lauantai 18. huhtikuuta 2015

Neneh Cherry - Phoney Ladies

Artisti: Neneh Cherry
Kappale: Phoney Ladies (1989)
Albumi: Raw Like Sushi
Mieleenjäävin lause: "Don't you forget I'm your sister and your friend too."

Minulla ei ole muistikuvaa ruotsalaisen Neneh Cherryn Raw Like Sushi albumista sen ilmestymisvuodelta 1989. Kuten olen usein maininnut aloitin musiikinkuuntelun varsin myöhään eli vasta 15-vuotiaana vuonna 1993. Musiikkikanava MTV pyöritti tuolloin ohjelmaa (jonka nimen olen unohtanut) joka näytti 80-luvun videohittejä. Sieltä mieleeni jäivät Neneh Cherryn kappaleet Buffalo Stance ja Manchild. En voinut olla tietenkään kuulemmatta Neneh Cherryn ja Youssou N'Dourin 7 Seconds hittiä ja pidin myös Nenehin Woman -biisistä. Joskus musiikillisten siementen itäminen päässä ostotapahtumaksi kestää kauan, tässä tapauksessa yli 20 vuotta kunnes lopulta ostin viime vuonna Raw Like Sushi -albumin.

Raw Like Sushi albumilta lohkaistiin viisi singleä mutta Phoney Ladies ei kuulu tuohon joukkoon. Kappale kertoo naisten välisestä välienselvittelystä, selän takana pahaa puhumisesta ja ystävyyden tärkeydestä. Tuotannollisesti Phoney Ladies ei ole niin selvä aikansa tuote kuin vaikkapa Buffalo Stance ja jos en tietäisi etukäteen mitään voisin jopa arvioida sen ajallisesti pari vuotta uudemmaksi kuin se on. Tämä johtuu myös räposuuksien puutteesta sillä Neneh laulaa tällä kertaa puhtaasti. Olen myös kuulevinani pieniä kaikuja Princen tuotannosta mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa että kappale on äänimaailmaltaan vanhentunut arvokkaasti.

Phoney Ladies on esimerkki biisistä jonka eväät on syöty puoväliin päästessä. Pidän nainen on naiselle susi -henkisestä sanoituksesta mutta muuten loppupuoli on lähinnä samojen elementtien pyörittelyä. Jos elementit kestävät toistoa niin toisto ei haittaa mutta tällä kertaa niin ei ole. Kaksi kertosäkeeksi käyvää säettä käyvät taistoa keskenään ja loppua kohti ne soivat päällekkäin. Tätäkin tehokeinoa on käytetty usein menestyksekkäästi mutta tällä kertaa se ei toimi muttei myöskään upota suohon. Lopputulos ei ole niin hypnoottinen kuin toivoisi ja minulle käteen jää vain keskinkertaista mutta kuunneltavaa musiikkia albumilta jolta löytyy parempaakin.
   
Arvosana: 5,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti