torstai 10. helmikuuta 2011

Kansas - Perfect Lover

Artisti: Kansas
Kappale: Perfect Lover (1984)
Albumi: The Best of Kansas
Mieleenjäävin lause: "Perfect lover. Lover."

Ensimmäisenä Kansasista tullevat mieleen Dust in the Windin ja Carry On My Wayward Son -tyyliset kappaleet 70-luvun kultakaudelta. Mutta Kansas jatkoi hieman uudistetun miehistön voimin 80-luvulla tyylin muuttuessa progesta enemmän muodissa olleen hard rockin suuntaan. Kansas tavoitti yllättäen uuden sukupolvellisen faneja vuosina 2006-2007 kun bändin Carry On My Wayward Son -kappale päätyi Guitar Hero II -peliin ja kitarapelejä parodioivaan South Parkin jaksoon.

Perfect Lover oli vuonna 1984 julkaistun The Best of Kansas kokoelman uusi biisi. Kappale on bändin silloisen laulaja-kosketinsoittaja John Elefanten käsialaa. Tyylillisesti Perfect Lover on julkaisuvuodelleen tyypillistä radioystävällistä hard rockia. Rouheita kitarariffeja, vahvoja miesvokaaleita, pömpöösiksi tuotettua soundimaailmaa syntikkamaustein ja bändin messevää yhteiskarjahtelua. Kaikki on tehty juuri sillä tavalla kuin tämänkaltaisessa kappaleessa pitäisikin, mikä siis voisi olla pielessä? Ehkäpä se että vaikka bändistä selvästi löytyy taitoa, ei sydän ole ollut enää tässä vaiheessa täysillä mukana ja trendintekijöistä oli jo tullut niiden seuraajia. "Hard rock myy ja saa kuuluvuutta joten tehdäämme mekin siis sitä.", tuntuu olleen ajatuksena.

Parhaimpina hetkinään Perfect Lover antaa lupauksen toimivasta hard rock runttauksesta sisältäen jopa hitusen Kansasille ominaista melodisuutta. Kappale on parhaimmillaan ensimmäisen minuutin aikana jolloin intro herättää suuremmat odotukset kuin mihin olisi katetta. Kertosäe on ok tasoa muttei erityisen iskevä. Lyhyet seesteisemmät osat sopivat hyvin kokonaisuuteen samoin kuin bändin yhteislaulu. Elefanten vokaalit voisivat olla voimallisemmatkin mutta taustalaulu pitää suorituksen koossa. Perfect Lover on pikkukivaa hard rockia mutta 80-luvulla tätä tehtiin paremminkin. -Jopa Kansasin toimesta.

Arvosana: 5,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti