keskiviikko 10. elokuuta 2011

Gemini - Mio min Mio

Artisti: Gemini
Kappale: Mio min Mio (1987)
Albumi: Det bästa med Karin och Anders Glenmark
Mieleenjäävin lause: "Mio min Mio."

Lapsena olin varsinainen lukutoukka ja kannoinkin kirjastosta usein repullisen kirjoja luettavaksi. Kaikesta lukemastani en enää muista edes puoliakaan, mutta Astrid Lindgrenin kirjat voisin kuvitella lukevani mielelläni tänäkin päivänä. Mio, poikani Mio oli yksi noista klassikkokirjoista josta tehtiin elokuvaversio vuonna 1987. Joskus aiemmat ja myöhemmät suosikit nivoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen ja edellämainitun elokuvan soundtrackille teki kappaleen ruotsalainen sisarusduo Gemini jonka taustalla vaikuttivat Abbasta tutut Benny Andersson ja Björn Ulvaeus. Mio min Mio levytettiin myös englanniksi nimellä Mio My Mio, mutta tällä kertaa käsittelyyn pääsee ruotsinkielinen versio joka oli kohtalainen hitti länsinaapurissamme.

Mio min Mio kuulostaa kauniille ja satumaiselle heti ensitahdeista alkaen ja kirjan lukenut tai elokuvan katsonut varmasti saakin päähänsä heti visuaalisia mielikuvia niistä. Klassisen laulajakoulutuksen saanut Karin Glenmark on kappaleessa päälauluvastuussa veljensä Andersin kuuluaessa vain vaivoin taustalta. Kappale kuvastaa hyvin kirjan ja elokuvan hieman surumielisen kaunista tunnelmaa. Mielenkiintoisesti Karin laulaa Mion suulla mutta tämä ei häiritse missään vaiheessa.

Olen aina ihaillut Bennyn ja Björnin hienoa kykyä rakentaa kappaleita joissa kaikki osat ovat juuri oikeilla paikoillaan. Mio min Mion tausta on varsin pelkistetty ja pääpaino on laululla mutta mieleen jää myös kappaleen panhuilua muistuttava elektroninen huilusoundi. Jonkun toisen biisin kohdalla tuo soundi jättäisi kylmäksi mutta ei tässä tapauksessa. Pidän myös hienosta kepeästi sykkivästä bassosta joka kuljettaa biisiä eteenpäin niin kuin tuuli kuljettaa höyhentä. Mio min Mio on Geminiä paremmasta päästä ja hieno neliminuuttinen fantasiamatka sadun maailmaan.

Arvosana: 8,0/10

1 kommentti:

  1. En ole koskaan kuullutkaan tästä Abba-yhteydestä aikaisemmin. Jännä tuttavuus!

    VastaaPoista