lauantai 12. huhtikuuta 2014

PMMP - Leskiäidin tyttäret

Artisti: PMMP
Kappale: Leskiäidin tyttäret (2006)
Albumi: Leskiäidin tyttäret
Mieleenjäävin lause: "Jotenkin ovat silmätkin vanhat jo aikaisin."

PMMP ei jäänyt pitkälle tauolla blogissani sillä maaliskuun arvostelu sai jatkoa heti huhtikuussa. Kun aikoinaan kuulin PMMP:n julkaisevan Leskiäidin tyttäret -nimisen albumin oletin että siinä olisi Metro-tytöt coveri mutta näin ei ollutkaan. Olisihan laulu vaaleasta ja tummasta leskiäidin tyttäristä ollut sopiva myös Paulan ja Miran suihin. Siksi olisi ollut mielenkiintoista kuulla olettamani versiointi mutta hyvä näinkin. Albumin lopetusbiisi ei ole mielestäni aivan yhtä tärkeä kuin aloitusbiisi mutta albumi joka hiipuu loppua kohden ei voi tulla täydellistä klassikkolevyä. Omassa arvojärjestyksessäni Leskiäidin tyttäret on PMMP:n toiseksi paras albumi Kovempien käsien jälkeen. Kummassakin on sopiva tasapaino vakavien ja menevien kappaleiden suhteen ja singletjulkaisut olivat vahvoja.

Ehkä on sopivaa että Tässä elämä on ja Kohkausrock eivät päätyneet albumin päätösbiiseksi vaan sen kunnian sai nimibiisi Leskiäidin tyttäret. Toisaalta vain albumin lopetus- ja nimibiisinä Leskiäidin tyttäret on ansainnut paikkansa niinkin vahvalta albumilta. Tästä voinee jo päätellä etten pidä kyseessä olevaa biisiä PMMP:n parhaimmistoon kuuluvana. Se on junnaava viiden minuutin keston täytteeksi ja on ennusmerkkinä sille mitä tulevat albumit toivat liialti tullessaan. Pidän sekä Paulan että Miran laulusuorituksista ja he onnistuvat tuomaan tämän hieman kalpean kappaleen poskille edes hitusen punaa. Alle kolmiminuuttisena outrona mielipiteeni olisi varmasti parempi. Ylipitkä outro ei ole koskaan mairitteleva kuvaus.

Leskiäidin tyttärissä on haettu mausteeksi ripausta iskelmää mutta ehkä se olisi pitänyt ripotella sekaan vielä retrommalla otteella. Ei voi sanoa etteikö PMMP ja sen taustavoimat halutessaan osanneet flirttailla iskelmän kanssa, senhän todistaa jo Leevihtävä Henkilökohtaisesti. Nyt silmää on isketty väärälle miehelle, väärässä baarissa ja väärään aikaan. Vain hetkittäin Leskiäidin tyttäret saavuttaa keskivertouden riman ylittäviä tasoja ja mukaan olisi kaivattu enemmän junnauksen katkaisevia väliosia. Nyt laulua lainaten "raskas on kivi kantaa".

Arvosana: 4,5/10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti