T. Rex - Telegram Sam

Artisti: T. Rex
Kappale: Telegram Sam (1972)
Albumi: 100 70's Hits
Mieleenjäävin lause: "Telegram Sam, you're my main man."

Vuodenaika vaikuttaa osittain siihen minkäsävyistä musiikkia kuuntelen. Toki on henkilökohtaisia evergreenejä joita voi kuunnella milloin vain mutta esimerkiksi Abban Soldiers soi parhaiten joulukuussa. "In the grip of this cold december.." Musiikkikin on kylmä ja narskahteleva kuin pakkaslumi kenkien alla. Samalla tavalla 70-luvun glamrock ei ole minulle talvisinta musiikkia. Kimallus, poseeraus ja tiukka etukeno ei vain sovi hangessa taivaltamiseen.

Marc Bolan ja T. Rex ei ole minulle se 70-luvun glamrock kokoonpano vaikka minulla ei ole mitään syytä heitä myöskään inhota. Sweet ja Alvin Stardust osuvat paremmin omaan kimallerockhermooni. Telegram Sam oli yksi T. Rexin kaupallisen huippukauden hiteistä ollen listaykkönen vuonna 1972 bändin kotimaassa Englannissa. Kappale tunnetaan parhaiten "main man" sanonnan tunnetuksi tekemisestä jota mm. Sweet myöhemmin käytti myöhemmin Action -hitissään. Telegram Sam on saanut nimensä Sam Alderilta joka toimi musiikkibisnesvastaavana Marc Bolanille. Sam Alder lähetti faksilla tiedon Bolanille että Get It On oli noussut ykköseksi ja samalla syntyi idea seuraavasta ykköshitistä. Hittien teko on helppoa silloin kun on se kuuluisa hittiputki päällä. Tietysti sitä vaikeampaa kun se kultainen kosketus lopulta katoaa jokaiselta hittimaakarilta.

Telegram Sam on perusvarmaa glamrokkia ja se toimii varmasti useimmille genren ystäville. T. Rex on ollut myöhemmin monen bändin innoittajana joten tietenkään biisi ei tänä päivänä kuulosta erityisen raikkaalta tai omaperäiseltä mutta karismaa ei voi kopioida ja sitä Marc Bolanilla oli mukavasti. Liiallisen poseerauksen puute voidaan laskea eduksi vaikka toki sitä tarpeellista keulimista löytyy. Telegram Sam tuo varsinkin loppua kohden mieleen jotkut Electric Light Orchestran biisit ja tokihan Marc Bolan aikoinaan soittikin muutamalla ELO:n biisillä. Jos sie tarviit perusvarmaa glamrockbiisiä niin täs siul o sellane.

Arvosana: 6,0/10

Agnetha Fältskog - Jag ska göra allt

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: Jag ska göra allt (1970)
Albumi: My Love My Life
Mieleenjäävin lause: "Tack min vän at du gjort mej til kvinna."

Jos olisin voinut tilata jotakin random playlta tähän itsenäisyyspäivään osuneeseen arvosteluuni niin esimerkiksi Sibeliuksen Finlandia olisi ollut täydellinen valinta. Mutta koska blogin idea on satunnaispoiminta kaikista omistamistani levyistä niin sellaista ei tietenkään tapahtunut. Agnetha Fältskogin Jag ska göra allt ei kovin suomalaiseksi muutu mistään päin tarkasteltuna. Toki ruotsi on toinen virallinen kielemme. Kotimaisen musiikin mainio tietokantakaan ei kerro että kukaan kotimainen artisti olisi tämänpäiväistä biisiä versioinut. Joten kunnioittakaamme jokainen Suomen itsenäisyyspäivää omilla tavoillamme, minä teen sen pitämällä yllä tämän blogin vuosia jatkunutta kantavaa ideaa vaikka läpi harmaan levyhyllyn.

On sinänsä harmi että Agnetha Fältskog jätti biisintekovastuun Abbassa lähes kokonaann Bennyn ja Björnin harteille sillä soolourallaan hän osoitti lahjakkuutta sekä säveltäjänä että sanoittajana. Ehkä hänen kappaleensa eivät olleet skaalaltaan kovin monipuolisia mutta ne olivat tekijänsä näköisiä ja vilpittömän oloisia. Vuoden 1970 Som jag är albumilta löytyvä Jag ska göra allt on kaunis parisuhdebiisi joka ei ole pelkkää hattaraa. Mitä enemmän saan ikää, sitä enemmän arvostan realistisiakin parisuhdebiisejä enkä pelkkiä teiniunelmia. Jag ska göra allt on yhdistelmä molempia. Siinä lauletaan ettei elämä voisi jatkua ilman puolisoa elämässä. Silloin viereltä puuttuisi oma läheinen kumppani ja lapsilta isä.

Naisasianaisen näkökulmasta sanoitus ei varmasti ole täysin mieleinen, laulaahan siinä nainen tekevänsä kaiken miehensä eteen. Mutta varmasti anteeksiantamisen ja -pyytämisen tarve parisuhteessa on hyvä aihe laulettavaksi. Alun vahva lause jossa kiitetään toista siitä että hän on tehnyt päähenkilöstä naisen jää parhaiten mieleen.

Musiikillisesti Jag ska göra allt ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin sanoitus. Siitä löytyy hauska pieni loppunostatus mutta sovituksellisestikin painotus on sanoituksessa ja Agnetha tulkinnassa. Eikä siinä ole oikeastaan mitään vikaa vaikka toki joku mieleenjäävä melodianpätkäkin olisi nostanut kokonaisuuden tason vielä muistettavammaksi. Jag ska göra allt on hieno näyttö tuolloin vasta 20-vuotiaan Agnethan lahjakkuudesta. En omista Agnethan soolotuotantoa vain siksi että Abbafanius siihen velvoittaisi vaan myös siksi että sieltä löytyy paljon kuulemisen arvoista musiikkia.

Arvosana: 6,5/10

The Cardigans - Tomorrow

Artisti: The Cardigans
Kappale: Tomorrow (1995)
Albumi: Life
Mieleenjäävin lause: "Tomorrow heavenly no sorrow."

Cardigans kuului niihin yhtyeisiin joihin musiikkimakuni ei ollut vielä valmis kun kuulin heitä ensi kertaa vuoden 1995 paikkeilla. Life albumin aikainen uusretro tyyli ei iskenyt sen enempää kuin että Rise and Shine oli siskoni herätysbiisi. First Band of the Moonin lainasin kirjastosta koska Lovefool oli tarttunut korvaani mutta sekään ei albumikokonaisuutena iskenyt kuin vasta vuosia myöhemmin. Gran Turismo löi Cardigansin läpi minulle ja tuolta albumilta löytyykin monta biisiä jotka ovat minulle tärkeitä.

Olen joskus kuullut väitteen että jos yhdellä biisillä aikoo esitellä jonkun albumin niin siihen ei kannata valita huonointa eikä parasta raitaa vaan se keskinkertaisin. Kun puhutaan Cardigansin vuoden 1995 Life albumista niin Tomorrow voisi olla se keskinkertaisin. Edellinen logiikka ontuu mielestäni sellaisten albumien tapauksessa joissa on pari kolme ässäraitaa ja loppu täytekuraa. Mutta Life albumin esittelyssä Tomorrow ei ole harhaanjohtava. Onhan se albumin yleisen linjan kuuloinen 60-lukumaisine soundeineen. Iloisenhaikea (on siellä se haikeuskin kun kuuntelee sointujen välistä) laulu kertoo pitkällä matkalla oman rakkaansa luokse menossa olevasta tytöstä jolle onnen maa aukeaa huomenna muttei vielä tänään.

Miksi kutsun Tomorrowia omasta mielestäni albuminsa keskinkertaiseksi raidaksi? Se kuuluu Life albumin menobiiseihin muttei pääse vetovoimassa esimerkiksi Rise and Shinen tai Sick and Tiredin tasolle. Mutta toisaalta Life on juuri kokonaisuudeltaan vahva albumi joten pykälän tai pari parhaista raidoista jääminen ei ole maailmanloppu. Tomorrowin vahvuus on teemallisesta iloisuudesta ja keveydestä huolimatta napakka soitanta. Jos bändi keimailisi kuten Nina Persson laulussaan tuloksena olisi ällömakeaa hattaraa mutta nyt iskevä soitanta tuo tasapainoa. Kaksi kuukautta basson soittoa harjoitelleena Magnus Sveningssonin bassotyöskentelu kuulostaa hyvältä. Rytmiryhmän toista osapuolta eli rumpali Bengt Lagerbergia unohtamatta. Tomorrow keinuu ja kolisee hyvin muttei jää parhaiten mieleen.

Arvosana: 6,0/10

BWO - Obsession

Artisti: BWO
Kappale: Obsession (2006)
Albumi: Halcyon Days
Mieleenjäävin lause: "I can wait night and day be the sky blue or gray."

Olen pitänyt lähes kaikesta mitä Ruotsin omintakainen popälykkö Alexander Bard on keksinyt tuottaa, säveltää tai sanoittaa. Ensikosketukseni hänen säveltämäänsä musiikkiin oli Trollin Jimmy Dean kappale joka oli suosiossa erityisesti kuudennen luokan luokkaretkellämme. Alettuani aktiivisemmin popmusiikin kuuntelun Army of Lovers oli yksi ensimmäisistä musiikillisista ihastuksistani. Bardin seuraava bändiprojekti Vacuum helpotti lukiolaispäiviäni ja Bodies Without Organs eli BWO antoi minulle uskoa että nolkytluvullakin tehdään vielä hyvää popmusiikkia. Gravitonas on ehkä se bändi joka saa minut ostamaan musiikkia digitaalisesti koska muuta formaattia ei ole tarjolla. On siis suhteellisen varmaa että mitä Alexander Bard keksiikin musiikillisesti Gravitonaksen jälkeen tai sen aikana tulee samaan huomioni.

Ei ole kovin yleistä että kappaleen säveltäjä ja sanoittaja joka ensin esittää alkuperäisversion versioi kappaleen vielä toisen kokoonpanon osana. Army of Loversin Obsession oli vuonna 1991 julkaistun Massive Luxury Overdose albumin yksi suurimmista  hiteistä heti sen suurimman eli Crucifiedin jälkeen. Vuonna 2006 Obsession ei saanut singlejulkaisua mutta oli kymmenes raita BWO:n Halcyon Days albumilla. En tiedä miksi Bard halusi versioida laulun uusiksi mutta ainakin yhtye oli esittänyt kappaletta livenä ennen albumijulkaisua. Ehkäpä kappale on ollut suosittu keikoilla ja täten versio on haluttu levyttää fanien iloksi.

Alkuperäisversio on Army of Loversia parhaasta päästä mutta BWO:n coveri ei ole parasta BWO:ia. Mutta tämä ei tarkoita sitä että kyseessä olisi huono tuotos. Sanoituksen idea ei ole muuttunut versioiden välillä mutta tulkinnan sävy kylläkin. Army of Loversin pakkomielteinen rakastaja oli höpsömpi ja hieman säälittäväkin siinä missä BWO laulaja Martin Rolinski on vain kaipuuta tunteva ensirakastaja. Alexander Bard on sentään BWO:n versiossa äänessä väliosassa siinä missä hän oli päälaulaja originaalissa. Soundillisesti coveri on maltillisesti päivitetty 15 vuotta uudempaan kuosiin alkuperäistä kunnioittaen. Ehkä hieman liikaakin kunnioittaen sillä pieni irtiotto olisi voinut olla hyvästä.

Jos haluan kuulla Obsessionin teen sen alkuperäisversiolla ja BWO versio jää kuriositeetiksi. BWO:lla oli omintakeinen tyylinsä joten heidän ei olisi tarvinnut versioida mitään vanhaa uusiksi. Sujuvasti kuunneltava mutta ei must have.

Arvosana: 5,5/10

Michael Jackson - Beat It

Artisti: Michael Jackson
Kappale: Beat It (1982)
Albumi: The Essential Michael Jackson
Mieleenjäävin lause: "Just beat, beat it."

Kun random playn koura tarttuu klassikkoon rima arvostelun kirjoittamiselle nousee korkeaksi. Legendaarisista biiseistä on varmasti kirjoitettu jo lähes kaikki mahdollinen mutta toisaalta joku voi lukea tästäkin laulusta ensi kertaa tästä blogista. Itse olen myös monta kertaa saanut toisista musiikkiblogeista muistutuksia vanhoista hyvistä biiseistä joita ei ole tullut hetkeen kuunneltua. Itselleni on myös mielenkiintoista lukea toisten näkemyksiä kaikkien tutuimmistakin lauluista. Pahoitan harvoin mieleni arvosteluista vaikka toki joskus asenteellisuus voi jäädä harmittamaan. Esimerkiksi aikoinaan moni suomalainen arvostelija piti Ace of Basen kakkosalbumia The Bridgea samanlaisena debyytti Happy Nationin kanssa. Itse teini-ikäisenä fanipoikana olin tietenkin käärmeissäni ja olenhan tänä päivänäkin sitä mieltä että edellämainitut albumit eivät ole toistensa kopioita vaan selkeää evoluutiota.

32 vuotta myöhemminkin Beat It on kova biisi. Se on ehkä jopa saumattomampi valkoisen ja mustan musiikin hybridi kuin Aerosmith Run DMC yhteistyö Walk This Way muutamaa vuotta myöhemmin. Ottaen huomioon ettei Michael ollut aiemmin levyttänyt (hard)rokkia ja Beat It oli hänen ensiyrityksensä genressä on suuri saavutus ettei lopputulos jättänyt juurikaan parantamisen varaa. Kaikki tekijät ja palaset loksahtivat kohdalleen luoden sen kliseisen osiensa summaa suuremman lopputuloksen. Uransa piikissä oleva menestysnälkäinen Michael Jackson, supertuottaja Quincy Jones ja aidosti innoissaan mukana ollut kitarasankari Eddie Van Halen loivat jotakin yhdessä jotakin kestävää. Rytmiryhmää unohtamatta joka oli Steve Lukather bassossa ja Jeff Porcaro rummuissa.

Vaikka yleensä tässä blogissa ei puututa musiikkivideoihin niin Beat It:stä on vaikea puhua mainitsematta MTV sukupolvelle ikimuistoista videota. Sanoitus joka kertoo ongelmista joihin uhmakas machoilu voi johtaa ei ole vanhentunut tippaakaan. Toki Michaelin herkän pahan pojan imago romuttui uran myöhempien skandaalien myötä joihin en tässä ota kantaa sillä niillä ei ole merkitystä siinä kuinka hyvä tuotos Beat It on. Jos Beat It:ia voi jostakin kritisoida niin aivan terävin rocksärmä on hiottu tarkoituksella pois. Mutta vesittämisestä ei todellakaan ole kyse vaan hienosäädöstä jolla varmistettiin biisin crossover menestys. Juuri tämä on suuri ansio sillä Beat It rokkaa ollen samalla popuskottava. Best of both worlds.

Arvosana: 8,0/10

Boney M - Daddy Cool

Artisti: Boney M
Kappale: Daddy Cool (1976)
Albumi: Gold
Mieleenjäävin lause: "She's crazy like a fool."

Boney M Gold oli yksi ensimmäisistä ostamistani albumeista. Ei aivan ensimmäisiä mutta varmasti se koristi levypinoani pöydällä siinä vaiheessa kun albumeita oli vain kymmenkunta. 20 vuotta myöhemmin olen miettinyt mikä olisi paras ratkaisu laittaa edelleen varsin pieni cd-levykokoelmani (400+ albumia) siistiimpään ja yhtenäisempään järjestykseen. Nykyiset kolme cd-tornia ovat tulleet täyteen ja olohuoneen pöydällä oleva mahtumattomien levyjen pino kasvaa uhkaavasti. Toisin kuin tietokonepeleissä ja ohjelmissa en ole vielä siirtynyt digitaaliseen ostamiseen musiikissa vaikka ainakin osa haluamastani musiikista on tätä nykyä ostettavissa vain digitaalisesti. Gravitonasin musiikin löytyminen vain verkosta on suurin täky. Ehkä osittainen siirtyminen tapahtuu siinä vaiheessa kun musiikin digimyynnin hintataso muuttuu kohtuullisemmaksi. Nykyisellään saan pienen odottamisen jälkeen fyysisen albumin huomattavasti halvemmalla kuin jäykästi hinnoiteluista verkkomusiikkikaupoista.

Isi viilee eli Daddy Cool on yksi saksalaisen Boney M bändin ykköshittejä. En muista koska olen kuullut kappaleen ensi kertaa sillä vanhempani eivät juuri kuunnelleet ulkomaista musiikkia ja kaappaleen käännösiskelmä ei (onneksi) ole erityisen tunnettu. Mutta oletettavasti viimeistään 90-luvun alun toinen tuleminen toi kappaleen korviini. Toisin kuin voisi luulla Daddy Cool ei lähtenyt heti lentoon vaan vasta näyttävä tv-esiintyminen sai ostavan yleisön eritoten Saksassa innostumaan yhtyeestä. Yhtyeen näyttävät playbackesiintymiset olivatkin varmasti yksi suosion takeista Frank Farianin tarttuvia sävellyksiä unohtamatta.

Frank Farianin tumma ääni starttaa tämänkin hitin vaikka suuren yleisön silmissä leukojaan aukoi tanssija Bobby Farrell. Kappaleen persoonallinen naksutus syntyi kynästä jota koputeltiin hampaita vasten. Nerokasta toimintaa aikana jolloin digitaalisista levytysstudioista autotuneineen ei kirjoitettu edes tieteiskirjallisuudessa. Daddy Cool edustaa juuri sitä eurooppalaista discoa jonka mukana Boney M:n tähti nousi ja laski. Samaa teemaa varioimalla yhtye pärjäsikin hyvin 70-luvun loppuun. Hyvä prototyyppihitti on tärkeä ja juuri sellainen Daddy Cool oli.

Harmittomien ja  hauskojen poprallien ystävänä pidän toki myös Daddy Coolista. Musiikillisesta sydämestäni löytyy kunniapaikka 70-luvun discolle jossa Boney M, Baccara, Bee Gees ja monet muut aikalaiset soivat tauotta. Sanoituksesta ei varmasti saisi tehtyä syvääluotaavaa tekstianalyysiä mutta sen ei olekaan tarkoitus kuin olla yksi tanssittava instrumentti jonka kanssa on hyvä laulaa mukana. Kipinöitä ajatusten kokkoon kannattaa etsiä toisista kappaleista mutta jos tavoitteena on vanhaa Koe-eläinpuistojingleä lainatakseni "mahtava meno, tiukka etukeno" niin tässä on siihen hyvä vaihtoehto.
 
Arvosana: 7,5/10

Roxette - How Do You Do!

Artisti: Roxette
Kappale: How Do You Do! (1992)
Albumi: Don't Bore Us - Get To The Chorus!
Mieleenjäävin lause: "I love the way you undress now baby begin."

Olen usein blogissani maininnut että aloitin aktiivisen musiikinkuuntelun vasta keväällä 1993 ollessani 15-vuotias. Se ei toki tarkoita ettei minulla olisi aiempia musiikkimuistoja joita minulta löytyy mm. tämänkertaisesta random playn valinnasta. Serkkuni omisti Roxetten Tourism albumin ja Joyriden lisäksi muistan että kuuntelimme levyltä How Do You Do:ta. Silloin oli hienoa laulaa Per Gesslen mukana ja antaa Marien tulla mukaan kertosäkeeseen. Ja jos totta puhutaan se on sitä yhä.

Tässä kohden kävin tarkistamassa löytyisikö netistä bassotabulatuureja tähän hienoon popklassikkoon ja löytyiväthän ne. Joten ehkä pääsen melusaastuttamaan naapureita laulumisen lisäksi aloittelijamaisella bassottelullani.

Kuten monilla hittiartisteilla myös Roxettella oli hittikaava joka toi heille uransa suurimmat hitit 80- ja 90-lukujen taitteessa. Kaavan variaatio oli hieman eri rock- ja sloverihiteissä mutta esimerkkinä ensimmäisestä käy hyvin Tourism albumin ensisingle How Do You Do. Single ei villinnyt enää rapakon toisella puolella mutta Euroopassa se kiipesi hittilistoille totuttuun tapaan. Koska olen usein valittanut biiseistä jotka eivät tiedä oikeaa mittaansa niin kehun heti alkuun optimaalista karvan verran päälle kolmen minuutin mittaa. Kertosäe kestää toistamista ja muut osat ovat erottamaton osa kokonaisuutta. Roxette on rockbiiseissä vahvimmillaan kun sekä Perin että Marien ääni hyödynnetään ja tässä tapauksessa Marien kuuluukin laulaa kertosäettä ja taustoja ja Perin loput.

How Do You Dota on maustettu pikkujutuilla jotka jossakin toisessa biisissä voisivat ärsyttää mutta tässä tapauksessa ne parantavat kokonaisuutta. Naurahdukset, du-du-du ja uu-uu-uu taustalaulut ja synteettiset kättentaputukset ovat kuin kaikki mausteet valinta grillillä; Sopii täydellisesti makkaraperunoihin muttei eväslettuihin. Ja juuri siitä How Do You Do:ssa on kyse; makkaraperunoista kaikilla mausteilla. Kaikista nykyajan pikaruokaherkuista huolimatta joskus iskee pitelemätön halu lähteä grillille nauttimaan vanhan ajan hyvää herkkua ja musiikillinen vastine on laittaa soimaan Roxetten kokoelma.

Roxetten poprock ei ikinä ole seksikkäintä, särmikkäintä tai pahennusta herättävää mutta pahuksen tarttuvaa se parhaimmillaan on. Ehkä julkaisuvuonna kappaleen kasarihtavat soundit eivät olleet enää aivan aallonharjalla mutta vuonna 2014 tällä ei ole mitään väliä. Jos 22 vuotta ensikuulemasta minun täytyy pidätellä itseäni etten alkaisi ilmakitaroimaan kesken kirjoittamisen on kyse minulle elämään jääneestä klassikosta. How Do You Do toimii myös hienosti livenä minkä olen päässyt todistamaan 2001. Itseään ei liian vakasvasti ottavasta rakkauslaulustahan tässä on kyse ja pieni höpsöys on juuri  Gessleintä Periä. Hieman muovisuuteen kallelaan olevat rumpusoundit eivät paina vaakakuppia alas näkyvästi. How Do You Do on niitä popbiisejä joidenka vuoksi on ilo olla popmusiikin ystävä.
  
Arvosana: 8,5/10