Kappale: Never Let Me Down Again (1987)
Albumi: The Singles 86>97
Mieleenjäävin lause: "Promises me I'm as safe as houses as long as I remember who's wearing the trousers."
Pieni pakkokuuntelu voi joskus olla hyvästä. Opiskeluaikoina asuin opiskelija-asuntolassa joka oli entinen hotelli. Naapurihuoneessa asui varsin fanaattinen Depeche Mode -fani joka ei juuri muuta kuunnellutkaan ja huonosti äänieristetty asuntola varmisti sen ettei mitään jäänyt kuulematta. Pienen paikkakunnan ainoassa menomestassa opiskelijat lähtivät keskiviikkoiltaisin bilettämään ja tietenkin tuo sama naapurihuoneen tyyppi kävi joka ilta toivomassa DJ:tä soittamaan Depeche Modea. Tuohon aikaan hänen yleisin toiveensa taisi olla It's No Good kun taas itse muistaakseni toivoin useimmiten Beastie Boysin Intergalacticia. Ikinä en oppinut tuntemaan tuota seinänaapuriani paremmin mutta hänen pakkosoittonsa ansiosta hankin kokoelmallisen verran Depeche Modea enkä ole sitä katunut. Toivottavasti tuo kova Depeche Mode fani pitää yhtyeestä myös tänä päivänä mutta toivon kuitenkin että hänen musiikkimakunsa on 15 vuoden aikana edes hieman päässyt laajentumaan.
Laadukkaan The Singles 86>97 -kokoelman kappaleista alunperin vuonna 1987 Music for the Masses albumin toisena singlenä julkaistu Never Let Me Down Again sijoittuu mielestäni keskikastiin. Tämä ei tarkoita että kyseessä olisi heikko julkaisu sillä kyse on vain kovaan vertailuun joutumisesta. Onhan kyseessä mielestäni parempilaatuinen tapaus kuin esimerksi hieman tylsähköt World in My Eyes tai Little 15 mutta se ei ole Enjoy the Silencen kaltainen täysosuma tai tavoita Walking In My Shoesin tunnestasoja.
Vaikkei Never Let Me Down Again olekaan mielestäni sävellyksellisesti tai sovituksellisesti aivan parasta Depeche Modea on sillä silti ansionsa, olihan bändi mielestäni vahvassa vedossa noin vuoteen 98 asti. Sanoitus on vahva kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikkei siinä edes kerrota miten päähenkilön paras ystävä on tuottanut hänelle pettymyksen. Tärkeintä on että kaksikolla on yhtä hauskaa kuin vanhoina hyvinä aikoina vaikka takaraivossa tykyttääkin aiempi välirikko. Näennäisestä sovusta huolimatta vanhat hyvät ajat eivät pysty enää palaamaan mutta tarpeeksi lähelle pääseminen on parempi kuin ei mitään.
Dave Gahanin taito olla ilmaisuvoimainen hyvin yksiulotteisesta laulutavastaan huolimatta on jälleen kuuluvasti esillä. Toisaalta hänen äänensä on niin olennainen osa Depeche Moden äänimaailmaa ettei hänen tilalleen osaisi kuvitella korvaajaa. Queen ei ole Queen ilman Freddie Mercurya eikä Depeche Mode sama ilman Gahania. Never Let Me Down Again ei tuota pettymystä kuuntelijalle ja pienoisesta tasapaksuudesta huolimatta se on hyvin kuuntelua kestävä tuotos.
Arvosana: 5,5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti