lauantai 17. elokuuta 2013

Ace of Base - Cruel Summer

Artisti: Ace of Base
Kappale: Cruel Summer (1998)
Albumi: Cruel Summer
Mieleenjäävin lause: "Hot summer streets and pavements are burning I sit around."

Ace of Basen kolmas albumi tunnettiin Euroopassa nimellä Flowers ja Amerikan/Japanin markkinoilla nimellä Cruel Summer. Arista ei ollut tyytyväinen Flowersiin eikä olisi välttämättä edes halunnut julkaista albumia ennen kuin tiedot Flowersin mukavista myyntimääristä ylsivät rapakon toiselle puolelle. Arista teetätti useimmista raidoista uudet, amerikkalaisempaan makuun sopivat versiot ja vaihtoi nimen Cruel Summeriksi. Omistan molemmat julkaisut ja vaikka pidänkin Flowersista kokonaisuutena Cruel Summeria enemmän on jälkimmäiselläkin ansionsa. Mainio Everytime It Rains ei ehkä olisi ikinä nähnyt päivänvaloa ja toki muutama uudelleen tehdyistä versiota on olemassaolonsa ansainnut.

Cruel Summer on alunperin Bananaraman hitti vuodelta 1983 joka saavutti englannin listalla saman sijan kuin 15 vuotta myöhemmin julkaistu Ace of Basen coverikin ollen kahdeksas. Kyseessä on AoB:n toistaiseksi viimeinen Top10 hitti myös rapakon toisella puolella missä Cruel Summer oli parhaimmillaan kymmenentenä. Cruel Summer on hieman poikkeava kesäbiisi ollen sävyltään kaikkea muuta kuin auringosta nauttimista ja huoletonta kesäilyä. Kesälläkin voi tuntea olonsa yksinäiseksi ja mitättömäksi siinä missä talvellakin voi olla onnensa kukkuloilla. On ihmisiä joidenka mielestä kesällä ei voi olla liian lämmintä ja heitä joidenka mielestä liika on liikaa ja Cruel Summer on laulu jälkimmäisille. Eli siinä mielessä myös minulle.

Ace of Basen ajoitus osui kohdallani oikeaan, sillä päästyäni lukiosta ja koettaessani löytää opiskelupaikkaa Cruel Summer tuntui ajankohtaiselta. En muista oliko vuoden 1998 kesä lämmin, mutta ainakin se sijoittui vaiheeseen jossa koulu oli ohi ja tutut ihmiset kaikonneet kotipaikkakunnalta. Syksyllä tie vei toiselle paikkakunnalle mutta kesän 1998 soundtrackiksi muistoihin jäi Flowers/Cruel Summer eikä kappaleista vähiten Cruel Summer. En tiedä kuinka paljon kappaleen tuottaneet Cutfather & Joe ovat vaikuttaneet lopputulokseen, mutta kelpo biisi on kyseessä ja yksi onnistuneimmista covereista. Urbaanit rytmit ja kesäisen lämpöaallon hiostus kuuluvat yhtä lailla kuin alkuperäisessäkin. Ei coveri joka syrjäyttää alkuperäisen mutta sellainen joka ansaitsee olla olemassa. (Nostalgiabonuksilla tai ilman.)  
 
Arvosana: 7,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti