keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

George Michael - Kissing a Fool


Artisti: George Michael
Kappale: Kissing a Fool (1987)
Albumi: Ladies & Gentlemen: The Best of George Michael
Mieleenjäävin lause: "And people, always make lover feel a fool."

Pienen kesätauon jälkeen on hyvä taas palata random playn poimintoihin. Tämän blogin pitämisen yksi hyvistä puolista on ollut se, että opin itsekin tuntemaan levyjeni sisältöä paremmin ja siinä sivussa myös paljon pientä lisäinfoa musiikista. Kun valinta osui tällä kertaa George Michaelin Ladies & Gentlemen -kokoelmaan ja vieläpä sen hitaammalta For the Heart kiekolta olevaan slovariin tiesin että vastaan tulee ei kovin monesti kuuntelemani biisi. (Paitsi jos kyseessä olisi ollut Careless Whisper, Don't Let the Sun Go Down on Me tai Jesus to a Child). Jostakin syystä on aina ollut kokoelman menevämpi For the Feet kiekko joka on saanut leijonanosan soittoajasta. Ehkä menevämpi George Michael on vain enemmän mieleeni.

Kissing a Fool oli kuudes ja viimeinen single George Michaelin huippumenestyneeltä Faith -albumilta. Kissing a Fool oli jossakin vaiheessa jopa suunnitelmissa albumin nimibiisiksi mutta toisin kävi. George Michaelilta on tottunut odottamaan monenlaisia tyylejä mutta tämä jazzahtava tunnelmapala ei kuulu suurimpiin suosikkeihini. Biisi ei ole huono eikä huonosti tehty mutta tämä tyyli ei vain yksinkertaisesti ole minun makuuni. Kaikki kunnia artistille siitä että hän taiten selvisi myös tästä haastavasta tyylilajista mutta mielestäni tästä ei vain mitenkään saa.

Yleensä George Michaelin biisit ovat hyvin miksattuja ja soundit studiossa kohdilleen hiottuja mutta Kissing a Fool on jotenkin liian diskanttinen ainakin omalla äänentoistollani kuunneltuna. Kaikusuhahteleva diskantti s-kirjain toimi paremmin Jesus To a Childissa kuin tässä. Sanoitus on mukiinmenevä tarina siitä kuinka maine, kyseenalainen menneisyys ja ihmisten puheet pilaavat lupaavasti alkaneen suhteen. En tiedä onko sanoituksessa artistin omaa kokemusta mukana, mutta hetkittäin kliinisen jazzmaton alta pilkahtelee aitoa tunnetta. En voi välttyä mielikuvalta että Kissing a Fool on jotenkin Levyraatimaista musiikkia. Siellä tämä biisi olisikin varmasti saanut Klaus Järviseltä korkeammat pisteet kuin itse tulen antamaan.

Arvosana: 4,0/10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti