sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Celine Dion - Fade Away

Artisti: Celine Dion
Kappale: Fade Away (2007)
Albumi: Taking Chances
Mieleenjäävin lause: "Once touched by pain, you're not the same."

Celine Dion alkaa olla urallaan siinä vaiheessa että hän voisi kuten monet muutkin artistit ja bändit alkaa tekemään sellaista musiikkia mitä hän teki uransa ollessa suurimmassa nosteessa. Hän on vakiinnuttanut nimensä ja maineensa ja suurin osa kuulijoista on pitkän linjan faneja uusienkin pitäessä luultavasti eniten hänen 90-luvun tuotannostaan. Tämän ajan tuotanto toisi 90-lukumaisiin kappaleisiin kuitenkin oman silauksensa ja artistin ajan hieman patinoima ääni tekisi siitä riittävän erilaista. Albumi joka koostuisi David Foster - Diane Warren tyylisistä balladeista (tai heidän tekemistään jopa) yhdistettynä muutamaan menevämpään raitaan maustettuna parilla hyvin valitulla coverilla kelpaisi varmasti hyvin. Sanoitukset voisivat heijastella hieman kypsemmän naisen näkökulmaa rakkauteen ollensa silti vahvoja ja vahvasti tulkittuja.

Celine Dionin Taking Chances oli albumina hieman ylipitkä ja olisi  hyötynyt tiivitämisestä. 74 minuuttia ei ole harvoja poikkeuksia lukuunottamatta paras mahdollinen albumin mitta. 2-3 biisiä vähentämällä kokonaisuus olisi mielestäni ollut parempi mutten osaa sanoa olisiko Fade Away ollut se raita jonka olisin saksinut. Fade Away ei missään mielessä ylitä mittaansa ja sanoituskin toimii varsin hyvin joskin ikävä kyllä juuri kappaleen ensimmäinen lause on se mikä särähtää korvaan. Past-lasts loppusoinnuttelu ei toimi ja Celine lausuu ne hieman pakotetun oloisesti mutta onneksi tämä on ainoa tyylirikko. Tyylillisesti kyseessä on Taking Chances albumin teeman mukainen "riskinotto" eli tavanomaista rokimpaa Celineä.

Jos vertaa Fade Awayn sanoitusta aiempaan tuotantoon niin se poikkeaa aiemmista rakkauden päättymisbiiseistä. Vanhemmissa kappaleissa rakkauden päättyminen oli kuin maailmanloppu ja toivo oli siinä hetkessä mennyttä mutta Fade Awayn sanoituksessa on toivoa. Joskus ihmissuhteen vain ajavat karille ajan myötä ja epäonnistumisen aiheuttama kipu on kärsittävä pois. On koetettava olla vahva vaikka tulee romahduksen hetkiä. Sanoitus siis toimii.

Mutta musiikillisesti en ole varma onko tämä rokimpi tuotanto ollut omiaan palvelemaan sanoitusta parhaimmalla mahdollisella tavalla. Perinteisessä sydänsuruballadissa on yleensä dynamiikkaa ja paukut ladataan kertosäkeeseen. Nyt kappaleessa mennään lujaa alusta loppuun mikä syö tehoa. Vika ei ole artistin tulkinnan vaan tuottajien. Tuntuu kuin biisiä ei olisi osattu sovittaa artistille vaan tulee mieleen että Fade Away sopisi tässä muodossaan paremmin jonkun nuoren Idols kisailijan taidonnäyteeksi.

Arvosana: 5,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti