Kylie Minogue - Heart Beat Rock

Artisti: Kylie Minogue
Kappale: Heart Beat Rock (2007)
Albumi: X
Mieleenjäävin lause: "I can make your heart beat rock."

Vuonna 2007 julkaistu albumi X oli Kylie Minoguen uran yhden vedenjakajista jälkimmäisellä puolella. Kylie oli toipunut rintasyövästä ja edellinen albumi oli vuoden 2003 Body Language joten aikaa oli ehtinyt vierähtää pop-maailman mittakaavassa kohtuullisen pitkään. Toki välissä oli julkaistu kokoelma Ultimate Kylie ja syöpätapauksen julkisuuskin piti nimeä pinnalla niin raadollista kuin se onkin. Vaikka X:n singlet nousivatkin listoille niin aivan samanlaista täsmäiskua ei albumille osunut kuin edellisiltä albumeiltä löytyneet. Toki albumilta löytyi omaan makuuni hyviäkin korvakarkkeja ja tuotanto oli yhtä laadukasta kuin koko tämän vuosituhannen Kylie albumeilta on tottunut odottamaan.

Skotlantilainen DJ-säveltä-tuottaja Calvin Harris sai kaksi kappalettaan (jotka myös tuotti) Kylien X albumille joista tämänkertainen on se vähemmän onnistunut. Heart Beat Rock on se kaksikon äpärälapsi ja häviää In My Armsille selvästi. Tuohon aikaan Calvin ei ollut vielä se maailmankuulu DJ ja hän on kertonut ottaneensa rohkaisuryypyn ennen Kylien ensitapaamista. Liekö hermostus purkautunut ensin Heart Beat Rockiin sillä onnistuneesta tuotannosta ja Kylien aina tunnistettavasta laulusta huolimatta lopputulos jää keskinkertaiseksi. Kasarihenkistä elektrorynkytystä ysärimausteilla on tehty huomattavasti onnistuneemminkin.

Toinen ongelma on se ettei ole koskaan hyvä merkki jos biisi herättää liikaa vertailumielleyhtymiä ja tässä tapauksessa niitä syntyy esimerkiksi Annien ja Linda Sundbladin suuntaan. Olen varsin perinteinen mitä loppusointuihin tulee ja olenkin pettynyt kun kohdassa "their feet are itching to dance, their bodies ready to rock" minulle ei sitä annetakaan. Toki joskus on hyvä tehokeino jättää odotettu loppusointu tekemättä ja se toimii muissakin kuin huumoribiiseissä. Aina ei pop-prinsessakaan voi onnistua ja ehkä koko albumi olisi ollut parempi ilman Heart Beat Rockia.

Arvosana: 4,0/10

Björn Ulvaeus & Benny Andersson - Hej Gamle Man

Artisti: Björn Ulvaeus & Benny Andersson
Kappale: Hej gamle man (1970)
Albumi: Lycka
Mieleenjäävin lause: "Hej gamle man, kan du visa oss den väg som vi ska gå."

Nyt kun vuosi 2013 alkaa olla olla jo vanha mies onkin sopivaa päästä Abban alkulähteille vuoteen 1970. Abbasta ei tullut maailmanmenestystä yhdessä yössä vaan sitä ennen yritettiin kaikenlaista yhdessä ja erikseen. Hej gamle man on siitä merkittävä tapaus, että se on ensimmäinen kerta kun Agnetha, Benny, Björn ja Frida esiintyivät samalla levytyksellä. Kyseessä on myös nelikon ensimmäinen yhteinen hitti Ruotsissa, jossa kappale oli parhaimillaan myyntilistan viides ja Svensktoppenin ykkönen. Hej gamle manin menestys varmasti antoi toivoa sillä nelikon kiertue oli saanut kylmän vastaanoton ja vain tuore hittibiisi oli herättänyt yleisössä vastakaikua.

Hej gamle man kertoo Pelastusarmeijan työntekijästä joka vanhana miehenä kärsivällisesti kuuntelee nuorten hieman ivallisia kysymyksiä mm. siitä miten tulisi elää. Ivallisuus on tosin allekirjoittaneen tulkintaa, sillä itse kappale kuvailee lämpimästi heti alussa tarkasti miehen uniformua ja sitä kuinka tämä päivästä toiseen seisoo keräämässä rahaa. Ehkä onkin kyse siitä että nuoret ovat nuoria mutta sisimmässään arvostavat vanhan miehen järkähtämätöntä sitkeyttä kerätä rahaa hyvään tarkoitukseen.

Vaikka Abba-soundi jalostuikin aikoinaan kolmen ensimmäisen albumin ajan ja löytyi kokonaan ensi kerran mielestäni vuoden 1976 Arrival -albumilla on tulevan kaikuja kuultavissa jo Hej gamle manissakin. Toki kappale on 60-lukumaisempi mutta pyrkimys siihen mikä tulevaisuudessa niin monta kertaa löydettiin on hyvin kuultavissa. Rauhallinen intro, reipas kertsoäe, tunnelmallinen väliosa ja hienot la-la-laa -laulut eivät olisi olleet outolintuja Abban levyilläkään. Se mikä puuttuu on vuosien varrella jalostunut yhteistyö Bennyn ja Björnin välillä sekä tärkeiden taustahenkilöiden kuten tuottaja Stikkan Andersonin valama usko ja studiovelho Michael B. Tretowin äänijäljen puuttuminen.

En tiedä miltä Hej gamle man kuulostaisi ei-Abbafanin korvissa mutta voisin arvata että se olisi semiärsyttävää vanhaa ruotsi-iskelmää. (Joka saattaisi silti jäädä hetkeksi päähän soimaan.) Itse olen ensikuulemasta tuntenut sympatiaa näihin proto-Abbabiiseihin. Toki lähes kaikki mitä Abba nimellä tehtiin oli parempaa kuin Hej gamle man, muttei se tarkoita että kyseessä olisi kelvoton tekele. Hej gamle man on tärkeä kappale Abban historiaa ajatellen ja siitä irrotettunakin siinä on viatonta charmia.  

Arvosana: 5,5/10

Howard Shore - Riders of Rohan

Artisti: Howard Shore
Kappale: Riders of Rohan (2002)
Albumi: The Two Towers OST
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Suhteestani Sormusten herra trilogian soundtracklevyihin olen kirjoittanut jo useammassa aiemassa arvostelussa joten ei siitä tällä kertaa enempää. Mutta on mukava ajatus että pian pääsen elokuvateatterissa taas Keskimaahan vaikka täytyy sanoa että mitään erityistä ei ensimmäisen osan soundtrackistä jäänyt mieleeni enkä ole sitä tullut levyhyllyyni hankkineeksikaan. On varmasti koulukunta jonka mielestä elokuvan ääniraita ei saa erottua vaan sen pitää olla hyvin yhteen nidottu ja erottumaton osa kokonaisuutta ja toiset taas haluavat ettei se saa olla vain unohtuvaa äänimattoa. Vaikkeivat Hobitin teemat ole vielä jääneetkään erottumattomasti mieleen (ehkä ensimmäisestä jäi enimmäkseen mieleen pari laulua) samalla tavalla kuin Sormusten herran tiedän silti Howard Shoren tehneen hyvää työtä tälläkin kertaa mutta nyt sitä laatua osasi jo odottaa.

Rohanin ratsastajat on luku Kaksi Tornia kirjassa ja kirjaa riittävän uskollisesti seurannut elokuvakin sai siis soundtrackilleen samannimisen kappaleen. Maalaileeko musiikki tarpeeksi uskottavia mielikuvia karujen olojen aina valmiista tasankojen ratsumiehistä joiden palveluksia tarvittiin vielä ainakin yhden kerran? Varmasti, mutta lisäksi musiikin on sovittava tarinaan jossa hajonneet saattueen rippeet jahtaavat örkkejä pelastaakseen hobitit ja takaa-ajajat kohtaavat Rohanin ratsastajat jotka ovat tuhonneet örkkijoukon.

Se mikä nostaa Howard Shoren sävellykset monen riviorkesteripaisuttelun joukosta on hänen ymmärryksensä dynamiikasta. Huomaan kuunnellessani selvästi että tämäkin kappale soi sekä lujempaa että hiljempaa kuin keskiverto popmusiikki. Kiitos vaihtelujen kohokohdat kuulostavat oikeasti isoilta ja hiljaisissa kohdissa korvat tarkentuvat kuuntelemaan.

Rohanin ratsastajien teema ei ehkä ole trilogian muistettavin sävellys ja siinä ehkä hetkittäin kierrätetään turhan paljon muutamaa vakioteemaa jotka toki ovat mainioita. Toisaalta ymmärrän kyllä että on hienoa että elokuvissa eri hahmoilla ja paikoilla on omat tunnusmelodiansa, sillä kyllähän esimerkiksi Imperial March ja Darth Vader ovat parempia yhdessä kuin erikseen. Mitä uutta voisin sanoa tästä mainiosta soundtrack musiikin edustajasta mitä en ole aiempien kohdalla sanonut? Ehkä vain sen että kun rivisävellyskin on tätä luokkaa niin se alleviivaa sitä kuinka hyvää ja kestävää jälkeä Howard Shore teki.

Arvosana: 6,5/10

Manic Street Preachers - Motorcycle Emptiness

Artisti: Manic Street Preachers
Kappale: Motorcycle Emptiness (1992)
Albumi: National Treasures: Complete Singles
Mieleenjäävin lause: "Ego loaded and swallow, swallow, swallow."

Walesilainen Manic Street Preachers ei herättänyt kiinnostustani 90-luvulla vaikka se olikin oleellinen osa vuosikymmenen popmusiikin äänimattoa. Minulla ei ole mitään muistikuvaa bändistä ennen Design For Lifea mutta sen jälkeen tulleita hittisinglejä ei toki voinut olla näkemättä. En inhonnut bändiä mutten myöskään olisi ostanut heidän levyjään tuolloin. Taas tarvittiin pitkä haudutteluaika ja sekalaisen nostalgianhuuruisen Youtubesurffailun tuloksena huomasin että Manicsit ovat tehneet kourallisen kelpo biisejä. Toki jopa heidän singlekokoelmastaan jonka omistan löytyy puolet biisejä jotka eivät herätä minussa ihastusta eikä vihastusta mutta ehkä ne ovat vain löytämistään odottavia helmiä. Vuosien varrella olen oppinut siihen että ihastuneeseen ensivaikutelmaan voi luottaa muttei välttämättä päinvastaiseen.  

Kulutusyhteiskuntaa kritisoiva Motorcycle Emptiness oli viides single Manic Street Preachersin debyyttialbumilta Generation Terrorists. En tiedä onko kappaleen huonosti hengittävä miksaus tarkoituksenmukaista mutta konemaiset jopa hieman kasarihtavat rumpusoundit antavat toisaalta tilaa laululle ja kappaleen hallitsevalle kitarakuviolle. Muistan ensivaikutelmani Motorcycle Emptinesistä olleen suunnilleen luokkaa: hyi, ovatko he tehneet näinkin kasarilta kuulostavaa. Tuolloin olisin varmaan antanut arvosanaksi puolet siitä mitä nyt. Toki mielipiteeni ei ole tehnyt täyskäännöstä, tuhkasta ei ole tullut ajan kanssa timantteja mutta korukiviä kuitenkin.

Manic Street Preachers tuntuu olevan omimmillaan elämän epäkohdista kertoessaan ja niissä ympyröissä pyöritään tälläkin kertaa. Mutta jo uransa alkutaipaleella nämä puolimainiot walesilaiset ovat osanneet koristella tuskansa kuinka parhaat (pahimmat) poliitikot ikään. Lauletaan kulutusyhteiskuntalaisen ihmisen elämän tyhjyydestä joka on kuin hamsteri ikuisessa pyörässä mutta kääritään se kauniiden melodioiden käärepaperiin. Vaikka joskus harvoin haluankin kuulla kaunistelemattoman totuuden musiikillisessa muodossa niin mieluummin nielen sen silti näin. Motorcycle Emptiness kertoo paljon ongelmista tarjoamatta yhtään ratkaisua niihin mutta harvassa kaihoisassa menetetyn rakkauden balladissakaan ehditään löytämään uutta onnea. Kuten Maarit Hurmerinta sen laulussaan Neito ja ylioppilas kertoo: "Yksi ilo vaan sopii lauluun kerrallaan ja yksi suru vaan."

Arvosana: 6,0/10

The Supremes - Stoned Love

Artisti: The Supremes
Kappale: Stoned Love (1970)
Albumi: The Best of Diana Ross & The Supremes
Mieleenjäävin lause: "Stoned love."

Tämän kertainen satunnaissoiton poiminta (jonka suoritti pian kehityksensä päättävä Winamp) valitsi tällä kertaa kappaleen vuodelta 1970. Vuosi 1970 on ollut tässä blogissa aiemminkin edustettuna mutta uusin vuosi joka on vielä jäänyt ilman arvostelubiisiä on tätä kirjoitettaessa 1971. Vilkaistessani vuoden 1971 musiikkitarjontaa huomasin että kyllä minun levyhyllystäni siltäkin vuodelta biisejä löytyy mutta ehkä se on itselleni 70-luvun vähiten mieluisin vuosi musiikillisesti. 60-luvun sävyt kuuluivat vielä musiikissa ja 70-luvun omaleimasin soundi oli vielä kattilassa porisemassa. Mutta tämä pätee vain keskimääräisesti, toki tuokin vuosi omat huippunsa omasi, en ala dissaamaan esimerkiksi George Harrisonin My Sweet Lordia tai John Lennonin Imaginea.

Vaikka The Supremes saikin suurimmat hittinsä Diana Rossin ollessa johtotähtenä on Stoned Love kuitenkin listasijoituksen korkeudella mitattuna yhtyeen toiseksi menestynein (jaetulla toisella sijalla) single. Rossin jätettyä yhtyeen päävokaalivastuun Stoned Lovessa hoiti Jean Terrell joka lauloikin kappaleen yhtyeen viimeiseksi jääneksi Billboardin Top10 hitiksi. Stoned Love levytettiin alunperin nimellä Stone Love mutta levynkansiin päätyi virheen vuoksi myöhemmin enemmän kohua aiheuttanut nimi. Kappaleen teini-ikäinen säveltäjä Kenny Thomas tarkoitti kappaleen nimellä kestävää rakkautta joka on kovaa kuin kivi eikä huumehista lempeä. Näin siis jälleen kerran huumeet ja rauhanviesti sekoittuivat mikä oli kylläkin ajan henki.

Kappaleen soitannosta vastaa legendaarinen Funk Brothers ja se kuulostaa vielä paljon Supremesin 60-luvun tuotannolta lukuunottamatta ehkä hieman sähköisempää soundia. Äänimaailma ei ole ehkä aivan yhtä suuri kuin vanhemmassa tuotannossa mutta sen sijalla soundeissa on mukavasti tiukkuutta. Stoned Love onkin mukava rauhanbiisi sillä se ei ole liian pateettinen eikä liian suora tai aggressiivinen. Joskus riittää että sanotaan että kaikkien tulisi välittää ja rakastaa toisiaan ja kääritään tämä napakaksi kolmiminuuttiseksi pieneksi pophelmeksi. Jokainen torven töräys, jokainen jousimatto sekä napakat kättentaputukset ovat niillä paikoilla joille ne kuuluvat. Ei yllätyksiä hieman sähköisemmän taustan lisäksi mutta sekin riittää. Legendaarista Supremesia? Ei ehkä, mutta oikein hyvää silti. Stoned Lovesta ei ehkä mene pää sekaisin, mutta se kestää varmasti aikaa.    

Arvosana: 7,0/10

Ace of Base - Voulez-Vous Danser

Artisti: Ace of Base
Kappale: Voulez-Vous Danser (1992)
Albumi: Happy Nation
Mieleenjäävin lause: "L'amour eternelle."

Blogia pidemmän aikaa seuranneet tietänevätkin jo että allekirjoittaneen popmusiikki-innostus alkoi keväällä 1993 Ace of Basesta. Kuten alussa usein ihmiset tekevät kuuntelin vain paria bändiä ja samoja levyjä päivästä toiseen. Pidin kirjaa että olin kuunnellut vuosina 1994-1995 Happy Nation albumia 500 peräkkäisenä päivänä jolloin lopetin rastien piirtämisen vihkoon.

Happy Nation oli juuri se albumi joka aluksi kasettiversiona ja myöhemmin cd-levyjä kulki mukanani silloin kun en ollut kotona. Jos Ace of Base ja Abba ovat musiikkimakuni pyramidinkärki jonka päälle kaikki myöhempi tykätty musiikki on kasattu niin en voi silti sanoa kyllästyneeni. Silloin kun on kaikkein kurjinta tai kaikkein suurin ilo niin sitä alempaa ylösalaisesta musiikkipyramidistani haen voimistavaa musiikkia.

Voulez-Vous Danser (kyseinen versio on nyt arvosteltu) aloitti alkuperäisen version Happy Nation albumista mutta myöhäisemmällä U.S. Versiolla sitä oli miksattu hieman ja pudotettu kuudenneksi raidaksi. Jos tuntee vain Ace of Basen singlehitit tulee varmasti hieman ihmeteltyä Voulez-Vous Danserin soundimaailmaa joka ei olekaan sitä All That She Wants 90-luvun ruotsihittitavaraa.

Ace of Base ei tullut isoksi yhdessä yössä vaan yhtye oli tahkonnut Ruotsissa jo 80-luvun lopulta asti toimien mm. nimillä Tech Noir ja CAD (Computer-Aided Disco). Levy-yhtiöiden kiinnostus oli minimaalista kotimaassa ja vasta kun tanskalainen levy-yhtiö Mega Records teki levytyssopimuksen yhtyeen suunta alkoi kääntyä nopeaan nousuun. Yhtye löysi hittisoundinsa ensin Wheel of Fortunen myötä mutta vasta All That Wants räjäytti pankin. Menestyksen myötä albumin nopeasti joulumarkkinoille ja niinpä sille otettiin myös vanhempia biisejä jotka eivät edustaneet samaa tyyliä kuin singlet. Voulez-Vous Danser edustaa juuri tuota vanhempaa AoB-soundia.

Muistan että minua kahden eri tyylin biisit eivät aikoinaan häirinneet vaikka toki suurimmat suosikkini olivat juuri ne Denniz Popin maagisella kädellä tuottamat singlehitit. Happy Nationin U.S. versio joka oli ensimmäinen ostamani levy (jos ei lapsena ostamaani Ritari Ässän lastenlaulukasettia lasketa) eikä sillä ollut heikkoja raitoja kahden kerroksen kappaleistaan huolimatta. Voulez-Vous Danserissa on samanlaista lapsekasta tekemisen iloa kuin kaikissa levyn vanhempaa tyyliä edustaneissa kappaleissa. En sano että ensimmäinen demo oli paras vaan että alussakin syntyi jo kelpo poppia. 

Epävarmana teininä kappaleen lause "A bit insecure and still kind of cute at same time easy to talk to." antoi rohkaisua siitä että joskus vastakkainen sukupuoli voisi ajatella minusta niinkin. En toki käynyt discoissa teininä vaan nörtteilin kotona tietokoneen ääressä mutta sellainen ehkä minäkin vielä joskus ajatus siitä kuitenkin syntyi. Onkin vaikea antaa arvosanaa kappaleelle jonka on kuullut ainakin todistettavasti sen 500 kertaa ja johon liittyy paljon nostalgisia muistoja. On myöskin mahdotonta kuunnella tällaista neitseellisin korvin.

Mutta yritetään edes. Voulez-Vous Danser kuulostaa 90-luvun alun teknopopilta ajalta ennen kuin eurodance löi läpi. Kappaleen tuotanto kaipaisi hivenen siloittelua vaikkei se hieman kotitekoisen kuuloisuuttaan onnistu ärsyttämäänkään. Potkua kyllä löytyy mukavasti ja yleensä vaikeassa tyylilajissa jossa koetetaan olla tyylikkäästi meneviä ei mennä metsään. Ranskan ääntämisen perusteella Linniä ja Jennyä ei kukaan luulisi ranskalaisiksi mutta se ei haittaa kun englantikin ääntyy mukavasti ruotsalaisittain. Minä pidän tästä prototyyppi Ace of Basestakin mutta ymmärrän kyllä niitä jotka eivät saa tästä kuin näppyjä.    

Arvosana: 6,5/10

Snap! - Homeboyz

Artisti: Snap!
Kappale: Homeboyz (1992)
Albumi: This is Snap!
Mieleenjäävin lause: "Yeah, yea, yea, yea.."

Saksalainen Snap! on taustoiltaan varsin tyypillinen 90-luvulla menestystä niittänyt eurodancekokoonpano. Snap! nimen takapiruina ovat alusta asti toimineet tuottajaksikko Michael Münzing ja Luca Anzilotti. Oleellinen jäsen oli myös eurodancelle epätavallisen uhoavan tyylin omannut räppäri Turbo B joka tosin ei ole enää osa nykyistä Snapin kokoonpanoa. Snapin kaksi suurinta hittisingleä The Power ja Rhythm Is a Dancer ovat siitä erikoisia että ne menestyivät hyvin myös Atlantin toiselle puolella. Nykyisin sekä nykyversio Snapista että Turbo B ovat tuttuja esiintyjiä erilaisissa 90-luvun nostalgiatapahtumissa.

Instrumentaalit eurodancebändeiltä eivät näin ajatuksena nosta suurinta innostusta sillä genren olennaisia osia ovat tarttuva kertosäkeen naislaulu ja jopa ne joskus hieman huvittavankankeät räpit. Tällä kertaa meillä kuitenkin on vuorossa Snapin toiselta albumilta The Madman's Return löytyvä instrumentaali Homeboyz. Kun mittaakin on saatu yli kuusiminuuttisen verran niin eväiden pitäisi olla hyvät jotta kokonaisuus olisi mielenkiintoista kuunneltavaa alusta loppuun. Onhan Homeboyzin heti alkuun todettava olevan rehellistä albumintäytettä joka on eksynyt jopa kokoelmalle asti. Alun mukava bassolinja lupaa enemmän kuin jatko antaa ja yea! -huudahduksiin ehtii kyllästyä ennen puoltaväliä. Varmasti tässäkin tapauksessa edes yksi säkeistö Turbo B:n räppejä olisi voinut tehdä hyvää.

Homeboyz on kuin ylipitkä alkuintro jonka aikana koko ajan odottaisi varsinaisen kappaleen alkua. Biisin rytmipuolessa ei ole mitään erityistä vikaa ja näillä eväillä kolmiminuuttinen rykäisy olisi ollut varmasti harmiton albumin välipala. Hyvä biisi tietää mittansa kuten olen monta kertaa tämän blogin aikana todennut. Parhaat voivat sitten olla minkä mittaisia tahansa. Yea! vain kaikille tätä lukeville kotipojille. (ja tytöille) 

Arvosana: 4,5/10