lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tony Hadley - Lost in Your Love


Artisti: Tony Hadley
Kappale: Lost in Your Love (1992)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 1990-1994
Mieleenjäävin lause: "I'm lost with my heart up in flame."

Aina yhtä mielenkiintoisena hetkenä kun painan ohjelmassa next -nappia saadakseni tätä blogia varten seuraavan käsiteltävän biisin on ensireaktio hyvin merkitsevä. Tällä kertaa en muistanut ennen ensitahtien kuulemista mikä biisi oli kyseessä. Sitäkään en tiennyt kuka Tony Hadley on. Mutta osa tämän blogin pitämisen hauskuutta onkin se että oppii oman levyhyllynsä sisällöstä uutta. Tony Hadley oli 80-luvun maineikkaan synabändin Spandau Balletin laulaja ja Lost in Your Love oli hänen debyyttisooloalbuminsa ensimmäinen single vuonna 1992. Spandau Balletia minulta ei löydy kuin kokoelmilta parin suurimman hitin verran ja Tony Hadleyn soolotuotantoa vain tämän kappaleen verran.

Se mielikuva mikä minulla parin biisin perusteella on Spandau Balletin tuotannosta antaa sellaisen vaikutelman ettei ainakaan ensisoolosinglellään Tony Hadley ole halunnut juurikaan kuulostaa silloin hajonneen (SB palasi yhteen 2009) bändinsä kaltaiselta. Lost in Your Love kuulostaa radioystävälliseltä aikuisrockilta josta saan Foreigner fiiliksiä. Useammassa kohden iskee tuttuuden tunne jossa mieli alkaa hakemaan biisiä jossa oli kohta joka kuulosti samanlaiselta. Suorasta kopioinnista ei liene kyse, vain yleisten ja hyväksihavaittujen tehokeinojen käytöstä. Voi olla että kappale on ollut soundillisesti hieman vanhahtava 80-lukumaisuudessaan julkaisuvuonna 1992, mutta tämä ei ole ongelma enää vuonna 2013.

Jos vedän vertailun Mike Oldfieldiin joka 80-luvulla teki levy-yhtiön painostuksesta mutta myös alunperin omasta vaihtlelunhalustaankin erilaista musiikkia kuin alku-urallaan niin hän onnistui mielestäni muuntautumisessa paremmin kuin Tony Hadley. Hadleyn laulu kuulosti persoonallisemmalta Spandau Balletin riveissä kuin tässä muottiin valetussa soolosinglessään. Vaikka sanoissa lauletaan mahtipontisesti liekeistä ja lemmentuskasta niin laulaja ei tässä formaatissa pääse oikeuksiinsa niiden tulkitsemisessa. Pidän lopun nana-naa hyräilystä sillä olenhan aina ollut helppojen (mutta toimivien) tehokeinojen ystävä. Lost in Your Love tehtiin alunperin liian myöhään, liian turvallisesti ja aina kun pienen hetken alkaa tuntua että nyt kappale voisi lähteä lentoon niin silloinkin mennään vain vaakaliitoa. Ei harmita muttei innostakaan.  

Arvosana: 5,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti