseltä lainattu voima pysyvän muutoksen vai palautuuko kaikki ennalleen jos tuki pettää alta? Sitä tämä tarina ei kerro.

Joskus raja tunnelmoinnin ja patetian välillä on hiuksenhieno mutta ainakin minun mielestäni I Used To Hide välttää sudenkuopat. Anan ääni saa leijua hillityn konetaustan etualalla ja vasta lopussa tuleva pieni mutta tarpeellinen taustan noste kertoo siitä että tarina on mennyt positiiviseen suuntaan. Mielenkiintoinen ratkaisu on se että tämä ei kuulu niinkään laulutulkinnasta vaan nimenomaan musiikissa. I Used To Hide ei ole iloinen voimaantumisbiisi vaan tarina siitä että fobia ulosmenosta on vaihtunut siihen että onnellisuus on sen yhden ainoan ihmisen varassa. Eihän tämä mikään voimakertsibiisi ole eikä sopiva kaikkiin mielialoihin mutta aikansa ja paikkansa ansaitsevaa musiikkia silti. Musiikki sekä ihmiset joille lasi on aina puoliksi tyhjä ansaitsevat olla olemassa.      
 
Arvosana: 6,0/10

Luv' - Oh, Get Ready

Artisti: Luv'
Kappale: Oh, Get Ready (1978)
Albumi: With Luv'
Mieleenjäävin lause: "You'll be my power, I'll be your clown."

Hollantilainen popmusiikki on tullut minulle tutummaksi viimeisen kymmenen vuoden aikana kun olen Youtubesurffaillessa huomannut että varsinkin 70-luvulla puukenkämaassa tehtiin paljon itselleni mieleistä poppia. Tyttötrio Luv' oli menestyksekäs kotimaansa listoilla saavuttaen  menestystä myös muissakin Euroopan maissa myyden lyhyellä urallaan (77-81) seitsemän miljoonaa levyä. Musiikkihistoriastani löytyy varhainen yhteys Luv':iin sillä lapsuuteni suosikkilevyllä Mona Caritan debyytillä oli kaksi Luv' coveria. (Voi mikä Casanova! (Casanova) ja Kuti kuti kultasein (Eeny Meeny Miny Moe)) Kolmikon takana naruista veteli tuottajakaksikko Janschen & Janschens (Hans van Hemert ja Piet Souer). Trion esiintymistyyliin kuuluivat värikkäät esiintymisasut sekä tarkat tanssikoreografiat.

Luv':n takana ollut tuottajakaksikko kasasi kaikki Luv':n neljä albumia sillä periaatteella että katsottiin millaiset tyylit pärjäävät hyvin listoilla ja levyille tehtiin niidenkaltaisia biisejä. Tästä syystä Luv':n albumit eivät ole erityisen yhtenäisiä kokonaisuuksia mutta sillisalaattimaisuus ei haittaa kun kyseessä on hattarainen popbändi. Luv':n debyyttialbumi With Luv' koostuikin discosta, Abbatyylisestä popista, schlagerista,latinotyyleistä ja jopa radioystävällisestä rokista. Viimeistä tyylisuuntaa edustaa Oh, Get Ready jonka alku tuo mieleen toisen saman ajan hollantilaisbändin Pussycatin. Mistään raskaasta rokista ei tietenkään ole kyse vaan iloisesta uuden rakkaan etsinnästä. Entisen rakkauden lakastuttua ei auta jäädä haikailemaan vanhojen perään vaan on perhosena lähdettävä liihottelemaan kohti uusia kukkia.

Minulle parasta Luv':ia ovat Abbapastissit ja sokerinhuuruiset höpöpoppeilut joten rokimpi Oh, Get Ready ei kuulu suosikkeihini. Jos tämä on ensimmäinen kuulemasi Luv':n kappale niin ei kannata olettaa että kyseessä olisi kolmikon tyyliä parhaiten edustava viisu.  Kappaleessa on toki mukavaa ryhmälaulua joka on muutenkin Luv':n vahvuus ja tietenkin iloisuus joka tarttuu kaikkiin muihin paitsi ärrinmurrinkeksin syöneisiin aikuisiin. (Joille annetaan luunappia!) Paras ympäristö kuunnella Oh, Get Readya voisi olla autossa sillä siinä on eteenpäinmenemisen meininkiä. Aina kun musiikista tulee hyvälle tuulelle ollaan voiton puolella mutta Luv':lla on monia kappaleita jotka innostavat allekirjoittanutta vieläkin enemmän.
   
Arvosana: 5,5/10

Jean Michel Jarre - Band in the Rain

Artisti: Jean Michel Jarre
Kappale: Band in the Rain (1982)
Albumi: The Essential
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Ehdoton tapa jolla tämän blogin kappaleet valitaan johtaa aina välillä siihen että random playn sormi värähtää levyillä olevien introraitojen tai vastaavien kohdalla. Ihmeen hyvin moiset on tähän asti jääneet valitsematta eikä nytkään kyseessä ole mikään parinkymmenen sekunnin pyrähdys vaan puolitoistaminuuttinen kappale alunperin Jean Michel Jarren The Concerts in China levyltä. Band in the Rain tai ranskankieliseltä nimeltään L'Orchestre sous la pluie (älkää pyytäkö lausumaan) on liveversio Equinoxe 8:n alkuintrosta. Tämä tieto oli minulle uutta mutta onneksi Internetin ihmeellinen maailma varmasti että tänäänkin opin jotakin mitä en ennen tiennyt. Onneksi tämä tieto ei lisää tuskaa.

The Concerts in China ei ole livelevy kaikkein tiukimmassa merkityksessä sillä vuoden 1981 Kiinan kiertueella tallennetut esitykset olivat teknisesti heikkolaatuisia ja niitä jouduttiin uudelleenäänittelemään päälle studiossa isolla kädellä. Ehkä suurempi merkitys oli sillä että kyseessä oli ensimmäisiä kertoja kun länsimainen artisti pääsi esiintymään kommunistisessa Kiinassa. Band in the Rain ei seiso mielestäni erityisen vahvasti omilla jaloillaan. Harvan biisin alkuintro pystyy. Liveversio ei tarjoa mitään erikoista lisäarvoa sillä satunnaiset aplodit eivät riitä viemään kiinalaisyleisön keskelle. Muutenkin kappaleen rakenne on liian yksinkertainen olematta yksinkertaisen nerokas.

Tuo Band in the Rain minulle sentään yhden positiivinen muistikuvan sillä se muistuttaa minua vuoden 1990 Amigalle ilmestyneen Wings pelin latausruutumusiikista. Ikävä kyllä en ole ikinä pitänyt sirkusmusiikista ja sirkusmusiikkimainenhan Band in the Rain omiin korviini on. Elektroninen posetiivimusiikki voisi ehkä todella villillä toteutuksella toimiakin mutta ei tässä tapauksessa. Mutta jottei aivan täysnegatiiviseksi menisi niin kappaleen kuminen biitti ei ole hassumpi. Band in the Rain on kuin rekan nuppi irrotettuna perävaunustaan. Yhdistelmäajoneuvo on paljon uljaampi näky kuin sen osat erikseen.

Arvosana: 2,5/10

Agnetha Fältskog - I Stand Alone

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: I Stand Alone (1987)
Albumi: I Stand Alone
Mieleenjäävin lause: "Why did I keep holdin' on after all the love was gone?"

Pienen syyslomatauon jälkeen on hyvä jatkan oman musiikkimaun ytimestä. Abban jäätyä määrittelemättömän pitkälle tauolle lähtivät molemmat laulajista englanninkieliselle soolouralle. Frida julkaisi 80-luvulla kaksi englanninkielistä soololevyä ja Agnetha kolme. Vuoden 1987 I Stand Alone ei menestynyt kaupallisesti hyvin muualla kuin Ruotsissa jossa se oli vuonna 1988 parhaiten myynyt albumi. Omasta mielestäni kyseessä on mukavan tasainen albumi joka on päätunnelmaltaan melankolinen ja jonka heikkoutena  on lähinnä killeribiisien puuttuminen. Peter Cetera tuotti albumin soundeiltaan amerikkalaisemmaksi kuin aiemmat Agnethan soolot. Lentopelosta tunnetusti kärsivä Agnetha teki poikkeuksen ja lensi Los Angelesiin levyttämään ja epämukavasti matkasta huolimatta piti reissua vaivan arvoisena.

Albumin nimibiisi I Stand Alone ei saanut singlejulkaisua mutta se käy hyvin maistiaisena yleisestä albumin linjasta niille jotka eivät ole sitä aiemmin kuunnelleet. Kappaleesta vastaavat Peter Cetera sekä Bruce Gaitsch jonka kanssa Agnetha seurusteli albumin teon aikaan. I Stand Alone kertoo tuoreeltaan katkenneesta suhteesta jossa on ollut pettämistä ja pettymyksiä. Suurin virhe oli jatkaa tuhoontuomittua suhdetta vaikka toivo sen kestämisestä oli jo mennyt. Risteyksessä oleva nainen antaa miehen kuulla kunniansa epäsuorasti mutta tehden selväksi sen että loppu on tullut ja hän on mieluummin onneton yksin kuin epätoivoinen yhdessä.

I Stand Alonea ei ole vaikea sijoittaa ajallisesti sillä kasarisoundeista ei voi erehtyä. Lempilapseni eli kappaleen pituus on tällä kertaa melkein oikea. Lähes viisiminuuttinen erotarina on haastava mutta väliosiin taustalle on saatu sen verran mielenkiintoisia pikkujuttuja syntikoilla että kuunteluväsymys ei iske.

Agnetha hoitaa oman tonttinsa hyvin ja jo Abba-aikana opittu loukatun naisen hillitympi tulkinta toimii tässäkin kohden. Amerikkalaiset laulajasiskot syyllistyvät usein ylidramatisoimaan vastaavissa tulkinnoissaan mutta se ei toimisi tämän kappaleen kontekstissa. Kun pettynyt ja murtunut nainen kävelee lopulta itse ulos pystyyn kuolleesta suhteesta ei tulkita äänenkäytännöllistä lautasenheittelyä vaan hiljaista lähtöä ja viimeistä ovenkolahdusta matkalaukun kanssa. Kun sen kaiken kuulee tulkinnasta ilman että se kerrotaan suoraan sanoin voidaan vain onnittella laulajaa tarinankertojana ja tuottajaa oikeista tuotantoratkaisuista. I Stand Alone todistaa että niin sanotun adult contemporaryn ei aina tarvitse olla kirosana.

Arvosana: 7,0/10

Pariisin kevät - Jalokiviä

Artisti: Pariisin kevät
Kappale: Jalokiviä (2013)
Albumi: Jossain on tie ulos
Mieleenjäävin lause: "Olen täällä jossain takana silmien."

Pariisin kevät kuuluu tapauksiin joihin en lämmennyt heti. Pidin Pikku Huopalahtea ärsyttävänä pääkaupunkiseutukeskeisenä apeiluna ja vasta Astronautti levyn Tämän kylän poikii sai harkitsemaan mielipiteen muuttamista. Ehkä voisin yhä sanoa että minun ja Pariisin kevään välinen suhde on vielä kiveen kirjoittamaton. Yhtye julkaisee tarpeeksi usein hyviä sinkkuja ja Astronautti oli albumikokonaisuutenakin hyvä. Harvoin olen lämmennyt Parisiin kevään biiseille nopeasti vaan ne tuntuvat vaativan kuuntelua ennen kuin ne voivat voittaa minut puolelleen.

Kirjoittaessani tätä arvostelua 10.10. on maailman mielenterveyspäivä. Siinä mielessä Pariisin kevään vuoden 2013 Jossain on tie ulos -albumin raita Jalokiviä sopii teemaan. Ainakin itse saan sanoituksesta mielikuvia oman mielenterveytensä tasapainon kanssa kamppailevasta ihmisestä. Kaiken kurjuuden keskellä ihminen pakenee mielensä sisälle joka piirtää fantastisia ja samalla kammottavia maisemia. Mielimatkan keskellä todellisuus koettaa paistaa lavasteiden raoista kutsuen takaisin elämään.

Arto Tuunelan ääni on tunnistettava mutta yksiulotteinen. Hänen äänensä myös kuulostaa varsin erilaiselta livenä verrattuna levyillä kuultuun. Jalokiviä on äänimaailmaltaan liian täyteenahdettu ja kärsii dynamiikan puutteesta. Soittimet eivät erotu toisistaan ja puuroinen äänivalli aiheuttaa kuunteluväsymystä. Myös sinänsä mielenkiintoinen sanoitus uhkaa jäädä kuulematta tästä syystä. Väistämättä tulee mieleen kuinka paljon parempi lopputulos olisi voinut olla jos kappaleen olisi tuottanut vaikkapa PMMP:n levyillä hyvää jälkeä tehnyt Jori Sjöroos. PMMP:n levyillä suuret soundit eivät yleensä tukkeuttaneet äänimaisemaa. Säästeliäästi käytetyt taustalaulut sentään piristävät kokonaisuutta.  

Jalokiviä on kahtiajakoinen tapaus. Sanoitus on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä mutta äänimaailman tukkoisuus koettaa parhaansa mukaan upottaa sen alleen. Olisi mielenkiintoista kuulla kappaleesta versio joka olisi riisutumpi. Mietin jopa mielessäni miltä tämä voisi kuulostaa esimerkiksi Vesa-Matti Loirin rahisevana tulkintana. Mutta realiteetti on se että hyvät ja huonot puolet jäävät vaakakupeissa suunnilleen tasan. Pariisin kevään ollessa kyseessä varaan itselleni oikeuden pitää tästä vielä useamman kuuntelun jälkeen enemmän.

Arvosana: 5,0/10

Bobby Brown - My Prerogative

Artisti: Bobby Brown
Kappale: My Prerogative (1988)
Albumi: 20th Century Hits: 1985-1989
Mieleenjäävin lause: "I made this money, you didn't."

Tavaramerkkibiisit ovat yksittäisiä kappaleita joista artistit tai bändit parhaiten tunnetaan. Tämä ei tarkoita että kyse olisi välttämättä yhden hitin ihmeestä. Monilla artisteilla voi olla liuta hittejä mutta vain se yksi biisi jota ei pysty jättämään esityslistalta pois. Tapauksesta riippuen tavaramerkkibiisi voi olla rasite tai sitten siihen suhtaudutaan ylpeydellä. Hieman helpompaa omaan tunnusbiisiin suhtautuminen on varmasti silloin kun kyseessä on oma ohjelmajulistus ja sanoitus jonka takana voi sataprosenttisesti seistä.

Amerikkalaisen new jack swing tyylin ehkä tunnetuimman esittäjän Bobby Brownin laulu-ura on jäänyt varjoon johtuen hänen skandaalinkäryisestä suhteestaan Whitneyn Houstonin kanssa. Bobby Brownin ura alkoi New Edition poikabändissä josta hänet häädettiin pois käytösongelmien vuoksi. Pahaa poikaa tämä ei hidastanut sillä hän teki läpimurtonsa toisella sooloalbumillaan Don't Be Cruel vuonna 1988 jolta lohkaistiin myös hänen tavaramerkkihittinsa My Prerogative. Brownin hittiputki jatkui mukavasti 90-luvun puoliväliin asti jonka jälkeen hän oli useimmiten otsikoissa huumehöyryisen elämänsä ja seurustelusuhteensa vuoksi. My Prerogativekin voi olla nuoremmille tutumpi Britney Spearsin versiona. Vertailun vuoksi Youtubessa Bobby Brownin alkuperäisversiolla on 6,5 miljoonaa katselukertaa kun taas Britneyn coverilla 19,7 miljoonaa.

Bobby Brownin itse kirjoittama My Prerogative on nuoren miehen uhoa häneen ja hänen elämäntapaansa kohdistuvaa kritiikkiä vastaan. Lähestymistapa ei ole nykymittapuulla uusi sillä ovathan varsinkin hip hopissa ökyily- leveilybiisit oma taiteenlajinsa. Mutta Brownin lähestymistapa on: Minulla on naisia, entä sitten? Minulla on rahaa, entä sitten? Teen joskus virheitäkin, entä sitten? Olen ansainnut itse kaiken mitä minulla on ja teen sillä itse mitä haluan eikä kateellisten puheet paina. Ehkä näin jälkikäteen ajatellen itsekritiikkiäkin olisi Bobby Brownin elämässä tarvittu, mutta ainakin saimme tuloksena tämän varsin muistettavan itsetunnonpönkitysbiisin.

New jack swing ei ole omiin korviini pahiten vanhentunutta musiikkia, jalostuihan siitä mm. 90-luvun monien poikabändien menobiisien soundi. Bobby Brownin monessakin mielessä nenäkäs ääni sopii hyvin juuri tähän biisiin. Biitit ovat mukavan iskeviä ja Teddy johon sanoituksessa pari kertaa viitataan on tuottaja Teddy Riley. My Prerogative ei ehkä ole aivan ominta juttuani musiikillisesti mutta kieltämättä siinä on oma viehätyksensä. Egotripit eivät ole minun juttuni onhan kyseessä letkeä ja tarttuva ralli. Hyvin tuotetussa elektronisessa iloittelussa vaihtelua on tarpeeksi ja vaikkei Bobby Brownin ääni olekaan kaikkein parhaiten kuunteluväsymystä estävä niin pieninä annoksina se toimii. Get busy!    

Arvosana: 6,0/10